Perussuomalaiset

Kimmo Tarke

MIELIPIDEMUOKKAUSTA TELEVISION KAUTTA, "VÄHEMMISTÖKIINTIÖT"

Toivottavasti suurin osa television katselijoista ymmärtävät, että uutislähetykset ovat sitä, miten asiat esitetään, ei välttämättä totuus asiasta.

Yhteiskunnallisesti hankalampi asia on, että mielipiteisiimme pyritään vaikuttamaan myös viihdeohjelmien ja tv-sarjojen kautta! (toki myös elokuvien, sarjoilla on pitempiaikainen vaikutus)

Suomessa aiemmin ei ole ollut yhtä vakavaa rotuongelmaa, kuin esimerkiksi yhdysvalloissa. Jenkeissä siis viihdeohjelmien ja sarjojen (myös elokuvien) kautta on ollut tarve luoda värillisestä väestönosasta sankarihahmoja, rotuongelman purkamiseksi.

Suomessa toistaiseksi ei ole ollut tarvetta tähän, mutta tiettyjä vähemmistöryhmiä on pyritty tuomaan esille, ja minun, kirjoittajan on hyvin vaikea sulattaa sitä.

Meillä Suomessa jo pitkään on kotimaisissa sarjoissa ollut selkeät ”kiintiöt”, jotka pakottavat käsikirjoittamaan kaikkiin mahdollisiin sarjoihin homoseksuaalista toimintaa. Minun kaltaiselleni konservatiiville tämä on vastenmielistä.

Mielestäni vielä pahempaa on, että kotimaisissa sarjoissa toisinaan esitetään myös huumausaineitten käyttöä. Siitäkin pyritään tekemään ”normaalia toimintaa”.

Osaa näistä sarjoista seuraavat ilman valvontaa myös lapset, koska näkemys on että mainitut ohjelmat olisivat ”perheille sopivia”. Näin juuri tuottajien agenda iskee pahiten, kun lapset saavat käsityksen että homoseksuaalisuus, huumeitten käyttö, ja muut VÄHEMMISTÖtoiminnat ovat valtavirtaa, ja ”normaalia toimintaa”!
Ikävä kyllä tässä edellä kertomani ei tätä lukematta varmaankaan ole ainakaan aiemmin avautunut suurelle osaa television aktiivisista katsojista, mutta monille se on tuttu asia, koska hyvin moni muukin, kuin minä, arvostelee näitä ”kiintiö”- asioita.
Tämän blogin kirjoitin, koska kaikki tämä ”vanha ja tunnettu” jäi varjoon, kun tutustuin tuoreeseen Amerikkalaiseen tv-sarjaan. (mr. Robot)
Ensimmäistä kertaa näin Amerikkalaisessa sarjassa lähdetyn nostamaan esille muslimeja!

Mainitsemassani sarjassa näköjään käsikirjoituksessa on sama valheellinen agenda, luodaan vääriä näkemyksiä, ilmeisestikin ”kansainvälisyyden nimissä”.

Sarjassa on mukana yksi selkeästi arabin näköinen, huivia jatkuvasti käyttävä nainen, joka jossain kohtauksessa lisäksi kumartelee Mekkaan päin, eli harjoittaa uskontoaan. Ei tuossa mitään, se on toki normaalia, mutta sarjan hahmo on lisäksi erittäin paljon ristiriidassa musliminäkemysten kanssa. Samainen hahmo on korkeasti oppinut tietokonehakkeri, hyvin itsenäinen (ei näy miestä missään), ja työskentelee Amerikkalaisen yhteiskunnan hyväksi. Jos jossain, niin tässä tehdään selkeää, ja virheellistä, mielipidemuokkausta.
Tämänkin sarjan genre toki on science fiction, josta minä pidän eniten. Sillä puolellahan voidaan kuvitella asioita, ja onhan niinkin, että yhdysvalloissa ensimmäisen kerran nähtiin nimeen omaan scifi-puolella valkoisen ja mustan suudelma! (Star Trek, jo kauan sitten)
Tämä mainitsemani jenkkisarja vain herätti minussa ajatuksia, milloin Suomessakin näihin ”viihdeohjelmakiintiöihin” lisätään burkhaa käyttävät naiset, ja yritetään uskotella, että se on normaalia, ja että musliminaiset itse haluavat olla tuolla lailla alistettuja!! Saati, että olisivat hyvin koulutettuja, itsenäisiä, yhteiskunnallisesti osallistuvia, jne.koska uskontonsa miehet kieltävät heiltä tämän kaiken!
Kuka ”naisasianainen” Suomessa enää kehtaa jatkaa napinaa ”naiskiintiöistä” Suomen yrityksissä ja hallinnossa, kun nyt on TEILLE uusi asia, johon ottaa kantaa, jos uskallatte.

Suomeen tullut muslimiväestö, joka ei todellakaan arvosta naisia mitenkään. Kuten esimerkiksi minä, tämän blogin kirjoittanut, jonka mielestä nainen on jalustalla.
Toivon että jokainen lukijani ottaa kirjoitukseni sillä oikealla tavalla, miten sen tarkoitin. Eli MIETTII ITSE mainitsemiani asioita. Mielipiteen muokkaamiseen on paljon erilaisia keinoja.
”Puoliksi katsotut” (osittain välittämättä, mutta ikävä kyllä tämä mielipidemuokkaus tarttuu) viihdeohjelmat ovat vaarallinen mielipidemuokkauksen tapa.

KYSYN:

Yli kolmekymppinen Suomalainen tv-sarjojen katsoja, eikö Sinua yhtään häiritse esimerkiksi juuri huumeitten käytön ja homoseksuaalisen käytöksen ”mainostaminen” niin sanotuissa perhesarjoissa?

