Perussuomalaiset

Kimmo Toroska

Turvallista korttimaksamista (ko) ??

Veloitukset moneen kertaan

Pankit ja kauppiaat yrittävät saada ihmiset siirtymään käteisen käytöstä korttimaksamiseen, mutta MURRRR
Tänään (9.6-14) illalla K-marketissa asioidessani ja ostoksiani kortilla maksaessa, korttipääte hyväksyi kortin ja pyysi tunnusluvun, mutta sen jälkeen ei tehnyt enää mitään, vaan ilmoitti varmistavansa ja lopulta keskeytti toiminnon, no kassa käski laittaa kortin uudelleen ja toki naputtelin taas pin koodin summalle, mutta kone teki saman, kuin edellisellä kerralla ja lopetin korttimaksamisen, mutta kassaneiti ei siis ollut saanut vielä ostoksista maksua, joten jätimme tavarat siihen ja noudimme pikapankista tarvittavan summan ja maksoimme siis käteisellä ostokset.
Nyt kotona katsoin netin kautta pankkitiliä ja kas kummaa, ostokset oli kuin olikin veloitettu tililtä, eli molemmat kerrat, kun kortilla yritin maksaa ja kone herjasi, olivatkin silti hyväksytyt, eli maksoin ostoksista kolminkertaisen summan !!
Tuollaisia asioita, kun nykymaailmassa tapahtuu, eli veloitetaan ”salaa” niin ei todellakaan saa siirtyä korttimaksamiseen, vaan otettava oikeasti pelkkä oikea raha takaisin ainoaksi maksuvälineeksi ! POTUTTAA !

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Jouni Jokela
#1

Tuollainen on valitettava, mutta minun tietääkseni tuosta pitää pystyä tekemään reklamaatio ja vaatimaan rahojen palauttamista.

Myös kysyn oikeasti, että kuinka monessa kaupassa onkaan käytössä windows XP pohjainen järjestelmä kassalaitteissa ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kimmo
#3

Reklamaatio on jo aamulla kyseiseen kauppaan tehty, kauppias lupasi ottaa luottokuntaan yhteyttä ja sen jälkeen minuun, ei ole ainakaan vielä kuulunut mitään !
Vanha XP on oletettavasti useassa pienemmässä kaupassa edelleen käytössä ja aivan erittäin haavoittuvana.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#2

Jo vain, mukavaa, tänään perjantaina (13.6-14) kävin kyseisessä kaupassa kyselemässä josko saisin pikkuhiljaa rahojani takaisin, mutta kauppias totesi, että hän oli ollut luottokuntaan yhteydessä ja sieltä oli sanottu, että kestää 20 päivää, kunnes katevaraus palautuu mulle ??? No hän lupasi selvittää asiaa minun pankkini kautta ja olikin pankkiini soittanut, sain myöhemmin tänään soiton pankista ja kyselivät samat asiat, lupasivat selvittää asiaa, mutta epäili, että minun pitää itse soitella jonnekin ? (ei kertonut kylläkään, että minne) mutta lupasi kuitenkin soittaa minulle uudelleen ! Nyt on pankit jo kiinni, eikä soittoa ole kuulunut, ei tosin pankkitäti kertonutkaan, mikä viikko soittelee ! Nyt kyllä herää oikeasti kysymyksiä asian suhteen, eli voiko olla niin, että asiakkaan rahoja ensinnäkin otetaan virheellisesti ja aikaisintaan 20 päivän kuluttua voi olla mahdollisuus saada niitä takaisin ? Pitää todeta, että näiden odotuspäivien aikana en todellakaan käytä kyseisen K-marketin palveluja, oli sitten kaupan vika tai ei, raha ei ainakaan minulla puussa kasva, eikä sitä liikoja ole, joten kohtuuttomalta tuntuu minun kärsiä tekniikan virheistä MURRRR

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000