Perussuomalaiset

Marcus Toppari

Mitä ajattelen EU:sta?

Minun ensimmäinen muistikuva EU:sta on se, kun jouduin viemään vaivalla hankitun vihreän sadan markan setelin pankkiin vaihdettavaksi euroiksi. Olin ollut erityisen ylpeä tuosta setelistä, koska se oli ensimmäinen kolminumeroinen summa, mitä minulla koskaan oli ollut. Elettiin vuotta 2002 ja minä en ollut vielä edes aloittanut peruskouluani. En niin nuorena tietysti ymmärtänyt eri valuuttojen arvosta mitään ja esikoululaisen pettymys oli suuri, kun käteen ojennettiin yksi kymmenen euron seteli, yksi viiden euron seteli ja jotain kolikkoja päälle. Sain siis takaisin vain alle 20 euroa.

Tämän päivän EU sen sijaan tuntuu toimivan valtion tasolla juuri kuten 6-vuotiaana kuvittelin sen toimivan. Annetaan kuusi miljardia ja saadaan kaksi takaisin. Vanhassa Kummeli-sketsissä mies ostaa tonnin setelillä kahvin ja vohvelin ja saa takaisin pari markkaa. EU:sta on tullut pankkiunionin lisäksi tulonsiirtounioni, jossa köyhimpien maiden ongelmat yritetään ratkoa yksinkertaisesti kaatamalla rahaa sinne niiden piikkiin, jotka ovat hoitaneet asiansa hyvin. Me olemme olleet EU:ssa nettomaksajina koko minun eliniän ja yhdeksän kuukautta päällekin. Poikkeuksen tekee vain kolme vuotta ja niistäkin viimeisin vuonna 2000. Sopii kyseenalaistaa, ollaanko me taloudellisesti hyödytty EU:sta ja eurosta niin paljon, että se kattaa nämä ja kaikki muutkin kulut. Entä jos ei? Milloin tämä raja tulee vastaan vai tuleeko ikinä?

Usein minulta kysytään mielipidettäni EU:sta ja siitä, tulisiko Suomen pysyä eurovaluutassa tai EU:ssa. Kysymys ei ole ihan niin yksinkertainen. Tuntuu, että moni ajattelee EU:n olevan ainoa tapa tehdä eurooppalaista yhteistyötä ja ilman EU:ta sulkeudumme pois kaikesta kansainvälisestä yhteistyöstä. Näinkään asia ei tietenkään voi olla. Ajattelin hieman avata näitä näkökulmia, jotka vaikuttavat nyt ja jatkossani näihin kysymyksiin.

Vielä muutama vuosi sitten, kun puhuin EU:n kehityksen suunnasta kohti liittovaltiota, sain osakseni lähinnä pilkkaa ja vähättelyä. Jo silloin oli kuultavissa tiettyjen saksalaisten poliitikkojen suilla, että se on todella meidän suuntamme. Nyt on ihan selkeää varmasti jo kaikille epäilijöillenikin, kun suomalaisetkin poliitikot keskustelevat asiasta ja jotkut sitä jopa avoimesti tukevat. Täytyy myöntää että Kokoomuksen Elina Lepomäen käsitys EU-liittovaltiosta on aika hieno. Mielestäni se on myös utopistinen ja epärealistinen. EU tuntuu painostavan vain niitä valtioita, jotka asettuvat poikkiteloin sen integraatiopyrkimyksiä vastaan. Esimerkkeinä Unkari, Puola ja nyt jo EU:sta poistunut Iso-Britannia. EU:ta sen sijaan ei kiinnostanut puuttua esimerkiksi Katalonian itsenäisyyspyrkimyksissä tapahtuneisiin rikkomuksiin, joihin Espanja syyllistyi.

EU ei vaikuta siis miltään ihmisoikeuksien turvapaikalta, jonka puoleen pieni ihminen voisi hädän hetkellä kääntyä. Sellainen roolihan kansainvälisellä unionilla tulisi olla. Sen tulisi suojella EU:n kansalaisia yksittäisten valtioiden mielivallalta.

On myös hieman erikoista, että Euroopan komissiota ei valita kansanvaltaisesti vaaleilla, vaikka se on EU:n toimeenpaneva elin. Sitä saa ilmeisesti johtaa myös kolmen promillen humalassa, kuten Jean-Claude Junckerin aikana. Sitten voikin haukkua kätellessä Victor Orbánin diktaattoriksi, käyttäytyä muutenkin miten sattuu ja pistää koko shown humalatilan piikkiin. Ei kovin arvokasta toimintaa.

