Perussuomalaiset

Sanna Antikainen

Kuinkas sitten kävikään?

Olipa kerran Outokummun Perussuomalaisten valtuustoryhmä, joka esitti kaupunginvaltuutettu Jari Turpeisen ehdotuksella, että Outokummun perhepalveluihin lisättäisiin 40 000 euroa.

Meillä on talousarviossa 2015 nostettu kodinulkopuolelle sijoitettujen lukumäärää 71 prosentilla (28 -> 48). Samaan aikaan euroja per asiakas on laskettu 43 prosenttia. Outokummussa lastensuojelun tarve on pysynyt korkealla.

Kuinkas sitten kävikään?

Ehdotus tyrmättiin, koska Outokummulla, Joensuulla ja Kontiolahdella on sosiaali- ja terveyspalveluissa yhteistoiminta-alue tilaaja-tuottaja mallilla. Jos olisimme nyt tehneet talousarvioon muutoksen, olisi se tarkoittanut sitä, että talousarvio olisi pitänyt avata kokonaan auki ja hyväksyä kaikkien yhteistoiminta-alueen hallituksissa ja valtuustoissa uudelleen. Olisihan se ollut vähän hankalaa, mutta näin vain on. Tarkoitus kuitenkin oli kohdallaan. Eräs kokoomusvaltuutettu vatvoi tätä kamalaa työtä, mikä tästä olisi aiheutunut. Keskustan valtuutettu itki, kuinka Perussuomalaiset eivät ymmärtäneet talousarviota 2015. Toinen keskustalainen käski Perussuomalaisia häpeämään, kun kuulema politikoimme perheiden kustannuksella. Olipa vielä kolmaskin keskustalainen, joka arveli, että tässä halutaan meille vain nimeä julki.

Ei tullut perhepalveluihin lisää rahaa, vaikka tarve olisi. Saatiinpa kuitenkin Outokummun kehittämishankkeisiin kirjattua perhepalvelut. Se tosin valitettavasti tuppaa olemaan niin, että ei näitä palveluita pelkillä kirjauksilla kehitetä.

Tämä oli tarina siitä, mitä voi käydä, kun koittaa ajaa perheiden palveluita eteenpäin. Kai tämä oli myös tarina siitä, että suurin vastustus tähän Outokummussa tuli Keskusta puolueelta.

Sen pituinen se, Outokummun Perussuomalaisten valtuustoryhmä jatkaa työtänsä heti pienen joululoman jälkeen.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000