Perussuomalaiset

Laura Korpinen

Oikeassa olemisen sietämätön keveys

Perussuomalaisten riveihin asettuminen vaatii tässä ajassa erityistä henkistä kanttia. Perussuomalaiset on leimattu valtamediassa epäilyttäviksi ulkomaalaisten vihaajiksi, natseiksi ja rasisteiksi. Huolen isänmaan tilasta täytyy olla vakava, kun yhteiskunnallisesti arvostetusta status-asemasta siirtyy sylkykupiksi.

Itse lähdin mukaan Perussuomalaisiin, koska en kyennyt enää seuraamaan sivusta, kuinka huonosti asioitamme Suomessa hoidetaan. Mitä älyttömämpi hanke, sen varmemmin se menee päättäjillä läpi. Viimeisimpinä hölmöilyinä turvetuotannon alasajo, kaukolämpölaitosten myynti ulkomaille ja tuleva velkavastuu Etelä-Euroopan rikkaiden torppareina.

Järki saadaan palautettua päätöksentekoon vain, jos jokainen tolkullinen, koulutettu tai muutoin valveutunut ihminen päättää tulla mukaan kansanliikkeeseen nimeltä Perussuomalaiset, kääntämään Suomen suunnan.

Erityisen iloiseksi minut tekee tämänpäiväinen uutinen, että sosiaali- ja terveysministeriön osaava virkamies, lääkintöneuvos, erikoislääkäri Mikko Paunio on päättänyt asettua ehdolle kevään kunnallisvaaleissa Helsingissä.

Olen kiitollinen, että hän tekee sen Perussuomalaisten kansanliikkeen ehdokaslistalla.

Osallistu keskusteluun!


26 kommenttia
Nimetön
#1

On tamä nyky Suomi sairas maa, kun se lähettää mailman johtavaan ydinase valtioon suuta soittammaan kansakunnan Persesilä kiimaisen Homo pojan !!!!

Ajatelkaa kuinka ne isossa maassa meille pienelle Suomelle nauraa !!!!! tämä on kansakunnan häpiä !!!!!!

Vittu kuin sairas maa tämä on ! Ajatelkaa Suomalaiset järjellä eikä perse silmällä……Mitä vitun järkeä on alkaa sotimaan tuhat kertaa voimakkaanpaa naapuria vastaan ???
Tämä on sama asia kun alkaisi tavallinene mökin ukko sotiin moottoripyrä kerhoa vastaan…… sehän on aivan sevä asia että siinä jäää kakkoseksi.
Nämä saatanan Eu perseilijät pitäs laittaaa kuriin !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#6

Hei. Kiitos Rakas nimetönkin. Joo, ja sairaaksi sen teemme, me sairaat ihmiset. Olen murheellinen sinun vuoksesi, kuinka saastutat itseäsi saastaisilla puheillasi. Herra sinuakin armahtakoon. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#10

Nyt ei kyllä kannattaisi Haaviston mennä Lavrovia ja Venäläisiä ärsyttämään!Ja varsinkin kun hän kuuluu ”sukupuolivähemmistöön”Sen kyllä Venäläiset tietävät,ja kohtelu voi olla todella tylyä?!Jos ja kun sinne jonkun pitäisi mennä?Niin ainoa oikea henkilö olisi Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö!Minun tietääkseni hänellä on arvostusta Venäjän vallanpitäjien keskuudessa.Mutta eikait naapurivaltioonkaan voi mennä ihan noin vain?Vaan sinne pitää ensin saada kutsu?!Ja missään nimessä sinne ei pidä mennä ”kaivamaan verta nenästään”!Senverran ärsyyntynyt tuntuu Venäjä nyt olevan!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Selvää on että Perussuomalaiseen puolueeseen,poliitikoihin ja sen kannattajiin on kohdistunut pitkäaikaista vihamielistä informaatiovaikuttamista. Lähtökohtaisesti en voi sellaista hyväksyä.

