Perussuomalaiset

Leena Meri

Sattuipa sopivasti – media ja oppositio pakolaisten asialla

77 kommenttia

Eduskunta käsittelee ulkomaalaislain muutoksia eli pakolaisten perheenyhdistämistä ehdotetaan esityksessä kiristettäväksi. Hallituksen esitys on ollut perustuslakivaliokunnassa, joka katsoi, että asia voidaan käsitellä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä eli suoranaisia perustuslaillisia esteitä ei ole. Huomiota tosin kiinnitettiin mm. tulorajojen kohtuullisuuteen yksintulleiden alaikäisten perheenkokoajien kohdalla sekä siihen, että tulorajoihin liittyy paljon Maahanmuuttoviraston harkintaa, joka ei ilmene suoraan laista. Asian käsittely on nyt kesken eduskunnan hallintovaliokunnassa.

Media on tullut kesken käsittelyn vahvasti esille ja etsinyt irakilaisen perheen, joka ei täytä perheelle asetettuja toimeentuloedellytyksiä eikä muitakaan perusteita perheenjäsenten oleskeleluville ole. Perheeseen kuuluu aiemmin 7 vuotta sitten  turvapaikan saanut isä sekä äiti ja 3 -vuotias lapsi ja vastasyntynyt lapsi. Perheen äiti ja 3-vuotias lapsi ollaan käännyttämässä. Vastasyntyneen osalta päätöstä ei ole vielä tullut. (HS 5.6.2016)

Maahanmuuttoviraston päätöksessä korostetaan, että ”perhe on hankkinut lapsia, vaikka vanhemmat tiesivät, että oleskeluluvan saaminen on epävarmaa. Perheen äidin osalta todetaan, että olet terve, työkykyinen nainen. Sinulla on miespuoleisista sukulaisista koostuva turvaverkko kotialueellasi. Asiassa ei ole esitetty perusteita oleskeluluvan myöntämiseksi yksilöllisestä inhimillisestä syystä. Lisäksi perheen äiti ja kolmevuotias lapsi eivät ole vaarassa Irakissa, vaikka perheen isä onkin. Siksi he eivät ole viraston mukaan tarvitse suojelua.” Äiti ja perheen 3 vuotias lapsi voisivat saada oleskeluluvan myös ”yksilöllisestä, inhimillisestä syystä”, mutta sellaista ei tässä tapauksessa ole. Päätöksessä korostetaan, että perhe on hankkinut lapsia, vaikka vanhemmat tiesivät, että oleskeluluvan saaminen on epävarmaa. ”

Perheen isä sai 7 siis  vuotta sitten turvapaikan, koska oli ammattiurheilija ja hänen joukkueensa oli vaarassa. Pyöräilyjoukkueessa, johon hän kuului, oli alun perin 15 ihmistä. Heistä 11 on tapettu, neljä on saanut turvapaikan Euroopasta. Lapset ovat siis syntyneet useita vuosia isän tänne muuton jälkeen. Asiassa ei käy ilmi milloin perheen äiti on Suomeen tullut turvapaikkaa hakemaan. Ilmeisesti vasta ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen.

Päätöksistä on valitettu hallinto-oikeuteen, mutta valitus ei mennyt läpi. Parhaillaan perhe odottaa korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä valitusluvasta ja käännytyspäätöksen täytäntöönpanokiellosta.

Miksi sisäministeri Orpo on vaatinut asiassa selvitystä? Asian käsittely on kesken tuomioistuimessa. Normaali käytäntö on, että yksittäisiin viranomaisten päätöksiin ei poliittisella tasolla eikä varsinkaan ministeritasolta puututa. Normaali vastaus kaikissa ministeriöön tulevissa yksittäistä asiaa koskevissa tiedusteluissa on, että ministeriö ei voi puuttua yksittäisiin ratkaisuihin. Tämän vastauksen ovat saaneet tuhannet suomen kansalaiset, jotka kääntyvät ministeriön puoleen. Myös oppositio on tullut vahvasti esille. SDP ja vihreät ovat julkisuudessa kauhistelleet asiaa.

Me emme kukaan edes tiedä julkisuudessa olevien tietojen perusteella koko tarinaa ja jo nyt osa poliitikoista on takajaloillaan ja vaatimassa vireillä olevaan hallituksen esitykseen muutoksia kevyempään perheenyhdistämistä helpottavaan suuntaan. Mitä tapahtuu kun Suomen kansalainen hakee tukea ministeriöstä? Vastaus on, että ei mitään, sillä tähän asti on periaatteena ollut, kuten edellä mainitsin, että viranomaisen yksittäisiin päätöksiin ei puututa tai yritetä niihin vaikuttaa kesken käsittelyn. Mielenkiintoista nähdä muuttuuko tämä linja muissa kuin maahanmuuttoa koskevissa asioissa. Epäilen, että ei.

Hallituksen maahanmuuttolinjauksia on oppositiosta moitittu liian tiukoiksi. Saa nähdä kestääkö kaikkien hallituspuolueiden kansanedustajien linja hallituksen esityksen takana vai muuttuuko se julkisen painostusyrityksen edessä niin, ettei kiristyksiä uskalleta tehdä.

Osallistu keskusteluun!


77 kommenttia
Säännöt selviksi
Utelias
#1

Maahanmuuttajille pitää jo Suomeen tullessaan tehdä nämä pelisäännöt selviksi, ettei esim. jotain vaimoa tai miestä ole niin vain mahdollista tuoda entisestä kotimaasta. Eikä edes suomalainen voi tuoda kovin helposti puolisoa ulkomailta.

Ylipäätään esim. muslimeille on Suomessa selitettävä, että mitään islamilaisittain järjestettyjä avioliittoja, serkusavioliittoja, pakkoavioliittoja, alaikäisiä vaimoja, monivaimoisuutta tms. ei täällä harrasteta. Sillä jos aletaan antamaan periksi, niin loppua ei näy!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

ISLAM VS. LÄNSIKULTTUURI
Utelias
#2

Jossain vaiheessa esim. Somaliasta tuotiin runsaasti ns. kasvattilapsia, joista monet sitten paljastuivat teini-ikäisiksi moniavioisuutta tai kotiapulaisuutta varten maahan tuoduiksi tytöiksi. Ja tämän väärinkäytön takia viranomaisten oli pakko puuttua asiaan.