Suomen uudesta lainsäädännöstä tulee jo nyt valtavan suuri osa EU:lta ja EU-lainsäädäntö menee kansallisen lainsäädännön yläpuolelle. Lisäksi EU rikkoo omia periaatteitaan vastaan, kun se alkaa rahoittamaan itseään velaksi. EU:a saatiin loistavalla korona-verukkeella integroitua taas hieman lisää. Se tuleekin tarpeeseen, koska brittien lähteminen saattaa olla esimerkki muille, jotka haluaisivat lähteä. Lähtemisen vaikeuttaminen on EU:n etujen mukaista. Neuvostoliittokin vastasi ongelmiinsa lisäämällä integraatiota ja kyllähän me tiedetään miten siinäkin lopulta kävi.

Jos EU:ssa halutaan pysyä, sen täytyisi taantua takaisin pelkäksi vapaan liikkuvuuden alueeksi. Aikalaiset ovat tosin kertoneet, että Suomen omalla passilla pääsi liikkumaan käytännössä Euroopassa ihan yhtä vapaasti kuin eurooppalaisella passilla. Lisäksi Euroopan ulkopuolella Suomen oma passi oli monesti jopa parempi kuin eurooppalainen. Suomalaisilla nämä matkustamiseen liittyvät edut olivat siis jo käytännössä ennen EU:n aikaa. Myös vapaakauppa-alue on ehdottomasti vientivoittoisen Suomen etu.

Maailma on muuttunut kylmän sodan aikaisesta kaksinapaisesta kolminapaiseksi. Nykyään Venäjän ja USA:n lisäksi Kiina on kasvanut suureksi pelaajaksi. EU:sta haluttaisiin siksi liittovaltio, jotta se voisi kivuta neljänneksi suurvallaksi maailmaan. Tämä siksi, että muut ottaisivat sen vakavasti. Minkälaisia valtioita ovat Kiina, Venäjä ja USA? Minun silmissäni sellaisia, joissa en ikinä haluaisi asua. En halua myöskään Suomesta osavaltiota johonkin suurvaltaa larppaavaan liittovaltioon. Se on oikeasti vaarallinen tie. Suomi ei ainakaan valtiona tunnu sanovan EU:lle vastalauseita oikein missään. Esimerkiksi koronakriisiin liittyvästä kansallisesta elvyttämisestä ja lainanotosta ei edes käyty kovin vakavia keskusteluja, vaikka se olisi tullut edullisemmaksi ja myös reilummaksi veronmaksajia kohtaan.

EU:n liittovaltio etenee pienin askelin. Katso passiasi ja näet sen kannen yläosassa, mihin kuulut ensisijaiseti. Suuret EU-maat väläyttelee ajatusta yhteisestä armeijasta. Yleiseurooppalainen henkilötunnus on jo tulossa. EU:n parlamentissa ei saa enää pitää valtioiden kansallislippuja. Eurooppalainen yleisidentiteetti on yhtä keinotekoinen kuin neuvostokansalainen oli aikanaan. Kyllä minä luotan ensisijaisesti Suomeen, enkä Euroopan Unioniin.

Vaihtoehtomme parhaimmasta huonoimpaan ovat tässä:

1) EU taantuu takaisin vapaan liikkuvuuden alueeksi ja arvoyhteisönä ryhtyy valvomaan kansalaistensa etua valtioiden mielivaltaa vastaan.

2) Fixit, joka täytyy toteuttaa jos EU:n suunta ei muutu. Lisäksi sen varalle täytyy tehdä suunnitelmia, eikä tuudittautua ajatukseen EU:n pyhyydestä.

3) EU-liittovaltio, joka ennen pitkää kaatuu omaan mahdottomuuteensa.

Sitten hieman linkkejä loppuun:

https://eurooppatiedotus.fi/suomi-ja-eu/suomen-eu-jasenmaksut/

https://www.youtube.com/watch?v=mHvBvkSCx2w

https://www.youtube.com/watch?v=1hl83Jpd_OI

https://yle.fi/uutiset/3-11542655

https://europa.eu/european-union/about-eu/institutions-bodies/european-commission_fi

https://yle.fi/uutiset/3-9873175

https://eurooppatiedotus.fi/suomi-ja-eu/eu-lakien-suhde-suomen-lakiin/

https://www.kansalainen.fi/huhtasaari-ja-hakkarainen-sokissa-euroopan-parlamentin-puhemiehen-kiellettya-kansalliset-symbolit/

Osallistu keskusteluun!