Niinpä olen antanut kovia puolustuksellisia iskuja aina takaisin silloin kun yhteiset intressimme ovat olleet kyseessä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Demari
Tyytyväinen
#3

Hieno asia, että eri puolueisiin tulee lisää jäseniä. Se vahvistaa kansanvaltaa ja demokratiaa. Se minkä puolueen riveihin nämä henkilöt asettuvat on toissijainen seikka, se valikoituu jokaisen omalla vakaumuksella. Minä liityin aikanaan omaan puolueeseen muutaman pääseikan vuoksi. Halusin, että Suomi pysyy EU jäsenenä, vahvistaa asemaansa siellä ja sitä kautta tuo turvaa ja toimeliaisuutta myös meiile. Liityin SDP pulueeseen ja olen ollut todella tyytyväinen. Arvostan ihmisiä jotka haluavat vaikuttaa, olla mukana yhteisen hyvän tekemisessä oli puolue sitten mikä hyvänsä. Hyvää ystävänpäivää kaikille, puolueista riippumatta!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Arvostan rehellisyyttä, mutta yhteisen hyvän luominenkaan ei ole hyväksi, jos se tehdään pääasiassa velaksi, jotka joku joutuu myöhemmin kuitenkin maksamaan. Ystävänpäivää sinnekin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#9

Demarille!Hyvää Ystävänpäivää! Entiseltä Demarilta! Ja sille Pulupuolueelle kans! Teidän arvomaailma ei enää kohtaa minun arvomaailmani kanssa!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Demarismista voisi löytyä hienokin aate, jos se pestäisiin lapsenuskosta mm. ilmastoon ym. liittyvästä hötöstä. Jos otetaan aivan pari yksinkertaista esimerkkiä lapsenuskosta, niin ilmastonmuutos on iskostettu demareihin, koska se on hedelmällistä maata, uskoo herkästi kaikki, mitä maailmalta kerrotaan. Demarit ovat kohteena ilmastopropagandalle, koska ovat herkkäuskoisia. Jos nyt tähän yksi esimerkki, niin vaikka merenpinnan nousu, siitä Malediivit, pitkän kaavan kautta, jo natsiarkkitehti Germaniaa suunnitellessaan joutui mittaamaan, kuinka paljon laajennettu uusi Berliini painaisi, ja kestääkö rakennusalue painumatta. Rakensivat yli 12 tuhatta tonnia painavan betonisylinterin kokeeksi, kuinka maa kestäisi. No painuminen oli liian suurta, vähintään kolme kertaa yli sallitun, suunnitelmat kariutuivat. Sama se on Malediivien pääkaupungin alla, Male painuu kaupungin painon alla, koralliriutta. Vihreiden väite on, että merenpinta nousee, ei nouse, maa painuu. Tänä vain esimerkkinä..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Loppu paperi kesken, lisään vielä vähän. Siis merenpinta on noussut jääkauden jälkeen lineaarisesti laskettuna noin 13 mm/vuosi, mutta muutaman lämpökauden aikana huomattavasti nopeammin, ja nyt hitaammin, ja tuleva jääkausi jälleen laskee merenpintaa jälleen jäätiköiden kasvettua laajemman pohjoisen pallonpuoliskon manneralueelle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#11

Hei. Kiitos Rakas Nimetönkin. Hallitushan palvelee ilmavallan hallitsijaa. Ei viitsitä ”höpistä” turhia. Meihin ihmisiinkin voi syntyä: Musta-aukko. Mitähän kaikkea tyhmää minuunkin tulisi, jos jättäisin: Jeesuksen Kristuksen käden ja opit syrjään. Herra minua armahtakoon, etten koskaan: Noin suurta tyhmyyttä tee. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#5

Hei. Kiitos Laurakin. Kiitos: Perus-sana kertoo: Kuinka perusta on: Perustamiseen oleellisen tärkeä asia. Vaikkapa: 🏠 talon perustus: Onko kaivettu riittävän syvään sokkelin sijoitus, ettei pakkanen pääse murtamaan: Tärkeää alustaa, johon arvokas rakennelma laitetaan. Näin on: muunkin elämämme laita: Täydymme löytää Elämäämme: Purevan ”Pakkasen”, ja miten voimme ”kaivautua”, sen kylmyyden alapuolelle. NykyHallitus ei ole sitä vielä löytänyt. Rakennelmat: Katkeilee, ja rakoilee, ja kansa: vanhenee, ja paljolti: Vaikenee: Huutaa avuksensa Herraa: JOKA: Auttoi; Kerran. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000