Perussuomalaiset

Sirpa Abdallah

Marin lupasi jälleen Suomesta hävittäjiä Ukrainaan

Kuka vielä ryhtyy esittämään väitettä, ettei Marin Ukrainassa puhuessaan tosi asialliseti luvannut meidän vielä käytössä olevia hävittäjiä Ukrainaan sotakalustoksi? Sanna Marin (sd.) on tänään puhunut tiedotustilaisuudessaan ”Meidän pitää myös toimittaa heille ilmapuolustusta ja hävittäjiä. Yhdessä ja kansainvälisesti, Marin esitti.”

Marinin mukaan ukrainalaiset sotivat meidänkin puolestamme. Vai niin? Eiköhän kuitenkin pääasiallinen sotiminen kuitenkin ole heidän omaa sotaansa oman maansa puolustamiseksi ja siinä autamme heitä kykyjemme mukaan, joka ei kuitenkaan voi tarkoittaa sitä ettemme huomioi omaa puolustuskykyämme. Kyseessä on Euroopassa vallitseva Venäjän vuosia sitten aloittama sota (Krimin valtaus 2014). Miksi EU:n jäsenmaat eivät jo Krimin valtauksen jälkeen ryhtyneet Venäjän vastaisiin toimiin heti vaan käytännössä ikään kuin antoivat Venäjän ymmärtää Ukrainalta vallatun Krimin olevan oikeutettua toimintaa. EU:n asettamat pakotustoimien (sanktiot) laajentaminen hiljalleen vasta vuosien kuluessa ei ole riittävää toimintaa Venäjän toiminnan lainvastaisuudelle.

Toimittajien kirjoituksissa ei ole ainakaan vielä todettavissa millään tavoin puututtavan tähän nyt Marinin esittämään hävittäjä luovutukseen jopa meidän käytössä olevista hävittäjåkoneista. Se, että Marin on Ukrainassa puhunut todellakin meidän hävittäjien luovuttamisesta sotaan tarvittavana hävittäjäkalustona on ilman muuta ollut hänen tarkoituksensa, eikä suinkaan mikään keskustelun avaus. Keskustelua ei ole luovutuksesta käyty vielä nytkään maassamme niiden tahojen osalta jotka pääasiassa noista hävittäjien käytöstä oman maamme puolustamiseen päättävät. Ei ainakaan siinä mielessä, että yhtäkään hävittäjä olisi mahdollista poistaa käytöstä ennen uusien koneiden saapumista, jos silloinkaan.

Sanna Marin pääministerinä ei todellakaan voi itse tällaisia puheenvuoroja käyttää ja luvata Ukrainaan luovutettavaksi yhtään konetta. Uudet hävittäjät (osa) saapuvat Suomeen aikaisintaan 2026 vuoden lopulla. Luultavasti Ukrainan sota on tuolloin jo ohi. Ainakin sen sopii olevan.

Sanna Marin (sd.) pääministerinä on käynyt ja näyttää käyvän vaalilupauksina sellaista tunteisiin vetoavaa puhetta jonka kansalaisten toivoo huomioivan vaalikopissa. Tällaiset yksipuoliset lupaukset eivät vastaa todellisuutta. On jotenkin verrattavissa ”joulupukille” kirjoitettuun toiveeseen joita demaripuolue on aina ennen vaaleja lupaillut.

Osallistu keskusteluun!


78 kommenttia
#1

Demarien on vaikea olla hallituksessa mukana tulevalla eduskuntakaudella, sillä ”Sdp:n puheenjohtaja Sanna Marin sanoi todenneensa omalta osaltaan, että Sdp:n ja perussuomalaisten on vaikea mahtua samaan hallitukseen”, kuten IS:ssa kirjoitetaan Marinin puhuneen vaalitilaisuudessa tänään.

https://www.is.fi/politiikka/art-2000009463125.html

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Eikös hävittäjien luovutukseen tarvita myös jenkkien lupa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Kuka tietää, kuka jenkkien presidentti on v. 2024?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Marinilla hirveä hoppu saada Nato sopimus valmiiksi hänen pääministerikaudellaan.

