Perussuomalaiset

Martti Munne

Haitalliset vieraslajit eivät kuulu Suomen luontoon

Tämä kirjoitukseni julkaistiin tänään Keski-Uusimaa -lehdessä:

Vaalimainoksia teiden varsille viedessäni huomasin, että lähes joka pientareella oli suuri komealupiinikasvusto. Vaikka komealupiini onkin nimensä mukaisesti näyttävästi kukkiva kasvi, oli tämä surullinen näky. Kyseessä kun on haitallinen vieraslaji, joka heikentää kulttuurimaisemia valtaamalla alaa kedoilta ja vanhoilta koristekasveilta. Rehevöittämällä kasvupaikkansa maaperän kasvi työntää niittykasveja ja niillä eläviä hyönteisiä pois pientareilta. Komealupiini vähentää hyönteisten kokonaismäärää ja pienentää paikallisia päiväperhospopulaatioita, koska se ei kelpaa toukille eikä aikuisille ravintokasviksi.

Vaikka tämän vieraslajin hävittäminen onkin hankalaa, tulee siihen pyrkiä. Koska torjunta kasveja kitkemällä ja maata kaivamalla vaatii aina maanomistajan tai haltijan luvan, helpoin tapa auttaa hävittämisessä on osallistua talkoisiin. Keravalla paikallinen ympäristönsuojeluyhdistys järjestää kesäisin säännöllisesti torjuntatalkoita. Jos lupiineja kasvaa omalla maallasi ne kannattaa kaivaa juurineen irti maasta ennen kuin siemenet ovat kehittyneet kypsiksi. Komealupiinin hävittäminen vaatii pitkäjänteisyyttä ja torjuntatyö vie vuosia.

Lisätietoja: https://vieraslajit.fi/lajit/MX.38950

Osallistu keskusteluun!


8 kommenttia
Nimetön
#1

Lupiini on kieltämättä iloisuutta tuova kasvi näköisyydeltään.
Kauanhan siihen meni, ennen kuin alettiin puhua, että se on vaarallinen vieraslaji.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Just näin 🙂 Lupiinia ja kurtturuusua (kurtturuusu myös kansallisesti haitalliseksi säädetty vieraslaji; Kansallinen vieraslajiluettelo) on kannettu jopa koteihin tuomaan väriä pöytään ja oikein vartavasten istutettu moneen niemeen ja notkoon sekä lähiöihin. Kyseisillä vieraslajeilla on tyypillisesti erittäin tehokas kyky lisääntyä ja levitä laajalle alalle. Kesäkuussa 2019 valtioneuvoston asetuksella hyväksytty kansallinen vieraslajiluettelo sisältää ne vieraslajit, jotka eivät kuulu EU:n luetteloon, mutta joita voidaan pitää Suomen oloissa haitallisina.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#6

Koirasudet pitää hävittää Suomesta viimeistä yksilöä myöten!On eriskummallista että EU säätää lakeja,joita ei pystytä valvomaan/toteuttamaan.Virkavalta=Poliisi väittää että kyseisten elukoiden kasvattamiseen/poistamiseen Suomesta heillä ei löydy konsteja?Peräti eriskummallinen väite?Jollei konsteja ole?Ne on luotava=Ei pitäisi olla ylitsepääsemätön tehtävä?!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Pitää luokitella koirasusi selvästi vieraslajiksi, niin johon voi alkaa löytymään keinoja sen hävittämiseen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#8

Onhan koirasudet luokiteltu vieraslajiksi jo vuonna 2016:sta.Mutta vielä jyrkempi/selventävämpi laki astui voimaan vuonna 2019:sta.Jossa kyseisten eläinten tuonti muualta maahan esim, Venäjältä ja toisista EU-maista on kielletty.Senlisäksi näitä elukoita ei saa kasvattaa eikä myydä.Vain lemmikkinä olevan kyseisen rodun edustajan saa pitää,sen elämän loppuun saakka.Mutta on tosi ihmeellistä,että meno jatkuu yhtä villinä,kuin lain voimaanastumista edeltävänä aikanakin.Näitä hybridejä kasvatetaan/ja myydään edelleen.Kyllähän näihin ongelmiin varmaan puuttumaan pystyttäisiin,jos vaan tahtotilaa olisi tarpeeksi.Missä vika?Saamattomuudessako?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Toinen ongelma on puulaji nimeltä Lehmus. Joka sijaitsee kaupunkien luona ja suojellaan siksi, että se on hienon näköinen ja pitkään kestävä puulaji. Ongelmana on kuitenkin se että lehmus houkuttaa luokseen vuosittain erittäin paljon kimalaisia, mutta lehmuksen mesimäärä loppukesällä vähenee niin paljon, että vuosittain useita satoja, jopa tuhansia kimalaisia kuolee nälkään.
https://seura.fi/ilmiot/tiede-ja-luonto/kimalaisten-loppukesan-joukkokuolemien-mysteeria-on-pohdittu-vuosikymmenia-miksi-raadot-keskittyvat-juuri-lehmusten-alle-oregonissa-loydettiin-uusi-teoria/
Kimalaiset ovat kuitenkin yksi suomen kaikista hyödyllisimmistä kasvien pölyttäjistä. Silti erittäin ystävällisiä eivätkä oikeastaan koskaan pistä/satuta ihmisiä ellei ihminen tahallaan tee pahaa kimalaiselle tai kimalaisten pesälle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Utelias
#5

Nyt puhutaan paljon pölyttäjien vähenemisestä. Mistä saamme kimalaisille ruokaa loppukesästä? Eikös loppukesästä kaikki kimalaiset kuole, vain kuningatar mönkii suojaan talvehtimaan?

Nyt lienee ongelmana se, miten saamme kimalaisia enemmän nimenomaan alkukesän pölytyksiä varten.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ali Basa
#3

Kyseisillä vieraslajeilla on tyypillisesti erittäin tehokas kyky lisääntyä ja levitä laajalle alalle. Tämä pätee myös muihin kuin kasvikunnan edustajiin, ymmärtänette mitä tarkoitan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000