Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen pyytää eduskunnalta lupaa asettaa kansanedustaja Juha Mäenpään (ps) syytteeseen, vaikka syyteharkinta asiassa on selvästi kesken. Toiviaisen lupapyynnön lopusta ilmenee, ettei hän ole edes varma, syyttäisikö Mäenpäätä mistään, tai tekisikö hän syyttämättä jättämispäätöksen. Lupapyynnöstä puuttuu kaikki tiedot syytteen sisällöstä. https://www.eduskunta.fi/FI/tiedotteet/Documents/syytelupapyynt%C3%B6.pdf

Eduskunnan perustuslakivaliokunnan tulisi esittää eduskunnalle Toiviaisen pyynnön hylkäämistä sillä perusteella, että lupapyyntöä ei tule tehdä Toiviaisen yrittämään tapaan ”sammutetuin lyhdyin”.

Perustuslain 30 § 2 momentin mukaisen lupapyynnön asiallinen käsittely edellyttäisi vähintäänkin sitä, että Toiviaisen olisi tullut liittää pyyntöönsä selkeästi se, minkälaisen syytteen hän olisi nostamassa (jos edes on), ja mistä rikoksesta, ja mitkä olisivat perustelut. Nyt esitetty lupapyyntö on lähinnä jonkinlainen luettelo lainkohdista, joita syyttäjällä on käytössään syyteasiaa harkitessaan.

Asialla on laajakantoisempaakin merkitystä jatkon kannalta, kun pyyntö on ensimmäinen lajissaan nykyisen perustuslain aikana. Puolueitten tulisi siten laajemminkin ymmärtää se, että kyse ei ole pelkästään Mäenpäästä, vaan Toiviainen on luomassa aivan uutta toimintamallia, jota ei ole tarkoitettu perustuslakia säädettäessä. Perustuslain 30 § 2 momentin mukainen syyttäjän lupapyyntö ei voi olla avoin valtakirja tehdä tai olla tekemättä mitä tahansa. Lupapyynnöltä pitää vähimmillään edellyttää sitä, että pyynnöstä ilmenee eksaktisti se, mihin lupaa pyydetään.