Twitterissä tuli yhteiskuntaopin tehtävää tekevältä koululaiselta suora kysymys: mikä erottaa Perussuomalaiset muista puolueista.

Mutustelin asiaa, tulikin sitten vähän pidempi vastaus.

—

Aloitetaan. Mitkä puolueet ovat suosittuja nuorten keskuudessa? Varmaankin ne, joiden edustajat vaikuttavat olevan kiinnostuneita tulevaisuudesta ja ymmärtävät, että nuoret joutuvat elämään pisimpään nyt tehtyjen päätösten kanssa. Vuonna 2015 järjestettyjen nuorisovaalien selkeä voittaja oli kokoomus (43 paikkaa kahdestasadasta eli 21,6 %). Nuorekas ja villisti smailaava Alexander Stubb rynni ääniharavaksi koulutuslupauksillaan, joskin jälkeenpäin hän otti aika pahasti hittiä lupausten perumisella.

Hyvin pärjäsivät myös esimerkiksi vihreiden Pekka Haavisto, pääministeri Juha Sipilä ja perussuomalaisten Timo Soini.

Jos järjestettäisiin vaalit, joissa vain opettajat saisivat äänestää, tulos olisi varmaankin toisennäköinen. Opettajat painottavat opettajille tärkeitä asioita, ja ne ovat väkisinkin erilaisia kuin oppilaiden. Perussuomalaisissa on jonkin verran opettajia. Yksi heistä on Antti Korhonen, joka nousi julkkikseksi viskattuaan häirikköoppilaan luokasta. Toinen on vuoden luokanopettajaksi valittu Kai-Ari Lundell, joka on tehnyt paljon duunia syrjäytyneiden nuorten eteen. Muitakin on, mutta kovin harva opettaja tunnustaa ääneen kannattavansa PS:ää. Pelko sosiaalisesta stigmasta on aika suuri.

Pari sanaa puolueista:

VASEMMISTOPUOLUE perustettiin kommunistisen liikkeen raunioille. Puolue on tunnettu siitä, että se tarjoaa kaikkiin poliittisiin ongelmiin ratkaisuksi velanottoa ja rikkaiden omaisuuden mahdollisimman nopeaa haltuunottoa. Kannattajat ovat melko iäkkäitä, joskin Li Anderssonin puheenjohtajavalinnalla yritettäneen kosiskella nuorempia liikkeen kannattajiksi. Kannattajissa on viimeaikaisten tutkimusten perusteella huomattava määrä yhteiskuntaan syvästi pettyneitä ihmisiä, ja tutkimukset kertovat myös, että valmius laittomaankin suoraan toimintaan on korkealla. Kaduilla melskaava räyhäkkä mustahuppujen porukka onkin vasemmiston suoran toiminnan joukko.

SDP esiintyy tasa-arvon ja työllisten kannattajana, mutta kuten entinen puoluesihteeri Mikael Jungner nasevasti totesi, puolueen riveissä on suuria vaikeuksia kestää suomalaisten menestymistä yrityselämässä. SDP:n ”tasa-arvo” tarkoittaa käytännössä sitä, että huolimatta siitä, kuinka uutterasti suomalaiset työskentelevät tai eivät työskentele, heille kuuluisi silti suunnilleen sama palkka. SDP suosii erityisesti julkisen sektorin toimihenkilönaisia ja maahanmuuttajia. Ääneen ei koskaan sanota sitä, kenen kustannuksella. SDP:n taisteluosaston muodostaa ammattiyhdistysliikkeen AKT-siipi, jotka ovat alati valmiita pysäyttämään Suomen ulkomaankaupan, jos vaatimuksiin ei suostuta. Viimeisin SDP-nuorista tehty havainto on 60-luvulta.

VIHREÄT esiintyvät maailman pelastajina, puhtaan luonnon ja yhteisöllisyyden ja kivan fiiliksen puolueena. Vihreä liike ei (ehkä Oras Tynkkystä lukuun ottamatta) pysty selittämään sitä, miksi kaikkein edullisimmat ja puhtaimmat energiamuodot vesi- ja ydinvoima ovat niin suuria saatanoita. Vihreät avaisi mielellään Suomen ovet maahanmuuttajille, mutta puolue ei koskaan suostu keskusteluun siitä, millä maahanmuuton hillittömät kustannukset olisi tarkoitus kattaa. Vihreillä on parrakkaiden fillarikannattajien lisäksi myös äymäkkään taisteluun kykenevä suoran toiminnan osasto, joka on hajautettu suomalaisten sanomalehtien toimituksiin. Hillittömimpään mättöön yltävät Hesarin ja Ylen toimittajat.

