Suomalainen puolueettomuushenkinen ulkopolitiikka on ollut menestystarina, ja se tarina olisi voinut jatkua, jos päättäjiltämme olisi löytynyt riittävää viisautta ja malttia Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Olisi voitu pyrkiä pidättäytymään suurvaltaristiriitojen ulkopuolella ja säilyttää asialliset suhteet joka suuntaan. Sen sijaan ryhdyimme aktiiviseksi osapuoleksi konfliktiin ja keskittynyt mediamme alkoi rummuttaa Venäjän uhkaa. DCA-sopimus antoi alueitamme Yhdysvaltojen käyttöön. Kaikki tämä vieläpä tilanteessa, jossa Nordstream-kaasuputkiräjäytyksen syy oli selvittämättä, eikä lännen osallisuutta voitu poissulkea.

Kuinka viisas uusi ulkopoliittinen linja on ollut?

Olemme kaikki olleet Suomessa yhtä mieltä siitä, että Venäjä on potentiaalinen uhka, mutta aina lähes samaan hengenvetoon on todettu, että vaikka Venäjällä on ollut kyky uhata Suomea, halua siihen ei ole ollut näköpiirissä.

Meidän olisi pitänyt pyrkiä aktiivisesti säilyttämään tämä olotila. Muistaa, että Venäjä on potentiaalinen uhka, mutta huolehtia siitä, ettei halua uhata Suomea synny.

Olemme toistaneet hokemaa ”emme voi suostua Venäjän etupiiriksi”, vaikka emme Neuvostoliiton romahdettua ole enää olleet Venäjän etupiiriä. Ja itse asiassa, vaikka olisimme olleet, ovat viimeiset vuosikymmenet olleet hyvää rauhan aikaa ilman tarvetta mihinkään myönnytyksiin Suomen taholta. Jalkaväkimiinoistakin luovuimme lännen moraaliposeerauksen seurauksena, emme Venäjää miellyttääksemme. Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen olemme voineet suoraselkäisinä seisoa valitsemamme linjan takana.

Ukrainan sodan alkamisen jälkeen on väitetty, että meidän on autettava pysäyttämään Venäjä Ukrainassa tai muutoin Venäjä hyökkää Suomeen. Miksi tällainen hokema on otettu selviönä, koska historiaa tarkastellen johtopäätöksen pitäisi olla juuri päinvastainen. Venäjä on toisen maailmansodan päättymisestä lähtien tuon tuostakin sotinut erinäisissä maissa. Ja vaikka Venäjä on sotinut muualla, Suomen suuntaan Venäjällä ei ole ollut halua. Miksi nyt olisi ollut? Venäjä tiesi, että Suomi ei uhkaa Venäjää, ja Suomeen hyökkäämisellä olisi ollut Venäjälle erittäin kova hintalappu, johtuen puolustusvoimiemme koosta.

Nyt Yhdysvallat haluaisi saada rauhan aikaiseksi, ja Suomi, rauhan tukemisen sijasta, on hakeutumassa heikkojen Euroopan maiden rintamaan jatkamaan sotaa, ja puhe on eskaloitunut jo ydinaseisiin. Tällaisella politiikalla Suomi ei voi voittaa mitään.

Tiedämme erittäin hyvin, missä menee itäraja. Onko tarve vielä katsoa, missä menee Venäjän sietokyvyn raja. ’

Miten se olisi Suomen ja suomalaisten etu?