Perussuomalaiset

Antti Valpas

Kuka olen ja miksi olen ehdolla?

Kuka olen

Olen 42-vuotias kunnallisvaaliehdokas Helsingissä. Tämä on nyt kolmas kertani kuntavaalien ehdokkaana. Ensimmäisellä kerralla vuonna 2008 minut valittiin Helsingin kaupunginvaltuuston jäseneksi ja vuoden 2012 kuntavaaleissa varavaltuutetuksi. Vuoden 2017 kuntavaaleihin en osallistunut elämäntilanteestani johtuen. Työskentelen eduskunnassa Perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteerinä.

Olen luonteeltani synnynnäinen tutkija, kiinnostuin historiasta ja politiikasta 12-vuotiaana Talvisodan 50-vuotis”juhlien” myötä. Sukuni niin isäni kuin äitini puolelta on Karjalasta ja pääosin sen luovutetusta osasta; isän suku Viipurista ja äidin suku Raja-Karjalan Salmista. Myös sukututkimus kuuluu harrastuksiini. Olen koulutukseltani yo-merkonomi ja ohjelmistosuunnittelija. Olen opiskellut myös avoimessa yliopistossa Suomen historiaa ja arkeologiaa. Puhun suomea, englantia ja jonkin verran karjalaa (livviä).

Perussuomalaisiin liityin vuonna 2003. Koska tiesin kantani itselleni tärkeisiin asioihin maamme vammaispolitiikan ja sosiaali- ja terveyspalveluiden suhteen ihmettelin, että miksi lykätä asiaa enää kauempaa ja miksen liittyisi poliittiseen puolueeseen? Näin monisairaana kuulovammaisena kun tiedän näistä asioista jotain ihan kokemuksestakin. Itse maltillisena kansallismielisenä EU:ta vastustava ja esimerkiksi huumepolitiikkaan tiukasti suhtautuva puolue Perussuomalaiset oli itseni näköinen puolue.

Miksi olen ehdolla

Parhaillaan maailmaa valloittava koronaepidemia tulee vaikuttamaan merkittävällä tavalla kaupunkimme yhteisövero- ja kunnallisverotuloihin lähivuosiksi. Emme voi kaupunkina korjata asiaa vain velkaantumalla ja jakamalla samalla entistä pienempää rahakakkuamme yhä useampaan suuntaan. 

Me joudumme väistämättä kiristämään vyötä lähitulevaisuudessa ja asettamaan asioita entistä selkeämmin tärkeysjärjestykseen. Haluan toimia kahden asian puolesta valtuustossa: 1) Minulle helsinkiläisten terveydenhoidon ja sosiaalipalveluiden toimivuus on ykkösasia. 2) Enkä pistäisi pahaksi, jos Helsingin kaupunki lisäisi osaltaan toimiaan vajaatyökykyisten työllistämiseksi yhteistyössä yritysten kanssa, sillä työnteko ja itse tienattu palkka edistää henkistä ja taloudellista hyvinvointia. Tulen kirjoittamaan lisää näistä aiheista myöhemmin tässä blogissa.

Vaalilauseeni on ”Valpas edustajasi valtuustoon”. Kannattaa äänestää, koska joku tässä kaupungissa kuitenkin päätökset tekee. Jos se ei ole oma edustajasi, niin sitten se on jonkun muun edustaja.

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
Lasse Hietanen
Iloinen
#1

Hei. Kiitos Anttikin. Olet sukunimesi mukainen mies. Kiva, kun olet mukana politiikassa. ”Meissä on ainesta”: Joka, ”iikassa”. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen.
Iloinen
#2

Hei. Kiitos Anttikin. Olet sukunimesi mukainen mies. Kiva, kun olet mukana politiikassa. ”Meissä on ainesta”: Joka, ”iikassa”. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tyytyväinen
#3

Olen iloinen, että olet meidän listallamme! Tsemppiä vaalityöhön ja jaksamista.

Menestystä tulee, kun viitsii pinnistää vielä vähän enemmän, vielä vähän pidempään!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#4

Antillekin , voimia ja menestystä !! Täällä aina vain sekaisemmassa maailmassa !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#5

Tsemiä täältäkin! Mitä vajaatyökykyisten työllistämiseen tulee, niin jotain vinkkiä aiheesta löytynee Sipoosta Livalilta?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000