KOKOOMUS esiintyy menestyjien puolueena ja antaa ymmärtää, että kokoomuksen kannattaminen edistää Suomen asiaa sekä kannattajan omaa vaurastumista. Puolue suosii suuren bisneksen etuja ja on tämän takia jatkuvasti tukkanuottasilla duunareiden kanssa. Kokoomuksen etulinjan taisteluyksikkö on Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ja sen kenraalina huseeraa Matti Apunen, jonka äo huitelee Stephen Hawkingin tasolla. Kokoomusnuorten bileissä on usein hyvä meininki, ja paljon ilmaista viinaa ja spärdäreitä. Kannattaa kokeilla, mutta ihan kaikkea kylkiäisenä tulevaa poliittista jargonia ei kannata niellä purematta.

KESKUSTA esiintyy maaseudun puolustajana. Se edistää politiikan ja yrityselämän tiivistä kytkentää, valitettavan usein näiden molempien yhteiseksi eduksi ja kaikkien muiden suureksi haitaksi. Puolue on tunnettu ”kepu pettää aina”-kiteytyksestä sekä vaalirahakohusta, jossa käytännössä kaikki kepulaiset nimimiehet ja -naiset jäivät prässihousut ja jakkuhameet kintuissa kiinni vaalirahoitukseen liittyvistä epäselvyyksistä. Keskustan suoran toiminnan osasto toimii häivehävittäjien tavoin – lennetään tutkan alapuolella, mutta kohteessa aiheutetaan massiivista tuhoa. Viimeisimpänä operaationa pääministerin suojatin Paula Lehtomäen nimittäminen Solidiumiin (=se lafka, joka omistaa valtioyhtiöt joko kokonaan tai osittain). Sitten hitaasti mutta varmasti vivutetaan valtion lafkoja edistämään asiaa, joka on kappas kummaa äärettömän edullista omalle intressipiirille. Jos joku moittii toimintaa niin sitten räpsytellään kirkkain suurin silmin, että ”tämähän on meidän kaikkien yhteisen edun mukaista”.

RKP edistää suomenruotsalaisen suurpääoman asiaa sekä suomenruotsalaisten rinnakkaista yhteiskuntaa, jossa ruotsinkielisille on rakennettu yhteiskunnalliset ohituskaistat jo lastentarhasta lähtien. Sama meno jatkuu opiskelupaikkojen kohdalla. Varmin tapa opiskelupaikan saantiin ei Suomessa olekaan pääsykokeisiin pänttääminen vaan sopivaan ruotsinkieliseen sisäänpääsykiintiöön tunkeminen. Kantaväestöä syrjiessään RKP luonnollisesti korostaa syrjimättömyyttä, tasa-arvoa ja reiluutta. RKP-nuorista ei allekirjoittaneella ole mitään havaintoa. Puolueella ei ole varsinaista suoran toiminnan osastoa. Se turvaa miljardiomaisuudella operoivaan säätiökompleksiin, jolla voidaan tukea tai olla tukematta ”sopivia” poliittisia broilereita. Valitettavan harva pystyy kieltäytymään setelinipusta, kun sellaista tarjotaan.

KAIKKI yllämainitut, kukin omista syistään, ovat innokkaita maahanmuuton kannattajia.

PERUSSUOMALAISISSA on paljon heitä, jotka ovat saaneet tarpeekseen ylläolevista puolueista. Puolueen kannattajia risoo erityisesti vallan valuminen EU:lle, poliittinen kähmintä, hyvien veljien piilossa tapahtuva kähmintä ja korruptio, duunareiden aseman heikennykset, tasa-arvovaatimuksilla perusteltu syrjintä, terrorismin uhka ja yhteiskunnan julkisen puolen kyvyttömyys käyttää rahaa säästeliäästi.

Persut ovat populisteja. Populismi tarkoittaa kansan valtaa, eli ajatusta siitä, että kansa tietää itse kaukaisissa korkeissa saleissa olevia herroja tai rouvia paremmin sen, mikä on heille hyväksi ja mikä ei. He haluavat mieluiten itse päättää omista asioistaan, ja jos joku pitää johtajaksi valita, heillä on oltava mahdollisuus vaihtaa johtajat parempiin.

Persu ärsyyntyy, jos joku sluibaa toisten kustannuksella. Kaikkien pitää tehdä osansa.

Persu ärsyyntyy PALJON, jos suljetaan silmät ja korvat todellisuudelta ja saarnataan yhtä vaikka päinvastainen olisi totta.

Persu puhuu niistä ongelmista, joita hän näkee tai kokee. Nämä puheet ovat muiden puolueiden edustajille usein viheliäistä kuultavaa, ja niinpä persua lyödään julkisuudessa kuin vierasta sikaa.

Mutta ei se mitään haittaa. Kyllä sanoja maailmaan mahtuu.