Minua kiinnostaa miten määritellään lapsen etu? Ja kuka määrittelee ja kenen kantilta? Mielestäni lapsen etu pitäisi määritellä nimenomaan lapsen kannalta, ei vanhemman. 

Vuosi sitten asiaa sivuten käytiin Vantaan valtuustossa pitkä ja hyvin värikäs keskustelu. Aiheena oli silloin Vantaalla käytössä olleen subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajauksen poisto. Yksinkertaisesti kyse oli siitä, että rajauksen aikana vanhemmalla/vanhemmilla oli oikeus viedä lapsi/lapset 4 tuntia päivässä päivähoitoon, vaikka olivat itse kotona esim työttömyyden tai toisen lapsen hoitovapaan tai äitiysloman vuoksi. Rajauksen poiston jälkeen tämä oikeus oli 8 tuntia päivässä, viisi päivää viikossa.  

Haastattelin ennen valtuustokäsittelyä varhaiskasvatuksen ammattilaisia. Aika yksimielisesti kävi haastatteluissa ilmi, että lapsen etu oli unohdettu. Alan ammattilaisilla oli pelko, että rajauksen poisto palauttaa tilanteen, jossa jopa 1-vuotiaita lapsia tuodaan päivähoitoon kahdeksaksi tunniksi päivässä viitenä päivänä viikossa, vaikka vanhemmat tai vanhempi on tai ovat kotona. Onko tuossa tapauksessa kyse lapsen vai vanhemman edusta?

Haluan tässä kohtaa painottaa, että joissain tapauksissa tuo kahdeksan tunnin päiväkotipäivä on lapsen edun kannalta parempi kuin kotonaolo. Näissä tapauksissa oli rajauksen aikanakin lapsen edun vuoksi oikeus kahdeksan tunnin päivään.

Valtuustossa Perussuomalaisten valtuustoryhmä vastusti subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajauksen poistoa, äänestytettiin ja hävittiin. Rajaus poistettiin ja poisto maksoi Vantaan veronmaksajille syksyn aikana 5 000 000 euroa. 

Syksyllä 2018 ehdotin, että Vantaa laatisi vuoden 2019 aikana selvityksen, voisiko 1.- ja 2.- luokkalaisille vuorotyötä tekevien yksinhuoltajien lapsille tarjota ilta-, yö- ja viikonloppuhoitoa kunnallisessa vuoropäiväkodissa tai perhepäivähoidossa tarpeen niin vaatiessa. Perustelin asian sillä, että 1.- ja 2. – luokkalainen lapsi on liian pieni olemaan yksin kotona, varsinkin iltaisin ja öisin. Kaikilla yksinhuoltajilla ei ole turvaverkostoa sukulaisista tai ystävistä, jotka voisivat lasta hoitaa. Monet vuorotyöläiset tekevät työtä kaupassa, ravintolassa tai hoitotyössä, joten yksinhuoltajan tulot eivät välttämättä riitä hoitajan palkkaamiseen kotiin. Kuitenkin olisi perheen etu, että äiti tai isä pystyisi käymään töissä ja että lapsen ei tarvitsisi olla silloin yksin kotona. Koululaisten iltapäiväkerhothan painottuvat vain arkipäivien aamu- ja iltapäiviin.

Perussuomalaisten valtuustoryhmä vei ehdotuksen ryhmienväliseen budjettikeskusteluun, jossa se sivuutettiin. Veimme asian valtuustossa äänestykseen ja hävisimme. Vaikka ehdotus ei olisi maksanut euroakaan, koska kyseessä olisi ollut tässä vaiheessa vain selvitys. Samat valtuutetut, jotka olivat kovaan ääneen vaatineet kotonaoleville vanhemmille oikeuden viedä lapsi pois kotoa kahdeksaksi tunniksi päivässä, viitenä päivänä viikossa, eivät olleet sitä mieltä, että yksin kotona yöllä olevalla pienellä lapsella olisi oikeus hoitopaikkaan. Varhaiskasvatuslaki ei kuntaa velvoita kotona olevien vanhempien lasten kokopäivähoitoon eikä 1.-2.- luokkalaisten hoitoon. Täten jokainen valtuutettu äänesti sen mukaan mikä omasta mielestään oli lapsen etu.

Välillä tuntuu, että eniten ”huutavat” saavat tahtonsa läpi, aina. Kun taas hiljaiset ja oikeasti apua tarvitsevat jäävät sitä vaille. Tämä pätee niin politiikassa kuin sen ulkopuolella. Mielestäni tämä ei ole oikein. Jonkun on ajettava myös hiljaisien asioita. Siksi tämä ei jää tähän vaan teen asiasta valtuustoaloitteen valtuustoryhmämme kanssa alkuvuodesta. Kannatusta tähän olen saanut myös yksittäisiltä Vihreiden, Kristillisdemokraattien ja Kokoomuksen valtuutetuilta. 

Ja kyllä tiedän itse mitä on yksinhuoltajan arki, 17 vuotta sitä eläneenä. Minulla oli onni saada sairaanhoitajana päivätyötä, joten poika joutui olemaan yksin vain aamulla ja osin iltapäivästä. En tiedä miten olisin selvinnyt vuorotyöstä pojan mennessä kouluun 6-vuotiaana. Selvittiin muista arjen haasteista ja poikani täytti juuri 19-vuotta. 

Loppujen lopuksi päivähoidossakin on asioita, joita voisi priorisoida ja kohdentaa toisin.