Ellei, propaganga on toiminut, ja olemme aika syvässä suossa jo, koska keski-ikäisetkään eivät enää herää vastustamaan tätä mielipidemuokkausta, jos näkevät tämän kaiken olevan normaalia, hyväksyttävää, ja TAVALLISTA!
Minä en näe vähemmistöjen toimintaa yleisesti hyväksytyksytyksi pelkästään siksi, että joku sellaista tekee. Suomessa on perinteet, ja ne pitää säilyttää.
Vähemmistöt, tehkää mitä Teitä huvittaa, mutta älkää pyrkikö muokkaamaan enemmistön mielipiteitä, että teidän juttunne on tärkein! Kun todellakaan ei ole. Konservatiivisessa maassa sen tavalla, ja se on säilytettävä.

Osallistu keskusteluun!


11 kommenttia
matti
Tyytyväinen
#1

Asia on juuri näin. Yle tarjoaa meillä tätä monikulttuuria suurella innolla. Viime viikkoina kriittistä asennetta rikastuttamiseen ei löydä etsimälläkään. Ylen rahoituksen joutaisi kyllä pudottaa kolmannekseen nykyisestä. Hesarihan taitaa jo tehdä kuolemaa ihan omia aikojaan. Hyvä niin, sillä kovin yksipuolista sen sanoma on ollut.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Kohta niitä vähemmistökiintiöitä todella tarvitaan, kun tällä persuilulla ja maaahanmuuttopolitiikalla suomalaiset ovat kohta vähemmistönä omassa maassaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lopettakaa YLE
Vihainen
#9

Siitä on tullut pelkkä Amerikasta ohjattu Tiltu, joka kertoo kun kissa on saanut poikasia jenkeissä. Suomen asiat on sivuseikka.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Asiaa
Vihainen
#8

YLE, ja muu televisio sekä sanomalehdistö on valjastettu täysin aivopesutarkoituksiin. Joka päivä hoetaan pakolaisista, aikaisemmin oli Kreikka, Ukraina, Venäjä, jne. Todella vastenmielistä tämä ns. median toiminta. Juuri äsken YLE uutiset oli 90% pakolaisista ja sitten maininta Kiinan päämiehen Xi Jinpingin vierailusta USA:ssa. Xin haukkui joku paikallinen kiinalainen ”taloustohtori” ja yhtäkään kuvaa vierailusta ei näytetty. – Ja tämä meidän verorahoilla!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Näin Torniossa käy
Vihainen
#2

15-v poika sai ilman syytä tummaihoiselta mieheltä turpaan, pientä tyttöä on kuvattu koulun pihalla aikuisen tumman miehen toimesta ja ladattu kuva instagramiin.
Pikku tyttöjen jalkapalloharkoissa on käyty videokuvaamassa tyttöjä. Kauppakeskuksella Rajalla syljetään pikku tyttöjen päälle jotka pukeutuvat ”väärin” tai maiskutellaan suulla ja vahdataan.
Noin 15-v tyttöjä on houkuteltu puistossa istumaan aikuisten miesten kanssa. (Toivottavasti he selvisivät tilanteesta hyvin.)
Vastaanottokeskuksen lähikaupan pihalla seisoo laumoittain miehiä huutelemassa ja vahtaamassa tyttöjä ja naisia.
Iljettävää käytöstä. Näitä yksittäistapauksia on paljon.

Maria Kallunki, 4 lapsen äiti

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Voisivatko persutkin jo vaihteeksi tehdä jotain, että suomalaiset olisivat turvassa Suomessa?

Siis TEHDÄ. Puheita ja selittelyjä ei nyt enää kaivata. Ne rajat on nyt kerta kaikkiaan saatava kiinni ja laillinen tila palautettua maahan.

Kaikki valta pois SPR:ltä ja yksityisiltä firmoilta. Poliisi, Raja, Tulli ja tarvittaessa armeija ovat oikeat tahot hoitamaan asiat kuntoon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Charlie Black
#3

Juu, vanhat kunnon suomalaiset sarjat takaisin, sellaiset missä viina virtaa ja kännissä puukko heiluu, siinä esimerkkiä lapsille. Tai niin, että isäntä on tuupannut piian paksuksi, kun mitään ehkäisykeinoa ei ollut ja piika raukka työpaikan menettämisen pelosta ei uskalla kertoa totuutta, vaan lähtee muualle, synnyttämään äpäräänsä. Herranpelko takaisin, niinkö? Näitä olemme katsoneet kautta aikain ja saaneet oppia perikansallisista tavoista. Tai Isontalon Antti ja Rannanjärvi, perkele suomalaane tappaa, jotta meirän maille ei tulla, saatana! Sitäpaitsi, kirjoituksestasi päätellen sinulla on rotuongelma.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

perusäijä
Tyytyväinen
#4

YLE pitää saneerata ja rajusti. Aloittaa voi FEM:sta joka vie 20 % yle budjetista. YLE on vihervasemmiston ja rkp:n propagandakoneisto joka rahoitetaan meidän suomalaisten verorahoilla. Ei käy !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

totta
#5

Kyllä valitettavasti iso osa nuorista aikuisistakin pitää jo epänormaaliakin normaalina ja nämä uppoavat täysillä. Mutta nyt on selvästi tietoisuus lisääntymässä kun on tämä magneettimediakin (sekä muita vastaavia) jonka paperilehdessäkin keväällä oli jotain juttua aiheesta. sieltä totesin itsekkin että ei hitto, näinhän se meneekin. olin kyllä aiemminkin ihmetellyt että joku nyt mättää…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000