Järjestetyt avioliitot ovat tavallisia muslimimaissa ja lomamatkoilla maihin, joista on mukamas hengenhädässä paettu tai jopa puhelimessakin on sitten aiemmin solmittu tällaisia avioliittoja. Ja kun muslimimiehellä voi olla jopa neljä vaimoakin kerrallaan, niin tätä touhua on vain pakko yrittää saada sellaisiin uomiin, että oma järjestelmämme sen kestää, ihan joka tavoin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lakimuutos ehkä yllätti, mutta...
Tyytyväinen
#10

Tietystikään tämä kys. perhe ei ole tiennyt lain muuttuvan ja ehkä joitain tapauksia voidaan katsoa sitten rajatapauksinakin, mutta kyllä vastaisuutta varten pitää silti lain olla kunnossa.
Kaikkien on noudatettava yhteisiä pelisääntöjä tai muuten yhteiskuntamme murenee!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mekööt perheensä luo
Vihainen
#37

Miksi perhe pitää saada Suomeen jonne isukki on paennut velvollisuuksiaan suojella perhettään? Menkööt takaisin perheensä luo. Meillä ei ole mitään velvollisuuksia alkaa asuttamaan ja elättämään heitä. Isukilla on velvollisuus poistua maastamme oman kilttuurinsa ja perheensä luo jossa isukki silloin – tällöin käy lomailemassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Oikeita avuntarvitsijoita ei suvakit puolusta
Vihainen
#46

Kammottavinta on se, että esim. Syyriassa ja Irakissa on esim. oikeasti kansanmurhan kohteena olevia kristittyjä, joilla ei ole mitään mahdollisuuksia päästä Eurooppaan asti, eikä usein edes pakolaisleireillekään, koska ääri-muslimit sortavat heitä sielläkin.
Suomeen asti tulee lähinnä vain elintasopakolaisia noiden maiden turvallisilta alueilta ja moni heistä onkin sitten palannut vapaaehtoisestikin takaisin, kun elämä jossain suomalaisessa maalaiskylässä on ollut niin paljon huonompaa, köyhempää ja tylsempää kuin heidän omissa kotiympyröissään.
On ilmeisesti luultu, että jotkut Hollywood elokuvat kuvaavat kaikkia länsimaita ja sitten petytty todellisuuteen.
Sitten tänne on tullut myös kaiken maailman sota- ja muita rikollisia – ilmeisesti pakoon.
Aika vähissä ovat oikeat pakolaiset turvisten joukossa ja kun valheitakin kertomalla saa turvapaikan, niin homma ei vaan toimi.
ANTAKAA MEILLE OIKEITA PAKOLAISIA, JOTKA OVAT MYÖS KIITOLLISIA SAAMASTAAN AVUSTA JA SOPEUTUVAT SUOMEEN!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Työnteko ja harkinta
Utelias
#3

Mitä tulee tuohon lakiin tulorajoista, niin minusta pitäisi riittää se, että yksilö käy töissä ja työsuhde on vakaa.
Sillä muuten myös moni suomalainen kärsii tästä, esim. joku thaimaalainen vaimo ei välttämättä saa edellisen liiton lapsiaan Suomeen. Ja vietnamilaiset/kiinalaiset/venäläiset yms. vanhemmat eivät saa lapsiaan maahan, vaikka molemmat olisivat täällä töissä ja aivan esimerkillisen ahkeria.
Parisuhteen ja perheen aitous toki pitää tutkia aina. Ja ulkomaalaisille sinkuille pitäisi olla sitten ihan omat sääntönsä, että miten he saavat tuoda kotimaastaan puolisoita, siis jos eivät ole edes Suomen kansalaisiakaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Tämä mies kävi lomalla Irakissa jo täällä useamman vuoden asuttuaan ja löysi vaimon Irakista mennen siellä avioon. Koko juttu on suunniteltu alusta pitäen sossutukien maksimoimiseksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut on perseensä myyneet
#74

TÄSSÄHÄN ON VAAN KYSYMYS SIITÄ ETTÄ PAKOLISBISNES ON EHDOTTOMASTI PARAS JA TUOTTOISIN JA NOUSEVIN ALA SUOMESSA KUIN MYÖS EUROOPASSA JA TURKISSA VARSINKIN TÄLLÄ HETKELLÄ !

Opposition edustajien äänestäjät hyötyvät siitä ns. duunareina siitä kun ovat töissä sillä alalla.
PAKOLAISBISNES ON TÄLLÄ HETKELLÄ ITALIAN MAFIALLE TUOTTAVAMPAA KUIN HUUMEKAUPPA !!!!!!

Kuin paljon suomen valtion velkaa ja 1 Miljardi säästöillä säästettyä rahaa (joka menaa pakolais kuluihin) valuu Italian Mafiallekkin Isis:n lisäksi ??? Italiassa on salakuljettajien vastaan otto piste mafian hallussa ,Isis taas häärää lahden toisella puolen !!!!

Miksi Suomen hallitus rahoittaa näin terrorismia ja rikollisjärjetöjä joka on laitonta toimintaa !!!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Seka-avioliitot muslimeillekin
#4

Kurdien, somalien, afgaanien ja muiden muslimien olisi myös alettava pariutua ristiinkin niin, että esim. kurdi voi avioitua somalin kanssa jne. Omaan kulttuuriin tai uskontoon kuuluvia puolisoita pitää hakea myös Euroopasta ja muista länsimaista, eikä aina vanhasta kotimaasta. Näin myös integraatio paranee huomattavasti!
Järjestettyjen avioliittojen syy on jopa hieman rasistinenkin jossain mielessä. Joku Honkasalo tmv. joskus kauhisteli jotain tutkimusta, jossa kysyttiin suomalaisnuorilta moniko heistä haluaa ulkomaalaisen puolison – ja niitä, jotka eivät halunneet, niin tämä antirasisti leimasi huolestuttavan ennakkoluuloisiksi. Mutta nämä kaiken maailman honkasalot voisivat joskus kyseenalaistaa myös kurdien, somalien yms. suorastaan pakkomielteisen ns. rotupuhtauden vaalimisen. Joillainhan se on jopa klaani- tai sukukohtaistakin – ja jopa kunniamurha saattaa uhata väärin valinnutta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ehkäisisi muitakin ongelmia
#7

Suomesta on myös tiettävästi lähetetty muslimityttöjä vanhoihin kotimaihinsa avioliittojakin varten, joten siksikin eri muslimiryhmien keskinäisten seka-avioliittojen yleistyminen olisi tärkeää. Sillä jotkut tytöt on kuitenkin lähetetty vastoin tahtoaan ja vieläpä alaikäisinäkin – ja vieläpä ns. vaarallisiin maihin, joista on heidän omien sanojensa mukaan paettu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vaatimuksia riittää aina
Vihainen
#5

Jotenkin tuntuu yleisestikin, että jotkut ryhmät aivan tahallaankin haistattavat paskat Suomen laeille sekä etsivät laeista porsaanreikiä – ja sitten kerjäävät sääliä itselleen kukkahatuilta, kun kaikki ei sujukaan kuin vettä vain, juuri kuten asianomaiset itse haluavat. Jotkut kantissuomalaiset jihadturistitkin yms. kuuluvat tähän porukkaan eli ei ole kyse vain mamuista.
Ja siis vieläpä kukkahattujen siunauksella ja avustuksella, sillä ei se ole tyhmä joka vaatii, vaan se joka suostuu ja vielä maksaakin!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kansalaisuus ratkaisee?
Hämmentynyt
#6

Tuon vauvan asiaa ei ole vielä edes käsitelty ja jos tuo lapsi ei saa Irakin kansalaisuutta automaattisesti – niin Suomeen varmaankin saa sitten jäädä koko perhe, joten kyllä tämän tapauksen mediakohkaamisella todennäköisesti vaan halutaan avata noin yleisesti perheenyhdistämisen rajat auki ja levälleen. Ja siis ihan suomalaiset vihervasurit ja muut multikulturalistit ovat asian takana!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Länsimaiset vs. islamilaiset arvot?
#8

