Perussuomalaiset

Laura Korpinen

Vihreiden kaupunki on betoninharmaa

Helsinkiläisiä on suututtanut lähiluonnon tuhoutuminen rakentamisen tieltä, mikä on johtanut Vihreiden suureen suosioon kuntavaaleissa.

Samaan aikaan Vihreiden Anni Sinnemäki on toiminut apulaispormestarina kaavoituksesta vastaavalla Helsingin kaupunkiympäristötoimialalla, joka tuottaa tehokaavoja metsä-, ranta- ja kallioalueille.

Vihreä siirtymä näkyykin Helsingissä lähinnä siinä, että vehreys siirtyy pois betonin tieltä.

Kun valtuustossa äänestetään siitä, uhrataanko taas yksi lähimetsä tai kallio, Vihreät äänestävät yleensä yksimielisinä metsien ja kallioiden tuhoksi koituvien kaavojen puolesta.

Hyvä esimerkki saatiin tällä viikolla, vieläpä samana päivänä, kun Elokapina töhri ilmastohysteriassa Eduskuntataloa.

Me kaupunginvaltuutetut olimme saaneet runsaasti palautetta siitä, että Kumpulan kampuksen vieressä olevaa kallioista vaahterametsää ei pitäisi kaavoittaa rakentamiseen. Olin itse käynyt katsomassa metsää ennen kokousta ja huomasin kuinka hyvin se suojasi kampusaluetta Kustaa Vaasan tien liikenteeltä. Ennen valtuuston kokousta kaupungintalolle tuli Kumpula-Seura Ry tuomaan yli 4 000 nimen adressia vedoten sen puolesta, että vaahterametsä säästettäisiin rakentamiselta. Senaatintorilla oli metsän puolesta vieläpä mielenosoitus.

Kun kokouksessa tehtiin ehdotus kaavan palauttamisesta valmisteluun siten, että metsä säästettäisiin, oli helppo äänestää palautuksen puolesta. Meistä paikalle olleista seitsemästä perussuomalaisesta valtuutetusta kuusi äänesti palautuksen puolesta.

Vastaavasti vihreiden äänestyskäyttäytyminen oli hyvin mielenkiintoista. Vain kolme vihreää valtuutettua kahdeksastatoista äänesti sen puolesta, että kaava palautettaisiin valmisteluun.

Juhlapuheissa ollaan huolissaan luonnon monimuotoisuudesta, mutta kun päätöksenteon paikka koittaa, eivät vihreiden teot vastaa puheita.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


126 kommenttia
Nimetön
#1

Sinnemäelle ei koskaan olisi pitänyt antaa apulaispormestarin virkaa, kuten ei muillekaan vihreille, tämä on faktaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Näin on, vihreät ovat paitsi poistaneet katuja liikenteeltä, niin polkupyörillekin on otettu autokaistat käyttöön, eli nykymenoilla kohta ei pääse autolla kaupunkiin. Mitä helvettiä täällä pohjolassa talvella tarvitaan polkupyöräkaistoja, kuka hullu ajelee edes polkupyörillä talvella?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Vihreät ovat tarpeeksi hulluja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#24

Vihreiden järjetön toiminta ajaa taas Euroopan äärioikeiston nousuun. Tapahtuu samaa, mitä kommunistit tekivät ennen Hitlerin valtaannousua. Ääriviherkommunistit saavat Suomessakin tehdä mitä tahansa, ennen kuin väestö herää ja sanoo sanottavansa vaaleissa. Selkeästi suomalaisten mitta alkaa olla täynnä vihreiden suhteen, kuten heitä tukevia demareita ja vasemmistoliittoa vastaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#32

Mahtavaa että Itävallassa järki voittaa tämän päiväisissä vaaleissa 🙂
Toivotaan että Usa:n vaaleissa myös järki voittaa (Trump)

Järki / Rauha kun voittaa se on ainoa keino ehkäistä 3. Maailmansota joka on nyt hiuskarvan vaarassa alkaa.
Vihreät ja niiden veljes puolueet haluaa sotaa,pakolaisia,huumeita ja homostelua ympäri maailman ! Niiden toiminta käynnistää varmasti 3. maailmansodan ellei järki voita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#42

Järki ja Järki. Itävallassa on Bidenin ikäinen presidentti Alexander Van der Bellen, joka on VIHREÄ jo etukäteen ilmoittanut, ettei nimitä Herbert Kickliä kansleriksi.
Muut puolueet tekevät kaikkensa, jottei FPÖ pääse hallitukseen ja ovat kieltäytyneet yhteistyöstä.
Jännä tilanne, sama vähän, kun Marin ja muut vassaripuolueet tekivät perussuomalaisten kanssa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#43

Linkki Itävaltaan, josta voi seurata ääntenlaskua:

https://www.krone.at/3540401

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#49

Suomessa media tärkein pointti on, että FPÖ on venäjämielinen, vaikka FPÖ on maahanmuuttovastainen. Itävaltaan on tullut valtava määrä ”siirtolaisia”, jotka käyttävät maan sosiaaliturvaa härskisti. FPÖ haluaa sulkea rajat ja karkottaa tulijoita.
Lisäksi puolueella on hampaankolossa pakolliset (sakon uhalla) aikoinaan toteutetut koronarokotukset.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#55

Sehän on Itävallan oma vika jos siirtolaisia on tullut !
Rahalla ne on sinne houkutelleen ne sosiaali pummit.Ihan kuin Suomi ja Ruotsi on tehnyt .Ei pummit mene sellaisiin paikkoihin jotka ei maksa sikamaisia korvauksia esim. Viro tai tunisia tai Moldova tai Marokko tms. (Marokossa on kyllä pakolaisia mutta ne ei ole tulllut sinne sosiaali pummaamaan vaan odottavat siellä eurooppaan pääsyä sosiaali turvan piiriin sosiaali turvan joka voi olla jopa 20 Kertainen summa rahaa kuukaudessa mitä Marokossa työmies saa palkkaa,siis 20 kertainen summa pelkästä loisimisesta tämä on aivan hullua !
Jos on niin Hullu maa kuin Itävalta tai Ruotsi tai Suomi niin kyllä tällaiset maat joutaa seuraukset kärsiin jos ei tajua lakeja muuttaa . Itävallassa tulee nyt johtoon puolue joka tajuaa että raha ei kasva puissa ettei oman maan kansalaisten rahoja kannata jakaa elintaso pakolaisille ja Ukrainan sotaan ,koska sehän on omalta kansalta kaikki pois !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#64

Milloin Suomeen tulee puolue joka sanoo EI tälle kaikelle hulluudelle ?

Äänestäjiä meillä kyllä olisi varmaan 30 % kansasta kynä valmiina numeroa piirtämään, siitä se ei ole kiinni,kunhan saataisiin maahan vain kunnon puolue !

Persut on vähän sinnepäin ,mutta aivan liian laimeat konstit ,ei näillä konsteilla mikään muutu tässä maassa muuta kuin huonomaan suuntaan.
Persut on ollut taas Hallituksessa ….mitä on tapahtunut ?
Maahan on virrannut ennätys määrä aivan helvetin kallliisti elätettäviä Elintaso pakolaisia,Ukrainaan on annettu Miljardeja rahaa ja aseita ,Valtio velkaantuuu,Huumeidenkäyttö ja homostelu yleistyy vaan..Eu : rahaa jaetaa entistä enemmän ,Maan turvallisuus heikkenee jne.

