Perussuomalaiset

Laura Huhtasaari

Kiistelty TTIP-sopimus

EU:n ja Yhdysvaltojen välinen vapaakauppasopimus tuo mahdollisuuden purkaa kaupan esteitä. Yhdysvallat ovat Suomelle merkittävä kauppakumppani. Kauppa Yhdysvaltojen kanssa on perinteisesti ollut Suomelle ylijäämäistä. Vapaakauppasopimus ja investointisuoja ovat kaksi eri asiaa. Vapaakauppasopimukseen kaavaillaan sisältyvän investointisuoja, jossa riidat ratkaistaisiin välimiesmenettelyssä. Välimiesmenettely kehitettiin aikoinaan yksityisiin kauppasopimuksiin. Siksi se ei sovi julkisen vallan tehtävien määrittämiseen. Valtiolla tulee olla oikeus muuttaa esimerkiksi ympäristöön ja terveyteen liittyviä säädöksiä ilman, että yritys voisi haastaa valtion oikeuteen lainsäädäntömuutosten vuoksi.

Haasteita on nostettu ympäristöterveyden osalta Kanadaa ja ongelmajätteiden käsittelystä Meksikoa vastaan. Jos valtio häviää oikeudessa, velkoja saa oikeuden periä saataviaan ottamalla haltuunsa kyseisen valtion ulkomailla olevaa omaisuutta esim. takavarikoimalla.

Huoli kansallisen lainsäädännön asemasta on saanut Euroopan komission tuomaan vapaakauppasopimuksen neuvottelupöytään mallin, joka korvaisi välimiesmenettelyn. Siinä sijoittajien ja valtion väliset riidat ratkaisisi pysyvistä jäsenistä koostuva investointituomioistuin, jonka päätöksistä olisi valitusoikeus. Menettely olisi avointa. Tällä ei kuitenkaan poisteta menettelyyn liittyvää olennaista ongelmaa. Amerikkalainen sijoittaja voi edelleen vaatia, että valtion viranomaisen on otettava huomioon amerikkalaisen sijoittajan näkökulma valmistellessaan uutta lakia. Amerikkalainen kulttuuri on erilainen kuin Eurooppalainen. Uhkaaminen oikeudella on osa neuvottelutaktiikkaa. Investointisuojasopimuksen irtisanomisaika jo tehtyjen investointien kohdalla on noin 15-20 vuotta. 

Investointisuojan puute ei ole estänyt investointeja EU:n ja Yhdysvaltojen välillä. Ei ole näyttöä, että investointisuoja lisäisi investointeja EU:n ja Yhdysvaltojen välillä. Yhdysvallat tuskin tulevat hyväksymään komission esittämää investointituomioistuinta ja EU taas ei halua välimiesmenettelyä. Ratkaisu tulee todennäköisesti olemaan jonkinlainen kompromissi. Sen jälkeen on todella tärkeää, mitä luonnokseen kirjataan. Luonnokseen tulisi kirjata, että asianomaiset valtiot voisivat halutessaan estää kanteen käsittelyn kansainvälisessä elimessä. Silloin se ohjattaisiin kansalliseen menettelyyn, kun kysymys on kansallisen lain tai viranomaispäätöksen tulkinnasta. Neuvottelut tulevat jatkumaan vielä tovin.

Varmin keino varmistaa kansallinen liikkumavara on jättää investointisuoja pois neuvotteluista. Emme tarvitse investointisuojaa, pelkkä vapaakauppasopimus riittää.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


16 kommenttia
Reserviläinen
#1

”Investointisuojan puute ei ole estänyt investointeja EU:n ja Yhdysvaltojen välillä.
Emme tarvitse investointisuojaa, pelkkä vapaakauppasopimus riittää.”
Lakimieskorppikotkia ei saa päästää saalistamaan Suomenmaassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Totta puhuu
Tyytyväinen
#8

Tämän kaltaiset asiat ovat juuri sitä maanpuolustusta, joka kuuluu valtioiden harjoittaman hybridisodankäynnin arsenaaliin. USA on yksi pahimmista tällaisilla alueilla.

Siis ei tuumaakan periksi näille oman toimintavapauden kustannuksella.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

ruska pakkasessa
#2

Jenkeillä on ketunhäntä kainalossa. Ei ne lähde tekee mitään +-0 sopimuksia. Kannattaisko kääntää kauppapolitiikassa katsetta itään ja antaa lännen kaupan rullata omalla painollaan?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

tkm
#7

Ttip soppari kaikki mitä olen siitä tietoa löytänyt ei kannusta siihen.Sitten vasta kusessa ollaan jos siihen liitytään lähtee loputkin siemenperunat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Gnulle
#3

Miksi jankutetaan aina että tarvitsemme tänne ulkomaalaisten investointeja?
Mitä niistä hyödymme, työpaikkoja ehkä, verot ja tulot häipyvät maailmalle. Investoidaan IHAN ITSE ja SAADAAN ITSE HYÖTY!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

ei oo rahaa meillä
#6

kannattaa siis ottaa jokainen sentti joka saadaan ulkomailta työllistämään meikäläisiä. Ainakin palkkatuloista saadaan verotuloja ja samalla työttömyyskassoilta ja sossusta ihmisiä pois.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

pertti manninen
Hämmentynyt
#9

Meillä on rahaa, mutta ne on viety ulkomaille, mm eläke- ja vakuutussäästöt, joista ei kerry veroja, työpaikoista puhumattakaan.
Nyt eläke ja Pakolisten vakuutusten varat kotimaahan.
Välillistä verotusta ja perusmaksutasoa alentamalla, pystymme elä’mään ja tuottamaan tavaraa ja palveluja 5-20% halvemmalla.
mm kotimaista lomailua suositais 10% alv Kaikille palvelu/lomaetuseteli kotimaisiin majoitus/matkailu mökkeily jne kohteisiin.

Mamujen pikakäänytys, ilman valitustenkäsittely aikaa , tuo Kymmenien miljoonien säästön.
Täällä ei tarvita ensimmäistäkään talouspakolaista !
Asekaupiaa vastatkoot sotiensa uhreista = USA,
Kiina Venäjä Ranska, !-B kärkimaita sotien ylläpitäjinä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

10000
#4

Keinottelukapitalismi jyllää. Bilderbegiläinen EU-eliitti ja monikansalliset rosvot lobbaavat, aivopesevät ja lahjovat poliitikkoja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#5

Joo kannattaa todella olla tarkkana, kun lähtee niiden ”herrojen” kanssa marjaan. Voi lähteä se marjakoppakin.
Kova tuntuu olevan paine. Brysselissä on kuulemma n.20000 lobbaria, jotka syöttää, juottaa ja KENTIES muutenkin vaikuttaa noihin ylipalkattuihin kumileimasimiin.
Yrittäkää nyt täällä pitää pää kylmänä ja lakimiesarmeijat minimissä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000