Perussuomalaiset

Markku Salomaa

Valtiomieheksi ei synnytä vaan kasvetaan

Valtiomiesteoiksi kutsutaan rohkeita ja pyyteettömiä ratkaisuja, jotka koituvat valtion tai kansakunnan suuremmaksi onneksi. Valtiomieheksi nimitetyt ovat usein politiikkoja, joiden katsotaan valtaa käyttäessään uhranneen henkilökohtaisen tai ryhmäedun kansakunnan edun vuoksi”. -Wikipedia

Merkitkää kalenteriinne eilinen päivä 3.2. Tulevaisuudessa tätä päivää pidetään vedenjakajana suomalaisessa EU-ajan politiikassa. Vielä tiistaina 2.2. kuvittelin, että tämä maa nousee ongelmistaan vain pahimman eli Kreikan tien kautta. Mutta nyt koska meillä näyttää olevan osaava kapteeni laivassa ja joka vielä edustaa maamme tosiasiallista valtapuoluetta, näen pienen pienen mahdollisuuden selvitä helpommalla.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön eilinen valtiopäivien avajaispuhe on suorastaan historiallinen. Se kannattaa katsoa uudelleen ja lukeakin vaikka useampaan kertaan.

http://www.hs.fi/politiikka/a1454470908583

Rohkeasti hän uhmaa vallitsevaa mediailmapiiriä, virkamiesrälssiä ja jopa oman puolueensa omaksumaa linjaa asettaen kansan ja valtakunnan edun etusijalle. Tasavallan presidentti Niinistö aivan varmasti tiesi, että puheesta ei tule päänsilitystä. Nyppiväthän edelliset punavihreää falangia uhmanneet julkisuuden henkilöt Aleksi Valavuori ja Teemu Selänne vieläkin median tervaa ja höyheniä ihostaan.  Itsensä raivoon kiihdyttänyt suvaitsevaisto repii kenet tahansa toisinajattelijan riekaleiksi armotta. Puheen jälkeen valtamedian vielä keräillessä kamoja ja puhallellessa pussiin hyökkäyksen aloittivat vihreiden broilerilinjan parhaat populistit ja somenatiivit ollen tasavallan presidentin kimpussa sillä sekunnilla kun puhe lakkasi:

-Emma Kari ”kuunteli jäätävää puhetta äimistyneenä”. Ilmeisesti hän ei myöskään tajunnut kuulemaansa koska kommentoi omia mielikuviaan.

-Ozan Yanar ”on hämmentynyt ja järkyttynyt” (taas) ja lupasi että ”vastedes puhuu maahanmuuttoasioista” Siis mitä ihmettä!

-Ville Niinistö taasen lähestyi keskustelua tapojensa mukaan tieteellisesti esittäen asiaan kuulumattomia höpölukuja kuin käärmeöljykauppias.

-Hannu Oskala tekee saman kuin Ville mutta on lisäksi rakentanut kivan meemin joka ei oikeasti osoita mitään mutta ilahduttaa ihmisiä jotka eivät jaksa lukea.

“Teemme pahan virheen, jos kuvittelemme, että se (ongelma) peittyy, kun olemme keksineet tarkkailla toistemme tekemisiä ja kunkin sanavalintoja ihan pilkkuun asti, ja tehdä sitten niistä suurta numeroa ja nimittelyä. Ongelmat eivät näin poistu, tällä suunnataan ehkä huomio muualle, mutta ongelmat tästä vain lisääntyvät.” –Sauli Niinistö

Vihreiden lisäksi moni muukin politiikan aktiivi on tätä kirjoitettaessa jo paljastanut oman sanavalintojen tulkintansa omissa ja edustamiensa järjestöjen nimissä. Väärinymmärtämisen ja pilkunfiilaamisen määrä on uskomaton. En enää viitsi niitä lukea. Mutta odotan mielenkiinnolla mihin mielipide kehittyy ”oikean” median saadessa koneensa kunnolla liikkeelle. Luvassa on varmasti mielenkiintoisia päiviä tasavallan presidentille.

Perustuslaki on jo mainittu useasti someavautumisissa ja varmaan perustuslailliselta paavinistuimeltaan uuninpankkopoika Saku Timonen lausuu pian oman virheettömän kantansa jota sitten lukuisat myötämääkijät toistelevat. Joukossamme on ihmisiä jotka ovat sitä mieltä, että lait ja sopimukset ovat kiveen hakattuja, ikuisia, muuttumattomia ja ajalle immuuneja. Tällä logiikalla maanomistajan ensiyönoikeuskin olisi vielä voimassa.