Puolison hakeminen vanhasta kotimaasta on keskeinen osa islamisaatiota ja ylipäätään sitä, ettei joissain ryhmissä edes haluta integroitua länsimaiseen kulttuuriin ja sen arvoihin.
Esimerkiksi Saksassa on ihan liian yleistä jo se, että kolmas turkkilais- tai arabisukupolvi ei juuri enää osaa saksaa, koska puolisot on haettu vanhasta kotimaasta. Segregaatio on muutoinkin niin voimakasta, että koulun aloittavat kolmannenkin polven mamutaustaiset lapset saattavat olla jopa ihan kokonaan saksan kieltä osaamattomia ja koulun käyntikin on sen myötä heille luonnollisestikin haasteellista. Monelta koulut jäävätkin kokonaan kesken ja työttömyyskin on alkanut lisääntyä hurjaa vauhtia.
Siis noin yleisenä huomiona – tuosta em. perheestä en mitään tiedä, mutta kun asia lain puitteissa liittyy kuitenkin puolison tuomiseen vanhasta kotimaasta. Ja lailla voidaan vaikuttaa siihen, että annetaanko Suomessa periksi islamilaiselle avioliittokulttuurille vai ei, etenkin jos on vielä ristiriitoja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

B
Hämmentynyt
#15

Tämä on kyllä jotenkin huvittavaa. Jos muslimit menevät naimisiin keskenään niin se ei käy koska integroituminen ja islamisaatio ja lisääntyvät kuin kanit. Jos muslimi ja länsimaalainen menevät naimisiin niin se ei käy koska suvakkiämmä hakee vokista seksiseuraa (tällainen alatyylinen ilmaisu tulee suoraan omalta kansanedustajaltanne, joten varmaan hyväksyttävää). Jos ei mene naimisiin niin ei käy koska ahdistelee vaan nuoria tyttöjä. Mikään ei kelpaa…:-D

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Länsimaalaistunut puoliso
Utelias
#17

Ei, vaan esim. Suomessa asuvian somalien ei pääsääntöisesti pitäisi hankkia vaimoa tai miestä Somaliasta, vaan heidän pitäisi avioitua jo valmiiksi Suomessa tai muissa Euroopan maissa asuvien somalien TAI muidenkin muslimien, kuten esim. kurdien, afgaanien, arabien kanssa! Miksi suomensomali ei voisi hankkia puolisokseen esim. ruotsin- tai englanninsomalia/kurdia?
Sillä näin puolisokin olisi edes osittain sopeutunut länsimaiseen kulttuuriin ja arvoihin, mikä lisäisi muslimien integraatiota ajan kanssa ja lasten osalta etenkin.

Musliminainen ei voi avioitua suomalaisen miehen kanssa, koska islam kieltää sen ja monesti oma sukukin, ihan sitten jopa kunniamurhankin uhalla.
Jos taas suomalainen nainen ja muslimi avioituvat, niin lapsista tulee lähes aina muslimeita ja islamilaisen kulttuurin edustajia ja usein myös isänsä kotimaan kulttuurin edustajia. Ja tietyt integraatio-ongelmat seuraavat osittain heitäkin.
On siis aina parempi, jos suomalainen avioituu ei-muslimin kanssa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Länsimaalaistunut puoliso
#18

Islamin täysin hylänneet ex-muslimit sitten tietenkin pieni poikkeus…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Enklaaveille stoppi!
Hämmentynyt
#19

Kannatatko B sitten itse muslimigettoja ja -enklaaveja – jyrkkää segregaatiota, saharia -alueita Euroopassakin?
Ja sitä, että täällä syntyneet muslimitkaan eivät osaa maan kieltä kunnolla? Suomessakin on jo nyt täällä syntyneitä ulkomaalaistaustaisia muslimeita, jotka eivät osaa suomen tai ruotsin kieltä kovinkaan hyvin! Ja moni kielitaidoton syrjäytyy kokonaan koulu- ja työelämästä ja päätyy elämään sosiaalitukien varassa – ja esim. tulkkipalvelutkin maksavat yhteiskunnalle maltaita.
Kannattaa googlata, millaisia ongelmia on näissä muslimienklaaveissa, joita on jo eri puolilla Eurooppaa! Brysselin Molenbeek nousi hiljan otsikoihinkin…
Sitä paitsi vaimojen tai miesten tuonnin vapaus ulkomailta täysin rajoituksetta, johtaisi suomalaistenkin osalta väärinkäytöksiin ja jopa kaameuksiin – siksikin sitä pitää rajoittaa!
Muslimit eivät voi olla poikkeuksia, vaan kaikille pitää olla samat säännöt – tosin tulorajoja tarkistaisin minäkin ja ehdoksi mielummin vakaa työnteko.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sopeutuuko muslimi koskaan?
#38

….kun naimisiinkaan EI VOI mennä kuin muslimimiehen kanssa? Onko tuo pykälä koraanissa?
On naisella aika vaikea ja ahdistava elämä kun tämmöisenkin säännön heille miehet ovat laatineet.
Epäilen ja näkemääni kokemuksiini perustuen saatan sanoa muslimien 90%sesti olevan epäkelpoja länsimaiden asukkaiksi. Nuo 10% ovat niitä jotka ovat suurimmaksi osaksi hylänneet koko mahdottoman nykyaikaan sopimattoman uskonnon ja siten sopeutuneet suomalaisuuteen ja työntekoon. Muuten he eläisivät edelleen keskiajassa mahdottominen lakeinensa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persujen oma selvityspyyntö?
Hämmentynyt
#9

Mahtaako tuo koko karkotusjuttu olla vain koepallo tai joku ennalta suunniteltu juttu ?
Jopa Orpon itsensä junailema, kun niin nopeasti reagoi? Kokoomus on kuitenkin vaatinut Suomeen liki toista miljoonaa maahantulijaa Kataisen suulla!
Persujen pitää olla tarkkana ja vaatia sekä laatia omia selvityspyyntöjään asioiden yksityiskohdista ja nyt tehtävien päätösten vaikutuksista pitkällä tähtäimellä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

8065
Tyytyväinen
#11

Juuri näin , kyllä Perussuomalaisten täytyy reakoida yhtä nopeasti ja voimakkaasti , pyytää selvityksiä , olla julkisuudessa ja kyseenalaistaa näiden ”turvapaikan” hakijoiden aiheuttamista ongelmista. Nyt olisi hyvä puuttua ramadankuukauden aiheuttamiin ylimääräisiin kustannuksiin, jotka tietysti Suomalaiset veronmaksajat maksavat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

matti
Vihainen
#12

Kyllähän tämä juttu itkusta tulehtuneine kyynelkanavineen haiskahtaa pravdalta. Arvon rouva ulos ja selkeä viesti maailmalle: Suomi ei ole maailman sossu. Meiltä loppuu rahat ennen kuin nämä tapaukset maailmalta. Emme tarvitse loputonta määrää pizzakuskeja tähän maahan.
Pitäkää nyt kerrankin linjanne loppuun asti. Tämä episodi kertoo, että suunta on oikea
Vielä lopuksi. Tuo Riihimäen seurakunnan kirkkoherran arvon rouvalle pohtima kesätyöpaikka pani taas kerran miettimään kirkollisveron maksua… Voi helvetti tätä sinisilmäisyyttä.
Ja Leena. Kiitos taas tästä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#14

Ei ole mitään epäilyttävää saati moraalisesti vinoa siinä että matalapalkka-alalla työskentelevä mies hankkii itselleen perheen ja lapsia.

