Perussuomalaiset

Markku Salomaa

Kunnallisvaaliesittäytymiseni ja Helsingin suunta

Tämä kirjoitus on ollut liki sellaisenaan esittäymiskirjoituksenani Lisää kaupunkia Helsinkiin –keskusteluryhmässä. Päivitin sitä hieman ja muutin muutamaa sanamuotoa. Lisää kaupunkia Helsinkiin –ryhmä on suurin ja voi sanoa vaikutusvaltaisin avoin keskustelufoorumi Helsingin kaupunkisuunnittelun linjoista. Mutta nyt koska Malmin lentokenttä vs Santahaminan varuskunta-alue on niin kivasti nostettu helsinkiläisen keskustelun keskiöön ansaitsee avaukseni uusinnan ja näkyvyyttä myöskin muualla kuin kyseisessä ryhmässä. Kyseessä on siis esittely sekä lyhyt kannanotto Helsingin suuntaviivoista kaupunkisuunnittelun näkövinkkelistä.

Olen liki 30 vuotta Helsingissä elänyt syntyjäni karhulalainen perussuomalainen. Helsingissä olen asunut pelkästään Meilahdessa enkä sieltä aio muuttaa pois muuta kuin saappaat edellä. Perheen kasvaessa olemme kyllä muutamaan kertaan muuttaneet Meilahden sisällä. Mutta muualle ei ollut pakko lähteä kun on kärsivällisesti jaksanut odottaa sopivaa asuntoa eikä ole ollut ronkeli neliömäärien suhteen. Lähiöihin muuttoa on moni kyllä meille suositellut koska olemme seitsenhenkinen perhe. Olen kokenut suurperheellisenä asumisen liki kantakaupungissa kuitenkin hyvänä asiana vaikkakaan kaikki kaupunkilaissysteemit eivät ole meille ihan nappiin mitoitettuja. Esim lähikauppojen suosiminen meidän ruokaostosmäärillä vaatii tulotasoa jota meillä ei ole.

Vaikka olenkin joissakin asioissa ollut hieman poikkiteloin suurkaupunkiromantikkojen kanssa en ole sitä perimmäisessä kysymyksessä. Kannatan tiiviimpää ja korkeampaa kaupunkia. Sen mahdollistamiseksi on parkkinormista ja valoisuusvaatimuksista oltava valmiita joustamaan. Jos halutaan kaupunkia, on rakennettava kaupunkia. On sitä ennenkin pystytty rakentamaan. Myöskin esteettömyyssäännöissä olisi syytä joustaa koska ne nostava muutenkin kalliin rakentamisen hintaa. Saksan malli jossa ainoastaan ensimmäinen kerros on esteetön olisi meillekin sopiva. Myös väestönsuojavelvoitetta olisi syytä pohtia.

Helsingissä ja varsinkin pääkaupunkiseudulla on maata. Kehäkolmosen sisäpuolella on laajoja peltovainioita joilla ihan oikeasti viljellään! Helsingin kaupungillakin on kaksi leikkuupuimuria joita myös käytetään. Laajenevan kaupungin uudisrakentamisen keskittäisin tiivistyvän kantakaupungin lisäksi itään. Metroradan ja tulevan Kruunusiltojen alue on rakennettava tiiviiksi muutoin kyseiset erittäin kalliit liikenneinfrat ovat vajaakäytössä. Näin ollen uskon kaupungin laajenevan myöskin Kivinokkaan, Vartiosaareen ja pitkällä tähtäimellä myöskin Santahaminaan. Myöskin Viikin pellot soisin näkevän muussa kuin maanviljelykäytössä ja kaislikkona. Kun rakennetaan näille liikenteellisesti erittäin fiksuille paikoille pystytään säästämään kulttuurihistoriallisesti merkittävä Malmin lentokenttätoiminta sekä helsinkiläisille rakas Keskuspuisto.

Näin vaalien alla on Helsingissä liikkeellä kaikenlaista metsänsuojelijaa. Kivan värissä haisaappaissa tukka laitettuna he poseeraavat luontokuvissa ja kertovat äänestäjille kuinka tärkeää metsä on just heille, kaupunkilaispoliitikoille. Itse olen nähnyt elämäni aikana sen verran ryteikköä ja vesijättömaata että suosin kaupunkiluontona mieluummin hyvin hoidettuja puistoja. Mikään ei ole uljaampaa kuin iso hoidettu puistopuu. Valitettavasti niiden kasvattaminen on vaan aika loivaliikkeistä hommaa joka tullaan hyvin näkemään meneillään olevassa Mechelininkadun työmaassa.

Liikkuminen kaupungissa pitää painottua julkiseen liikenteeseen koska tiiviissä kaupungissa ei ole muutakaan mahdollisuutta. Polkupyöräily on ok mutta pyöräilyinnostukseen suhtaudun skeptisesti. Liikenneratkaisuissa suosin strategioita jotka mahdollistavat isojen ihmismäärien liikkumisen myöskin muulloin kuin hienona kesäpäivänä. Yksityisautoilun demonisointia pidän myöskin aika lailla typeränä. Helsingissä ei juurikaan ole ruuhkia ja liikenne soljuu ketterästi lukuun ottamatta pieniä työpaikkaliikenteen ja tietöiden aiheuttamia ruuhkia. Mutta toki tilanne ei saa laskea pahenemaan.

