Helsingissä on viime päivien aikana ollut runsaasti mediassa keskustelua Malmin sairaalaan päivystyksen ruuhkaongelmista, joista yksikössä työskentelevät sairaanhoitajat olivat viestittäneet.

Vierailin itse potilaana kyseisessä yksikössä muutama viikko sitten. Käynti oli mielenkiintoinen näin sairaanhoitajan näkökulmasta sillä varsin pian kävi selväksi, että päivystys oli ruuhkainen ja kaoottinen.

Heti alkuun on syytä todeta, että uskon henkilökunnan tekevän parhaansa, mutta eikö kukaan ole pohtinut toiminnan mielekkyyttä ja järkevyyttä vai eikö kehitysehdotuksia oteta johtoportaassa vastaan? Haluan myös korostaa, että siinäkin kaaoksessa hoitohenkilökunta oli erittäin ystävällistä ja avuliasta vaikka työn tekemisen olosuhteet olivat käytännössä mahdottomia.

Ilmoittautumisessa havaitsin, että vastaanottava nk. triagehoitaja kirjaa potilaat sisään ja kirjaa vieläpä kahteen eri järjestelmään. Lisäksi hoitaja tekee samalla perusmittaukset, arvioi hoidontarpeen kiireellisyyden sekä jakaa potilaat erikoissairaanhoidon ja terveyskeskuspäivystyksen kesken. Ei siis ihme jos pelkkä ilmoittautuminenkin ruuhkautuu.

Tämän jälkeen siirryin jonottamaan seuraavan sairaanhoitajan luokse, jonne kuljetin minulle ilmoittautumisessa annetun paperilapun. Tässä lapussa oli kirjattuna arvoja, joita minusta ilmoittautumisessa otettu. Lisäksi lapulla oli pyyntö ottaa lisää testejä. Sairaanhoitajan luokse jonottaminen kesti jonkin aikaa ja taasen minulta kysyttiin samat kysymykset kuin ilmoittautumisessa.

Seuraavaksi oli vuorossa jonottaminen lääkärille. Tämä kestikin jo hieman pidemmän aikaa ja tällä välin oli sitten mahdollista seurata menoa poliklinikalla. Kipulääkettä tarvitsevaa naista ja taksin tilaamista odottavaa vanhusta, selkäkipuista naista ja korkeakuumeista infektiopotilasta. Keskustelujen perusteella myös nämä potilaat hämmästelivät poliklinikan kaaosta.

Lääkärin vastaanotolla ymmärtämistä vaikeutti kielimuuri. Lääkäri kysyi samat kysymykset kuin 2 kertaa aiemmin oli jo kysytty. Lisäksi hän määräsi sanoja tutkimuksia, jotka oli jo tehty. Lääkäri määräsi kuitenkin myös laboratoriokokeita ja röntgentutkimuksen. Näitä varten tuli siirtyä takaisin käytävään ja jonottaa taasen sairaanhoitajan vastaanotolle, joka sitten tilasi niin laboratoriokokeet kuin selvitti röntgentutkimuksen saannin. Sitten oli vuorossa jonottaminen röntgeniin, jonka jälkeen siirryttiin taas takaisin poliklinikan tiloihin, jossa odotettiin laboratoriohoitajaa, joka tulikin noin 45 minuutin kuluttua.

Päädyin siihen, että lähdin kotiin ja sovimme, että mikäli kokeiden tuloksissa on jotakin hälyttävää, poliklinikalta soitetaan minulle. Säilyin hengissä.

Minulla heräsi kokemukseni perusteella kysymys siitä, miten potilaiden hoitopolkua on koordinoitu. Nyt voimassa oleva toimintapa antaa käsityksen siitä, että poliklinikan tärkein osa potilaalla on jonottaminen sillä se alkaa jo ilmoittautumisesta.  Potilaana minusta näytti myös vahvasti siltä, että eri ammattiryhmien työ ei ole synkronisoitua siten, että kaikki työvaiheet olisi ajateltu siten, että ne hyödyttävät potilasta ja mahdollisimman nopeaa taudinmääritystä ja jatkohoitoa. Millä tavalla poliklinikkaa johdetaan ja kuinka on haettu nyt voimassa olevien toimintojen ratkaisut? Onko koko henkilöstön edustus ollut pohtimassa toimintaa ja voitaisiinko tarvita jopa terveydenhuollon ulkopuolista konsulttia arvioimaan niitä kohtia toiminnassa, jotka vaativat pikaista uudelleen arviointia?