Emme ehkä tunne tapauksen kaikkia yksityiskohtia mutta jotain sentään tiedämme varmuudella. Tiedämme perheenyhdistämisen tulorajan asetetun kohtuuttoman korkealle. Samoin tiedetään maahanmuuttoviraston rikkovan päätöksellään pienten lasten Suomessa asuvan perheen. Kohtuuton lainsäädäntö ja lasten perusoikeuksien rikkominen ei toivottavasti ole Perussuomalaistenkaan politiikan ydintä.

Järjestäytyneelle rikollisuudelle ja terrorismille luodaan suotuisat kasvuolot syrjäyttämällä naimattomat maahanmuuttajat yhteiskunnastamme. Kehottaisinkin kansanedustajaa puuttumaan perheenyhdistämisen kohtuuttomuuksiin ennen kuin Suomeenkin saadaan niitä Kremlin propagandakanavalla Jussi Halla-hon toimesta maalailtuja palavia ghettovyöhykkeitä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Etnistä syrjintääkö?
Hämmentynyt
#20

Miksi se vaimo pitää hankkia entisestä kotimaasta?
Miksi Suomessa tai muualla Euroopassa jo asuva irakilainen tai muu muslimi ei kelpaa?
Ei kai vaan kyse ole etnisestä syrjinnästä, mitä tulee puolison valintaan? Miksi vaaleaihoisilla muslimimiehillä tai -naisilla harvoin näkee esim. mustia afrikkalaistaustaisia puolisoita – tai edes muita kuin oman etnisen ryhmän puolisoita? Ennakkoluuloja vai mitä?
Kannatatko vastaavasti sitä, että kuka tahansa suomalainenkin voisi ryhtyä harrastamaan järjestettyjä avioliittoja ja esim. tilata naisia maista, joissa naisten oikeudet ovat huonot ja joissa nainen ei välttämättä saa edes itse päättää omasta puolisostaan? Jo nyt on ongelmia, vaikka asiaa rajoitetaankin ja on pelkästään hyvä, että rajoitetaan lisääkin. Toki tuloraja on nyt hieman liian korkea.
Tämä kyseinen pari ei tiennyt lainmuutoksesta etukäteen, mutta kyllä jatkossa pitää silti olla tiukka laki näissä asioissa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#23

Pääasiassa kansallismielisistä konservatiiveista koostuva miesasialiikehän on iät ajat rummuttanut kuinka pienituloinen mies ei enää kelpaa Suomessa korkeakoulutetuille nirppanokkaisille suonorsuille. Parempi on kaikkien kannalta, että ne jotka tahtovat, myös onnistuvat puolison itselleen saalistamaan. Pariutukoot ihmiset jatkossakin kenen kanssa lystäävät, ei kuulu sen enempää valtiolle, puolueille kuin sinullekaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Suomi on kansallisvaltio!
#26

Kyllä se vaan kuuluu, kun suomalaiset veronmaksajat kuitenkin maksavat pääosin tulijoiden perheiden elatuksen ja kärsivät sitten myös niistä turvallisuusongelmista, joita esim. radikaalimuslimit aiheuttavat. Jo nykyiselläänkin esim. ihan liian monet mamuryhmät elävät liki täysin sosiaaliturvan varassa – ja kun hankkivat siitäkin huolimatta aivan valtavia suurperheitä ja jotkut jopa useita vaimojakin. Kantasuomalaiset työttömät tai pätkätyöläiset sen sijaan joutuvat tinkimään omista lapsentekohaaveistaan, koska sentään tajuavat, ettei koko kansa voi elää sosiaalitukien varassa. Ja että kansalaisilla on oikeuksien sijaan myös velvollisuutensa.
Suomi on suomalaisten maa – niin kauan kuin kansallisvaltiossa eletään!
Normaali kansallismielinen, ei-natsi – kannattaa länsimaisten arvojen ja lakien mukaisesti solmittavia parisuhteita – olivat puolisot sitten mistä tahansa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#39

Isovanhempani pakenivat evakkoina Viipurista kahden tunnin varoitusajalla. Vasta 1970- luvulla he uskalsivat käydä katsomassa entistä taloaan jota ei enään ollut.
Kävivätkö he aikaisemmin lomailemassa siellä? Eivät takuulla vaikka olisivat jo 60-luvulla sinne päässeet. Senverta pelotti sinne mennä.
Entä nyt? :
Merkillisiä pakolaisia on Suomi nyt täynnä kun lomaillaan kotimaissaan, haetaan sieltä puoliso joka tökitään paksuksi monella kakaralla joka vuosi, kakarat viedään sinne tutustumaan omaan kulttuuriinsa, tyttäret siellä naitetaan ja pojille haetaan morsiamet. Jo on souvi ja erittäin härskiä toimintaa meitä ja sinuakin kohtaan jonka me kustannamme. Porukka lisääntyy kuin kanit mutta missä on saamamme panos?

Nyt suvakkimedian ja vasemmisto kokin kera koettaa kumota hyvän lakialoitteen siitä ettei meitä niiiin rankasti enään hyväksikäytetä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#42

Ei se kuulu vapaassa maassa kenellekään miten ja mistä ihmiset toisiaan etsivät. Eikä tähän vapauteen valita oma kumppaninsa liity myöskään millään tavalla veronmaksajat, eurot tai persujen levittämät uhkakuvat terrorismista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Rajat ovat rakkautta
Tyytyväinen
#43

Suomen lakien pitää koskea jokaista – mukaan lukien täällä asuvat muslimit ja muut mamutaustaiset!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Rajat ovat rakkautta
Utelias
#44

Moni multikultturalisti toki haluaakin, että suomalainen hyvinvointivaltio tuhoutuu taloudelliseen mahdottomuuteen – kuin että myös tämän maan kantasuomalainen perusta ja identiteetti häviää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Suvakkijuttu vailla vertaa
Vihainen
#16

Kyllä se tämä meidän vasemmistolainen media osaa tempaista näitä nyyhkytarinoita kuin liukuhihnalta. Pitääkö tässä nyt seuraavaksi koko maailmaa alkaa elättämään? Voi jumalauta!!

