Perussuomalaiset

Mari Rantanen

Helsingin hullut päivät jatkuvat

Aina kun luulee, ettei Helsingin kaupunginvaltuusto voi enää hullumpia esityksiä käsitellä ja hyväksyä, tulee ehtymättömästä lippaasta lisää.

Tänään valtuusto käsitteli Mirita Saxbergin (Kokoomus, nyk. Liike Nyt) aloitetta, joka esittää että kaupunki ryhtyy testaamaan huumausaineita. Siis, että verovaroin ylläpidetään paikkaa, johon henkilö voi tulla testauttamaan huumausaineensa ennen käyttöä.

Sekä poliisin että virkamiesten lausunto toteaa, että esitys on Suomen lain vastainen, mutta silti sosiaali- ja terveyslautakunta sorvasi esitykseen Perussuomalaisten vastustuksesta huolimatta lauseen, jolla silti jatketaan tämän testausjärjestelmän toteuttamisen selvittämistä.

Yritimme tänään poistaa tämän lauseen valtuustossa tekemällä seuraavanlainen palautusesitys:

Poistetaan esityksen viimeinen lause:

”Huumeiden tunnistamispalvelun toteutukseen liittyvien kysymysten käsittelyä jatketaan eri toimijoiden kanssa tehtävän käyttöhuoneselvityksen yhteydessä.”

Nykyinen lainsäädäntö ei anna mahdollisuutta järjestää huumausaineiden tunnistustyötä eikä se ole yhteisten varojen vastuullisen käytön mukaista toimintaa. Kaupungin tulee noudattaa toiminnassaan tarkoin Suomen lakia ja sen vuoksi on mahdoton hyväksyä valtuuston kirjausta siitä, että huumausaineiden tunnistamispalvelun toteutukseen liittyvien kysymysten selvittämistä jatkettaisiin edelleen.

Arvannette jo miten äänestyksessä kävi? Aivan, Perussuomalaiset jäivät jälleen kerran yksin puolustamaan niin lakia kuin kaupunkilaisjärkeä. Tätäkin kahelismia kannatti koko orkesteri oikealta vasemmalle. Jätimme koko ryhmän voimin eriävän mielipiteen eli emme hyväksyneet tätä päätöstä.

On aika huimaa ajatella ensinnäkin sitä millä tavalla muut puolueet käyttävät kaupungin yhteisiä varoja. Toisaalta pidän myös outona ajatusta, jossa ei voida varmistaa kuka tällaista palvelua käyttää, huumeidenkäyttäjät vai myyjät. Millä varmistetaan etteivät alaikäiset testauta aineitaan?

Joskus tulee mieleen, että mahtavatko nämä ”haittoja vähentävän päihdepolitiikan” puolustajat pohtia koskaan kuka heitä lobbaa. Huumausainekaupan kovin kärki kun on mukana liike-elämässä, politiikassa ja erittäin vaikutusvaltaisilla paikoilla kun katsotaan kansainvälisesti. Siinä viedään helposti kuin pässiä narussa.

Tulee mieleen Axel Oxenstiernan sanat: “Poikani, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan.” Mutta nythän te tiedättekin.

Tässä illan päälle käy viimeisenä ajatus, pitäisikö aivan ensimmäisenä testata kaupungintalon pullat ja leivät.

https://www.helsinkikanava.fi/kanava/fi/videot/live?id=3912

https://www.hel.fi/helsinki/fi/kaupunki-ja-hallinto/paatoksenteko/kaupunginvaltuusto/esityslistat/asiakirja?year=2019&ls=11&doc=Keha_2019-01-16_Kvsto_1_El

Osallistu keskusteluun!


6 kommenttia
Nimetön
#1

On kyllä korkea aika vaihtaa päättäjien porukkaa. Vaikka eihän sitä tiedä jos vaikka Suomen Perustuslaki ”oikein” tulkittuna vaatisi moista. Toivottavasti porilaiset äänestää Krista Kiurun suurella äänimäärällä Eduskuntaan, niin tulee ohjelmaa seuraavaksi neljäksi vuodeksi, jos ei satu ministeriksi pääsemään.
Koulunkäyntiavustaja Peustuslakivaliokunnan vetäjänä. Töitä on riittänyt, kiirettä pitänyt ja mamujen asiat edenneet.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#2

Vaikka kuinka Perussuomalaiset edustaisivat kaupunkilaisen enemmistön ääntä, niin on se kumma ettei se johdata muutoksiin äänestyskopilla??