Marin vahvistaa: Suomi valmis pikaiseen Nato-liittymiseen – Paperit holviin saman tien
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/81292b52-7d8f-4062-93d1-d6012a087d26

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Utelias
#19

Tiukkaa tekee jotta Turkki on ratifioinut sopimuksen ja että se on talletettu holviin Marinin hallituksen aikana. Eihän Unkarikaan ole vielä ratifioinut, joten siitäkin riippuu jokseenkin paljon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#31

Narsisti haluaa nimensä Nato sopimukseen, koska uskoo itsekin, että hän sai sen (demareiden kanssa) aikaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tyytyväinen
#32

Todellisuudessa Mainin hallituksen toimikausi päättyy kun vaalien tulos vahvistetaan jos se ei saa eduskunnan enemmistöä taakseen.
Se eroaasilloin ja muuttuu toimitusministeriöksi joka ei tee poliittisia päätöksiä.
Toimitusministeriö hoitaa ”juoksevia” asioita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#38

Jocke, olen hieman toista mieltä tuosta. Nimittäin Marinin hallitus ei voi enää kaatua epäluottamuslauseeseen, joten sen toimikausi jatkuu toimitusministeriönä. Käytännössä toimitusministeristöt kuitenkin ”hoitavat vain juoksevia asioita” eli hallitusrutiineja, eivätkä pyri uusiin poliittisiin aloitteisiin. Ne eivät myöskään enää toteuta alkuperäistä hallitusohjelmaa. Noin sanotaan Tieteen Termipankkisivustolla.

Niinpä Marin käsittääkseni voi allekirjoittaa kyllä sopimuspapereita hallituksen lukuun aina siihen saakka, kun uusi hallitus astuu remmiin. Tuosta ajankohdasta ei ole näillä näkymillä mitään tietoa.

https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:toimitusministerist%C3%B6

Marinilla on niin suuri ego ja vallanhalu, että siihen hän varmasti tähtää. Nimi paperiin pönkittää egoa suunnattomasti. Minulle ei mitään merkitystä kenen nimimerkki holvin paperissa on. 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#45

Lisään vielä sopimukseen liittyen sen, kun eduskunta on jo tehnyt valmiiksi päätöksen liittymisestä, joten allekirjoituksen tämän jälkeen ovat vain muodollisia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#49

Vielä puuttuu Niinistön allekirjoitus. Hävittäjä-Sannan on turha yrittää ottaa kunniaa natoon liittymisestä. Kunnia kuuluu Suomen kansalle jota toteutti hyvin presidentti Niinistö.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#53

Nimenomaan kaikki kunnia Sauli Niinistölle, joka on 100%, kansaansa edustava presidentti, eikä mikään eu:n catwalkien yli-ikäinen pyrkyri.
Sääli, että presidentin kausi loppuu tähän. On myös edustava vaimo.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#55

Risto E.J. Penttilä olisi sopiva seuraava presidentti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hämmentynyt
#48

En nyt ymmärrä? Noinhan kirjoitin. Käsittääkseni Marinin hallitus eroaa mutta jatkaa toimitusministeriönä.
Hallitus ei käsittääkseni voi tuoda uusia lakiehdotuksia eduskuntaan mutta tottakai se voi allekirjoittaa sopimuksia jotka eduskunta on päättänyt.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Rahat pois suomalaisilta
#29

Hämmästyttävä videnonpätkä. Tuollaistako johtajuutta Marinin ihailijat haluavat? Pitäisikö siirtyä rokkilavalle, ihailijakunta olisi valmiina.
Sitten tässä lisää lupauksia josta taas saivarrellaan, että onko luvattu vai ei ja kenelle.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/09a3ff2b-857a-4e18-803b-608b1a945476
Niin ja nyt olisi korkea aika demarien äänestäjien huomata, että puolueella ei ole heille mitään annettavaa, varsinkaan köyhille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#11