Suurimpana ongelmana ja haasteena politikoille Helsingin kehityksessä on korkeat elämisen kulut ja sen myötä köyhyys. On menty perusteellisesti pieleen kun tavalliset työssäkäyvät ihmiset eivät kykene maksamaan asumistaan kotikaupungissaan ilman tukitoimia. http://www.hs.fi/talous/art-2000005089768.html?ref=rss Hekan toiminnan kehittäminen on avainasemassa tavallisten helsinkiläisten asumisessa. Olen myös vakaasti sitä mieltä, että Hekan asumisessa on suosittava helsinkiläisiä ja Helsingissä työtä tekeviä kuten olemme ehdottaneetkin https://www.suomenuutiset.fi/perussuomalainen-helsinki/

Asumiskurjuuden takia pidän myöskin maahanmuuton isona ongelmana juuri Helsingille vaikkakaan se ei ole minulle mikään kärkiteema. Sosiaalisella perustein Suomeen tulleista puolet muuttaa loppupeleissä pääkaupunkiseudulle ja suuri osa heistä Helsinkiin. Käytännössä jokainen heistä tulee sosiaalisesti tuetun asumisen piiriin ja vielä enemmän tai vähemmän hädänalaisena eli siis meidän helsinkiläisten maksettaviksi ja jonon kärkeen jossa on Hekalla jo 15 000 ihmistä.

Hädänalaisten majoittamisessa on käytettävissä toisenlaisia keinoja. Niistä tehokkain, nopein ja huokein väliaikaisratkaisu olisi moduuliasuminen. Edellinen valtuustoryhmähän tyrmäsi aloitteen konttiasumisesta silkkaa typeryyttään. Hädänalaiset eivät kuitenkaan tarvitse kauniita puheita ja teorioita vaan tekoja. Konttiasuminen olisi ollut nopea keino helpottaa pahimmissa ongelmissa olevia. Toisissa kaupungeissa ymmärretään kyllä moduuliasumisen edut. http://www.iltasanomat.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000005089382.html

Poliittisesti vaikea ikuisuuskysymys Helsingissä asumisessa on mitä olisi tehtävissä ”yleishyödylliselle” asumiselle? Sehän on nykyään lähinnä synonyymi ammattiyhdistysten ja vasemmiston rahantekokoneelle. Se on tullut epäilemättä tiensä päähän koska ihmisillä ei ole enää rahaa elättää ammattiyhdistysliikkeen poliittisia kellokkaita ja vasemmiston sisäpiiriläisiä. Valitettavasti vain liian moni hyötyy järjestelmästä. Sen murtaminen vaatii uusia päättäjiä eikä edes uudelleen stailattu (stubattu) SDP:n ydinryhmä tule muuttamaan yhtään mitään ummehtuneessa ”työväenliikkeessä.” http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005094707.html

Asumisen monimuotoisuudesta mainittakoon anekdoottina asuntolaivat. Nyt en tarkoita lauttoja vaan merikelpoisia oikeita asuntolaivoja. Niiden pitäminenhän Helsingin laitureissa ympärivuotisesti on sääntöjen vastaista joka aiheuttaa sen, että asuntolaiva-asujat (kyllä, heitä todellakin on) joutuvat siirtämään laivansa talveksi muualle jossa ei ole mitään järkeä. Myönnän että tämä asumismuoto ei ole suoranaisesti ratkaisu mihinkään ongelmaan. Mutta en näe mitään syytä kieltääkään sitä.

On paljon muitakin pikkutyperyyksiä joilla kaupunkilaisia kiusataan. Esim tonttipysäköinti on kielletty 6 metriä (vai oliko se 9 metriä) lähempänä tontilla olevaa taloa. Syynä ei ole pelastustiet vaan talon tarvitsema raitis ilma! No kaikkihan tietävät kuin paljon pysäköity auto saastuttaa! Tämä typerä sääntö tekee kaupunkimaisen tonttipysäköinnin Helsingissä sääntöjen vastaiseksi. Hesari käsittelee ”ongelmaa” omalla tavallaan http://www.hs.fi/kaupunki/art-2000002798067.html Kyseessähän ei siis ole ”laiton” vaan määräysten vastainen pysäköinti ja itse soisin, että määräyksiä muutettaisiin sekä parkkinormin että tonttipysäköinnin suhteen. Eli taloyhtiötä ja kaupunkia ei VELVOITETA pysäköinnin järjestämisessä mutta MAHDOLLISTETAAN tilaa säästävämpi pysäköinti. Näin voitaisiin kehittää aidosti suurkaupunkia eikä mitään punavihreää polkupyöräpuista.

Koko rakentamista tulisi tutkia Helsingissä luupilla aina suunnittelusta lähtien http://m.kauppalehti.fi/uutiset/rakentaja-lehto-asuntojen-kalleus-safa-mafian-syyta—sadan-tonnin-kaksiot-mahdollisia/iyzXUjMN. Olen puolueessamme ehkä hieman omilla linjoillani koska olen sitä mieltä, että kaupungin oma rakennusfirma voisi tuoda kaivattua kilpailua tähän lievästi sanottuna urautuneeseen rakennusteollisuuteen. Muutoin en kyllä usko sosialismiin J

Lyhyesti kaikki yllä oleva. Olen tavallisen helsinkiläisen asialla rakentamassa parempaa Helsinkiä. Perussuomalaiset ovat myöskin puolue jolla ei ole oman hyödyn tavoittelun taakkaa kaupunginhallinnossa kannettavanaan eli jos haluat poliittiset kellokkaat pois, äänestä meitä.

Käy tykkäämässä vaalisivujani.
https://www.facebook.com/Markku-Salomaa-yhteiskunta-ja-politiikka-468922889796492/

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
Utelias
#1

Jos olisin helsinkiläinen, äänestäisin ehdottomasti. Pitkä, järkevä kirjoitus täynnä asiaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000