MITEN TÄHÄN MAAHAN EI SAADA KUNNOLLISTA PUOLUETTA??

Joka ajaa Suomalaisten etua Turvallisuutta,Rauhaa ja Talouskavua ja kansalle ostovoiman kasvua !
SEHÄN PITÄS OLLA POLIITKON PERUS TYÖ !
Eikä saatana omien etujen ajaminen ja Brysselin Miljooonien kalastelu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#73

Persut on kyllä lähimpänä järkevää puoluetta,mutta kaukana silti (Jos Vaikka Itävallan veljes puolueeseen verrataan)

Jos Persujen puheenjohtajaksi otettaaisiin Paavo Väyrynen tuliko Persuista järkevä puolue,niin järkevä että kannatus pomppaisi yli 30 % ?

Meillä kaikista suurin ongelma Suomessa on nyt Ukrainaan rahojen tunkeminen jota tuhoaa työpaikat talouden ja velkaannuttaa maan..
Rauhan mies Paavo ei ole koskaan kannatttanut sotimista joten uskon että Paavo saisin Persuista kunnon puolueen tehtyä.

Eikö Persujen johto voisi yhdessä soittaa Paavolle ja pyytää sitä pelastamaan Suomi ?

Paavo pitäisi saada Ulkoministeriksi heti samalla.
(Kyllä kokoomus suostuisi ministeri vaihdokseen Hallituksen kaatumisen välttämiseksi)

Muuten nämä sotahullut poliitkot joita meillä on nyt vallassa saa sodan aikaan.

Persujen pitäs tajuta että Suomalaisten rahat kuulu Suomalaisille !
Muut puolueet ei tajua senkään vertaa…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#65

Syynä on lähinnä Unkari (naapurimaa), jonka kautta mamut tulevat, koska eivät halua jäädä Unkariin, eli ei noudateta Dublin sääntöä.
Ja Unkari työntää näitä rajan yli parempien sosiaaliturvien pariin.
Tätähän FPÖ juuri vastustaa ja haluaa rajat kiinni.
Jos joku sanoo ”asyl” on otettava turvapaikkakäsittelyyn, kuten varmasti tiedät.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#74

Kyllä syynä ovat erilaiset ”turvapaikkasopimukset” (Geneve, Yk, Eu, ym.) joita maiden on pakko noudattaa , jos ovat niihin sitoutuneet.
Suomessa on aikaisemmin hallinneet suvakkipuolueet, jotka ovat anteliaasti elatuspaikkoja myöntäneet. Katsokaa päivän lehtiä ja kuinka moni rikokseen syyllistynyt mamu on Migrin kautta tullut.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#75

Tänäänkin:
Lohduttomat kuvat rikospaikalta – nuorin uhri 3-vuotias
Helsingin Konalassa sijaitsevassa asunnossa oli synkkien tapahtumien aikaan kolme alle 10-vuotiasta lasta. 24-vuotiasta miestä syytetään perhemurhan yrityksestä.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010726318.html

Ja ullatus?
Diaarinumero: PK 24/5593
Nimi: SHEEQDOON, Abdirahman Abdullahi

Olisko somali?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#76

Ei saa kulttuuria arvostella ettei syytetä rasismista

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#77

Tosiasiat eivät ole rasismia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#78

Unkari on viiisas ,se ei haali niitä asumaan isoilla sosiaalikorvauksilla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#86

Siksi eu maiden pitää ottaa käyttöön yhdenmukainen elatusraha, pienimmän (Unkari) mukaan. Estää turvapaikkashoppailua parhaiten maksavan perään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#56

Ei tarvitse olla Venäjä mielinen jos vastustaa Ukrainan sodan tukemista ja Ukranalaisia pakolaisia (Jotka on käytänössä ihan samaa potukkaa kuin Venäläiset ”ryssät”)

Eikä Tarvitse olla Israel(juutalaismielinen ) Jos vastustaa Muslimi pakolaisia !

Tämä on Viher-Vasemmiston (+ylen) keksimää paskaa jolla yritetäään hajoitttaa oikeisto.

Kommunistit on oikesti ainoita jotka on Venäjä mielisiä ollut ennen ja nyt !

Siis Punaiset (Kommunistit)) joita Suomessakin pantiin kuriin VALKOISTEN toimesta aikoinaan !

Persut kuuluu valkoisiin ihan kuin Itävallan vaalit voittanut puoluekkin kuuluisi Valkoisiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#66

Politiikkka on mennyt aivan sekaisin ja kääntynyt päälaelleen.
Saksalaiset (Natsit) kannattaa Israelia ja antaa täyden tukensa sille.
Kommunistiit (Viher-Kommunistit) Euroopassa taas kannustaa Terroristi Muslimeja vastustaa Israelia ja osa voivottelee ja syyttää Venäläisiä kun ne lopetti Hitlerin toimet liian aikaisin 80 v. sitten.
Eli Viher-Kommunistit on nyt todellisuudessa Pahmpia Juutalais vastasia Natseja.
Vielä enemmän asiaa sekoittaa Suomen sotapropakandaa levittävä tiedotus välineistö yle ja mtv3
Esim. Itävallan vaalivoittajaa haukutaan samaan aikaan Natseiksi/ Venäjä mielisiksi vaikkei ne ole todellisuudessa kumpaakaan vaan ne on Itävallan omaa etua ajava Puolue.
Suomeenkin pitäs saada Suomen etu ajava puolue joka ei nuolisi ketään Ei viher-Kommunisteja,ei Ryssiä,Ei Natseja ,Ei Juutalaisia ei Eu :ta jne.. vaan ajas SUOMEN ETUA JA PARASTA !
Ihan kuin Persujen Itävallan veljes puolue. !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#79

Pitää muistaa tosiasia että Kommunistit on aina olleet pahimpia ryssän perseen nuolijoita (ja tulevat olemaan tulevaisuudessakin) vaikka ne nyt Juuutalaisvastaisia Natseja ovatkin j. Sen takiahan Suomessa Valkoisten piti aikoinaan Punaisia Kommunisteja kuriin laittaa kun ne ryssän persettä nuoli.

Persut on ehdottomasti Valkoisten puolella ,voi sanoa että Suomen valkoisin puolue ehdottomasti.samoin on Itävallan kansallismielinen Persujen veljes puolue. Vaikka tiedotusvälineet muuta väittää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#80

Eu Trolli Politikot on vallassa kaikissa Eu maissa ja niiden käsissä on tiedotusvälineet ja niiden paska mantraa ne huutaa.

Suomessa tiedotus välineet huutaa sdp ja kok paska juttuja siis Brysselin kautta politikoille rahan siirron mahdollistamista.
Tähän paska juttuun sisältyy Ukrainan liittäminen Eu:n vaikka 3.Maailmansodan uhalla ja koko Eu konkurssin uhalla.
Hinnallla mitä tämä homma maksaa jäsenmaille ja niiiden kansalaisille ja niiden yrityksille ei ole mitään merkitystä. Merkitystä on vaan sillä kasvaako Brysselin virat vai ei.

