Taannoinen kirjoitukseni pakkoruotsista sai aikaan vahvan vastareaktion eräältä lapualaiselta demarilta. Päätin vielä vastata hänelle aiheeseen liittyen.

Yrjö Heikkinen suorittaa melkoista mentaaliakrobatiaa Lapuan Sanomissa ja Ilkka-Pohjalaisessa kirjoittaessaan kielten osaamisen ja kulttuurien ymmärtämisen välisestä suhteesta. Heikkinen kirjoittaa, että vieraalla kielellä tapahtuvassa kommunikoinnissa erilaiset sisällöt ja niihin perustuva kulttuurinen ymmärtäminen jäävät usein pintapuolisiksi ja virallisluontoisiksi. Samaan aikaan hän on kuitenkin sitä mieltä, että suomalaisen kulttuurin sisällön ja rikkauden välittäminen muualle onnistuu nimenomaan vierailla kielillä. Tämä ilmeinen ristiriita kertoo Heikkisen omasta suhtautumisesta suomen kieleen: ei muiden kannata opiskella suomea, koska meitä on niin vähän, vaan meidän tehtävä on opetella muita kieliä, jotta voisimme kommunikoida eri kielisten kanssa. Samalla logiikalla kuitenkin myös ruotsinkielisiä on globaalisti hyvin vähän.
Olen Heikkisen kanssa samaa mieltä opiskelun ja myös kielien opiskelun tärkeydestä, mutta sitä en ymmärrä, miksi Heikkinen suhtautuu juuri ruotsin kieleen niin intohimoisesti eikä halua antaa lapsille ja nuorille valinnanvapautta valita haluamaansa kieltä ruotsin tilalle. Itseasiassa suomalaisten kielivarannon tahallinen kaventaminen on juuri sitä nurkkapatriotismia, josta Heikkinen syyttää muita. En ole myöskään hyökännyt ruotsin kielen opetusta vastaan sinänsä, vaan pelkästään ruotsin opiskelun pakollisuutta.
Eurooppalaisessa rauhantyössäkin ollaan varmasti paremmin mukana jollain ihan muulla kielellä kuin huonolla ruotsin kielen taidolla. On arvioitu, että lukio-opintojen jälkeen B1-kielitaitotason saavuttaa vain noin 10 % pojista ja 20 % tytöistä (Juurakko-Paavola & Åberg 2018). Toisin sanoen pakollisesta opetuksesta huolimatta tulokset jäävät hyvin laihoiksi.
Jos taas pidämme maantieteellistä sijaintiamme jotenkin relevanttina perusteena pakkoruotsille, niin pohdin, kannattaako Heikkinen sitten myös venäjän ja norjan pakollista opetusta kouluihimme. Virallisen kielen asema ei myöskään riitä perusteeksi opiskelun pakollisuudelle, sillä virallisten kielten opiskelun pakollisuus vaihtelee kansainvälisesti paljon, eikä ole mikään itsestäänselvyys.
Perussuomalainen Nuoriso aloitti juuri nimien keräämisen kansalaisaloitteeseen, jonka tavoitteena on se, että ruotsin kielen opiskelusta tehdään vapaaehtoista kouluissa. Annan harvinaisen vaalilupauksen: mikäli kyseinen aloite saa tarvittavat 50 000 nimeä puolessa vuodessa ja tulee eduskunnan käsiteltäväksi, lupaan edistää aloitteen tavoitteita eduskunnassa, mikäli tulen valituksi kansanedustajaksi. Suosittelen lämpimästi aloitteen allekirjoittamista Kansalaisaloite.fi-palvelussa.

Heikkisen teksti löytyy osoitteesta:

https://ilkkapohjalainen.fi/yleisolta/hyv%C3%A4ll%C3%A4-sivistyspohjalla-suomi-p%C3%A4rj%C3%A4%C3%A4-ei-nurkkapatriotismilla