Olihan siinä sana ”vaikea”? Jos joku päätyy tai oikeastaan joutuu Marinin kanssa samaan Hallitukseen, niin lämmin osanotto!
MTV:n vaalitentti viimeistään paljasti hätäntyneen ja avuttoman, mutta röyhkeän luonteen ja käytöksen. Jatkuvaa muiden puolueiden arvostelua ja päällehuutamista.
Kokoomuksen puolesta tunsi myötähäpeää. Marinin väittäessä, että näiden säästöohjelma auheuttaisi 20.000 hoitajan irtisanomisen!!!!
Petterin nyssykkä ei saanut tartuttua asiaan mitenkään, ei seuravaksi Pääministeriksi hänestäkään.
Riikka piti hyvin pokkansa. Hyvä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Koskahan hoitajat muistavat, että Lindén, SDP, poisti lakko-oikeuden hoitajilta?
Ministeri Lindén vei hoitajien lakko-oikeuden – Tehy

tehy.fi
https://www.tehy.fi › tiedote › ministeri-linden-vei-hoi…
19.4.2022 — – Ministeri Lindén on puuttunut karkealla tavalla lailliseen lakkoon ja asettunut tukevasti työnantajan takapiruksi neuvottelupöytään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#27

Tuttu Porista sanoi, ettei hyväksy Krista Kiurun toimintaa hallituksessa, mutta äänestää kuitenkin häntä, koska on ennenkin äänestänyt häntä ja demareita.
Aivan sairasta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#28

Marinin pitäisi lopettaa ulkomaanvierailut.

Lupasiko Marin puolalaisille naisille ilmaiset abortit? – IL selvitti, mistä kohutussa tapaamisessa keskusteltiin
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/09a3ff2b-857a-4e18-803b-608b1a945476

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Demokrater har svårt att acceptera fascister i all dess former. Nassar, Isa i ett o samma parti. Bådar inte gått.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Taivaallinen ohiampuja
Hämmentynyt
#2

Sirpa!Korjaan tuon vuosiluvun.Kirjoitit varmaan vahingossa sen väärin?Tarkoitit varmastikin vuotta 2026?Puolustusministeri Kaikkonen totesi tästä Hornet kohusta.=Ensimmäiset F-35 hävittäjät saapuvat Suomeen vuonna 2025.Ja sen jälkeen niitä tulee tipottain,ja viimeiset toimitetaan 2030.Ja koko tämän ajan Hornetteja käytetetään rinnan F-35:ten kanssa.Samoin Kaikkonen totesi Hornetit poistuvat ilmavoimien käytöstä 2030.Ja silloin niiden käyttötunnit alkavat olla täynnä,niiden runkometallit väsyy,eikä niistä ole enää kenellekkään hyötyä.Ihemetyttää kovasti,kun tätä Marinin Hornet lausuntoa on puitu medioissa.Niin tämä koneiden vanheneminen=lentotunnit/runkomateriaalien väsyminen on unohdettu kertoa lähes kokonaan?!=Tarkoituksellisestikko? 🙁 ???

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#6

Olen ymmärtänyt uusien koneiden olevan käytettävissä puolustukseen vasta sen jälkeen, kun on koneiden käyttöopetus on suoritettu ja näin ollen ilmeisesti kuitenkin vasta 2026. Toki josn oikein hyvin köy, niin jo vuoden 2025 lopulla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Taivaallinen ohiampuja
#17

Kyllä!Olet aivan oikeassa.Ensimmäisten F-35:ten pitäisi saapua Suomeen näillä näkymin 2025 vuoden lopulla.Mutta,aivan oikein!Koulutus vie oman aikansa,ennenkö niillä päästään lentämään.Tosin joitain lentäjä upseereita koulutetaan USA:sa,jotka sitten hoitavat koulutusta kotimaassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Sirpa, sun ylläolevassa tekstissä on vuosiluku 2016. Pitäisi olla 2026.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#30