Kansainväliset säännökset ovat syntyneet ja niiden tulkinta on kehittynyt aivan toisenlaisissa olosuhteissa. Olen varma, että jos kansainvälisiä ja niihin perustuvia kansallisia säädöksiä tehtäisiin vasta nyt, niiden sisältö olisi olennaisesti tiukempi, mutta ne silti pitäisivät kiinni ihmisoikeuksista ja auttaisivat hädässä olevia.” – Sauli Niinistö

Englannin pääministeri Neville Chamberlain palasi 1938 Münchenista kädessään paperi jonka hän oli allekirjoittanut Adolf Hitlerin kanssa. Hän uskoi että tehty sopimus ja sen takia annetut valtavat myönnytykset koituisivat Englannille ja koko ihmiskunnalle hyödyksi. Tätä pelkuruutta ja lapsenuskoa korjaamaan ja pelastamaan Englannin nousi pian suuren luokan valtiomies Winston Churchill. Kun ajat kovenee astuu oikeat valtiomiehet eturiviin. Meidän laki- ja sopimususkovaiset chamberlainimme ja Mooseksen lain muuttumattomuuteen vannovat farisealaisemme uskovat sokeasti asiaansa vaikka koko maailman palaa heidän ympärillään. On korkea aika, että meilläkin oikeat valtiomiehet astuvat eturiviin tekemään niitä tekoja mitä kansan etu vaatii.

Osallistu keskusteluun!


6 kommenttia
Nimetön
Utelias
#1

Noista sopimuksista. Kreikan ”takuukset”, Shengenit ja Dublinit olivat kevyttä kamaa, kun hätä tuli.
Joku Geneven sopimus on laadittu kai silloin, kun ihmisä oli rapiat kolme miljardia. Nyt meitä taitaa olla kohta seitsemän ja eipä kauaakaan, kun lähestytään kymmentä. Arvatkaa pitävätkö kaikki hienot aatteet ja kuinka kauan?
Ihan vaan sillä, että ei tule yllätyksenä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Onneksi Suomen kokenein valtion mieheksi kasvanut politikko tänään ilmoitti perustavansa uuden puoluen joka ampaisen heti viidenneksi neljän suuren puolueen joukkoon..
Nyt varsinkin Persuissa ja Keskustassa ja Kokoomuksessa kannatus romahtaa rajusti kun äänestäjät seuraavat Paavoa

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Näin on
Tyytyväinen
#3

Väyrysellä on paljon enemmän potkua kuin näillä EU-USA-Nato aisankannattajilla ja ulkomaita nuoleskelevilla johtajilla. Vrt. Caruna, Talvivaara, tuleva Sote, jne. Maailma on kerta kaikkiaan muuttunut, Kiina on kohonnut supervallaksi, Venäjä sinnittelee, jne.

Tässä ei nyt pikkunäpräily, ”ryssittely”, talvisota, eikä menneisyyden perinnehuoneet auta. Suomesta täytyy tehdä uudestaan itsenäinen, riippumaton ja toimintavapaa, jossa on hyvä elää ja jolla on hyvät suhteet symmetrisesti kaikkiin ilmansuuntiin. – Se vaatii nyt vanhoista liturgioista luopumista. Herätys PS!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Markku Salomaa Yrittäjä, myyntimies
#4

Aika lailla epäilen sitä Väyrysen kansansuosiota. Hän on kuitenkin yksi vihatuimpia poliitikkoja tässä maassa. Omalla alueellaan toki kerää hyvän äänestäjämäärän itselleen. Mutta siihen se jää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Itsenäinen Suomi
Hämmentynyt
#5

Soinista on tullut EU-Amerikan tunnollinen juoksupoika meidän verorahoilla. ”Suomi tulee rahoittamaan ihmissalakuljetuksen vastaista toimintaa Turkin kautta 28 miljoonalla eurolla. Ja Sipilä lupasi Syyriaan heti 25 miljoonaa.” ”Soini arveli sen kuvastavan lähinnä Väyrysen pettymystä itseensä, eikä ollut huolissaan Väyrysen puolueen vaikutuksesta perussuomalaisten kannatukseen.”

En olis niin varma. Se että on syönyt sanansa ja ruvennut lännen juoksupojaksi, ei herätä luottamusta. Lihapatojen ääreen pääsy on tehnyt tehtävänsä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Markku Salomaa Yrittäjä, myyntimies
#6

No tämä ei liity ketjun aiheeseen. Avaa siitä oma ketju.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000