Anoppini toimi omaishoitajana äidilleen. Muistan kerran, kun anoppini äidillä ei ruoka pysynyt sisällä ja autoimme hänet pois ruokapöydästä. Vanhemmat ihmiset ovat herkkiä ja saattavat tuntevat häpeää tilanteestaan. Omaishoidon hyvänä puolena on se, että huolta pitävä ihminen tuntee vanhempansa. Anoppini kertoi minulle, millainen ihminen hänen äitinsä on ja mitkä ovat ne tarpeet, joissa muut voivat tukea ja auttaa. Ihminen haluaa, että hänelle ollaan läsnä. Kuulluksi tulemisen tarve kulkee mukana vauvasta vaariin. Omaishoito on arvokasta työtä. Kaikilla tähän ei ole mahdollisuutta.

Vietti ihminen vanhuutensa kotona tai palvelutalossa, heidät on hoidettava kunnialla. Hyvä hoito vaatii resursseja ja aikaa. Superin hiljattaisen selvityksen mukaan kotihoito on kriisissä. Vanhuksella ei ole mahdollista tulla kuulluksi kiireen keskellä. Kotihoidon työntekijöistä valtaosa vastasi, että henkilöstöä oli liian vähän, työmäärä on kasvanut ja hoidon laatu kärsii pahasti. Viime toukokuussa Super totesi puolestaan, että joka viides ympärivuorokautisen hoidon yksikkö alittaa edelleen 0,5 minimihenkilöstömitoituksen ja vaati sitovan henkilöstömitoituksen kirjaamista lakiin.

On aika lopettaa löpinät siitä, että hoitajamitoitusta ei tarvita. Se tarvitaan ja se pitää laatia nyt. Määrä ei korvaa laatua, mutta millaista laatua voimme lähteä tavoittelemaan, jos käsipareja ei ole riittävästi. Ensin hoitajamäärät kuntoon, sitten on hyvä keskittyä laatuun. Arvokas vanhuus on ihmisoikeus. Elämä on lahja loppuun asti. Tehdään siitä elämisen arvoista.