No on se kyllä hienoa, että media repii nyt ISOJA otsikoita: Li Andersson vasemmistoliiton johtoon!!!! Mahtavaa, upeeta ja perseelleen mennään 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#40

Tuntuu kuin ja varsinkin muslimi”pakolaisilla” ei ole mitään velvollisuuksia. Heidän elämänsä täyttää vain vaatimukset. Heidän kantansa on se, että me suomalaiset olemme velvollisia kaikkeen mutta he eivät mihinkään. Tässä tän perheen jutussa asia tulee hyvin esille. Minkäänlaista vastuuta ei ole ja kakaraa käydään tekemässä maassa josta on paettu käyttäen lapsia hyväksi jotta pääsisivät kaikesta vastuusta luistaneen isän kotiin Suomeen jossa sama tapakulttuuri ja naisen alistaminen jatkuu samaan kotimaan malliin.
Suvakit tietty soittavat hymniään ajattelematta mitä seuraa jos kaikki saavat suurperheensä tänne. Dalai Lama otti tähän asiaan selvän, viisaan ja kauaskantoisen kannan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#47

Kuka muukaan maksaa työttömän somalin vaimonhaku ja siittämismatkat somaliaan kuin sinä ja minä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Leena Meri kansanedustaja, varatuomari
#21

Ihmettelen että korkeinta hallinto-oikeutta painostetaan tässä asiassa vaatimalla selvityksiä poliittiselta taholta ja erityisesti ministeriltä. Tuomioistuinten riippumattomuus on demokraattisen valtion peruspilari. Missään muussa asiassa en muista että tällainen haloo olisi tullut vaikka minkälaisia päätöksiä tehdään. Edelleenkään kaikkia yksityiskohtia ei ole yleisessä tiedossa eli niitä joihin päätös on migrissä ja hallinto-oikeudessa on perustunut.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#25

Itse muistan useankin perussuomalaisen poliitikon aikanaan kyseenalaistaneen Irina Antonovan käännytyspäätöksen. Sitten on tietysti liuta tällaisia:

Ilta-Sanomat 11.6. 2012:

”Perussuomalaisten kansanedustajan Jussi Halla-ahon mielestä Korkeimman oikeuden (KKO) päätös on väärä ja epäoikeudenmukainen.

”Kko:n päätöstä ei kannata pitää minään taivaallisena totuutena. Se on muutaman ihmisen henkilökohtainen tulkinta”, Halla-aho kirjoittaa lähettämässään tiedotteessa.”

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Leena Meri kansanedustaja, varatuomari
#30

Tiedoksi että vaikuttaminen päätökseen tapahtuu ennen päätöstä. Tämä asia on kesken KHO:ssa. Lisäksi on eri asia että ministeri vaatii asiassa selvityksiä kuin se että rivikansanedustaja pohtii lainvoimaista ratkaisua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#41

Ei mielestäni ole merkitystä missä vaiheessa poliitikko tuomioistuimen ratkaisun kyseenalaistaa jos tuomioistuimien riippumattomuudesta ja vallan kolmijako-opin toteutumisesta ollaan huolissaan. Näissä edellä mainitsemissani tapauksissa narinaa tosin kuultiin perussuomalaisilta poliitikoilta myös ennen päätöksiä. Halla-ahon tapauksessa itse asiassa jo esitutkintavaiheessa.

Jussi Halla-aho 2009 käräjätuomiostaan:

”Koska koko oikeusprosessi oli poliittinen (syytteen nostamisen osalta) tai vähintään väkevästi politisoitunut (käräjäoikeuskäsittelyn osalta), oli selvää, että minut tuomitaan jostakin.

[…]

Vaikka tuomio on edelleen puoliksi väärä, se ei ole täysin härski.

[…]

Härskiä olisi ollut tuomita minut kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, koska tuomio olisi perustunut joko tuomarin tyhmyyteen tai tahalliseen väärinymmärtämiseen, joista kumpikaan ei oikein istu oikeusvaltiossa toimivan tuomarin rooliin.”

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Halla-aho oikeassa
#45

Halla-ahon tuomio oli yksinkertaisesti täysin väärä ja silkkaa poliittista ajojahtia!
Historia tulee sen tuomitsemaan – ylipäätään tuomioita PROFEETTA MUHAMMEDIN LOUKKAAMISESTA, ei edes jaeta muualla kuin jossain muslimimaissa.
Muistan kun jopa Päivi Räsänen Pressiklubissa oli jokseenkin sitä mieltä, ettei Halla-ahoa voida tuomita – kun kerran kristinuskoakin saa Suomessa pilkata sananvapauden nimessä, eikä tuomioita ole mistään tuollaisesta enää nykyaikana jaettu, niin ei islam voi olla tässä suhteessa eri asemassa. Räsänen kristittynä toki oli muutoin kristinuskon pilkkaa vastaan ja muutonkin hienotunteisuuden kannalla.
Ja ajatelkaa, että islamin omien pyhien tekstien kertoman tosiasian ja sen vaikutuksen islamilaiseen maailmaan nykypäivänäkin – toteaminen oli mukamas muslimien uskonrauhan rikkomista, josta seurasi oikein rikostuomiokin!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Asiantuntemusta omastakin takaa...
Utelias
#22

Eikös maahanmuuttoasioista vastaavan ministeri Orpon vaimokin ole joku maahanmuuttojuristi? Joten jo senkin takia tietoa pitäisi olla Orpollakin niin, ettei tarvitse mediassa kysellä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ongelmia on vaikka kuinka
Vihainen
#24

Toki vielä isompi ongelma on se, että nykyisellään Migri myöntää turvapaikkoja myös sotarikollisille ja vaikkapa raiskauksiin syyllistyneille.
Paljon olisi korjattavaa, mutta kun Orpoakin katsoo ja Migrin linjaa ylipäätään – niin maalaisjärki puuttuu kokonaan…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Suomen olemus tulevaisuudessa
Utelias
#27

Perimmäinen kysymys tässä on se, että kuinka moni haluaa islamilaisen Suomen? Heitähän suurin osa tänne pyrkijöistä kuitenkin on.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

O tempora, o mores
Vihainen
#28

Perussuomalainen Leena Meri on siis sitä mieltä, että perhe on hajotettava. Nyt herää kysymys onko tämä yleinenkin linja PS:n politiikassa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Onko kyseessä "perhe"??
Hämmentynyt
#31

Onko edes varmuutta siitä, onko kyseessä aito perhe?
Ovatko molemmat lapset tämän miehen lapsia?
Ovatko molemmat lapset tämän naisen lapsia?

Vai, onko tässä kyseessä lumeavioliitto, jolla saadaan nainen lapsineen Suomeen? Jostakin syystä.

Paljon on vastausta odottavia kysymyksiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Suomi on naivi
Vihainen
#33

Varmaankin tuo perhe on ihan aito, mutta Suomen järjestelmässä ylipäänsä kyllä on se ongelma, että turvikset saavat valehdella rangaistuksetta.
Jälkikäteen voivat käsittääkseni muutella erilaisia henkilötietojaan.
Monissa maissa valehtelusta rangaistaan, jopa karkotetaan – mutta ei Suomessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut on perseensä myyneet
#35

Onko kyseessä edes oikea pakolainen ???
Jos on turvapaikan saatuaan uskaltautunut kotimaahan menämään naisia metsästämään !
Oikea pakolainenhan on sellainen joka ei osaa olla ihmistenlailla kotimaassa ja maa alkaa poltamaan jalkojen alla on lähdettävä käpälämäkeen,ei sellainen uskalla takaisin mennä norkoileen !
Nyt pitäs katsoa kuka on antanut väärillä perusteilla tuevapaikan ja laittaa se vastuuseen !
Turvapaikat kuuluu vaan Suomen lain mukaan niille jotka ei osaa olla ihmiseten lailla kotimaassa ja varsinkin niille jotka on tehneet niin suuria rikoksia että kuoleman tuomio uhkaa kuten terroristit musliminaisen raiskajat murhamiehet ym..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

