Perussuomalaiset

Laura Huhtasaari

Olisit sinäkin jo hiljaa

Onko keskustelukulttuuri todella tätä? Kerrotaan toisen puolesta, mitä hän on oikeasti tarkoittanut ja mitä hän ei ole ymmärtänyt. Yhteen twiittiin mahtuu noin 140 merkkiä, joten siinä ei ole mahdollista täysin tyhjentävästi avata ajatuksiaan. En ole hakenut kohuja, vaan niistä on sellaisia haluttu tehdä. Kohu nostettiin seuraavasta twiitistä: ”Ihmisoikeudet on perustettu suojelemaan siviilejä, ei terroristeja, sotarikollisia tai rikollisia”. Halusin muistuttaa, että YK:n ihmisoikeuksien julistuksen laadinnan taustalla olivat natsismin sorto ja toisen maailmansodan kokemukset. Halusin myös korostaa, että Suomesta ei voida tehdä terroristien turvapaikkaa. Ei toisen turva saa aiheuttaa toisen turvattomuutta. Joskus pahuuden voittoon riittää se, että hyvät suojelevat pahoja.

Tämä twiitti kuitenkin haluttiin ymmärtää niin, että olisin tarkoittanut sillä, että ihmisoikeudet eivät kuulu kaikille. En kylläkään sellaista sanonut ja tarkensin asian, kun sitä kysyttiin. Tämä ei tietenkään riittänyt, vaan edelleen väitetään minun kiistäneen ihmisoikeudet. Lisäksi halutaan osoittaa, että en ymmärtäisi ihmisoikeuksista mitään ja sotkisin ne perusoikeuksiin eli perustuslain takaamiin oikeuksiin. En sotke. Esimerkiksi ihmisoikeusjulistuksen 22. artikla: ”Jokaisella on yhteiskunnan jäsenenä oikeus sosiaaliturvaan” osoittaa, että perus- ja ihmisoikeudet menevät osin limittäin. YK:n piirissä laadittuja ihmisoikeussopimuksiaon erilaisia ja on myös alueellisia ihmisoikeussopimuksia, kuten Kairon julistus ihmisoikeuksista.

Jari Tervo sanoi nykylain avioliitosta loukkaavan ihmisoikeuksia ja siksi sitä oli hänen mielestään muutettava. Nykylaki saattoi loukata hänen mielipidettään, mutta kyseessä ei ole ihmisoikeusloukkaus. Kukaan ei nostanut tästä kohua tai tarjonnut Jari Tervolle koulutusta ihmisoikeuksista.

Keskustelukulttuuri ei toimi, jos emme oikeasti keskustele ja edes pyri ymmärtämään vastakeskustelijan ajatuksia. Ei se ole keskustelua, jos tahallaan tai tahattomasti ymmärretään väärin ja siten saadaan synnytettyä joukkopöyristys. ”Mielipiteeni sinun ajatuksistasi ovat jo selvät, joten älä turhaan sekoita minua kertomalla ajatuksistasi”.

Toimittaja Juha Ståhle kehottaa minua (SK 20.12.) keskittymään eduskunnassa edunvalvontatyöhön avauksieni sijasta. Oliko tämä viesti, että olisit sinäkin jo hiljaa? Se, että otan kantaa yhteiskunnallisiin asioihin tai herätän keskustelua, ei poissulje perustyötäni eduskunnassa. Työskentelen sinnikkäästi aamusta iltaan Suomen ja Satakunnan eteen. Perustyö tehdään valiokunnissa ja olen erittäin tyytyväinen, että saimme esimerkiksi 4 miljoonan euron lisäpanostuksen etsivään nuorityöhön ja nuorten työpajatoimintaan.

Maailmaa muutetaan sanoilla. Sanoilla muokataan mielipiteitä ja siten puheet voivat muuttua teoiksi. Haluan keskustella, kohuja en kaipaa. Haluan toivottaa Juha Ståhlelle ja kaikille muillekin oikein rauhallista joulunaikaa. Annetaan aikaamme läheisillemme. Joulun ydinsanoman voisi kiteyttää Juha Tapion laulun sanoin: ”Rikkaus köyhyyttä kumartaa saa ja viisaus viattomuutta”.

Osallistu keskusteluun!


26 kommenttia
huh huh sano nalle Puh
Utelias
#1

Oliko toi 4 miljoonaa euroa lisäpanostusta edellisen hallituksen lukuihin vai nykyisen hallituksen alustavaan panostukseen etsivään nuorityöhön ja nuorten työpajatoimintaan.

Mikäli se ei ollut lisäpanostus edelliseen hallitukseen verrattuna, niin kertoisitko luvut, kun verrataan esim edelliseen vuoteen ja nykyiseen?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

hallitus voittaa aina
Vihainen
#8

Nuorisotakuun rahoitus pienenee

Vaikka nuorisotakuu on nostettu hallitusohjelmassa kärkihankkeeksi, sen rahoitus vähenee vuoden 2016 talousarvion mukaan alle puoleen aiemmasta.

Aiempina vuosina 2013-2015 nuorisotakuuseen korvamerkittiin vuosittain 60 miljoonaa euroa. Tästä 28 miljoonaa oli TEM:n määrärahoja ja 32 miljoonaa OKM:n määrärahoja.

Vuonna 2016 näistä varoista on OKM:n mukaan edelleen varattu käytettäväksi 26,4 miljoonaa euroa OKM:n hallinnonalalla. Tämän lisäksi on käytettävissä 1,5 miljoonaa euroa kärkihankerahoitusta STM:n hallinnonalalla. TEM:n puolella rahaa ei ole varattu enää lainkaan. Yhteensä nuorisotakuuseen on siis ensi vuonna korkeintaan 27,9 miljoonaa, siis alle puolet entisestä.

