Perussuomalaiset

Markku Salomaa

Kaivoslaki ja Pekkarinen

Vain muutos on pysyvää.

Syksyllä 2020 muutimme Vääksyn Rantakulmalle ja ajattelin jo jättäväni tämän yhteiskunnallisen puuhastelun toisille. Mutta sitten tuli se kaivos, tai pikemminkin kaivoshanke Kalkkisiin. Kalkkisten kyläyhdistys teki loistavaa työtä ja sai kansainvälisen kaivosyhtiön perumaan hankkeensa ja kaikki on hyvin….siihen asti kunnes seuraava yhtiö jättää malminetsintähakemuksen. Tarvitaan pysyvämpi muutos.

Toisin kuin yleisesti luullaan kaivoslakia uudistettiin jo noin kymmenen vuotta sitten eli ei se niin vanhaa perua ole. Uudistajana silloin oli Elinkeinoministeri keskustapuolueen Mauri Pekkarinen…

”Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) sanoo vireillä olevan kaivoslain uudistuksen muuttuneen merkittävästi vuoden aikana. Ministerin mukaan lakiehdotuksessa otetaan nyt kaivosteollisuuden näkemykset aiempaa paremmin huomioon. Esimerkiksi korvauksia maanomistajille on lievennetty ja kaivoksen perustamista nopeutettu.”

Minun oli siis nopealla aikavälillä päätettävä jätänkö yhteiskunnalliset asiat kokonaan muiden ”pekkaroitavaksi” vai nousenko sohvalta ja teenkö itse sen minkä pystyn. Päätös oli helppo. Olen ehdolla Asikkalassa numerolla 43.

https://yle.fi/uutiset/3-5884761

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Nimetön
Utelias
#1

Hyvä juttu , ettei tulisi enään uusia , talvivaaroja !?! Eikä muitakaan Vaaroja !?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Kepu pelasi Lapin kullankaivajat pois Lapista satojen vuosien jälkeen, ja kauppasi alueet ulkolaisille kaivosyhtiöille. Ero noissa kaivoyhtiöissä oli siinä, että suomalaiset ovat huuhtoneet veden avulla satoja vuosia, ja ulkolaiset kaivoyhtiöt rikastavat myrkyillä, asettaen koko Lapin tuhon tielle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Juuri näin, kepu pelaa korruptiolla, suuret rahat valuvat kepulaisten taskuun, ja suomalaiset häädetään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000