Missä on esimerkiksi sähköinen ilmoittautuminen, jossa kela-kortilla voi ilmoittautua? Miksi triagehoitajan työaika kuluu kirjaamiseen kahteen eri järjestelmään ja tutkimusten tekemiseen kun optimaalisesti toimivan triagehoitajan tehtävä on jakaa tulosyyn perusteella potilas oikeaan hoitopaikkaan ja määrittää kiireellisyyden ensiarvio? Miksi poliklinikan työntekijöiden aika menee paperilapun kuljettelemiseen eri huoneisiin lääkäriltä hoitajalle ja hoitajalta lääkärille? Miksi lääkärit ja hoitajat työskentelevät eri huoneissa, joiden välillä kuljetetaan paperilappuja? Miksi vastaanottohuoneissa ei ole mahdollisuutta ottaa perusnaytteitä laboratorioon? Miksi sairaanhoitajat eivät voisi ottaa potilaista ruuhka-aikana verinäytteitä? Miksi samaa asiaa kysytään kolmeen kertaan ja kirjataan ainakin kahteen kertaan? Miksi potilastietoja kirjataan eri lehdille eri ammattiryhmien toimesta, jolloin käy niin ettei tieto tavoita? Miksi potilaan käyntiin liittyvää kirjaamista ei kirjata peräkkäin samalle ”lehdelle” riippumatta ammattikunnasta jolloin kaikki tieto on kaikkien silmillä heti?  Miten ihmeessä tähän kaaokseen työnnetään vielä psykiatrista päivystysarviota tarvitsevia ihmisiä kun Auroran päivystys lakkautetaan?!

Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja tukisairaaloiden vuodepaikkojen sulkemiset ja terveysasemien kiireettömien aikojen vetämättömyys vaikuttaa suoraan päivystyksiin ja käyntimääriin. En usko kuitenkaan, että henkilöstön lisääminen ratkaisisi kokonaan Malmin päivystyksen ongelmia vaan on ensin korjattava tämä johtamisen ja toimintatavan kaaos, joka poliklinikalla selvästi vallitsee. Rohkenen väittää, että mikään yksityinen firma ei voisi taloudellisesti ja toiminnallisesti ylläpitää terveydenhuollossamme vallalla olevaa johtamis- ja toimintatapaa. Lähtökohtaisesti tulisikin lähteä siitä, että kukin kysyy itseltään ja työkaveriltaan, onko tämä toiminto sellainen, joka edesauttaa potilasta ja jos ei, voisiko sen tehdä jotenkin toisin.

Tuntien jonkin verran terveydenhuollon johtamista ja organisaatiota, haluaisin tietää millä tavalla poliklinikan toimintoja on ollut suunnittelemassa eri ammattiryhmät jotka siellä työskentelevät?  Meillä Suomessa käytännössä on lääkärijohtoinen johtaminen, joka ei aina kaikessa ole kuitenkaan se paras kun tullaan käytännön asioihin. Voisi ajatella, että kokeneilla sairaanhoitajilla voisi olla annettavaa suunniteltaessa toimintoja.  Joskus voisi kuvitella, että substanssin hallitsemisesta voi olla jopa haittaa kun puhutaan johtamisesta ja organisoinnista, sillä silloin katsantokanta voi muodostua liian suppeaksi. Toivoisin totisesti, että vuonna 2015 meillä voitaisiin auskultoida terveydenhuoltoamme puolueettomasti ja pääsisimme eroon tästä eri ammattiryhmien eriarvoisuudesta, joka ei edesauta potilaita. Onko meillä tarpeen olla eri ammattiryhmillä substanssijohtajat kautta linjan? Tarvitaanko lääkärikoulutusta konsernijohtoon?  Voiko hoitoalataustainen tai johtajakoulutuksen omaava johtaa lääkäreitä? Täytyykö konserninjohtajan tuntea soluhengitys? En tarkoita sitä, ettei koko organisaatiossa tulisi olla johtoportaassa substanssin omaavia, mutta tarkoitan sitä olisiko syytä hieman pohtia missä ja miten substanssi tulee parhaiten hyödynnetyksi. Kun puhutaan tehokkuudesta voisi ajatella niin, että kun meillä mahdollisimman paljon lääkärit tekevät lääkärin töitä, sairaanhoitajat sairaanhoitajien töitä ja johtajat johtaa,  niin toiminta voisi olla tehokkainta?

Mielestäni kaiken toiminnan perusta tulisi suunnitella siten, että se hyödyttää potilaita. Ja tätä samaa ajatusta toivoisin, että tulevassa Sote-uudistuksessakin pohdittaisiin, ratkaiseeko hallintohimmeli asiat vai voisiko asioita tehdä toisella tavalla? Tulisiko terveydenhuollon sisällä tehdä reformi, jossa toimintoja tarkastellaan kautta linjan puolueettomasti ja niin, että potilas on kaiken keskiössä.

ps. Siinä määrin oli muuten lääkärin suomenkielen taidot huonot, että potilaskertomuksessani minulla luki röntgenkuvauksessa näkyvän hemo ja pneumothorax.. Säilyin hengissä.