PERSUJEN PITÄS OLLA SAMALLA LINJALLA KUIN ITÄVALLAN VELJES PUOLUE ON !

siis ei senttiäkään rahaa sotaan ihmisten tappamiseen ,eikä pakolaisia yhtään enään tähän maahan elätiksi.

Suomen pitäs panna oma talous kuntoon ja rahat käyttää Suomen kansalaisten ja yritysten hyväksi eikä lähettää sotimiseen jotta politikot saisi Brysselistä enemmän Miljoonia !

Tämä on helvetin yksinkertainen asia ajaa äänestäjien etua !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#81

Eräs politikko sanoi että kun televisioon pääsemisen voi laskea tuhansissa euroissa/ kerta
kun hokee sanaa
VENÄJÄN LAITON HYÖKKKÄYSSOTA.

Raha tulee siis parempien virkojen ja ym. muodossa..

Tämän takia kaikki hokee tuota samaa sanontaa vasemmalta -oikealle !
Se on varmaan käännös jostakin saksan ja englannin kielisestä hokemasta.
Uskon että määräys ja palkitsemminen tulee suoraan Brysselistä.
Tämä on vähän samanlainen sanonta kuin kommunsiteilla oli neuvosto aikana ”TOVERIT”

Näin sairasta tämä homma on.Henna Virkkunen on luultavasti eneiten tätä sanaa hokenut politikko joka nyt palkittiin useiden miljoonien tai jopa kymmenien Miljoonien (kun kokonais raha vaikutus lasketaan) turhanpäiväisella palkinto viralla.

Katsokaa kuinka sairasta hommaa politikointi on sitten otetaan tällaiset rahastus virat kirkkain silmin vastaan samaan aikaan kun Suomen talous on menossa konkurssiin ja kansalta leikataan ja yrityksiä kaatuu kuin sieniä sateella.
SAIRASTA MENOA !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#87

Tiedätkö edes, mikä on natsi?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#88

Kannattaa kiinnittää huomioita oikeinkirjoitukseen.
Esim. muslimi kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella, samoin juutalaiset, kommunistit ym.
Jos olet suomalaisen koulun käynyt, pitäisi olla itsestään selvää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#94

Lieneekö kommentoija Venäjän trolli?
Aina samoja juttuja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#95

Trollit oli sitten kysymys venäjän trollista tai nazivihreiden trollista?Niin ne pitää pestä saippuateräsvillalla,jynssätä oikein kunnolla.Ainakin yhteenaikaan saippuateräsvilla paketissa luki=Troll troll saippuatyeräsvilla,niin eiköhän tuo trollien pesuun silloin ole tarkoitettu? 😉

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#99

Vihreät on nazeja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#60

Iltapäivälehdessä luki tänään että Suomen valtionvelka on 167 Mijardia !!!

MITÄ VITTUA ? VASTAHAN SE YLITTI 100 MILJARDIA JOKA SEKIN ON LIIKAA !

Miksi Hallitus jakaa rahaa Ukrainan sodan kiihdyttämiseen ja ihmisten tapppamiseen ja talojen säkemiseen jja pakolaisten ajamiseen ympäri maailmaa josta siitäkin tulee Suomelle helvetinmoiset kustannukset kun niitä elättejä on täällä luultavasti yli 50000 sosiaali pummina makaamassa !

MIKSI SUOMI JAETAAN KONKURSSIIN TÄMÄN UKRAINAN PASKA HOMMAN TAKIA !

PERSUJEN ON VAADITTAVA ETTÄ EI SENTTIÄKÄÄN SINNE RYSSÄMAAHAN ENÄÄN EIKÄ YHTÄÄN PAKOLAISTA TÄNNE !

SUOMALAISET TARVII ITSE OMAT RAHAT !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#72

Suomessa kaikki menee päin persettä tämän homman takia !
Suomi on lamassa ja kusipää politikot jakaa Ryssä maalle rahaa kuin roskaa HEVETTI !

Miten Persujen kannattajat voi hyväksyä tämän hulluuden ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#96

Sitten sota hullut politikot pelottelee kansaa että ryssä tulee tänne tai ampuu ohjuksilla jos emme rahoita sotaa velka rahalla !

Ja tyhmä kansa uskoo…

Vittu ! silloinhan se tuleekin kun me sitä vastaan käytävää sotaa rahoitetaan !
(Järjen käyttö ei ole kiellettyä)

Esim. Eu / Nato maa Unkari ei ole rahoittanut sentilläkäään Ukranan sotaa ja sen särkemistä ja ihmisten tappoa, se on viiimmeinen maa mihin Venäjä”ryssä” menee siitä syystä.

Mitä enemmän rahoitetaan sitä hulluutta sitä enemmän siellä tapettaan ihmisiä ja taloja särjetään ja pakolaisia joutuu lähteen evakkoon.

Sota olisi loppunut jo ajat sitten ellei sitä olisi kiihdytetty tuhansilla Miljardilla.

Ryssä ottaa Krimin ja osan itä ukrainaa…mitä kauemmin rahaa sinne laitetaan sitä enemmän se vie ! ja sitä pahemmassa konkurssi Suomi on !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#97

Ei ole oikein että kaikilta veronmaksajilta ja yrittäjiltä ja suuryritykksiltä ryöstetään rahat Politkkojen Ukrainan sotaan halusi ne tai ei !

Sen pitäs olla vapaehtoista eri arvonlisävero kanta niille jotka sitä tukee ja muut lisä verot päälle sota hulluille.
Miksi kaikki pitää ajaa konkurssiin vaikka kaikki ei kannatta tätä hulluutta ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#48

https://www.youtube.com/watch?v=jpY9PzfQ96o
Totta. Jos Kamala voittaa Amerikan presidentin vaalit niin se käytännössä tarkoittaa sitä, että valehtelullakin voi päästä valtaan. ABC uutismedia tekee kaikkensa, jopa manipuloi faktoja saadakseen Trumpin häviämään vaalit.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#53

Jos Kamala voitaa alkaa 3. Maailmansota (Ydinsota)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Trump voittaa
#61

Trump voittaa, eikä sotaa synny. Maailma ei todellakaan voi olla vielä niin sekaisin, että se haluaisi jatkaa nykyistä viherkommunistista tietä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#63

Kamala Harris on väsynyt kuin vessaharja, ja sosiaalidemokraatit ja muu viherkommunistiporukka kannattaa häntä täysin vastuuttomasti. Harrisin valinta johtaisi joka tapauksessa maailmasotaan, siitä ei ole epäilystäkään, ja tätä me ihmiskunta emme hyväksy. Jo lapsiemmekin takia meidän on kannatettava Trumpin valintaa, ja suomalaisten kommareiden kannattaisi pitää vaan turpansa kiinni, koskien myös Ylen kommaritoimittajia, jotka ovat muka maamme käyntikortteja maailmalla, mutta enemmän noista tulee mieleen vaaralliset noita-akat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Tampereen keskustan ne pilanneet täysin !
Autolla ajo on kielletty ja tilalla on nyt niiden ihannoimat ongelmat. Karmea paikka nykyään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#26

