Olipa kerran Suomessa – ei kovin kauan aikaa sitten – eräs pieni kaupunki. Ja pieni paloasema oli siinä pienessä kaupungissa. Ja koska kaupungissa aina silloin tällöin syttyi tulipaloja, oli tarpeen hankkia paloautoja. Mielellään punaisia, koska sen värisiä paloautojen on tapana olla. Kaupungilla oli rahaa niukanlaisesti, joten kovin kalliita autoja ei haluttu. Paloautontekijöitä etsittiin, ja lopulta sellaisia löytyikin kaksi.

Kaupunkilaiset saivat valita. Tilaisivatko he paloautot suomalaiselta tekijältä, joka on toimittanut vastaavanlaisia autoja kaikkialle Suomeen? Hinta oli edullinen. Vai tilaisivatko he kalliimmat paloautot saksalaiselta kartellirikoksiin syyllistyneeltä yhtiöltä?

Valinta tuntui aluksi vaikealta, mutta tilanne helpottui kummasti, kun pikku kaupunki antoi kartellirikosyhtiön entisen työntekijän tulla setvimään asiaa puolestaan. Suit-sait, ja valinta oli tehty. Onneksi olkoon Saksa!

”Ei mennyt oikein”, kuului piippuhyllyltä. Eikä mennytkään. Kun 45 minuuttia -ohjelma, markkinaoikeus ja koko joukko muita toimijoita oli syynännyt kummallisen kaupan, tilaus purettiin ja tarjouskilpa järjestettiin uudelleen. Mutta. Uuden tarjouskierroksen lopputulos oli täsmälleen sama kuin ensimmäiselläkin kerralla. Onnea, Saksa.

Tarina on valitettavasti tosi, ja pienen kaupungin nimi on Espoo.

Espoon kaupunginhallitukseen kuuluva liiketoiminnan etiikan dosentti Jukka Kilpi (ps.) on muiden perussuomalaisten ohella yrittänyt nostaa tätä käsittämätöntä paloautokauppaa julkisuuteen. Toivottavasti viimeistä sanaa ei ole vielä sanottu.

***

Siirrytään toiseen pikkuiseen kaupunkiin, sielläkin näet puuhataan autojen kanssa. Eräs paikallinen yrittäjä ja avulias kaupunginisä ovat juuri saaneet erinomaisen idean koko Euroopan suurimman ja korkeimman ja ehkä parhaimman autokaupan pystyttämisestä hämäläisen metsätien varteen. Velkaisella yrittäjällä ei tietenkään ole kassassaan pennin jeniä, mutta elämänkokemuksen suomaa jämerää viisautta sitäkin enemmän. Ja plakkarissa internet-nimisestä luotettavasta tietolähteestä opittu näppärä keino, jolla kassa saadaan taas pullistelemaan: Lähetetään afrikkalaisen ex-presidentin rikkaalle leskelle nimellinen kolmensadantuhannen euron etumaksu, ja jäädään odottamaan ihan kohta paluupostissa saapuvia miljoonia. Ja niillä pistetään sitten autohalli pystyyn!
Avulias kaupunginisä oli niin vakuuttunut suunnitelman toimivuudesta, että hän päätti oitis pyytää hallituspaikkaa yrityksestä. Etu oli varmasti molemminpuolinen, sillä mikäpä olisi kaavoitukseen kangistuneelle yrittäjälle parempi kuin oman firman hallituksessa istuva kunnanhallituksen puheenjohtaja. Kaikki menikin hetken kivasti. Kaavoitus eteni, asia eteni kaupunginhallituksessa, kilpailutuksetkin etenivät.

Mutta sitten. Asiat etenivät niin kuin ne yleensäkin tuppaavat etenemään. Erästä tässäkin lehdessä kolumnoivaa Timoa lainatakseni: Säännöllisin väliajoin taloushistoriassa koittaa aika, jolloin hölmöt erotetaan rahoistaan.

Voit lukea Hämeenlinnan eriskummallisesta tapauksesta sivulta 22. Asiaan kuuluu, että järjetöntä hanketta alusta asti moittineista perussuomalaisista yritetään nyt demarien ja kokoomuksen toimesta leipoa syyllisiä.

***

Minun lienee hyvä tässä kohtaa pahoitella. Pahoitella sitä, että sinä, hyvä lukija, joudut sietämään näin läpikotaisen törppöjä ja röyhkeitä ihmisiä yhteiskunnallisissa johtotehtävissä.

Suomi tarvitsee suunnanmuutoksen. Käänteen. Sellaisen, jossa kansalaisille on tarjolla muutakin kuin sulle-mulle-suhmuroinnin jakojäännös. Veivaajia ja välistä vetäjiä tässä maassa on jo kylliksi.