Perussuomalaiset

Kirsi Visunen

Kuinka usein pääministeri Sanna Marinin harkintakyky pettää?

Ion Mittler kysyy blogikirjoituksessaan Uuden Suomen Puheenvuorossa; ”Kuka Suomea johtaa silloin kuin Sanna bilettää”. Samaa juuri itse ajattelin. Entäpä kuka Suomea johtaa, jos Sanna on huppelissa?

Pääministeri Sanna Marin päästi porukkaa jatkoille kesällä yöllä Kultarantaan ja silloin ei tarkistettu turvapuolta. Nyt sitten tämä. Voiko hänen käsiinsä käsiinsä antaa tärkeät neuvotteluasiat esim. EU:n tai Venäjän kanssa, vai pitäisikö lähettää kaikkiin tärkeämpiin tilaisuuksiin myös pääministerin sijainen toiseksi?

Ehkä kannattaisi harkita tarjotaanko neuvotteluissa Suomessa alkoholia lainkaan.

Harkintakyvyn pettäminen näyttää Sannalle olevan mahdollista. Hän osaa napakasti puolustautua ja selittää mustan valkoiseksi, mutta Suomen ei pidä tätä turvallisuusriskiä ottaa. Naapurimaakin on esittänyt erilaisia vaatimuksia ja tilanne Euroopassa ei ole huoleton.

Sannan reaktio presidentti Niinistön ehdotukseen koronanyrkistä oli ensimmäinen tilanne, jolloin epäilin hänen harkintakykyään. Sen verran ylimielinen oli asenne valtionpäämiestä kohtaan, että se antoi vaikutelman, että hän saattaa olla sellainen muillekin. Siinä ei ollut tunneälyä ja viisautta tarpeeksi.

Osallistu keskusteluun!


23 kommenttia
Nimetön
#1

Toivotaan kuitenkin että ei synny kriisiaikoja Sannan hallituksen aikana, koska tarvitsemme noina aikoina oikean johdon valtioon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Harkintakyky petti pahasti kun meni Ravintolaan näyttämällä koronapassia vaikka tiesi altistumisistaan…
(sehän oli altistumien takia pois töistäkin monta päivää) ja sitten lisäksi tämä Haavisto keissi.

Tämähän on tahallista toimintaa ,jota tehtiin käyttämällä väärin korona passia !!!
Kyllä passin haltian pitää kertoa altistumisestaan eikä mennä paikkoihin jossa passia vaaditaan jos on kerta altistunut !

VARSINKIN KUN VIIKONAIKANA ON SELVINNYT ETTÄ OMIGRON MUUNNOS TARTTUU ROKOTETTUIHINKIN ! Sannakin tietää sen.

EI TARVITSE OLLA KUMMOINEN ENNUSTAJA NIIN VOI SANOA ETTÄ SANNA ON ENTINEN MINISTERI HUOMENNA !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

pellehommaa
#10

Oikeaa johtoa kaivataan, juuri näin. Muistetaampa vielä, että kun eduskunnassa käsiteltiin opposition budjetteja alkuviikosta niin pääministerillä oli pikkunuhaa ja koronaepäilyäkin taustalla. Loppuviikolla olikin jo biletyskunnossa. Eipä juuri herätä luottamusta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#2

Sannalla on varmaankin , silloin tuuraaja , kun ryyppyhirttääpäälle ?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

saa kait sitä ryypätä kaksoismurhaajan kanssa.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008455196.html

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Onko Sannalla alkoholiongelma?

Onko ongelma vakava?

Kuinka vakava?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Valtion johtoon ei pitäisi muutoinkaan valikoitua luonnevikaisia. Väestöltä puuttuu kokemus ja koulutus harkita tarkoin valintojaan, eikä esim. kansa välttämättä edes päätä päämisteristä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Defund YLE
Iloinen
#4

Gloria vielä puuttuu. Kai Sanna I Suurista Suurin pääsee lähiaikoina Gloriaan

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Sanna liikkuu nyt sellaisessa seurassa, että siellä voi olla jotain muutakin kuin alkoholia. PS voisi tehdään aloitteen pakollisista ja säännöllisistä huumetesteistä valtioneuvoston jäsenille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Persujen pitää vaatia myös eduskunnan kapakan alkoholin myynti kieltoa..kahvi ja limukka saa riittää. Eihän sitä nykyään saa muissakaan työpaikoissa kännissä olla päivät pitkät !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000