Suomen Poliisijärjestöjen Liitto järjesti 19.11.2014 Helsingissä marssin riittämättömien poliisin resurssien vuoksi teemalla ”Meitä on liian vähän”. Suomalainen poliisi marssii ja osoittaa mieltään äärimmäisen harvoin ja oma näkemykseni on se, että jonkinlainen kipuraja on ylitetty jos Helsingin keskustaan kerääntyy marssille arviolta 1200-1500 poliisia. Senaatintorille päättyneen marssin päätteeksi puhujalavalle nousi lukuisa määrä poliitikkoja, jotka kaikki näin vaalien alla halusivat turvata poliisin toimintaa. Parhaimmat puheenvuorot pitivät poliisitaustaiset kansanedustajat sekä liiton miehet.

Missä sitten mättää kun rahoitusta ei riittävästi ole? Viesti poliisin työtä tekeviltä on selvä ja kansalaiset tukevat poliisin resurssien turvaamista, joten eikö resursointi pitäisi olla piece of cake?

Vaikuttaa ikävästi siltä, että todellisuus ruohonjuuritasolla on aivan toinen kuin korkealla poliisin hallinnossa kuvitellaan. Poliisihallituksessa kuuleman mukaan luetaan tilastoja, joita useiden lähteiden mukaan kirjataan toisin kuin oikeasti tehdään. Poliisiylijohtaja Paatero kiisti (a-studio 21.11.2014), että tällaista ohjetta olisi ylijohdosta tullut, että työaikakirjanpitoa tulisi kirjata toisin kuin oikeasti tehdään. Mistähän lie moinen ristiriita? Vaikea on kuitenkin kuvitella, että tavalliset konstaapelitkaan tällaista itsekseen tekevät tai keksivät päästään.

Olisiko sieltä kivilinnasta laskeuduttava alas ja mennä katsomaan mitä poliisilaitoksissa tapahtuu? Uskoisin, että ministeriä myöden on mahdollisuus mm.istua partioauton kyytiin ja mennä mukaan katsomaan ovatko poliisin avunhuudot tuulesta temmattuja. Arjen näkeminen voisi avata silmiä, siellä tilastojen ja numeroiden takana on ihmisiä, tekoja ja valtavasti työtä.

Minä arvostan suomalaista poliisia niin kollegiaalisesti kuin veronmaksajana. Ollessani poliisin palveluksessa koulutusaikana vakuutuin siitä, että suomalainen poliisi on luotettava ja erittäin korkealla työmoraalilla varustettu. Olin ylpeä saatuani kuulua tuohon hienoon joukkoon, jota jäin kaipaamaan kun koulutusaika ja virkasuhde loppui. Vuonna 2011 valmistuttuani tarjolla oli lähinnä lyhyitä pätkätöitä, joita en asuntovelkaisena voinut ottaa vastaan, sillä se olisi tarkoittanut irtisanoutumista vakituisesta työstä. En ollut kurssini ainoa, joka palasi vanhoihin töihinsä, sillä vakituisia työsuhteita ei ollut tarjolla ja perheellisen on pakko varmistaa leipä pöytään ja katto pään päälle. Pidän itseäni melko onnekkaana sillä toinen ammattini ensihoitajana ei ole yhtään huonompi kuin poliisin ammatti. Ensihoitajana koen myös suurta ylpeyttä ammattiryhmästäni ja olen onnellinen kuuluessani hienoon työyhteisöön. Veronmaksajana näen tärkeänä sen, että kun hätä tulee niin poliisipartioita on saatavilla ja rikoksen kohteeksi joutuessa tutkinta voidaan suorittaa mahdollisimman nopeasti ja hyvin. 

Eräs poliisikollegani esitti kerran mielenkiintoisen ajatuksen. Miksi meillä ei ole ns. turvallisuusveroa, jolla kustannettaisiin hätäkeskus, poliisi, ensihoito ja pelastustoimi jos kerran meillä on Yle vero, joka voidaan korvamerkitä Ylen toimintaan. Mielestäni ajatus on itse asiassa melko kannatettavakin, sillä kyse ei olisi kovin suuresta summasta per henkilö ja tämä vero olisi varmasti suuremmassa suosiossa kuin Ylelle menevä vero. Minä olisin valmis, olisitko sinä?

ps. Miksi suomalainen poliisi toimii vakuutusyhtiöiden sihteerinä? Vakuutusyhtiöt vaativat, että esim. polkupyörävarkaudesta pitää tehdä rikosilmoitus. Olisiko syytä siirtyä siihen, että vakuutusyhtiöt kirjaavat itse asiakkaidensa asiat ja palkkaavat riittävän määrän etsiviä itselleen estääkseen väärinkäytökset? Miksi suomalainen poliisi toimii verohallinnon valvojana? Miksi poliisin pitää tehdä paperityöt jos ajoneuvovero on erääntynyt, eikö se kuulu verohallinnolle itselleen?