Perussuomalaiset

Matias Turkkila

PS vs muut puolueet – lyhyt oppimäärä

25 kommenttia

Twitterissä tuli yhteiskuntaopin tehtävää tekevältä koululaiselta suora kysymys: mikä erottaa Perussuomalaiset muista puolueista.

Mutustelin asiaa, tulikin sitten vähän pidempi vastaus.

Aloitetaan. Mitkä puolueet ovat suosittuja nuorten keskuudessa? Varmaankin ne, joiden edustajat vaikuttavat olevan kiinnostuneita tulevaisuudesta ja ymmärtävät, että nuoret joutuvat elämään pisimpään nyt tehtyjen päätösten kanssa. Vuonna 2015 järjestettyjen nuorisovaalien selkeä voittaja oli kokoomus (43 paikkaa kahdestasadasta eli 21,6 %). Nuorekas ja villisti smailaava Alexander Stubb rynni ääniharavaksi koulutuslupauksillaan, joskin jälkeenpäin hän otti aika pahasti hittiä lupausten perumisella.

Hyvin pärjäsivät myös esimerkiksi vihreiden Pekka Haavisto, pääministeri Juha Sipilä ja perussuomalaisten Timo Soini.

Jos järjestettäisiin vaalit, joissa vain opettajat saisivat äänestää, tulos olisi varmaankin toisennäköinen. Opettajat painottavat opettajille tärkeitä asioita, ja ne ovat väkisinkin erilaisia kuin oppilaiden. Perussuomalaisissa on jonkin verran opettajia. Yksi heistä on Antti Korhonen, joka nousi julkkikseksi viskattuaan häirikköoppilaan luokasta. Toinen on vuoden luokanopettajaksi valittu Kai-Ari Lundell, joka on tehnyt paljon duunia syrjäytyneiden nuorten eteen. Muitakin on, mutta kovin harva opettaja tunnustaa ääneen kannattavansa PS:ää. Pelko sosiaalisesta stigmasta on aika suuri.

Pari sanaa puolueista:

VASEMMISTOPUOLUE perustettiin kommunistisen liikkeen raunioille. Puolue on tunnettu siitä, että se tarjoaa kaikkiin poliittisiin ongelmiin ratkaisuksi velanottoa ja rikkaiden omaisuuden mahdollisimman nopeaa haltuunottoa. Kannattajat ovat melko iäkkäitä, joskin Li Anderssonin puheenjohtajavalinnalla yritettäneen kosiskella nuorempia liikkeen kannattajiksi. Kannattajissa on viimeaikaisten tutkimusten perusteella huomattava määrä yhteiskuntaan syvästi pettyneitä ihmisiä, ja tutkimukset kertovat myös, että valmius laittomaankin suoraan toimintaan on korkealla. Kaduilla melskaava räyhäkkä mustahuppujen porukka onkin vasemmiston suoran toiminnan joukko.

SDP esiintyy tasa-arvon ja työllisten kannattajana, mutta kuten entinen puoluesihteeri Mikael Jungner nasevasti totesi, puolueen riveissä on suuria vaikeuksia kestää suomalaisten menestymistä yrityselämässä. SDP:n ”tasa-arvo” tarkoittaa käytännössä sitä, että huolimatta siitä, kuinka uutterasti suomalaiset työskentelevät tai eivät työskentele, heille kuuluisi silti suunnilleen sama palkka. SDP suosii erityisesti julkisen sektorin toimihenkilönaisia ja maahanmuuttajia. Ääneen ei koskaan sanota sitä, kenen kustannuksella. SDP:n taisteluosaston muodostaa ammattiyhdistysliikkeen AKT-siipi, jotka ovat alati valmiita pysäyttämään Suomen ulkomaankaupan, jos vaatimuksiin ei suostuta. Viimeisin SDP-nuorista tehty havainto on 60-luvulta.

VIHREÄT esiintyvät maailman pelastajina, puhtaan luonnon ja yhteisöllisyyden ja kivan fiiliksen puolueena. Vihreä liike ei (ehkä Oras Tynkkystä lukuun ottamatta) pysty selittämään sitä, miksi kaikkein edullisimmat ja puhtaimmat energiamuodot vesi- ja ydinvoima ovat niin suuria saatanoita. Vihreät avaisi mielellään Suomen ovet maahanmuuttajille, mutta puolue ei koskaan suostu keskusteluun siitä, millä maahanmuuton hillittömät kustannukset olisi tarkoitus kattaa. Vihreillä on parrakkaiden fillarikannattajien lisäksi myös äymäkkään taisteluun kykenevä suoran toiminnan osasto, joka on hajautettu suomalaisten sanomalehtien toimituksiin. Hillittömimpään mättöön yltävät Hesarin ja Ylen toimittajat.