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#5

Helsinki on täysin Vihervasemmiston hallussa. Myös maahanmuuttajataustaisia (Nasima, Yanar, Husu ym.) on useita.
https://www.hel.fi/helsinki/fi/kaupunki-ja-hallinto/paatoksenteko/kaupunginvaltuusto/jasenet/jasenet

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästin perseen myyjistä
#3

Helsinki on aivan sairas paikka ! Missää muualla ei näe huumehörhöjä keskellä päivää päät sekaisin sellaista määrää.
Mm.Lapsille järjestetään konsertteja joihin otetaan esintyjiksi Humehörhöjä ! Huumeiden käyttöön oikein kannustataan vaikka haitat ja niistä aiheutuvat kulut ja kärsimykset on kaikkien tiedossa.

Poliitko jotka tällaisia ehdottaa pitäs vangita !
Jokainen huumeiden käyttäjä nuori joka aloittaa käytön sen odotettavissa oleva keskimäräinen elinikä lyhenee samalla useita kymmeniä vuosia !
Se että joku haluaa itseän kiduttaa ja tapaa nin tappakoot saatana ,mutta on aivan järjetöntä politikojen taholta kannsutaa sellaiseen.
Nämä on koko sen ajan kun elävät yhteiskunnan elättinä pois työmarkkinoilta ja ne aiheuttavat kaikkia mahdollisia ongelmia koko yhteiskunnalle ja lähipiirille ja vanhemmille .
Suurin osa vanhemmista toivookin hörhön mahdolisimman nopeaa kuolemaa ja oman ja lapsensa kärsimysten loppua, että he saisivat jatkaa elämäänsä rauhassa.Se on kaikkien etu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#4

Suomen sosiaali kulut (maailman korkeimmat) 70 Miljardia vuodessa johtuu suurimmaksi osaksi Huumeiden käytöstä ja Sosiaali pummaus peräsisestä pakolaisbisneksestä ja kaikista niiden lieve ilmiöistä..

Nämä sosiaali pummit ei tee tuotavaa työtä vaan ovat valtion elättinä läpi elämänsä kun he pääsevät työttömyys kortiston kirjoilta eläkeelle niin kulut vaan kasvaa ja maksaja on sama.
Hörhöt hakee nykyään huumensa aika useasti lääkärin reseptillä ja valtio maksaa kaiken tämän hulluuden kun meiliala /särky lääkeitä hörhöt popsi ja ottaa kalja ryypyt päälle.

Ennen kun puhuttiin puliukoista että ne on halvimpia sosiaali elättejä kun ne kantaa avustus rahat heti takaisin valtiolle ostamalla viinaa ja tupakkaa ,nykyän nämäkin on lähes kaikki kuollut sukupuuttoon ,nekin on hörhöjä suurimmaksi osaksi tabuilla terästetään sekoilua .

Persujen on vaaditava Huumeille täysi kieltoa !

On vaadittava että reseptien jakaja lääkärit ja huumekauppiaat saa elinkautisen tuomion

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#6

Helsinki on myös johtava lasten Homottaja kaupunki !

Persujen on vaadittava että Homopropakandan levitys lapsille kielletään !!! eihän lapsille saa syöttää edes oikeaa kunnon perinteistä seksiäkään !! niin miksi helvetissä luonnotonta sairasta homostelua pitää alaikäisille tyrkyttää ???

Päättäjät jotka tähän syyllistyy pitäisi tuomita pedofiliasta !

Meneehän lapsilla päät sekaisin vehemmästäkin !

Helsingin Vasemmistoliiton edustajat piti pari viikkoa sitten lapsille ”pukeudu hutsahtavasti päivän ” siis kannaustivat tyttö lapsia pukeutumaan huorien vaateisiin keskellä pedofili kohua !

Tämä on sairasta hommaa (Vaikka päivä ei saanutkaan kannatusta) tällaiset Pedofilian edistäjät ja Raiskaus ja pedofilia kultuurin tukijat pitäisi ottaa kiinni ja laittaaa häkkin miettimään tekojanasa ! Persujen olisi vaadittava sitäkin eduskunnassa! ei ole oikein että tässä maassa saa tehdä mitä haluaa ja uhrata lapsia sairaalle mielelle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000