O tempora, o mores
#29

KKO muuten kielsi juuri käännytyksen HS:n mukaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

matti
Vihainen
#32

Mistäköhän löytyisi se karismaattinen henkilö, joka nostaisi kansan tätä isänmaan tuhoamista ja islamisaatiota vastaan. Järjellä tätä hulluutta ei voi perustella. Kuka haluaa Itäkeskuksen näkymien laajenevan. Se on selvää, että verotusta tullaan kiristämään tämän paskasakin ylläpitämiseksi. Onneksi alkaa jo olla ikää, ettei tarvitse kalifaattia katsella. Ruotsi on jo menetetty tapaus. Taitaa siellä olla muslimienemmistö lähellä vuosisadan lopulla. Nythän rättipäitä on vielä vajaa miljoona.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut on perseensä myyneet
#36

Ei mistään ! Eu:n ja Naton miljoona virat Brysselissä taka sen että perseen myynti tulee jatkumaan…. ja äänestäjille valehdellaan edelleen entiseen malliin !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Voi surkeus
#54

Vai mistä löytyis karismaa? Persuissa sitä ei kyllä löydy mistään, tosin ei sitä voi liikaa vaatia, jos on lusikalla annettu. Ja jos sitä teidän sakkiinne koettaa sisään kantaa, siis sitä karismaa, niin se on siis sama kuin kannetun veden tilanne kaivossa. Keskittykää nyt jahtaamaan niitä fillarikommunisteja. Olette surkeaa porukkaa, ei voi muuta visertää

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Suomi on naivi
Utelias
#34

Olihan tuo ihan selvää, koska tuon vauvan asiaa ei ollut vielä edes käsitelty!
Koko tällä mediakohulla on kyllä ihan joku muu tarkoitus – vaikuttaisi olevan multikukulturalistien mediahanke vaan, ala vihervasurit ja kokkaritkin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut on perseensä myyneet
#48

Paljonko tämän porukan elättäminen on tullut 7 vuoden aikana maksamaan Suomelle ???
Samaan aikaa Suomalaisten opiskelijoiden tukeja leikataan jotka on vain murtoosa oikean sosiaali pummien tulotasosta kuukaudessa !!!
Samaan aikaan maassamme on yksinyrittäjiä työttömänä jotka ei saa penniäkään mitän tukeja ,mutta juoksevat ulosottokelpoiset kulut +10.000,-/ v on silti maksettava mm. eläkemaksut,paketti auton vakuutukset dieselverot ym ym ym….
Miten helvetissä Suomella on varaa ja moraalia elättää tällaisia porukoita joiden ruokakunnan elätys maksaa epäiltävästi 30.000-40.000,-/v + muut kulut päälle (tästäkin tulee muita sosiaali kuluja ,oiikeuskuluja maasta poistamis kuluja ym ym )siinä tapauksessa jos kukaan ei ole töissä kuten monessa tapauksessa (en tunne kyseistä tapausta ovatko nämä tuottavassa työelämässä mukana)
Tämä on todellä härskiä ja häikäilemätöntä hommaa mitä tehään Suomalaisten ja tulevien sukupolvien kustannuksella !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut on perseensä myyneet
#49

Tällaisten tapausten uutisoinnista ja esille tulostahan pitäisi nousta kohu ja Suomalaisten pitäisi alkaa kapinaan tätä järjetöntä hommaa vastaan ! Eikä päinvastoin !
Konkurssiin´han tämä maa menee tällä konstilla !
Se ei ole todellakaan mitään rasismia jos vaaditaan maahamme järkevää talouspolitiikkaa että rahoja ei haaskata turhuuksiin vaan edistetään maassamme investointeja/yrittämistä ja työntekoa joka luoo tuottavaa työtä ja valuutta tuloa maahamme ! sen jälkeen kun on täystyöllisyys niin mehän voisimme aloittaa työperäisen maahan muuton ! (jota vastaan tuskin kenelläkään olisi mitään protestoitavaa) MUTTA SOSIAALIPUMMIT PITÄÄ LAITTAA KURIIN,NIIN OMAT KUIN TOISELTA PUOLEN MAAPALLOA TULEVAT !!!!
On uskomatonta että juuri on maassamme tehty 1Miljardin /v leikkaukset ja kiky sopimukset jotka kaikki rahat viimmeistä penniä myöten menee pakolaisbisnekseen ja sitä kautta terrorismin rahoitukseen !!!!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut on perseensä myyneet
#50

KIKY-SOPIMUS siis kilpailukykysopimus nimi pitää muutaa
PASO-SOPIMUKSEKSI siis pakolaisten sosiaalipummaus sopimukseksi koska mitän kilpailukyky loikkaa ei tule !!!!
Kaikki sopimuksen myötä tulevat säästöt ulosmitataan pakolaisille yrityksiltä toisella keinoin mm. polttoaine ,sähkönsiirto,kiinteistö,pääoma ym veroja korottamalla ,joista päätökset on jo tehty!!!
LEIKKAUKSET nimi pitäs muuttaa TULONSIIRTO PAKOLAISILLE juuri siitä syystä koska kaikki mitä leikataan menee tasan tarkkaan pakolaiskuluihin ja piste !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut on perseensä myyneet
#51

HALLITUKSEN tuloveron alennus Kiky/PASO sopimuksen tueksi on täyttä huijausta !
Koska jaettavaa ei jää kun rahat menee pakolaisiin ! rahoitus siis tehdään velkarahalla !
TÄMÄ TEHDÄÄN SEN TAKIA ETTÄ SUURET VIRKAMIEHET JA JULKISEN SEKTORIN PUMMIT JA BRYSSELIN PAIKKAA KYTTÄÄVÄT POLITIKOT SAISIVAT NETTOTULOIHINSA JÄLLEEN KERRAN TAAS PALKANKOROTUKSEN JÄLKIPOLVIEN KUSTANNUKSELLA !!!

MIKSI Suomessa ei ole vieläkään saatu tehtyä rajua leikkausta julkiselle sektorille vaikka lama alkoi jo 8 vuotta sitten ???? Miksi sekin tehdään juuri päinvastoin kuin pitäs ja leikkaukset tehdään tuottavaan vientisektorii joka tuottaa valuutta tuloa maahamme ????
Laikkaukset on tehty 8 v aikana palkan ja hintatason ja veronkorotuksin mm. alv vero,pääomavero,osinkovero on nostettu moneen kertaan !!!!!
Siis juuri niihin jotka pahiten vaikuttaa vientityöpaikkoihin ja niitä palveleviin yrityksiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut on perseensä myyneet
#52

Ainoa oikea verojen leikkaus olisi alv verojen leikkaus joka vaikuttaa kaikkiin hintoihin tässä maassa ja palkkoihinkin koska alv maksetan kaikista palkoista ja sivukuluista (paitsi aloilta jotka on alv vapaata mm. terveys ala)
Ja pääoma ja osinko verotuksen lasku koska ne tuo suoraan sijoituksia ja yrityksiä ja uusia työpaikkoja maahamme !!!!!!!
siis tuottavaa työtö ja vienti työpaikkoja ja valuutta tuloa !!!!

EI HELVETTI SUOMI SILLÄ PELASTU JOS TOISIAMME JA TOISELTA PUOLEN TULEVIA PUMMEJA HYYSÄÄMME VELKARAHALLA JA TEEMME TYHMÄÄ POLTIIIKKAA MUUTAMIEN JULKISEN SEKTORIN SOSIAALIPUMMI VENKULOIDEN BRYSSELIN MILJOONA VIRKOJEN ETEEN !