KOKOOMUS esiintyy menestyjien puolueena ja antaa ymmärtää, että kokoomuksen kannattaminen edistää Suomen asiaa sekä kannattajan omaa vaurastumista. Puolue suosii suuren bisneksen etuja ja on tämän takia jatkuvasti tukkanuottasilla duunareiden kanssa. Kokoomuksen etulinjan taisteluyksikkö on Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ja sen kenraalina huseeraa Matti Apunen, jonka äo huitelee Stephen Hawkingin tasolla. Kokoomusnuorten bileissä on usein hyvä meininki, ja paljon ilmaista viinaa ja spärdäreitä. Kannattaa kokeilla, mutta ihan kaikkea kylkiäisenä tulevaa poliittista jargonia ei kannata niellä purematta.

KESKUSTA esiintyy maaseudun puolustajana. Se edistää politiikan ja yrityselämän tiivistä kytkentää, valitettavan usein näiden molempien yhteiseksi eduksi ja kaikkien muiden suureksi haitaksi. Puolue on tunnettu ”kepu pettää aina”-kiteytyksestä sekä vaalirahakohusta, jossa käytännössä kaikki kepulaiset nimimiehet ja -naiset jäivät prässihousut ja jakkuhameet kintuissa kiinni vaalirahoitukseen liittyvistä epäselvyyksistä. Keskustan suoran toiminnan osasto toimii häivehävittäjien tavoin – lennetään tutkan alapuolella, mutta kohteessa aiheutetaan massiivista tuhoa. Viimeisimpänä operaationa pääministerin suojatin Paula Lehtomäen nimittäminen Solidiumiin (=se lafka, joka omistaa valtioyhtiöt joko kokonaan tai osittain). Sitten hitaasti mutta varmasti vivutetaan valtion lafkoja edistämään asiaa, joka on kappas kummaa äärettömän edullista omalle intressipiirille. Jos joku moittii toimintaa niin sitten räpsytellään kirkkain suurin silmin, että ”tämähän on meidän kaikkien yhteisen edun mukaista”.

RKP edistää suomenruotsalaisen suurpääoman asiaa sekä suomenruotsalaisten rinnakkaista yhteiskuntaa, jossa ruotsinkielisille on rakennettu yhteiskunnalliset ohituskaistat jo lastentarhasta lähtien. Sama meno jatkuu opiskelupaikkojen kohdalla. Varmin tapa opiskelupaikan saantiin ei Suomessa olekaan pääsykokeisiin pänttääminen vaan sopivaan ruotsinkieliseen sisäänpääsykiintiöön tunkeminen. Kantaväestöä syrjiessään RKP luonnollisesti korostaa syrjimättömyyttä, tasa-arvoa ja reiluutta. RKP-nuorista ei allekirjoittaneella ole mitään havaintoa. Puolueella ei ole varsinaista suoran toiminnan osastoa. Se turvaa miljardiomaisuudella operoivaan säätiökompleksiin, jolla voidaan tukea tai olla tukematta ”sopivia” poliittisia broilereita. Valitettavan harva pystyy kieltäytymään setelinipusta, kun sellaista tarjotaan.

KAIKKI yllämainitut, kukin omista syistään, ovat innokkaita maahanmuuton kannattajia.

PERUSSUOMALAISISSA on paljon heitä, jotka ovat saaneet tarpeekseen ylläolevista puolueista. Puolueen kannattajia risoo erityisesti vallan valuminen EU:lle, poliittinen kähmintä, hyvien veljien piilossa tapahtuva kähmintä ja korruptio, duunareiden aseman heikennykset, tasa-arvovaatimuksilla perusteltu syrjintä, terrorismin uhka ja yhteiskunnan julkisen puolen kyvyttömyys käyttää rahaa säästeliäästi.

Persut ovat populisteja. Populismi tarkoittaa kansan valtaa, eli ajatusta siitä, että kansa tietää itse kaukaisissa korkeissa saleissa olevia herroja tai rouvia paremmin sen, mikä on heille hyväksi ja mikä ei. He haluavat mieluiten itse päättää omista asioistaan, ja jos joku pitää johtajaksi valita, heillä on oltava mahdollisuus vaihtaa johtajat parempiin.

Persu ärsyyntyy, jos joku sluibaa toisten kustannuksella. Kaikkien pitää tehdä osansa.

Persu ärsyyntyy PALJON, jos suljetaan silmät ja korvat todellisuudelta ja saarnataan yhtä vaikka päinvastainen olisi totta.

Persu puhuu niistä ongelmista, joita hän näkee tai kokee. Nämä puheet ovat muiden puolueiden edustajille usein viheliäistä kuultavaa, ja niinpä persua lyödään julkisuudessa kuin vierasta sikaa.