Ulkomaalaiset sosiaali elätit ryöstää ihmisiä siellä ,poliisit varoittaa lehdistössä kulkemasta siellä yksin iltaisin. !
Ois annettu autojen ja ihmisten vapaasti ja rauhassa Tamperella liikkua. Tampere on kylllä ollut aina paska paikka ,kommunistien pesä paikka.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#36

Demarikommarit yritti valloittaa myös Helsingin, mutta ei onnistunut. Nyt demarit ja vihreät ovat yhdessä Helsingin valloittamisyrityksessä, aurot ajetaan pois Helsingistä ja kaupungista tehdään kävelyhelsinki, jossa edes liikuntarajoitteiset eivät pääse autoilla liikkumaan. Natsidemarikommunistit olettavat, että kaikki ihmiset ovat käveltykunnossa ja liihottelevat vaikka Kaisaniemenkadulla ja rautatieasemalla iloittelemassa kävelynkaduilla ja nauttimassa lasillisesta viiniä katukuppiloissa, vaikkapa talven viimassa. Kaikki eivät ole parikymppisiä viherhuligaaneja, jotka ruiskivat maalia tai paskaa kaupungin taloihin, museoihin ja eduskuntatalon pilareihin, ja demarit istuttavat palmuja rautatientorille. Fillarikommareille rakennetaan sähköfillareiden latausviidakkoa miljoonilla euroilla, ja vanhukset ajetaan kaupungista pois, jotta he eivät häiriintyisi vihreiden ja demareiden vallankumouksen aiheuttamista mellakoista. Demarit ovat ottamassa taas Helsinkiä haltuunsa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#44

Näin, taksit tuottavat yhtä paljon saasteita kuin yksityinenkin henkilöauto, ja liikuntarajoitteiset ajavat ehkä vain kerran tai pari viikossa sairaalaan tai muuhun tärkeään. Henkilöauto on ihmisoikeus, ainakin niille, jotka eivät terveytensä puolesta kykene käyttämään oikeaa joukkoliikennettä. Helppo on vihreän hymyillä pikku päissään taksin penkillä, tuo kun on niin helvetin tärkeää liikkumista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#50

Juuri näin, auto on ihmistä varten, ei syntiä, vaikka sitä siksi koetetaan vääntää. Taksin penkeillä taas tehdään syntiä, mennään humalassa paikasta toiseen ja kun taksi katolla vilkkuu, kyyti muuttuu autuaaksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#57

Pysäköinti tulisi tehdä Helsingissä maksuttomaksi ja liikennettä olisi sujuvoitettava, henkilöauto on ihmisen paras palvelija.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#67

Kyllä näin, ja vihreät on laitettava junalla hevon kuuseen, Helsinki on ihmistä varten.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#68

Ehdottomasti näin, kyllä aikarajoitukset riittää hankaloittamaan pysäköintiä. pysäköinti maksuttomaksi ja autot jälleen kunniaansa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#82

Juuri näin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kaupunkikuolema lähestyy
#83

Helsinki näivettyy vauhdilla, mm. toimistotiloja jää vajaakäytölle. Toisaalla kauppa hyytyy myös vahdilla, kaupungista ajetaan ympäristön kauppakeskuksiin, koska pysäköinti maksaa Helsingissä jo liikaa, joka merkitsee kauppakuolemia. Helsingistä on muodostumassa maalaismaisemaa, navetat ja peltomaisemat lisääntyy, puistot takaisin puliukoille, huumeveikoille ja asemanseutu maahanmuuttajille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#84

Helsingin viherkommarit ajattelevat siten, että pysäköintitulot ovat suurempi tulolähde, kuin elävä kaupunki kauppoineen ja toimistoineen tai työpaikkoineen.

Näinhän asia ei todellisuudessa ole. Kuollut kaupunki ei tuota mitään, ja loputkin muuttaa pois, kun kadut ovat täyttyneet maahanmuuttajista ja rikollisista, jotka hyödyntävät vain maksuttomia terveyspalveluja ja asumistukia ym.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#85

Vihreät ovat Helsingin syöpäkasvain.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#89

Samoin asukaspysäköintiin tolkkua. Saat maksaa n. 50/kk pelkästä ilosta ja löydät vapaan parkkipaikan kilometrien päästä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#91

Ja Keravan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#69

Tallinnassa julkinen liikenne on maksuton asukkailleen?
Pääkaupunkiseudulla ainoastaan lastenrattaiden raahaajat saavat matkustaa ilmaiseksi, vaikka pystyisivät lunastamaan lipun ennen ratikkaan/bussiin nousemista.
Tasapuolista?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#54

Vihreät, ilmastoalarmistit ovat kovia syyttelemään henkilöautoja liikenteen päästöistä. Mutta todellisuudessa paljon likaisemmat pakokaasupäästöt tulevat vanhoista moottoripyöristä, moottorikelkoista, moottoriveneistä, laittomasti viritetyistä(usein katalysaattori poistetaan) 50cc mopoista joissa on 2-tahtimoottori. Syynä se että 2-tahtimoottori polttaa aina polttoaineen lisäksi moottoriöljyä jokaisella polttoainetankillisella, yleensä noin 2-3% öljyä 5litraan bensaa. Tästä tulee tuo runsas savu, haju joka haisee jopa minuutinkin sen jälkeen kun se ajoneuvo on jo ohittanut jalankulkijan. Tämä sama haju tarttuu kuskin vaatteisiinkin. 2-tahtimootttori saastuttaa pahemmin ilmaa kuin 4-tahtimoottori riippumatta siitä toimiiko se 4-tahtimoottori bensalla vai dieselillä.

2-tahtimoottori on ollut aikoinaan erittäin suosittu sen yksinkertaisemman rakenteen, kevyemmän painon, tuplasti suuremman tehon takia verrattuna saman kokoiseen 4-tahtimoottoriin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vihreiden
#10

Ovatko nämäkin Vihreiden ideoita?

Helsingin ydinkeskustaan suunnitellaan valtavia muutoksia

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/13ac6215-40f5-4e2c-bc03-8e027a4dd710

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Homot tulevan maailmansodan aiheuttajia?
#22

Euroopan viherkommunismi on todennäköinen syy mahdolliseen tulevaan maailmansotaan. Sukupuolisekoiluun ja homouteen uppoava Eurooppa on avannut pehmeän puolensa idän diktaattorille. Sodan mahdollisuutta vahvistaa myös vihreiden fossiiliviha, joka aiheuttaa mustasta energiasta elävälle diktaattorivaltakunnalle toimeentulon menetystä, eli suoranaista elintason alennusta. EU:n laajeneminen itään oli viimeinen tikki, jossa viherkommunistit olivat pian jopa naapureina, ne homovihreät, joita itä vihaa yli kaiken.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#30

Myös Hitlerillä meni sulake homojen takia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#31

