Yle kirjoitti 11.10 lastensuojelubisneksen huostaanotoilla vuolemista miljoonista.
https://yle.fi/uutiset/3-11016328

Artikkelista käy ilmi, että niin huostaanotot kuin voittomiljoonat ovat kasvaneet merkittävästi viime vuosina. Yhden lapsen hoitovuorokausi maksaa suurissa kaupungeissa keskimäärin 300 euroa ja mitä vaikeammista ongelmista on kysymys, sitä isompi korvaus on. Yhden lapsen huostaanotto maksaa siis yli 100 000 euroa vuodessa.

Kuten muissakin hoiva-alan bisneksessä, voitto tulee useimmiten henkilöstöstä. Sitä on liian vähän tai se on liian kouluttamatonta, kuten Ylen artikkelissa olevasta taulukosta voi todeta. Hoiva-alan kulurakenne koostuu pääasiassa henkilöstömenoista ja muita säästökohteita eli yrityksen voittomarginaalia nostavaa elementtiä ei ole. Tämä on nostettu esiin vanhusten ja vammaisten hoivassa, mutta koskettaa aivan yhtä paljon lastensuojelun lapsia.

Olemme viime viikkoina eduskunnassa saaneet useita yhteydenottoja huostaanotettujen lasten läheisiltä. He kertovat sukulaislapsensa huostaanotoista, joissa lastensuojelulain 32§ Läheisverkoston kartoittamista ei ole tehty. Lain mukaan kartoitus voidaan jättää tekemättä vain jos sitä ei asian kiireellisyyden tai muun perustellun syyn vuoksi ole tarpeen tehdä. Olen myös siinä käsityksessä, että tätä lain pykälää ei usein resurssipulan vuoksi noudateta. Herää kyllä perusteltu kysymys, onko se lapsen etu jos hänet huostaanotetaan laitosmaisiin olosuhteisiin läheisverkoston sijaan, jos lapsen tilanne on sellainen, ettei laitoshoito ole välttämätön. Kiireellisessä tilanteessa ei tietenkään tätä voida tehdä, mutta akuuttitilanteen jälkeen selvityksen tekemiseen pitäisi olla aikaa. Mielestäni on välttämätöntä, että maassamme kartoitetaan millä tavalla tätä lain kohtaa käytetään ja mikäli laki vaatii tarkennuksia, se tehdään. Luulisi, että tämän lain kohdan parempi hyödyntäminen voisi olla sekä lapsen etu että yhteiskunnan varojen vastuullista käyttöä.

On jossain määrin karmivaa, että maamme kaikkein haavoittuvimmat eli lapset, vanhukset ja vammaiset ovat myytäviä tuotteita halvimmalla tarjoaville. He ovat kauppatavaraa. Kasvottomia tuotteita ja yksikköhintoja. Tuotteita, joilla tehdään miljardibisnestä.

Päättäjien olisi syytä käydä perustavaa laatua oleva keskustelu siitä, olisiko jotkin asiat tarjottava julkisina palveluina ilman bisnestä ja voiton tuottamisen vaadetta. Yksityiset yritykset sopivat moniin asioihin sekä sosiaali- että terveydenhuollossa, mutta on kait jo saaduilla näytöillä selvää se, että hoidon ja hoivan tuottamiseen ei voiton tavoittelu sovellu. Ihminen, haavoittuvin sellainen, ei saa olla myytävänä.