Mutta ei se mitään haittaa. Kyllä sanoja maailmaan mahtuu.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


25 kommenttia
Nimetön
Iloinen
#1

Hei Matias! Hieno analyysi ja todella iskevät kuvaukset! Muistan kuitenkin teillä olleen jotain puhetta Kreikan tukipakettien estämisestä ja siitä, että heikoimmilta ei tulla enää leikkaamaan yhtään. Miten nämä sopivat puoluekuvaukseesi?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Utelias
#4

Et huomannut kirjoittaa tähän, että kaikkein pienituloisimmilta leikattiin yleveron maksuvelvollisuus. Se on persujen syytä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Voi hyvät hyssykät. Sillähän ne pieni tuloisia koskevat heikennykset katetaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Menestys!
#2

Puolue on altavastaaja ja parjannut.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Hassua kun vielä ei ole tehty lisäleikkauksia,kun on nähty että jo tehdyistä leikkauksista ei tule 1 Miljardia/v kasaan, vaikka Pakolaisiin kuluu yli 1Miljardi vuodessa !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#5

Persu ärsyyntyy PALJON TAKINKÄÄNTÄMISESTÄ JA SUORANAISESTA VALEHTELUSTA ENNEN VAALEJA!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mikael
Hämmentynyt
#6

Jos perussuomalaisia risovat vanhat puolueet, miksi olette heittäytyneet yhdeksi niistä myymällä periaatteenne todella halvalla? Tai oikeastaan eivät menneet edes halvalla, vaan käytännössä ilmaiseksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

SDP:n (Urpilaisen jengi), Kokoomuksen (Katainen ym. nykyiset), Keskustan (Sipilän apulaiset), Vihreät (Arhinmäen porukat) ja jopa Vasemmistoliiton (Vasenryhmä erosi siksi!) ovat miehittäneet KMS:n yms. tuella uusliberalistiset nuoremmat kaverit, osaavat vanhat heitettiin sivuun liikemiesten yms. pelureiden vaalirahoituksella.
Nykyään maatamme johta uusliberalistinen äärikapitalistinen mafia. Se on niin äärioikealla, että jopa aikaisemmin oikeistolaisina tunnetut Ilkka Suominen ja Raimo Ilaskivi kauhistelevat menoa.

Miettikää sitä, tai ette te taida enää mitään nykyään osata, aivoja ei käytetä ja kaikki menee tässä maassa päin helvettiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Puolueet oli kiteytetty hyvin, älkää sortuko toisten puolueiden vertaispaineen ja houkutuksien alla vaan näyttäkää että Suomesta löytyy vielä poliitikkoja joilla on selkärankaa ja kyky puolustaa kansaa ja pitää lupauksensa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#10

Esimerkkejä kaipaisin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#11

Mutta ei se mitään haittaa. Kyllä sanoja maailmaan mahtuu.

Kuten takinkääntäjiäkin. Ookkona samaa mieltä Matias?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

sokkos
Hämmentynyt
#12

Matiaksella on ihan oma (ja väärä) määritelmä populismille. Kaikki puolueet perustuvat siihen, että kansalaiset itse tietävät, mikä itselleen on parasta. Ja sitten äänestävät. Tämä on normaalia demokratiaa. Diktatuureissa diktaattori tietää, ja kansalaisiltä ei kysytä mitään.
Populismilla usein viitataan siihen, että yksinkertaistetaan asioita liiaksi ja vääristellään niitä niin, että ne tuntuvat kohderyhmän mielestä vastaanpanemattomilta ja houkuttelevilta. Populismin ongelma on se, että todellisuus on paljon monimutkaisempi kuin yksinkertaiset populistiset sadut, ja politiikassa tämä johtaa siihen, että ääniä on helppo kerätä, mutta lupauksia on mahdonta pitää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Realisti
#13

Onpas melkoisen irti todellisuudesta tehty arvio. Luulisi että näitä blogeja kirjoittaisivat ihmiset jotka ymmärtäisivät politiikasta edes jotakin

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Iloinen
#14

Minulle vasemmistolaisuus ei näyttäydy työväestön tai vähäosaisten edustajana vaan kansanpetturuutena.

Minulle vihreys ei näyttäydy luonnonystävyytenä vaan nuorten mieliä pilaavana moraalin vinouttajana.

Minulle kokoomus ei näyttäydy oikeistolaisuutena vaan liberaalina epäisänmaallisuutena.

Minulle perussuomalaisuus ei näyttäydy isänmaallisuutena vaan ummehtuneena vennamolaisuutena.

Minulle kristillisdemokraatit eivät näyttäydy kristillisyytenä vaan ääliömäisenä höperyytenä.

Minulle keskustalaisuus ei näyttäydy raikkaana vaihtoehtona vaan tyypillisenä poteropuolueena.