Väestöllä on varsin huono muisti, siitä nyt ei ole kuin pari kolmekymmentä vuotta, kun Greenpeace häiritsi venäläisiä tankkereita tai öljynporausta, joka sai Venäjän johdon takajaloilleen, ja viha länttä ja sen homokulttuurejaan vastaan alkoi kasvaa, etenkin viherhomoja vastaan, se kun edustaa läntistä rappiota pahimmillaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Junttipoliitikot ja homoäly
#40

Eurooppa mätänee haisevaan homo ja muuhun viherkulttuuriinsa, kun oikea tie olisi pysyä kaukana vihernatseista ja heidän juutalaisvihastaan. Ilmasto ei ole muuttumassa, lämpeneminen on luonnollista, joskin varsin heikkoa, muistaen kuitenkin jääkauden kylmät, mutta myös pienen jääkauden perälaudan, eli jos eläisimme edelleen pientä jääkautta, ilmasto ei olisi lämmennyt, mutta myös viljasadot eivät olisi riittäneet nykyisen maapallon väestön ruokkimiseen. On äärimmäisen kummallista, että poliitikot eivät osaa käyttää päätään, uskovat kaiken propagandan, että muka pieni jääkausi olisi ollut sopivin lämpötila. Totta perkeleessä lämpö on noussut pienen jääkauden jälkeen, kukaan ei pane vastaan. Hyvä että päästiin pienen jääkauden kylmästä nykyisiin lämpöihin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ilmasto on ihan kunnossa
#47

Täsmälleen näin, nykyisiä lämpötiloja pitäisi vertailla ennen pienen jääkauden lämpötiloihin, ei missään nimessä kylmään kauteen, kuten pöllöt tekevät. Varmasti hihhuleilla on vaikeaa, henkisesti täysin tasapainotonta väkeä. Asia on kuitenkin niin, että jatkamme tätä rähjäämistä niin kauan, kunnes järki herää mukaan, ihminen on liian pieni tekijä maapallon ilmaston suhteen, että sillä ei ole mitään tekemistä suuressa systeemissä, ihmiset voivat olla todellakin rauhassa. Television ilmastokaheleista ei juurikaan kannata välittää, he eivät yksinkertaisesti ymmärrä, mitä he tekevät.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pieni jääkausi aivan ovella
#52

Pohjoisen Euroopan ilmasto on muuttumassa historiallisen kylmäksi, luokkaa pieni jääkausi. Ylivuotiset jäätiköt mahdollisia, joka merkitsee albedon kasvun vähintään kaksinkertaistumista. Tästä kertoo läntisen Siperian laaja pysyvä korkeapaine, joka syrjäyttää viilenevän Golfvirran vaikutukset pohjolan lämpöpatterina.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#59

Golfvirran heikkeneminen on luonnollinen tapahtuma, ja johtuu mannerlaattojen sauman harjanteiden kasvusta etenkin Islannin eteläisellä merialueella (satojen kilometrien matkalla), jota on voinut seurata mm. merenpohjan häkäpäästöjen avulla. Harjanteiden korkeuskasvu muodostaa kitkaa Golfvirran kiertoon, ja virtaus on kääntymässä muinaiseen muotoonsa, tai itse asiassa vahvistumassa siihen. Näin Golfvirran muutokset johtavat suoraan pohjolan ilmaston äärimmäisen rajuun viilenemiseen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Faktaa
#71

Jotta ruoka riittää maapallolla kasvavan väestön tarpeisiin, hiilidioksidin määrää ilmakehässä tulisi lisätä rajusti. Hiilidioksidi ei aiheuta ilmastonmuutosta, se kun on aivan liian harvaa siihen tarkoitukseen, mutta ruokapula tulee aiheuttamaan maailmansotia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#62

Eteläisen pallonpuoliskon jääkausi etenee edelleen, ja sillä on seurauksensa, mm. Etelä-Amerikan ja Etelä-Afrikan ilmastojen viileneminen. Mm. Etelä-Amerikan kahvintuotanto tulee heikkenemään rajusti, lämpötilojen laskun vuoksi. Ilmiötä ei selitä kasvihuonekaasujen lisääntyminen, vaan yksinkertaisesti merijäätiköiden laajeneminen Länsituultenvirran alueella, jossa syvät merijäät ohjaa virtausta kohden Afrikan länsirannikkoa, eli vahvistaa Benquelanvirtausta. Ilmiö kohdistuu erityisesti eteläisen-Atlantin alueella, ja maapallon prekessioliikkeen muuttaman akselin kallistuman seurauksena. Siksikin etelän ilmasto siis muuttuu ja kahvintuotanto vähenee, kuten ilmiö selittää myös Etelä-Afrikan lumisateet, jossa hiilidioksidilla ei ole mitään osaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

Nyt sitten on tulossa lisää tilaa aseman edessä huumeita myyville?
Oikein markkinapaikka.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

TYÖRYHMÄRAPORTIT JULKI!
Utelias
#11

Kommenttini sivuaa hieman blogin aihetta. Vihervasemmisto on onnistunut soluttautumaan tehokkaasti yhteiskuntamme joka sektorille. Tarvittaisiin voimakkaita, poliittisia vastatoimia!
PS-aktiivit kokoontuivat eri politiikan alueiden suhteen keskustelutyöryhmiin 21-22.09 Hämeenlinnassa. Jokaisessa työryhmässä oli puhtaasti pöytäkirjan laatimiseen keskittynyt sihteeri. IHMETTELEN MIKSI PUOLUE EI JULKAISE NETTISIVUILLAAN TYÖRYHMIEN PÖYTÄKIRJOJA TAI EDES LÄHETÄ NIITÄ ASIANTUNTIJOINA TYÖRYMIIN OSALLISTUNEILLE HENKILÖILLE!
Puheenjohtaja Purran SU:ssa oleva uraaniesiintymä lausunto on myös huolestuttava. Kaivoslakimme on täysin yksityisen omaisuuden suojan vastainen. Herää kysymys, HALUAAKO PURRA MONIKANSALLISTEN YHTIÖIDEN MIELIVALTAISIEN KAIVOSVALTAUKSIEN KIIHTYVÄN MAASSAMME?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vihervasemmistolainen oppi!
Vihainen
#12

Syväjohtamisoppi on vihervasemmistolainen, curling tyylinen koulutusoppi, joka on tehnyt armeijasta ”aikuisten miesten leikkikoulun”!
YLE hehkuttaa viimeisimmässä uutisoinnissaan kuuden alikersantin oikeudessa saamaa tuomiota ESIMIESASEMAN VÄÄRINKÄYTÖSTÄ!
Neljä alikersanttia tuomittiin 150-550e sakkoihin siitä, että olivat punnerruttaneet alokkaita! Alikersantit ovat jo pitkään majoitettu samaan tupaan alokkaiden kanssa. Kyseiset neljä alikersanttia syyllistyivät myös ”näinkin törkeänä pidettävään rikokseen”, jossa virvoitusjuomaa itselleen hakemaan lähtenyt alokas oli käsketty samalla tuomaan pullon myös ryhmänjohtajalleen.
Tälläisiä ”äidin pikku mussukoita” meillä on nykyään asettaa rajalle JOS TOSI TULEE!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Eikös nää Helsingin ”pormestari-ja varapormestaripaikat” ole poliittisia hillotolppia, joilla ei ole mitään tekemistä osaamisen kanssa. Viisi hyvin palkattua tyhjäntoimittajaa, kun yksikin riittäisi.
Kuvitelkaa nyt Sinnemäki, Arhinmäki, Vartiainen, Razmyar, Vapaavuori ym. Kuka on ollut pätevä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#2

