Perussuomalaiset

Lauri Karppi

Etäkokousten yllättävät vaikutukset

Keväällä yhteiskuntamme joutui kerralla muuttamaan toimintatapojaan monessa asiassa. Erilaisia julkisia tilaisuuksia, konsertteja, festareita ja yhdistysten kevätkokouksia peruttiin, työpaikoilla ja oppilaitoksissa lisättiin etäosallistumisen määrää jos mahdollista ja kuntien päätöksenteossa siirryttiin etäkokouksiin.

Meidänkin perheessä on säästetty tänä vuonna jo kymmeniä tunteja aikaa ja satoja euroja rahaa kun ole tarvinnut ajaa kokouksiin tai luennoille jopa muihin kaupunkeihin asti.

Kaupunkien ja kuntien valtuustojen etäkokoukset ovat samalla tavalla julkisia kuin ennenkin, mutta kun ne järjestetään etänä, on niiden tallentaminen helpompaa, koska kaikille osanottajille näkyy ja kuuluu samat asiat. Tavallisessa kokouksessa, kun istutaan samassa huoneessa, kokouselämys voi vaihdella sen mukaan missä istuu, se vaikuttaa siihen mitä näkee tai kuulee. Aiemmin välihuudot, mielenosoitukselliset salista poistumiset tai vastaavat eivät useinkaan välittyneet kokoustallenteeseen, koska huudot eivät kuuluneet mikrofoniin ja kuva on kohdistettu puhujanpönttöön. Nyt tilanne on toinen.

Etäkokousten ansiosta olemme nyt saaneet esille myös näitä epävirallisempia osia jotka aikaisemmin ovat jääneet huomiotta. Media toki näitä aiemminkin nähnyt mutta aihe ei ole kiinnostava koska asialla on median näkövinkkelistä oma joukkue eli suomalaisvastaisten puolueiden edustajat. Vaasassa huutelua ja asiattomia henkilöön meneviä syytöksiä on kuultu ainakin demareilta, vasemmistolta, vihreistä, RKPltä ja kokoomuksestakin. Kokoomuksen ja RKPn suuntaan puhe on auttanut, ja siellä on saatu käyttäytymistä parannettua, mutta demarit ovat jatkuvasti aiheuttamassa pahennusta. Liekö syynä se että Mäkynen ja Berg ovat Helsingissä kiireisinä, eivätkä kerkeä olemaan päiväkotitätinä valtuustoryhmälleen? Sekin on näköjään demarin mielikuvituksessa perussuomalaisten syy, jos joku muu on unohtanut mikin auki ja ääni kaikuu, kuten kokoustallenteesta voi kuunnella.

Vaasalaisten demarien lisäksi Suomi on päässyt nauramaan oululaisille vihreille, jotka onnistuvat alittamaan riman mahdollisesti vieläkin syvemmältä. Viime kokoustallenteella vihreät kiroilevat toisen puheenvuoron päälle useita kertoja, solvaavat puhujaa ja jälleen lentävät rasismisyytökset.

Väkisinkin sitä jää joskus miettimään, mikä saa muuten sivistyneen oloiset ja sisäsiistiltä vaikuttavat niin sanotut Hyvät Ihmiset käyttäytymään tällä tavalla? Kokevatko he, että heitä itseään ei koske samat käyttäytymissäännöt, koska he itse ovat oikeassa ja kaikki muut väärässä? Pyhässä vihassaan kaikki keinot on sallittuja äärimmäistä pahaa vastaan? Ja merkiksi tuosta pahuudesta heille riittää aina pienikin maininta maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista, tai jos huomaa että suomalaiset eivät saa yhtä hyviä palveluja kuin vieraat. Ehkä heidän maailmassaan vain kauhea ihminen voisi haluta näitä epäkohtia korjata?

Olen saanut jo 8 vuotta sitten, ensimmäisestä valtuustokokouksestani lähtien, kuulla asiattomia rasismisyytöksiä vasemmistolta ja vihreiltä. Jos joku tuntee näitä, niin kysykää heiltä, parantuuko maailma sillä että syyttelee muita rasistiksi? Vaatiiko puolue tekemään näitä syyttelyjä vähintään kerran viikossa vai saako niistä jotain bonusleimoja että kymmenen möläytyksen jälkeen saa raakasuklaalevyn puoleen hintaan? No ei siinä, minä annan samalla mitalla takaisin jos he haluavat tätä peliä pelata tällä tyylillä. En tosin alennu samalle tasolle ja esitä henkilöstä painokelvottomia, tyydyn kertomaan kaunistelemattomasti kuinka paljon heidän esityksensä vaasalaisten elämää kurjistaa. Sitä saa mitä tilaa.

Julkaistu ilkka-pohjalaisessa 20.12.2020

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Lasse Hietanen.
Iloinen
#1

Hei. Kiitos Laurikin. Etäänhän: Me on jo kauan opiskeltu: Jumalasta me lähdimme aikoja sitten loitommaksi, vaan tilalle tuli ”kaveri”, joka osoittautui monikertaisesti: hankalammaksi. Sehän se on siellä keskusteluissakin, ongelmia luo, jos ei tuo; Jeesuksen Kristuksen Sana pidä paikkaansa, kun Hän sanoo: Minä olen sisällisesti teissä; ettekö sitä huomaa? Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Myös eläkeläiset voisivat ottaa etätöitä hoitaakseen, kunhan palkoista vaan sopii, jos etätöitä ei kukaan ennätä tehdä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000