175. Suorat sanat

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hirvas
#17

Politiika on vaihtoehtoja. Kaikkea tulee kunnioittaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

PERSUT = Pakolaisille-Enemmän-Rahaa-Suomalaisilta-Ulosmitataan-Tietenkin !
Eilen kuulimme lisäleikkaus listoja PAKOLAISBISNEKSEN HYVÄKSI TAAS !

t. Persut on perseenä myyneet .

ps. ja kaikki Ulkomaanvelkarahat lähetetään Turkkiin.Kreikkaan ja Ukrainaan ja loput Eu:lle

Tätä järjetöntä politiikkaa tehdään vain ja ainoastaan Brysselin Eu/Nato miljoona virkojen toivossa.

Kiitoksia Persuille kuitenkin Kukkenheimin kaatamisesta !!!!

Jotain hyvää saatiin minunkin äänellä aikaiseksi kun estettiin tuo järjetön pyramiiidi huijaus.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

rokkijätkä
Tyytyväinen
#25

Hyvä, että päästään äänestämään Hirvisaarta ja muita perussuomalaisia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

KanderKönder
Hämmentynyt
#15

Varmaan ainoa poliittisen lehden päätoimittaja joka ei edes tunne Vasemmistoliiton nimeä. Populismi ei ole kansan valtaa, se on esiintymistä kuvitellun kansan nimissä. Muuttakaa nimenne Oikeistoliitoksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Matias Turkkila Päätoimittaja, Perussuomalainen-lehti
#18

Nauratti itseänikin, kun nimi meni päin seiniä. Mutta antaa jäädä noin vaan.

Oikeistoliitto on melkein yhtä kehno nimi kuin Vasemmistoyksilöt.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Perussuomalaiset, arvomaailmamme kaikki sopii mitä kokoomus ja kepu haluaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mikael
Hämmentynyt
#19

Kyllä. Vaikka Guggenheimin valtionrahoitus saatiin torpattua, esim. työttömien 3kk välein tapahtuva ”haastattelu” ja tämän haastattelupalvelun ostaminen yksityiseltä sektorilta on jotain aivan käsittämätöntä. Miten tämä luo työpaikkoja ja jatkokysymys, miten tämä luo työpaikkoja niin, että tästä saatavilla tuloilla katetaan ”haastattelujen” kustannukset? Jos itse työpaikallani ehdottaisin jotain näin järjetöntä, en ehtisi kertoa asiaani loppuun kun tulisi kehotus siivota pöytä…

Persut ovat siis tosiaan kokoomuksen ja keskustan alistuva apupuolue, ei voi muuta sanoa. Muutenkin veronkevennykset valuvat aivan täysimääräisinä ja jopa ne ylittäen menopuolelle: Tonttivero nousee -> vastikkeet nousee -> vuokrat nousee. Nostelkaa nyt sakkoja vielä täysin lakien hengen vastaisesti, niin kyllä on taas kehuille aihetta. Pienituloinen kun vahingossa ajaa pientä ylinopeutta, niin siinä onkin parin kuukauden budjetti sekaisin. Hienoa työtä persut! Hienoa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mikael
#20

Ajakaa nyt vielä joku Lindströmin työnäytemalli maaliin, niin saatte varmasti suunnattomasti lisää kannatusta. Jos muuten ei romahda, herra ministerin kannattaa vielä itse käydä itkemässä esitystä kritisoiville, kun ollaan niin ikäviä ja negatiivisia, vaikka sokeakin näkee mallin ongelmat. Olette te aika sakkia, voi voi sentään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#21

Matiaksen puoluekuvaukset ovat onnistuneita kun niihin vielä lisätään nuo Jameksen myrkynvihreys, ultraliberaali kapitalismi ja sen sokeus sekä ”toverille ei jätetä” solidaarisuus. Kaiken tämän tuloksena syntyi todellakin perussuomalainen kansanliike. Tauti pääsi vain niin pahaksi ettei siihen lääkkeitä löydy monipuoluejärjestelmässämme yhden vuoden aikana, kun moraalivaje rapautti puoluejärjestelmäämme vuosisadan ajan. SE kun meni alusta saakkaa väärille poluille. Ei tämä ole oman aikamme tuotetta ensinkään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#22

Kyllä Maalaisliitto oli alkujaan alkiolaisena liikkeenä lähellä populistista kansanliikettä sekin mutta se muuttui Kekkosen aikana opportuniseksi valtapuolueeksi sekin. Vai mihin muuhun tarkoitukseen Kekkonen muka maalaisliittoaan käytti?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Relyonreferendum
#24

Eu-kriitisyys punoo kansan puolueita. Iso-B:n ero ei voi olla näkymättä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000