Ennen vihreät olivat luonnon monimuotoisuuden kannalla, mutta nyt monimuotoisuus tarkoittaa heille laittomia maahantulijoita, joille KELA Gold luokka tulee olla avoin. Turvallista tilaa rikkoo äärioikeisto ei luonto. Tarja Mankki YLEn maailmanpolitiikan arkipäivää ohjelmassakin suuntasi heti huomion äärioikeistoon, joka on oikea uhka kaikelle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Kun muistaa, mistä Vihreät on lähtöisin:

Saksan Die Grune Partei (Vihreät) perustettiin Offenbachissa vuonna 1979. Sen perustivat karkeasti ottaen kaksi poliittista ryhmää: 1) marxismiin pettyneet äärivasemmistolaiset ja 2) vanhat natsit.
https://oikeamedia.com/o1-156700

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#16

Vihreät ottaa kunnolla takkiin Itävallan vaaleissa.
Tulossa 8.30 % ja tiputusta 5,60%.
Eli suunta sama, kuin useissa muissa maissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Pitää muistaa että vanhat Natsit tukee nyt 100% Israelia ja sen toimia. Niin se maailma muuttuu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#28

Eikö ole jännä, että Mankin mukaan natsit tukevat jihadisteja ja samaan aikaan Israelia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Raha ja ideologia
#3

Vihreiden teot eivät vastaa puheita: juurikin näin.
Vihreät toimivat politiikassa saadakseen rahaa ja valtaa. Hiilidioksidi, raakut, ikimetsät ym. ovat vain politiikantekovälineitä. Ehkä joskus on ollut aitojakin motiiveja suojella luontoa, mutta valta on mädättänyt puolueen ja johdon tavoitteeksi lienee tullut kuuluminen globaaliin kultapossukerhoon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Britannian viimeinen hiilivoimala sulkeutuu tänään, ilmasto jatkaa viilenemistään. Britannia jääkin Golfvirran käännöksessä kylmemmälle puolelle, joten hiilivoimasta luopuminen on täysin turha toimenpide ilmaston kannalta. Espanja aurinkorannikoineen säästyy ilmaston rajulta viilenemiseltä kuten Afrikkakin, jossa lumi on vuosi vuodelta tutumpi ilmiö. Pohjoinen Eurooppa muuttuu hyiseksi liki grönlantilaiseksi hirmu pakkasten alueeksi, jossa hytistään miinus 50:n asteen pakkasissa ja ylivuotiset jäätiköt kasvavat kiihtyvällä vauhdilla. Vanhoja hiilivoimaloita muistellaan kaiholla, sähköpula muuttuu krooniseksi, sähköautot kielletään jne..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vihreät ovat kommunisteja
#18

Vihersiirtymä on maapallon historian typerin asia. Kaikki elämä on riippuvaista hiilidioksidin olemassa olosta, kuten maankuoren rikki on myös uudelleen kierrätettävä, jotta elämä jatkuu. Vihreiden ahkeraan kuvaamat piippujen savut ovat vettä, ja hiilidioksidia niissä on varsin vähän, osin veteen liuenneena. Vihreiden ansaan ei kannata mennä, heille merkitsee vain paluu kivikauteen ja ennen kaikkea valta, kommunisteja kun ovat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ilmasto viilenee hiilivoimalla tahi ilman sitä
#25

Vihreä kansainvälinen liike sisältää murhaajasoluja, perilliset Punainen armeijakunnasta. Suomessa vihreät pitäisi kieltää terroristiliikkeenä. Vihersiirtymä on vihreiden täsmäase yhteiskunnan romuttamiseksi, eli heidän juttuihinsa ei pidä uskoa missään tapauksessa, ja taistelu hiilidioksidia vastaan on täysin mielipuolinen toimi. Vain umpihullut uskovat vihreiden ilmastoimien kykenevän estämään luonnollista ilmastonmuutosta, jossa merivirtojen muutokset ovat merkitsevin ilmastojen muutoksien aiheuttaja. Tuossa maapallon sisemmän ytimen takertelu ja Islannin rakopurkaukset ovat aiheuttaneet kitkaa Golfvirran kiertoon niiden aiheuttamien laavaharjanteiden seurauksena Golfvirran reitillä. Golfvirran reitti on haarautunut noin 46 asteen vaiheilta kohden etelää, jossa pohjoinen kierto sisältä liian paljon kitkaa, eli se vahvistaa virran paluuta muinaiseen suuntaan, eli kohden etelää. Tila näkyy lämpötila- ja ilmapaine eroissa satelliittiseurannassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#33

Ihmisen tuottama hiilidioksidi riittää maapallon merien levän kasvuun noin 1,5 tunniksi vuositasolla. Tuossa pohjana on laskettu merien valoisuusvyöhykkeellä (60 metriä) ja kolme grammaa kuutiometri. Ihminen voi siis lisätä hiilidioksidia käytännöllisesti katsoen rajattomasti, ja silti se kuluu maapallon vihreän kasvuun. Näin pitää tehdäkin, koska ihminen päästää hengityksessään vuositasolla keskimäärin 8 miljardia tonnia hiilidioksidia, eli kasvikunnan tuotteista tai muusta ravintoketjusta tuo hiili on otettava. Valtaosa ihminen tuottamista hiilihydraateista valuu valtameriin ja sekoittuu noin 1,3 miljardiin kuutiokilometriin valtamerien vettä, ja päätyy merenpohjan sedimentteihin, joka on suurin hiilinielu maapallolla. Ilmakehän hiilikato on jatkuvaa, ja ilman neitseellistä lisähiiltä, eli ns. fossiilisia lisätä kiertoon, niin ilmakehän hiili ei riitä kuin muutamaksi kymmeneksi vuodeksi, jolloin koko maapallon kasvikunta hyytyy hiilen puutteeseen, josta seuraa happikatastrofi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#34

Siirryttäessä hiilivoimasta ydinvoimaan, elämä maapallolla lyhenee rajusti, koska ydinonnettomuuksien todennäköisyys kasvaa jyrkästi nousevassa käyrässä, ei vain sodan uhkan takia. Ne, jotka ajavat maailmaa pois hiilivoimasta, ovat geeneiltään massamurhaajia, joiden tavoitteena on tuhota ihmiselämä maapallolta. hiilivoima takaa elämän maapallolla, tämä on faktaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#41