Tuottava työ siis vientituotteiden ja palvelujen myyntihän on kaiken perusta ja ainoa keino jolla saamme kestävää valuutta tuloa maahamme ja ainoa konsti jolla saamme talouden kuntoon ja työtä kansalle !
Velaksi sosiaali pummien elätys on tuhon tie !!!!!!
Kyllähän tämän tosiasian pitäs tajuta tyhmempikin !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mutteri Turbo
Utelias
#53

Jossakin oli maininta, että koko tämä ”show” olisi Petteri Orpon taustajoukkojen aikaansaannosta. Nyt nostetaan Orpoa jalustalle juuri ennen puheenjohtajavaaleja. Petteristä tulee pelastava prinssi joka antaa ”kaltoinkohdeltujen” jäädä maahan. Aamen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Voi surkeus
#55

Jos tapaisiinne (perseensä myyneet siis) kommentteihin vielä joutuisi paperia uhraamaan, niin … pelkästään sitten paskapaperia, kiitos. Keskittykää nyt enemmin niihin fillarikommunisteihin, siihen teillä on kapasiteettia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#56

Suomi ei tarvitse yhtään ylimääräisiä elättejä ulkomailta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut on perseensä myyneet
#57

Onhan meillä AA+ luokitus ! ”otetaan velkaa vaan” kyllä ne jälkipolvet maksaa.. Näin sanoo viherkommunistit !
Mutta niin sanoo myös Eu-Trolli Persu politikot jotka Brysselin miljoona kiimassa myyvät kaiken mitä myytävissä on !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut on perseeensä myyneet
#60

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/eu-kaavailee-lisarahoitusta-pakolaisten-lahtomaihin/729927/

Mitähän sanoo Persut tähän ?????
Epäilen että nyökyttää vaan ,mitä Eu-Trolleilta muuta voisi odottaa ???
Kohta tarvimme taas lisä säästöjä Korotetaanko ALV veroa että saadaan lisäää hilloa pakolaisbisnekseen ja Eu:n nuolu hommaan ?
Silläkin uhalla että joka kerta kun Alv veroa korotetaan tuottavia työpaikkoja tuhoutuu kymmeniä tuhansia !!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Thor
#61

Heh-heh… Vai perhe hajotetaan! Itsehän sen hajottivat aikoinaan. Mitäs äijä lähti? Perheiden yhdistämiset pitää tehdä sinne lähtömaihin. ELINTASOPAKOLAISIA!
Suomen kansa on PIENI VÄHEMMISTÖ MAAILMASSA!
Kyllä meille elätettäviä tulee vaikka 20000000 jos emme sitä estä. Eurooppa on tuhon partaalla, muutama kymmenen vuotta ja Helsinki on kuin Bagdad tai Palestiina, minne lie kantaväestö paennut jos on hengissä ketään valkoihoista jäljellä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

DreamIsOver
#63

Helsingin Itäkeskus on jo menetetty ei-suomalaisille.
Käykää katsomassa siellä Suomen tai ainakin Helsingin tulevaisuus, näette sen jo tänä päivänä.
Miksei näitä uussuomalaisia jaeta tasaisesti ympäri Suomea? Ei kaikki Suomen kansalaisetkaan pyri Helsinkiin kaupungin elätettäviksi tietäen että täällä ole vapaita asuntoja eikä työtä. Kummasti vain jostain löytyy näille matuille asunnot! Ohittavat asuntojonossa olevat?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#69

TYÖTÖN kuten oleskeluluvan saanut tph on, saa asunnon pk-seudulta. Vastaavassa tilanteessa tavallinen suomalainen Nieminen ei asuntoa saa. Häntä ei huolita pk-seutua rasittamaan asunnollaan ja elättämisellä.
Tässä on vissi ero.
Jokaisella paikkakunnalla nuo entiset tph:t ovat ykkösinä jaettaessa asuntoa. Myös pk-seudulla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kölli
#62

Tulevaisuuden Suomi:
Ei hallintoa, ei koululaitosta, ei liike-elämää, ei terveydenhuoltoa, 5000 moskeijaa ja sotatila klaanien heimojen ja eri uskontokuntien välillä, siis täysi rähinä ja taistelu elämästä ja kuolemasta. Kaikki infra tuhottu, taudit jylläävät, sharialaki päällä ja oman käden oikeus, satoja murhia joka päivä, ihana monikulttuurinen helvetti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vainojen ajat ovella?
Utelias
#65

Lopun aikoja taidetaan nyt tosissaan elellä ja ainakin viimeisiä pelimerkkejä asetellaan nyt, kun kerran kuohuttavimmat tapahtumat keskittyvät juurikin Lähi-itään ja muslimeja on alkanut virrata kristittyihin maihin joukoittain. Ei muuten oikein voisi toteutua edes ne ahdistuksen ajat kristittyjen näkökulmasta eli kristittyjä tullaan lopulta vainoamaan ihan Euroopassakin, kunhan täällä vain on tarpeeksi antikristuksen joukkoja, joihin tulevat lukeutumaan tietystikin myös monet uusateistit, vihervasurit ja muut hengenheimolaisensa; nämä ryhmät jo nyt makustelevat kovin islamofiilialla.
Onneksi toki joku osa muslimeistakin sitten taas tulee tajuamaan, mitkä ovat ne islamin todelliset hedelmät ja että koko puuhan on läpimätä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#70

On varsin merkillistä kun muslimit virtaavat KRISTTITYIHIN maihin pakoon oman uskontonsa aiheuttamia seurauksia. Onko logiikkana tässä islamin levittäminen? Luultavasti se on suurin syy elintasoturismin myötä. Imaamit hykertelevät sen vuoksi karvaisia käsiään lähtömaissa ja täällä Euroopan moskeijoissa.
Täällä he sitten kuitenkin pyrkivät elämään edelleen saman tapakulttuurin ja uskontonsa sääntöjen alaisina kuten kotimaassaankin.
Tämä johtaa väistämättä muslimien keskinäisiin ja kristittyjä vastaan johtaviin toimiin. Näin on jo Ruotsissakin; pikkusodat sinkoineen ja kranaatteineen lähiöissä muslimien eri uskonhaarojen, -rikollisjengien kesken ja jossa muun uskonnon tunnustava on uhri.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Yletöntä
Utelias
#64

Ja Ylen kukkahattutoimittaja repäisee jo uudella otsikolla. Näitä alkaa tulla tasaiseen tahtiin. Laittaakiaa se Yle nyt ojennukseen ja jos Heinäluoma, tuo Ylen agentti haraa vastaan, niin viekää hänet vaikka kahville 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Shariavaltakunnan perustukset rakenteilla?
Vihainen
#66

YLE:n kukkahatut haluavat islamisoida Suomen – shariavaltakunta on YLE:n suvakkitoimittajien suuri unelma; naiset säkkiin ja vastustajat säppiin. Ketut on päästettävä kanatarhaan, vaatii YLE – näin siis koko islamilaiseen invaasioon, ei yksittäistapauksiin, viitaten.
YLE ei uutisoi mitään Lähi-idän kristittyjen vanoista Lähi-idässä, vaikka kohtalonsa on monin paikoin ollut sama kuin jesidien – koska halutaan salata islamin todelliset kasvot meidän kristittyjenkin näkökulmasta!
Jesikikurdeillekin on kuitenkin tarjolla Kurdistan, mutta kristityille ei enää pakopaikkoja löydy, eivät voi mennä monille pakolaisleireillekään muslimien takia – heidän ainoa turvansa alkaa olla Raamatun Jumalan tarjoama suoja ihmeidenkin kautta sekä tietysti marttyyrinkuoleman kautta Taivasten valtakuntaan johtava tie.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kaikki persut - nyt asennetta peliin!
Tyytyväinen
#67

Persut – pysykää tiukkana perheenyhdistämisten kanssa, sillä muutoin Suomikin tulee islamisoitumaan nopeasti!

