Perussuomalaiset

Laura Korpinen

Kansallismielinen vs. kansallissosialisti

Yleistä keskustelua hämmennetään nykyään tarkoitushakuisesti sekoittamalla toisiinsa sanat ”kansallismielinen” ja ”kansallissosialismi”. Vaikka molemmissa yhdyssanoissa on sama alkuosa ”kansallis-”, ovat ne käsitteinä tyystin eri asioita. Aivan kuten esimerkiksi Kansallispankillakaan ei ollut aikoinaan mitään tekemistä kansallissosialismin kanssa.

Kansallissosialismi oli Saksassa perustetun Kansallissosialistisen puolueen ajama aate, joka haki hyvitystä Saksan ensimmäisessä maailmansodassa kärsimille nöyryytyksille. Puolueen aatteen taustalla voidaan siten nähdä kollektiivista häpeän tunnetta ja kostonhaluakin. Kansallissosialismiin liittyi olennaisesti myös ajatus saksalaisten ylemmyydestä suhteessa muihin kansoihin, ja juutalaisvastaisuus.

Kansallismielisyys liittyy taas käsitteellisesti kansallisvaltioaatteen kannattamiseen. Eurooppaan muodostuneiden kansallisvaltioiden synnyn taustalla oli ajattelu, että kukin kansakunta ansaitsee oman kansallisvaltionsa, jossa ihmiset voivat itsenäisenä valtiona parhaiten turvata oman kansakuntansa edut. Kansallisvaltioaate tunnustaa kaikkien muidenkin kansakuntien oikeudet omiin kansallisvaltioihinsa eikä siihen liity eri kansallisuuksien asettamista hierarkiaan. Tätä aatetta siis kannattaa kansallismielinen. Voidaankin todeta, että kansallisvaltioaatteen kannattaja, kansallismielinen, on aatemaailmaltaan kansallissosialistin vastakohta.

Syyt siihen, miksi tämän päivän keskustelussa nämä kaksi asiaa pyritään jatkuvasti sotkemaan keskenään, liittyvät valtapuolueiden ajamaan avointen rajojen politiikkaan. Avointen rajojen politiikka on kansallisvaltioaatteen vastakohta. Jotta avointen rajojen politiikka voisi menestyä, pitää kansallisvaltioaate kyseenalaistaa, ja tästä syystä kansallisvaltioaate ja kansallismielisyys pyritään virheellisesti sekoittamaan kansallissosialismiin. Tämän jälkeen voidaankin kansallismielisiä alkaa nimitellä erilaisin kansallissosialisteihin liitetyin, halveksuntaa herättävin haukkumasanoin.

Omasta mielestäni Suomelle kansallisvaltio on paras ja luonnollisin tapa järjestää suomalaisten valtiollinen viitekehys, eikä sen kannattamisessa ole mitään arveluttavaa.

Kansallisvaltioaate ei ole suunnattu muita kansakuntia vastaan, vaan kansallismielinen tunnustaa muidenkin oikeuden pyrkiä muodostamaan oma itsenäinen kansallisvaltionsa, ja olemaan ylpeitä omasta maastaan. Kuten minä Suomesta.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
SariaKoo
Iloinen
#1

Olipa harvinaisen hyvin kiteytetty.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000