38 kommenttia
Nimetön
#1

Hyvä kirjoitus! Hyvää pohdintaa! Ilo lukea blogitekstejäsi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Marcus Toppari Hallintotieteiden maisteri
#6

Kiitos paljon! 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kansanedustaja
Tyytyväinen
#2

Suomen läntiseen integraatioon liittymistä koskeviin asenteisiin vaikutti mm. Neuvostoliitto-kaupan romahdus 1980-luvun lopulla. Clearing-kauppa ei enää toiminut entiseen tapaan ja joulukuussa 1990 se lopetettiin Suomen ja Neuvostoliiton välisellä sopimuksella.

Integraatioon liittymistä koskeviin asenteisiin vaikutti myös vuodesta 1991 alkaen Suomen talouselämän lama. Marraskuussa 1991 suoritettiin 14 prosentin devalvaatio ja syyskuussa 1992 markka laskettiin kellumaan. Asennemuutos EY:n jäsenhakemusta kohtaan tapahtui loppukesällä 1991. Sen saivat aikaan Suomen talouden syöksyn alkaminen, Ruotsin jättämä jäsenhakemus 1.7.1991 sekä Neuvostoliiton vallankaappausyrityksen epäonnistuminen elokuussa 1991 ja siitä alkanut Neuvostoliiton luhistuminen. Suurvaltapoliittisessa järjestelmässä lakkasi olemasta ensin Varsovan liitto ja joulukuussa Neuvostoliitto. Venäjä tunnustettiin Neuvostoliiton seuraajaksi aivan joulukuun lopussa 1991.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Marcus Toppari Hallintotieteiden maisteri
#7

Suomen markka ehti kellua siis suhteellisen vähän aikaa. Olisi mielenkiintoista nähdä vaihtoehtoinen nykypäivä ja miten kelluva markka olisi selviytynyt uudemmista talouden kriiseistä. Suomen ongelmahan ennen oli jatkuva devalvaation ja inflaation kierre.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Talouden sopeuttaminen euroon alkoi jo -87 Kokoomuksen ja Holkerin johdolla. Laman syistä ja presidentti Koiviston toimista voi olla montaa mieltä. Toisinkin olisi voinut ”pankkikriisissä” toimia, kuten Islanti osoitti myöhemmin. Suomea painostettiin tuolloin ulkomailta voimakkaasti. Entä miksi Koivisto ei suostunut Karjalan palautukseen? Joidenkin mielestä Suomen vahva talous ajettiin tietoisesti lamaan, jotta EU:lle saataisiin kansan kannatus. Venäjällä pelottelua käytettiin. Euroon markka liitettiin aivan liian kovalla kurssilla. EU-lobbaus ja lupaukset sekoittivat monen pään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Haluan huomauttaa että virallinen EU totuus Drunckerin toikkarointiin ja horjumiseen oli issias.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Marcus Toppari Hallintotieteiden maisteri
Hämmentynyt
#8

Aika surullisen huono yritys selittää asia 😀

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Älä muuta sano, mutta tuokin selitys on uponnut EU-uskovaisiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Tässä iskiasta kertaukseksi. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005939821.html

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Marcus Toppari Hallintotieteiden maisteri
#16

https://www.youtube.com/watch?v=HegduXj9wLk Oirekuvaan ei oikein kuulu tällainen käytös. 😀

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Tiedetään. Kuvaa hyvin EU:n luonnetta. Komission tiedottaja närkästyi dokaussyytoksistä. Aiempi kompurointi Nato-juhlissa ylitti Suomessa uutiskynnyksen vain siksi että Niinistö oli paikalla tukemassa EU:n capo di tutti capia. Aiemmat horjumiset yle oli jättänyt uutisoimatta. Samoin tuo lehtileikkeessä Nato-kokouksen jälkeen tapahtunut kompurointi jäi ainakin tv-uutisissa jälleen näyttämättä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Aivan erinomaista analysointia nuorelta mieheltä!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Lisään vielä: loistava vertaus tuo lapsuutesi muistikuva, näinhän se juuri on: ”Tämän päivän EU sen sijaan tuntuu toimivan valtion tasolla juuri kuten 6-vuotiaana kuvittelin sen toimivan. Annetaan kuusi miljardia ja saadaan kaksi takaisin.”.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Marcus Toppari Hallintotieteiden maisteri
Iloinen
#10

Kiitos palautteestasi! Tällaiset kommentit kannustavat jatkamaan kirjoittelua. 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Ilman muuta jatkat kirjoittamista, blogitekstisi ovat erittäin hyviä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Älä muuta sano, mutta tuokin selitys on uponnut EU-uskovaisiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000