Hei, kysyisin miten tyttäreni XXX voi?

En tiedä?

Onko joku joka tietää?

Ei ole.

Onko siellä töissä ketään joka tuntee lapsia ja nuoria?

Ei ole.

Tällaisen puhelinkeskustelun kävin vammaisen lapseni hoitoyksikköön jokin aika sitten. Puhelua seuraavilla viikoilla kävi ilmi, että muutkin vanhemmat olivat havainneet erittäin suuria puutteita niin henkilöstön kuin saadun hoidon osalta. Ilmeisen epäpäteviä hoitajia, liian vähän hoitajia, lääkkeitä ja ruokia saamatta jne. Sain myös kyselyjä muilta tyttäreni kanssa työskenteleviltä mitä yksikössä oikein tapahtuu. Hyvin menee jos kysytään johdolta, ainoa ongelma oli yksikön johdossa. Johdossa, joka oli menestyksekkäästi luotsannut yksikköä, kunnes se myytiin Esperille. Vajaa vuosi ja harvinaisen hyvä hoito oli historiaa. (Tilannetta on pyritty parantamaan johdon ja asiakkaiden välisellä vuorovaikutuksella. Yksikölle tuli uusi johto, joka vaihtui jälleen vajaa 2 viikkoa sitten. Kaupunki on tietoinen yksikön ongelmista)

Vanhusten ja vammaisten asumispalvelut ja hoiva ovat hyytävä esimerkki kilpailutuksen tuloksista. Kun hoivapalveluita kilpailutetaan, on hinta määräävä tekijä. Sieltä ostetaan mistä halvimmalla saadaan.

Hoiva-alan kulurakenne muodostuu n. 80% henkilöstömenoista. Jos monikansallinen pörssiyhtiö haluaa halvasta hinnasta jotakin jäävän viivan alle, tarkoittaa se käytännössä henkilöstömenoissa säästämistä. Se tapahtuu ensisijassa käyttämällä epäpäteviä ”ohjaajia” tai vähentämällä henkilöstöä työvuorosta. Lisäksi usein yksityiset maksavat pienempää palkkaa kuin vaikkapa kunnallinen toimija. Luonnollisesti palkka-asia on ratkaiseva silloin kun hyvä työntekijä valitsee työpaikkansa, jäljelle jäävät ne, jotka eivät välttämättä ole tullut valituksi paremmin palkattuun paikkaan.

Lisäksi vyyhtiin liittyy se, että tänä päivänä hoito-alalle koulutetaan runsaasti sinne kuulumatonta väkeä, jotka useimmiten sitten työllistyvät, ironista kyllä, kaikkein puolustuskyvyttömimpien hoitoa antaviin yksikköihin.

Hullunkurista tässä tilanteessa on se, että monesti julkisen itsensä tuottamana kyseiset palvelut voisivat tulla veronmaksajille jopa halvemmaksi. Herääkin kysymys miksi ostaa turvattomuutta ja huonoa laatua? On hyvin tunnettu asia, että kunnat eivät kykene valvomaan toimintaa sen enempää kun Valvira tai Avitkaan siinä mittakaavassa kuin olisi tarpeen. Kaikki perustuu omavalvontaan, jota voidaan pitää vähintäänkin kuolleena syntyneenä ajatuksena. ”Me valvomme, että me saamme suurimmat voitot”

Vammaisten elämänmittaisia asumispalveluja on pyritty parantamaan poistamalla kilpailutuksen vaatimus hankintalaista. Vammaisalan järjestöjen Ei myytävänä-kansalaisaloite keräsi yli 70 000 allekirjoittajaa, mutta näyttää pahasti siltä, ettei aloitetta ehditä käsitellä eduskunnassa. Tämä olisi se parannus, jolla voitaisiin lähteä liikkeelle.

On hyvä muistaa myös se, ettei mikään laki pakota kilpailuttamaan kaikkein heikoimmassa ja puolustuskyvyttömässä asemassa olevien palveluita, vaan ne voidaan tuottaa itse kunnissa ja kuntayhtymissä. Tämä on poliittinen valinta, pitää huutolaismarkkinoita. Tosiasia on se, että hoiva-alalla monikansallisia yrityksiä kiinnostaa voitot, ei ihmisten tarpeet ja laadukas hoito.

Kyniä ja kumeja voidaan kilpailuttaa, mutta ihmisen ei pitäisi olla myytävänä.