Golfvirran pohjolan lämmittävä vaikutus on päättynyt Islannin alueen merenpohjan geologisten muutoksien johdosta. Tämä näkyy pohjoisesta ilmavirtauksessa. Latenttilämpöön tarvitaan avoin merialue, jota taas korkeapaineiset kylmät tiiviit ilmamassat eivät tarvitse, eli kylmät ilmamassat pohjoisilta jäätiköiltä pääsevät viilentämään koko pohjoisen pallonpuoliskon täysin luonnonmukaisesti. Golfvirran sisältämiä lämpimiä merialueita sen sijaan kiertyy Irlannin läntisiltä merialueilta kohden etelää, ja matalapaineet keskittyvätkin juuri niille leveyksille, ja toimii kuin huippuimuri pohjoisille hyisille ilmavirtauksille. Periaatteessa tilanne voi johtaa jopa jääkauteen, jopa jäämaapalloon, eli vain aika näyttää mitä tulee tapahtumaan. Sähkö tulee olemaan jatkossa halpaa, se kun ei riitä enää saunojen lämmittämiseen tai autojen lataukseen, hiilivoimaloiden romutuksen takia, joka takasi sähkönsaannin kylminäkin talvina. Tuulivoima ei juurikaan riitä korvaamaan hiilivoimaa, ei alkuunkaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#29

Israel (Usa todellsiuudessa ) antaa nyt selkäsaunan viher-Vasemmistolle ,turha on nyt ruikuttaa kun on aikansa raketeilla ampunut.
Usa vaan valehtelee että Israel tekee omin luvin kaiken.
(Se on Bidenin vaali propakandaa)

saa nähdä mitää sitten tapahtuu kun Iran laittaa lusikkansa soppaan ? se odottaa nyt vaan sopivaa hetkeä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#38

Israelilla on ydinaseita, Iranilla piilossa samoin?
Pikku pommi Teheraniin?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#39

Suomen pitää kieltäytyä Lähi-Idän maista tulevista ”pakolaisista”.
Suurin osa muslimeja, jotka ovat ongelmansa aiheuttaneet. Hoitakoot rikkaat muslimimaat omansa.
Kyllä nyt muslimeille vääräuskoisten elatuspaikat kelpaavat, kun muuten pitää olla kristittyjä vastaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Tuleva talvi tulee olemaan mittaushistorian kylmin. Golfvirran pohjoisin reuna kulkee nyt melko tarkalleen linjalla New York-Biskajanlahden kaakkoinen osa, ja Grönlannin ja Islannin eteläpuolelle on kehittynyt jo massiivinen korkeapainealue, joka on myös mittaushistorian merkillisin muutos. Islannin itäpuolisella merialueella lämpötilat ovat laskeneet hälyttävälle tasolle, joka kertoo latentti-lämmön useiden asteiden laskusta. Samaan aikaan maanjäristykartalta voidaan todeta järistyksien vähäisyys, joka kertoo maapallon ytimen asennonmuutoksen pysähtymisestä tai sen hidastumisesta, ja merivirtaukset voivat vaihtaa suuntaansa myös geologisista syistä, ei vain Stommelin tai Munkin teorioiden siivittäminä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kallis energia kaataa maamme yritykset
#27

Kallis energia ja energian puute varsinkin pohjoisessa Euroopassa kaatavat Suomen talouden vääjäämättä, siis ei toivoakaan selviytymisestä jo tulevana talvena ilman äärimmäistä pulaa vaikka sähkön osalta. Poliitikot aiheuttavat tahallaan energiapulan, ja varsinkin pörssisähkö kaataa maamme yritykset, eli lappu on laitettava luukulle, tuotanto ei kannata liian kalliin sähkön takia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#35

Näin on, kallis energia kaataa maamme talouden, ja konkurssiaalto tulee olemaan mittaushistorian karmein, eikä siinä kaikki, talouden kaatuminen johtaa väistämättä kommunistien valtaannousuun Suomessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kivihiili turvallisin energia
#45

Kivihiili on halvin ja luonnonmukainen energia, muinaisia hiilimetsiä, ei siinä elävää puuta kaadeta. Ja, ennen kaikkea kivihiiltä riittää maapallolla vuosisadoiksi. Kivihiili on myös puhtain energianlähde, päästöt voidaan pestä pois ja kivihiilestä saatu kaasu kelpaa hyvin vaikka keittiökaasuksikin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#51

Näin on, maapallo on liian epävakaa ydinvoimalle laajemmassa käytössä, ja tämä on puhdasta faktaa. Ydinvoimasta tulisi päästä kokonaan eroon, koska se sisältää jättimäiset riskit saastelähteenä, joka voi tappaa jopa miljardeja ihmisiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Poliittiset öykkärit riski
#58

Juuri näin, Euroopassa jopa Eifel-vuoriston alla muhii hotspotti, joka voi muuttaa Euroopan olosuhteet helvetiksi, jota ei edes kokoomuksen ydinvoimaintoilijat osaa kuvitellakaan. Yleisestikin poliittisissa pyörii kummallisia öykkäreitä, joilla ei ole mitään koulutusta arvioida maapallon riskejä ja geologisia muuttujia tai eivät ymmärrä edes merivirtojen toimintaa ym. luonnontieteitä. Maapallo on nyt, aina ollut ja aina tulee tulevaisuudessa olemaan suuri riski eläin- ja kasvikunnalle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#70

Kokoomus perustaa ilmastonmuutokset asteen murusten nousuun vuosadassa sitten, ja samaan hengenvetoon paljastaa tuon lämpöennätyksen mitatun lentoasemalla, joita ei todellakaan ollut reilut sata vuotta sitten. Voi helvetti noita ilmastoöykkäreitä, ei voi muuta sanoa toheloista, ja tuohon perustavat järjettömän ilmastokiimaisen toimintansa. Eikö se olisi parempi, että kokoomus lopettaa tuon joutavan ilmastokiimailunsa, kun tuosta ei saa muuta kuin pellen maineen?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Että voi olla typeryyttä ilmassa
#90

Jopa tekoäly alkoi änkyttämään hiilidioksidista, mutta samalla ymmärsi lentoaseman ongelmat keskilämpöjen suhteen , kuten myös metsät on laajalti kaadettu 1900-luvun jälkeisenä aikana, eli ne ovat johtaneet asteen keskilämmön nousuun, ei hiilidioksidi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#92

Meteorologien ällistykselle ei voi muuta kuin nauraa, aivopestyt meteorologit eivät edes ymmärrä muutosta viime vuosisadan alkuun verrattuna, kuten metsien poistuminen ja asfalttia tilalle. Varmaan näkyy myös meteorologien tilipussissa, siis kun puhuu paskaa, niin se näkyy lompakossa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#93

Meteorologien pitäisi alkaa opiskelemaan, ennen kuin alkavat naurattamaan väestöä ilmasto asiantuntijoita muka:) Menee vielä miljoonia vuosia, ennen kuin jäämerialue ja sen sedimentit muinaisen jääjärven alueella ovat liuenneet valtameren kiertoon. Erityisesti Azolla-suvun saniaiset, limaskasaniaisten muodostamat sedimentit ovat hajonneet, nuokun olivat äärimmäisiä hiilinieluja, ja nyt ne ovat olleet jo luokkaa 33 miljoonaa vuotta valtamerivirtojen kierrossa, joka alkoi Pohjois-Atlantin kannaksen murtumisesta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#98