Kiitos huomiosta! Korjasin vuosiluvun.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Taivaallinen ohiampuja
Tyytyväinen
#37

Tuohon vuosilukuun näköjään heräsi joku toinenkin kommentoija.Mutta onhan se jo korjattuna tuossa minunkin ensimmäisessä kommentissani.Mutta pääasia on,että Sirpa blogin kirjoittajana korjasi se blogiinsa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#47

Olen pahoillani, etten tulkinnut kommentistasi väärä vuosilukua kirjoituksessani. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Taivaallinen ohiampuja
Tyytyväinen
#52

Sirpa!Ei tuommoisesta tarvitse pahoitella.Meille kaikille sattuu virheitä.Ja sinullekin se varmaan sattui vain kirjoitusvirhe.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#3

Ei Suomella ole varoja , luovuttaa mitään hävittäjiä , eikä muutakaan ei niitä velka rahalla pidä , luovuttaa !? Ja meillä on yli 1300 km yhteistä rajaa ” Venäjän kanssa !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#12

Miksi Yle rahoittaa suomalaisten veronmaksajien rahoilla? Suomessa on kaksi virallista kieltä: suomi ja ruotsi. Miksi pitää mamuille järjestää omat vaalikeskustelut?
Jos ovat mm. kansalaisuuden saaneet, osaavat suomea?

Englanninkielisen keskustelun juontaa Zena Iovino, arabiankielisen Esraa Ismaeel, venäjänkielisen Levan Tvaltvadze, selkosuomeksi Tuukka Lukinmaa ja somaliksi Wali Hashi.

https://yle.fi/aihe/a/20-10004364

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#23

Olisi kiva tietää, kuinka moni maahanmuuttaja maksaa täyden yle veron ansaitaakseen nämä palvelut, mutta taitaa mennä etnisen profiloinnin piikkiin?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#24

Järjetöntä touhua!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#34

Nitrot esiin illalla.
Tulossa Ylen vaalikeskustelu.
Essayah ja Henriksson kestokäsi pystyssä pyytämässä pyheenvuoroa.
Andersson ja Ohisalo huutamassa Purran päälle.
Marin halveksivasti tuijottamassa Orpoa.
Saarikko latelemassa madonlukuja.
Harkimo paikalla?
Huhheijaa.
Katsotaan, antaako Yle tasapuolisesti puheaikaa kaikille. Maikkari ei tähän pystynyt.
Mukavaa iltaa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#40

Essayalla on sentään jotain sanottavaa, mutta Henrikssonin kommentit täyttä huuhaata.
Ärsyttää se jatkuva nykivä käsi, joka pyytää koko ajan puheenvuoroa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Toi, toi, toi
Iloinen
#41

Riikka , tsemppiä illalla.

POLITIIKKA
Asiantuntijan laskelmat: Perus­suomalaisista tulossa suurin puolue
Alueellisten kannatuskyselyjen mukaan perus­suomalaiset olisi saamassa eduskuntaan 48 edustajaa, Sdp ja kokoomus kummatkin 40 kansanedustajaa.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000009465433.html

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#42

Henriksson valitti, että sotepalveluja on vaikea saada varsinkin pääkaupunkiseudella ruotsiksi, mutta kannattaa saatavuusharkinnan poistoa, jotta Suomeen saataisiin kolmansista maista hoitajia. Puhuvatko he ruotsia? Yksi kriteeri aikoinaan oli Vaasan sairaalan kohdalla, että hoitajien pitää osata myös alueen ruotsalaismurteita.
Osaavatkohan filippiiniläiset niitä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#13

Eikä tässä vielä kaikki.

Nelipäiväisestä työviikkokokeilu.