Ohjaamo-verkoston kehittäminen jatkuu erillisen ESR-hankerahoituksen ansiosta.

On myös huomionarvoista, että vuodelle 2017 rahaa ei näillä näkymin tulla budjetoimaan kärkihankkeeseen varatun 3,3 miljoonan euron lisäksi lainkaan eli rahoitus tulee vähenemään 96%.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

nuorisojohtaja
Iloinen
#12

Nuorisotakuun ei ole mikään taikasana jolla asiat korjataan. Edellinen hallitus kaatoi 60 miljoonaa jonka vaikutukset etsivää nuorisotyötä lukuun ottamatta olivat ontot. Ei vaikeassa asemassa olevia nuoria voida hoitaa siten, että niille järjestetään päivähoitopaikka työpajalta. He tarvitsevat työtä ja tarkoitusta elämään. Hyvä, että tämä hallitus pyrkii parempaan kuin aikaisempi..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

hallitus voittaa aina
#16

Voi hyvä hyssykkä. Te ja teitin pyrkimykset. Perkele kun mitään ei tapahdu. Päivä päivältä sen kuin huononee. Ihalaista kiittäminen nuorisotakuusta, että likallani on vakituinen työpaikka.
Puhua te osaatte, mitään muuta te ette osaa. Ainoa huono puoli siinä on, että ette uskottavasti.
Edellisten hallitusten vika, että nuoriso työttömyys lisääntyy päivä päivältä. Mutta onneksi se nyt korjaantuu, onhan meillä SSs hallitus. Joten ei mitään hätiä, kaikki aikanaan.
Onko nykyisistä luvuista tietoa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Joosua
Tyytyväinen
#2

Laura, kyllä se on nähty että kaiken, valtamedia yrittää kääntää väärinpäin! Mutta pilkka tulee osumaan, omaan nilkkaan!! Kaikesta huolimatta voimia Lauralle. Sanamuodoissa kannattaa olla tarkkana, sillä hyeenat kyttäävät!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Paparazzi
Iloinen
#3

Jatka Laura vaan samaan malliin ja varo valtamedian vasemmistolaisia yhden totuuden toimittajia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

8065
Tyytyväinen
#4

Hyvä Laura , hyvin olet esiintynyt eri ajankohtaisohjelmissa, rauhallisesti, asiantuntevasti, asiallisesti keskustellen, jatka samaan malliin. Laura, olet perussuomalaisista naisedustajista aivan kärkipäätä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Väärennetystä historiasta
#5

Natsit eivät olleet aikansa pahimpia. Holokausti on todistettu huijaukseksi. Stalin tappio 20milj ihmistä, miksi hakaristilippu on kauhistus mutta sirppi&vasara vain hauskaa retroa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Oletko sekaisin ?
#6

Natsien rikokset ovat erinomaisesti dokumentoidut. Ja onko sinusta vaikkapa 10 ihmistä tappanut sarjamurhaaja lähes viaton jos löytyy 20 ihmistä tappanut verrokki ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Molli
#10

Luepa vaikka tuo: https://totuusbloki.wordpress.com/2013/08/07/holokausti-on-huijaus/

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hassuja juttuja mutta
#14

ethän nyt moiseen roskaan voi uskoa. Vai voitko aikuisen oikeasti ? Salaliitto – höpsistä. Juutalaisten maailmanlaajuinen salaliitto – säälittävää selittelyä ihmisiltä, joilta puuttuu oma elämä ja onnistumiset. Syyllinen pitää löytyä omaan mitättömyyteensä. Samaa kaavaahan käyttävät kaikki salaliittoihin seonneet on sitten kysymys UFO tutkijoista tai Bilderbergistä. Lainataan samaa puppua kirjoittavilta muutamalta sadalta tyypiltä ristiin mielipiteitä sekä juttuuja ja ummistetaan silmät niiltä miljoonilta muuta todistavilta kirjoituksilta ja kirjoittajajilta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Molli
#17

Kaikki sota ja tappaminen on sairasta. Vuosisatoja ovat sopineet suuriksi johtajiksi kutsutut idiootit, Hitleristä tehtiin syntipukki, ei hän sen pahempi ollut kuin Stalin, Churchill ym. Holokaustia ei tapahtunut, se on todistettu. Juutalaiset olivat aikansa matuja, haittamaahanmuuttajia, julistivat sodan Saksalle ja Hitler halusi pois ne maastaan. Saksa ei suostunut pankkimafian orjaksi, sellaisiin maihin hyökätään jollain tekosyyllä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

vaihtoehtoista lukemista
#15

Luepa sinä sitten tuo :
http://www.skepsis.fi/ihmeellinen/holokaustin_kieltaminen.html

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kiistätkö Laura tämän artikkelin kommentit ?
#7

http://www.hs.fi/politiikka/a1450248186146

Jos et ole moisia puhunut, niin haasta HS. Mutta jos olet tuollaisia päästänyt suustasi saisit joko hävetä tai ainakin kysyä apua abstraktisten käsittteiden viidakkoon jatkoa ajatellen. Opiskelupohjallasi sinun toki tulisi jo ymmärtää eri ilmaisujen merkitykset.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lauran sekoilut jatkuu
#13

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/156866-kansanedustajan-tykkays-kauhistutti-sanoutuu-jyrkasti-irti-fb-kirjoituksesta

ensin sekoillaan ja sitten selitetään ettei ollut tarkoitus 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

ja liittoutuneet tappoivat miljoonia, jolleivät kymmeniä miljoonia saksalaisia. Voittajien hirmutöistä ei vain kerrota.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Eikö ?
#11

Ainakin minulle opetettiin Dresenin terroripommitukset jo koulussa samoin kuin Stalinin terrori unohtamatta atomipommien tuhoja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000