Meteorologit voisivat alkaa opiskelemaan historiaa. Pienen jääkauden alhaisin lämpötila oli 2-3 C astetta nykyistä alempi, kuten myös ennen teollistumisen aikaa. Me elämme nyt täysin normaaleissa lämpötiloissa, joskin lämmöissä on edelleen pienen jääkauden aikaista viileyttä, eli mitään ihmisen aiheuttamaa lämmön nousua ei ole omassakaan. Asiaan voisi tutustua myös poliittiset piirit, vaikka kyllä minä osaan muistuttaa asiasta jatkossakin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#100

Pienen jääkauden lämpötilat olivat 1300 luvulta 1800 luvun puoliväliin 1-2 astetta nykyistä alemmat, joten nykyisiä lämpötiloja verrataan väärään. Ne ennen teollistumisen aikaan lämpötilat, joihin nykyistä lämmönnousua verrataan, olivat 2-3 C astetta alemmat, eli pienen jääkauden alimmat lämmöt. Ilmasto ei siis ole lämmennyt nykyisen hiilidioksidin voimin, vaan palautuu ennen teollistumisen aikaa tasolle, eli ei mitään huolta. Se mikä viherstalinisteja vaivaa, on mysteeri, mutta ilmastohullutus perustuu kaameaan ajatusvirheeseen. Se on täysin selvää, että hiilidioksidin taso nousee lämpötilan nousun myötä, mutta näin on ollut muinaisellakin maapallolla, eli jopa 5000 ppm tai enemmän, ilman ihmisen vaikutustakin. Se kannattaa ymmärtää ainakin, kun lämpötila nousee, myös maaperän mikrobitoiminta kiihtyy, ja hiiltä muodostuu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#101

Petteri Taalas; lämpeneminen voi uhata ihmisen olemassaoloa? No niin voi uhata miljoonat muutkin asiat, kuten väestön holtiton lisääntyminen, ja vaikka ilmaston viileneminen. Ilmatieteelaitoksen lopettaminen propagandoineen tuo maailmaan rauhaa, ja antaa meille tilaa myös tutkia ilmastoa ilman kommunismia, joka on perkele joka paikassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#102

Pohjoisen Euroopan ilmasto muuttuu hyiseksi jo tulevana talvena, josta kertoo jo sekin, että pohjoiset korkeapaineet täyttävät Atlantin eteläisempiä matalapaineita, jossa tälläkin laaja matala sijaitsee jopa 50 leveysasteella. Tuossa syypää nopeaan muutokseen on Islannin laaja rakopurkauksen muodostava laavaharjanne. Islannin eteläpuolella, joka ohjaa Golfvirtaa kohden itää (upwelling-ilmiö), ja näin pohjoinen Atlantti ei juurikaan saa lämpöä, joka on latenttilämpöineen on pitänyt pohjolan asuttuna alueena. Mantereinen jääkausikin on ilmiön seurauksena mahdollinen. Hiilidioksidilla ei ole mitään tekemistä lämpötilojen muutoksen kanssa, puhtaasti geologinen. Prekessioliike atlanttisella puolella maapallon viilentää sekä Afrikan että Etelä-Amerikan ilmastoja. Pohjoinen Eurooppa matkaa ilmastollisesti kohden lämpimämpää noin 948 vuotta, josta käännös kohden jääkautta alkaa, ja syvimmillään jääkaudessa Suomi käväisee noin Huippuvuorten pohjoispuolen ilmastossa noin vuonna 15972.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#37

Miksette sano Suoraan että
UKRAINAN SOTA JA SEN TUKEMINEN KAATAA SUOMEN TALOUDEN !
Siiitähän se johtuu kallis energia, korkeat korot, velkaantuminen,leikkkaukset,veronkorotukset jne…

Turha sitä on velehdella ja kaunistella asioita.

Kaikkien isänmaallisten Suomalaisten pitäs toivoa että ryssä vies koko ukrainana mahdollisimman nopesti siis kokonaan ettei sitä tarvitse avustaa nyt eikä sodan jälkeen.

KONKURSSIHAN TÄSSÄ MUUTEN TULEE SUOMEEN !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#46

Suomi ei voi poiketa eu:n linjasta. Näittehän, mikä meteli jo nyt syntyi, kun Tavio ei osallistunut (aivan oikein) Ukrainan homojen ja muiden LGBTQ tyyppien tukemiseen.
Eu määrää Suomen suunnan ja Orpo kumartaa sinne.
(kenties heltiää hillotolppa pääministeriuran jälkeen?).

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Vihreät eivät olisi missään päässeet valtaan, elleivät muut puolueet olisi päästäneet niitä. Enemmistöä vihreillä ei ole missään. Kaupungeissa siis suurimmat syylliset kok ja sd.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Ottakaa siellä Helsingissä ihan oikeasti tavoitteeksi tolpallisten katuvalaisimien vähentäminen. Sitten rakentakaa se katuvalaistus osaksi kerrostalojen yms. rakennusten seiniä/julkisivuja, pienten rakennuksien kohdalla sitten kohtalaisen lähelle kattoa. Ei ole yhtään mitään hyvää syytä sille miksi tiiviistirakennetuissa kaupungeissa pitäisi katuvalaisimilla olla omat tolppansa tai vielä rumemmin tehtynä rakennuksien välillä korkealla riippuvat sähköjohdot joissa on katuvalaisimet. Näin saadaan hieman lisää tilaa käyttöön muuhun käyttötarkoituksen oli se sitten esim. vaikka puiden määrien lisääminen kaupungeissa, esteettömän kävelytilan laajentaminen tai jokin muu tarkoitus.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Mikäli rikollisten määrät kasvavat Helsingissä niin on olemassa myös valvontakameroita jotka ulkonäöllisesti ovat hyvin samannäköisiä kuin tavalliset pihavalaisimet. Näillä voidaan lisätä molempia katuvalaistusta, kameravalvontaa samaan aikaan ilman estetiikan pilaamista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Kerran kysyin (Suomalaiselta) taksi kuskilta Helsingissä että mitä nämä yksinäiset muslimi naiset kävelee kuin koneet kaduilla keskellä yötä ,kun ei ne varmaan itseäkään myy ja tuskin niiltä kukaan ostaisikaan.
Taksi kuski sanoi että ne kuljettaa huumeita niiden miehille jotka myy niitä (epäili ettei ne itse kauppaan sekaannu )Suomessa on kuulemma sellainen laki että jos pientä määrää jos pitää hallussa saa vaan pikku sakon jos sitäkään, niin niiden pitää tuoda kokoajan lisää myytävää niille.
Näitä huntupäisiä ei kuulemma kukaan ratsaa tai epäile.
Eli ne kulkee jemma paikan ja myyjän väliä taksi kuskin mukaan.
Mutta kun ahneus kasvaa syödessä .Niin eikö kannattaisi niitä ratsata kun varmaan tulee houkutus kantaa isompia eriä kerralla jos niihin ei karta puututa.

Pitää kuuitenkin muistaa että näillä myrkyillä tapetaan ihmisiä ennen aikaisesti,ei tappajia sais päästää kuin koiria veräjästä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Eikö se ole hyvä kun on tolppia niin saattaa joku sähköpotkulaudalla pää sekaisin törttöilevä niihin osua ja tulla näin luonnolllista poistuma joka vähentää sosiaali kuluja maassamme.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000