Samalla palkalla? Kuka tekee työt? Kolmansien maiden halpatyövoima?
Eikös firmat HUUDA työtekijöitä?
Marin: Suomessa on syytä toteuttaa lyhennetyn työ­ajan kokeilu
https://www.is.fi/politiikka/art-2000009463220.html

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#22

Suomessa on osaavista työntekijöistä huutava pula. Vai onko?
Jos nyt SDP tarjoaa vappusatasen sijaan neljää duunipäivää, niin onko tarkoituksena hankkia kielitaidottomia moniosaajia eu:n ( 450 milj,) ulkopuolelta.
Lisää filuureja Närpesin kasvihuoneille?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#35

On se kumma, kun porukkaa sanotaan irti, vaikka Suomessa on huutava työntekijäpula? Kuka puhuu puppua?

Uudenkaupungin autotehtaalta irtisanotaan noin 500 työntekijää/Yle

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#43

Se puuttuva työvoima pitää olla työnantajien vastuulla yksinomaan. Eduskunnan ei pidä puuttua siihen ei pitkällä tikullakaan. Tällä keinoin saataisiin työttömät töihin, eikä sosiaaliturvamenojen määrä kasvaisi vaan vähenisi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

.Sinipunavihreän politiikan tulos on nähtävillä kumuloituneena useiden vuosien ajalta. Se on todettavissa aisteilla, keholla ja tilastoilla.
Muutoksen äänestäminen on riskitöntä. Alemmas ei voi mennä.
On mentävä Suomen perusasioihin. Niihin, joilla noustiin sodasta Nokiaksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#7

Totta. Toki demareiden ja ylipäänsä vasemmistopolitiikalla tki vajoaminen on vielä tästäkin synkempää. Lisättynä eu-politiikalla, jonka niin vasemmistopuolueet kuin kokoomus ja keskustakin ovat siunanneet ja ilman muuta jatkossakin jollei mikään puolue saa heitä järkiinsä.
Demarit näyttävät unelmoivan kansantalouden kasvusta vakka sellaista ei todellakaan ole näköpiirissä vaan kansalaisten ostovoiman kurittaminen jatkuisi vasemmistojohtoisen hallituksen toimesta. Tuohon suuntaan näyttää Marinin sekä vasemmistopuolueiden puheet viittaavan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nyt jos koskaan kannattaa harkita, ketä äänestää
#9

Sinipunavihreä nostaisi bensan hintaa vielä viiteen euroon litralle, kun halvin bensa maksaa maailmalla vain 1,5 senttiä. Jos valinta on kommunistinen sinipunaratkaisu, elämä menee päin helvettiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Yksilöiden ominaisuudet ratkaisevat
#25

Kokoomus on muuttunut ilmastokiimassaan jo vihreitäkin hankalammaksi. Kannattaa katsoa eri puolueiden edustajia heidän mielipiteitään, ja vaalien jälkeen päättää, kenen kanssa alkaa hallitusyhteistyöhön. Puolueet eivät välttämättä ole hyvä runko hallitukselle, vaan niiden edustajien henkilökohtaiset ominaisuudet. Vain älykkäät osatekijät takaavat hyvän ja toimivan hallituskokonaisuuden, puoluepohjasta riippumatta. Monet politiikassa mukana olevat eivät ole välttämättä pesunkestäviä kokoomuslaisia tai viherkommunisteja jne.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#33

Voipi olla, että vaalien jälkeen puolueiden johdossa tapahtuu muutoksia? Ei se Petteri kovinkaan tukevasti pallillaan istu, vaan kyllä siellä Kokkareissa vallan kahvaa kyttää moni.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#39

Näin juuri, nyt kannattaa muistaa, että valtaa ei vapaassa yhteiskunnassa oteta, se annetaan. Tuo on kaikkien narsujen syytä muistaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#46

Juuri näin, meidän ei pidä valita äksyjä mielenvikaisia akkoja tai ukkoja johtamaan maata, eli kuten näemme, Sauli Niinistö on fiksu tasapainoinen henkilö maamme presidentiksi. Myös pääministeriltä tulee vaatia saman kaltaisia ominaisuuksia, puolueesta riippumatta. Pelkkä kepulaisuus ei tee presidenttiä, vaaditaan älyllisiä ominaisuuksia, ja jotka kestävät monikulttuurista maailmaa ominaisuuksiltaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#50

