Perussuomalaiset

Kirsi Visunen

Suojelkaa lapsia aikaisilta päätöksiltä sukupuolestaan!

Esitysluonnos vanhemmuuslaiksi on lausuntokierroksella. Nykyiset äitiys ja isyyslait yhdistetään yhdeksi. Vanhemmuuslain säännökset on pyritty kirjoittamaan sukupuolineutraaliin muotoon siten, että niissä viitataan nais- tai miessukupuoleen vain siltä osin kuin se on välttämätöntä. Sukupuolta koskevat viittaukset on pääosin korvattu esimerkiksi termeillä henkilö, tunnustaja tai synnyttäjä.Tämä koskee myös äitiyden ja isyyden määritelmiä, esitysluonnoksessa todetaan.Nyt on liikennemerkit uusittu sukupuolineutraaleiksi ja vessat. Koulussa opettaja ja henkilökunta ei saa käyttää tyttö- ja poikasanaa.

Sitten on translain uudistusvaatimus., jossa alaikäisen oikeutta halutaan lisätä päätöksissä. Tiettävästi kaikkien muiden puolueiden nuorisojärjestöt kuin perussuomalaiset ovat haluamassa uutta translakia uudistuksineen, vaikka transpoliklinikoiden lääkärit ovat pitkään kertoneet,että lisääntynyt sukupuolentutkimuksiin haluavien määrä ei johdu todellisesta tarpeesta, vaan syy on enemmän psykologinen identiteettihämmennys, joka kaipaisi nuorille psykologin tukea, jota transpolit eivät voi antaa ja mitä psykologipalvelujen yleisen vähäisyyden vuoksi ei ole tarjolla. Kouluterveydenhuollon resurssitkaan eivät terveystarkastusvaateineen anna mahdollisuutta käydä syvempiä keskusteluja ja ei siihen ole kouluterveydenhoitajilla koulutustakaan. Syytä lisääntyneiden erityisesti tyttöjen transtutkimuksiin hakeutumiseen ei ole löydetty transpoleilla. Mieleen tulee vain se, mitenköhän paljon nämä uudistukset, joissa kouluissa ei saa puhua pojista tai tytöistä tai että sukupuolia on lukematon määrä vaikuttavat kasvavien nuorten ajatusmaailmaan.

Paljonko tähän järjettömyyteen kuluu rahaa? Mitä psyykkisiä vaurioita se aiheuttaa, kun lapset ohjataan jo lapsena epäilenään mitä sukupuolta he ovat? Herää kysymys eivätkö puolueet, jotka nostavat näitä aiheita esiin voisi keskittyä todellisiin ongelmiin?

Älkää päästäkö näitä henkilöitä opetushallitukseen muokkaamaan kasvavan sukupolven näkemyksiä. En ole mitenkään ymmärtämätön oikeasti transseksuaaleille ja heidän tarpeellisille transpolin tutkimuksilleen, mutta tämä menee liian pitkälle.Vaikuttaisi olevan kouluissa lähes muoti-ilmiö. Kuunnelkaa ehdottomasti lääkäreitä tässä, ei transjärjestöjä. Tämä meemi on levinnyt ympäri maailman ja monissa maissa poliitikot ovat syystä tai toisesta olleet suopeita uudistajien vaatimuksille ja antaneet periksi. Se ei ole mielestäni hyvä. Lapsen aivot eivät ole vielä tarpeeksi kehittyneet päättämään tällaisista asioista. Transpolien lääkärit ovat korostaneet, että nuori tarvitsee rauhaa kypsymiselleen ja suurin osa ratkeaa ajan kanssa.

Ja eri puolueiden poliitikot. Ottakaa asiasta selvää, kuunnelkaa lääkäreitä ja älkää uskoko, että muualla maailmassa levinnyt idea aina olisi hyvä. Suojelkaa lapsia ja nuoria, kun heidän otsalohkonsa ei ole vielä riittävän kehittynyt näihin päätöksiin. Katsokaa youtubesta Mustan Orkidean videoita, joka katuu leikkauksia joita hän nuorena ilman vastustusta sai tehdä. Te ette saa nuorten tai järjestöjen painostuksen vuoksi olla ”kivoja” ja hyväksyä lakia, joka on suorastaan lastensuojelullinen asia. Meidän tulee suojella nuorta, ei mennä kaikkeen mukaan. Olen tehnyt työtä pääosin terveydenhoitajana 40 vuotta ja paljolti nuorten kanssa. Toivon, että myös transpolien lääkärit tulevat rohkeasti esiin mielipiteineen. On muutenkin tärkeää, että päätöksissä otetaan tieteellisten tutkimusten tulokset perustaksi, ei uskomukset.

Ja toimittajat, olkaa valveutuneita. Ei kaikki maailmalta tänne levinnyt ole hyvä asia. Tutkimukset, hoidot ovat kalliita ja ne eivät ole niin vain purettavissa, vaikka nuori niin epärealistisesti uskoisikin. Nämä mielipiteeni ovat henkilökohtaisia, ei puolueeni kanta.

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Nimetön
#1

Höhlää aatellakaan, että yksilö voi itse päättää mitä sukupuolta hän on.
Sukupuolia on tasan 2. Naaras ja uros.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Kyllä alkaa olla maailma ja yhteiskunta sekaisin.Ei voi muuta todeta.Voi ”herranjestas”sentään!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Aliina
#3

Amerikasta omaksuttu identiteettipolitiikka ja vaino- ja kieltokulttuuri on saanut Suomen vasemmistolaiset valtaansa. Yhteiskunnan tärkeimmiksi asioiksi on nostettu yltiöliberaali sukupuolineutraalius ja intersektionaalinen hyvityskorjaus vähemmistöaseman vuoksi. Äidit väistykööt synnyttäjien tieltä, transmiehet mukaan synnyttäjiksi, joten naiseen liittyvä äiti-sana viedään synnyttäjien enemmistöltä pois, jotta hyvitetään vähemmistölle inklusiivinen oikeus kuulua joukkoon. Kulttuurimarxismista tässä on kysymys, ydinperheen hajottamisesta, vallan tavoittelusta, perinteiden vastaisesta aktivismista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#4

AMEN!

Raivostuttaa tämä pikku amerikkana toimiminen. EU:llekin ollaan annettu itsenäisyytemme ja ollaan kuin joku jenkkiläinen osavaltio – – – – tosin meillä vaan on vähemmän päätäntävaltaa kuin heillä. 😂

Toisaalta ei ole ihme, sillä meidän ministerit on kasvaneet elokuvatähtien ihannoimiseen ja kaikenlaiseen fanittamiseen, eivätkä raukat ymmärrä, että politiikkaa ei tehdä siltä pohjalta. Se coolein tyyppi ei välttämättä ole viisain ja paras valinta tehtäväänsä.

Amerikka ulos Suomesta. Kiitos.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000