Perussuomalaiset

Laura Korpinen

Imaamien irtisanouduttava lapsiseksistä

Oulun tapahtumien vuoksi Suomessa toimivien imaamien tulisi julkisesti irtisanoutua lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja lapsiavioliitoista. Lapsiavioliitot ovat edelleen arkipäivää monissa islamilaisissa maissa. Samoin lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on peitelty ongelma, kuten Oulussa on nyt nähty. Asia ei siten ole pelkkää historian havinaa vaan karmaisevaa nykytodellisuutta.

Sen vuoksi olisi enemmän kuin paikallaan, että imaamit Suomessa toteaisivat selväsanaisesti, että nyky-islam tuomitsee lapsiavioliitot, eikä seksi lapsen kanssa ole millään muotoa hyväksyttävää tässä ajassa. Tämä antaisi oikean viestin kaikille islaminuskoisille Suomessa.

Kuulen jo korvissani vastaväitteen, miksi en edellytä samanlaista ulostuloa myös muilta uskontokunnilta. Muiden uskontokuntien profeetoissa ei kuitenkaan – ainakaan tietääkseni – ole lapsiavioliiton solmineita. Vaikka lapsiin liittyviä skandaaleja muissakin uskontokunnissa on ollut, on tuolloin toimittu kirkon opetusten vastaisesti, ei profeetan esimerkkiä seuraten.

Mutta itse asiassa minulla ei olisi mitään sitä vastaan, että myös lestadiolaiset tai vaikkapa muutkin kristityt seurakunnat asettuisivat tässä tärkeässä asiassa ekumeeniseen yhteisrintamaan imaamien kanssa, ja yhdessä tuomitsivat kaiken lapsiin kohdistuvan seksuaalisen hyväksikäytön ja lapsiavioliitot.

Uskonnonvapaus ei koskaan voi oikeuttaa lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000