Perussuomalaiset

Lauri Karppi

Huumorintajuttomuus, loukkaantuminen ja lynkkaus

Suomeen ollaan omaksumassa rapakon takaista käyttäytymismallia, jossa se, joka pahoittaa mielensä ensimmäisenä, voittaa. Ilmiöhän olisi tietysti harmiton, jos se pysyisi tietyn kuplan sisällä. Esimerkiksi monesta pihapiiristä löytynee ns. ”vanhanmallinen valvontakamera” joka pistää merkille kaikkien muiden tulemiset ja menemiset, ja keskenään noituu kaikenlaisia muiden asukkaiden oletettuja eli keksittyjä pahoja aikeita. Ei haittaa ketään, siinähän saa yksi elämälleen sitä puuttuvaa sisältöä.

Mutta nyt ankeuttajat voivat verkostoitua sosiaalisen median avulla ja muodostaa yhdessä jotain aivan uutta ja ankeampaa. Englanninkielellä heidät tunnetaan nimellä ”social justice warrior”, lyhenteenä SJW, joka viittaa juuri tällaiseen yhteisölliseen loukkaantumiseen ja mielenpahoitukseen. Tavoitteena tukahduttaa väärät mielipiteet vaatimalla päitä vadille aina jos joku on sanonut jotain väärää. Näin mielensäpahoittamisesta tulee julkisessa keskustelussa valttikortti, ja ainut mitä toinen voi enää tehdä, on minimoida vahinkojaan pahoittelemalla mahdollisimman nopeasti. Kun mieli on pahoitettu, faktat ovat enää tiellä.

Eräs tunnettu hahmo teki eilen twitterissä sillälailla hassusti, että kopioi kaverinsa fb-viestin twitteriin, koska siellä fb:ssä sille viestille oli naurettu. Viestissä luki näin:

https://twitter.com/Valavuori/status/790998059530514432

Virhe. Twitterissä ei saa olla hauska.

Kyseinen hahmo on varsin aktiivinen twitterissä, muttei vastannut, vaikka tätä kommentoitiin satoja tai tuhansia kertoja. 

Mieli oli peruuttamattomasti pahoitettu:

https://twitter.com/rakelliekki/status/791014580621348865

Yksi vastaus kuitenkin tuli, lisää vettä tahallaanväärinymmärtäjien myllyyn

https://twitter.com/Valavuori/status/791020366038704128

Viestiä johon vastattiin ei enää näy, mutta siinä luki:
Satu @SatuGrata kirjoitti: Näinköhän @unitedbasket suhtautuu vähemmistöihin laajemmallakin tasolla? Ällöttävä twiitti.

Tässä ollaan joukkolynkkausmentaliteetin olennaisten rakennuspalikoiden äärellä. Kun et vaan kertakaikkiaan tule enää millään toimeen sen kanssa, että sinulla ei ole huumorintajua, jonkun täytyy maksaa se. Jonkun pitää menettää työpaikkansa tästä hyvästä!

Valavuoren työnantaja reagoi nopeasti tiedotuksella, mutta tämä ei tietenkään riittänyt SJW:ille. He haistoivat jo veren!
https://twitter.com/kylanhomopoika/status/791160585140498432

Tänään saimme lukea jo uutisen, että Valavuori on saanut potkut.

SJW:t ovat hyvillään. Väärä mielipide on tukahdutettu, rangaistus annettu. Twitteriin ei mitään vitsejä kirjoiteta.

Mutta aina voimme haikailla, että vääriä mielipiteitä kitkettäisiin yhä määrätietoisemmin. SJW:t itse olisivat mitä mainioin taho päättämään siitä, mikä on oikea ja sallittu mielipide

https://twitter.com/TeemuLeminen/status/791322453951873025

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


6 kommenttia
Tosissaa
#1

Ymmärrän Valavuoren pointin. Käsi nousi, kun ei nähny koko kenttää. Huumorintaju on taitolaji.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Banks
Tyytyväinen
#5

Someilo ja somen ilo.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Charlie Black
Iloinen
#2

Tuo Valavuoren kommentti ei ole mitenkään humoristinen, päinvastoin! Eikä se luultavasti ollut tarkoitettukaan sellaiseksi. Sitä saa mitä tilaa, vai mitenkä se oli?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lauri Karppi Kaupunginvaltuuston jäsen
Tyytyväinen
#4

Tässä viestissä oli hienosti parodioitu juuri sitä mielentilaa josta itsekin blogissani kirjoitan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

totta vai huumoria
#3

Lauri Karppi, en ikinä palkkaisi sinua tai muuta persuksi tuntemaani yhteenkään sivistystä vaativaan työpaikkaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lauri Karppi Kaupunginvaltuuston jäsen
Hämmentynyt
#6

Valitettavasti monet eivät uskalla lähteä ehdolle kunnallisvaaleissakaan juuri tästä syystä. Pelkäävät juuri sinunlaisiasi, jotka eivät osaa ottaa asioita asioina vaan teet ihmisistä vihollisia jos eivät ole kaikista asioista kanssasi samaa mieltä.

Osaatko kertoa mistä tämä johtuu? Oletko niin katkera kun ei enää olla kolmen suuren puolueen varassa, vaan äänestämällä voi oikeasti vaikuttaa yhteiskunnan toimintaan? Senkö takia pitää kostaa ihmisille jotka ovat osana sitä muutosta?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000