Näin on, esim. kiihkovihreät ja julkihomot vaikka presidenttinä, maamme käyntikorttina monikulttuurisessa maailmassa, ovat sellaisia mainehaittoja, jotka saatavat estää mm. kaupankäyntiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#51

Nykyinen pääministerihän ”peri” paikkansa Antti Rinteeltä, kun Keskusta vaati Rinteen eroa.
Marinia ei siis ole edes äänestetty pääministeriksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#54

Meillä ei ole enää varaa näihin virheisiin, väestölläkin on oltava järki päässä. Nyt on tulossa vaalit, ja vastuu siirtyy yksilötasolle jälleen kerran.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#56

Mitä pidätte Migrin linjauksesta?
Ei ainuttakaan afgaania Suomeen!

https://www.kansalainen.fi/maahanmuuttovirasto-on-paivittanyt-afganistanin-maalinjaustaan-tekee-paatoksia-kaikille-afganistanilaisille/

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#57

Näin se on, maailmassa on miljardeja ihmisiä, joilla asiat eivät ole hyvin. Taikasana afgaani ei kuitenkaan pitäisi riittää maahanmuuton ja valtion kustannettavaksi Suomeen. Afganistan ei ole turvallinen paikka naisille ja lapsille, mutta on miljoonia muitakin turvattomia paikkoja. Suoranainen naisten ja lasten houkuttelu voi aiheuttaa vaarallisia pakoyrityksiä, joten eiköhän ole parempi kun antaa pölyn laskeutua, jospa olot tuolla rauhoittuu ajan kuluessa. Hyvä lähtee väestön keskuudesta, kun kulttuureihin sekaantuminen saa vain terroristit liikkeelle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#58

Itse ovat uskontonsa valinneet, joten ei mitään asiaa Eurooppaan, koska kumminkin jatkavat islamin palvontaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#59

Islamismin sovittaminen länsimaiseen kulttuuriin luo ristiriitoja, jossa toistensa kunnioitus saattaa repsahtaa helposti väkivaltaisiksi teoiksi. Varovaisuuteen on syytä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#60

Lisään vielä, siis aivan samoin länsimaisuuden tuputtaminen islamislaiseen maailman luo ristiriitoja, eli tuossa on myös syytä olla varovainen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#5

Meidän Sanna on tähän asti saanut elää fanimaailmassa ja olisi hauska nähdä, kun joku ärsyttäisi kunnolla, räjähtääkö meidän Sanna. Meidän narsisti Sannan kuuluisi nyt saada kunnon isku unelmahöttöön.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Kyllä se mietityttänyt, miksi Ukraina ja ”länsi” ei reagoinut heti 2014, vaan antoi venäjän vahvistua ja varustautua valtaamillaan alueilla, jopa rakentaa siltoja.
Vähän sama kuin meiltä lohkaistaisiin pala Hankoon asti tai ottaisivat Ahvenanmaan haltuun ja 8 vuotta seuraisimme sivusta tekemättä mitään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#15

Repihän se jo kiukustuneena hiuksiaan Turussa.Kun joku toimittaja oli kysellyt häneltä huumetestistä?Että miksi sitä ei tehty hiuksista,vaan virtsasta?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#26

Tumma ja tulisuus saattaa toimia hyvin bileissä, mutta tuskin valtion johdossa. Väärä valinta, lähinnä demareiden virhe.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#36

Sanna Marin oli yllättävän huono Ylen vaalikeskustelussa. Toisteli asian vierestä samaa litaniaa ja hakkasi pöytäänsä, niinkuin moni muu.
Miksei Yle voi asetella mikrofoneja niin, ettei tarvitse jatkuvaa rumpusooloa kuunnella? Ohisalolla kuului joku sammakkoääni aina, kun puhui.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#44

Ohisalon suusta ei voi mitään muuta odottaakkaan kuin sammakoita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000