Kyllä viesti sitten lopulta kiirii myös Irakiin, Somaliaan, Afganistaniin/Iraniin jne. – ja tämä keplottelutulva itse tarkoituksella aiheutettuine nyyhkytapauksineen loppuu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kaikki persut - nyt asennetta peliin!
Vihainen
#68

Persujen pitäisi myös vaatia, että liki kaikki ns. yksin tulleet pakolaisetlapset on ikätestattava!
– sillä suurin osa näistä ns. ”17- vuotiaista” on reilusti yli 18-vuotiaita. IS-jutussa joku vokkityöntekijäkin kertoi, että vanhimmat pakolaislapset ovat todennäköisesti yli 40-vuotiaita, mutta juuri ketäänhän ei Suomessa silti ikätestata.
Sillä jos pääsevät alaikäisinä läpi, niin heillä on vahvempi oikeus perheenyhdistämiseen ja kun yksintulleisiin pakolaislapsiin käytetään paljon enemmän yhteiskunnan resursseja, mikä maksaa ja paljon.
Suomalaisten suvakkien on ylipäänsä vaikea nähdä mamumiehiäkään aikuisina miehinä, sen takia mamurikollinenkin on aina nuorukainen ja 35-vuotiaskin vasta nuori poika.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kaikki persut - nyt asennetta peliin!
Utelias
#71

”Istun Kiovan koneessa. Ihmettelen vähän matkustaja koostumusta; lähes puolet on Somaliaan meneviä lomalaisia (reitillä Helsinki-Kiova-Dubai-Mogadishu). Vain Suomen tapainen sosiaaliturvan suurvalta voi huolehtia pakolaisistaan näin hyvin.” US -blogista
Persujen pitäisi puuttua tähän ns. pakolaisten lomailuun maissa, joista ovat muka paenneet! Jos ovat oleskeluluvan varassa, niin se pitäisi perua – koska vaaraa ei kotimaassaan enää ole.
Ruoho yritti tätä eduskunnassa kysyäkin – mutta Orpo ei tapansa mukaan vastannut itse kysymykseen. Miksi muuten Lohela ei juuri päästä persuja ääneen maahanmuuttopolitiikasta keskusteltaessa, esim. Eloa ja lopettaa keskustelun muutoinkin alkuunsa – onko pistetty suitset kepun ja kokkarien taholta? Ja Zyskoakin Lohela moitti kriittisistä puheista, aivan turhasta.
Persujen on jatkettava kriittisen järjen puhumista maahanmuuttoasioista!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Miksi Ben sai torut?
#73

Olen kelannut tuota Benin sanomista moneen kertaan. Ihmettelen mitä aihetta siinä oli torujen saamiseen.
Eikö Suomen eduskunnassa saa puhua asioista oikeilla nimillä kuten; somali, afgaani, irakilainen?
Olisiko nuo pitänyt esittää jotenkin kiertoteitse puhuen tietyiltä alueilta tulleista pakolaisista?
Jos asioista ei voi puhua niiden oikeilla nimillä, on niitä vaikea käsitellä ja korjata porsaan ym reikiä joita härskisti käytetään hyväksi pääsyssä Someen.
Miten o mahdollista että kaukaa afgoista, somaliasta ja irakista porukka lappaa tänne? Syynä ovat hyvät annettavat edut eikä mikään muu. Lapset ovat pelkkiä hyväksikäytettyjä ankkureita eikä mitään muuta.
On täysin vastuutonta tehdä lapsia epävakaissa oloissa. Onko muslimilla yleensäkään vastuuta mistään. Tuntuu siltä että kaikki vastuu on lykätty meille Suomalaisille.
Vihreiden Niinisön mukaan me olisimme vastuussa kakaroiden hädästä AFRIKASSA! Onpa paksua skeidaa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Outoa
#75

Eiköhän torut tulleet siitä, kun hän syytti Ville Niinistöä valheellisista tiedoista. Katsoin istuntoa televisiosta suorana lähetyksenä ja olisin ihmetellyt, jos moitteita ei olisi tullut. Valehtelijaksi nimitteleminen on eduskunnan hyvien tapojen vastaista. Siksi esim. Soini on päässyt vähällä kaikkien vaalilupaustensa pettämisestä, eduskunnassa ei saa suoraan sanoa häntä valehtelijaksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#76

Vaalilupaukset eivät koskaan tule kenelläkään toteutumaan demokratiassa. Tähän mennessä Suomessa ei yksikään puolue ole voinut noudattaa 100%sesti vaaleissa lupaamiaan.
Silti Soini on noudattanut selkeästi PS linjaa. Jos tarkoitat maahanmuuttoa, Soini vastusti invaasiota. Orpo oli ainoa poliitikko sisäministerin ominaisuudessa joka olisi voinut estee muslimi.invaasion.
Soini on ulkoministeri joka koettaa neuvotella muslimimaihin palautussopimuksia. Niitä ei ed. hallitusten aikana saatu aikaan. Sisäministeri hoitaa maan sisäisiä asioita, Soini ulkopolitiikkaa.
Muutenkin PS linja on hyvin pitänyt.
Kannattaa huomata, että hallitus on saanut aikaan mamukiristyksiä persujen niitä vaatiessa.

Kaikesta huolimatta maamme tulevaisuus on sama kuin Ruotsin; muslimit lisääntyvät ja aikanaan me olemme vainottu pieni etninen ryhmä omassa maassamme.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lomailu lakkauttaa statuksen!
#72

Eduskunnan täysistunnossa eilen tuli mainituksi Suomessa pakolais-statuksella elelevän lomailu maassa josta on paennut. Lain mukaan lomailu laukaisisi automaattisesti pakolaisstatuksen poistamisen ja (toivottavasti) sen johdannaisena Suomesta poistamisen. Edellytykset olla pakolaisena poistuvat lomailun ansiosta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#77

Tätäkin asiaa hallituksessa ajavat persut.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#78

Transatlanttisten maiden, mm. Suomen media salaa tietoa:

http://mvlehti.net/2016/06/12/video-pariisissa-sota-valtamedia-vaikenee-tasta/

Pariisi lähes sotatilassa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Maalaisjärjen käyttöä
Vihainen
#79

Kyllä ollaan sinisilmäistä kansaa. Toivottavasti ihmiset osaavat äänestää järjellä oikeat henkilöt valtuustoon tällä kertaa. Median ei pitäisi saada vaikuttaa päätöksiin. Ensin oman maa Suomi ja suomalaisten asiat kuntoon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000