EU:n komission talousennuste povasi Suomelle Euroopan heikointa kasvua vuosille 2021 ja 2022. Luvut ovat viimein herättäneet suomalaiset pohtimaan, miksi Suomi elää edelleen siinä kuplassa, että olemme Euroopan vauraimpia ja vahvimpia talouksia ja että meillä on muka varaa elvyttää muita.
Virallinen meriselitys komission ennusteisiin ja Suomen talouden surkeisiin näkymiin kuuluu nyt osapuilleen niin, että talouskasvumme on hitainta, koska koronan aiheuttama kuoppa ei meillä ollut niin syvä, kuin muualla Euroopassa. Tämä on osatotuus, jonka vyöryttäminen totuudeksi kansan tajuntaan on jatkumoa vuosikymmenet jatkuneelle itsepetokselle.

Lienee siis paikallaan muistuttaa, että olemme olleet talouskasvussa koko maailman pahnan pohjimmaisia jo kauan ennen koronaa.

Entinen Pohjoismaiden investointipankin toimitusjohtaja sekä Suomen pankissa ja Valtiovarainministeriössä pitkään vaikuttanut Johnny Åkerholm nosti Vasabladetin kirjoituksessaan 23.2.2021 esiin kylmäävän tosiasian siitä, että Suomen talouskasvu on jo kymmenen vuoden ajan ollut lähes maailman surkeinta:

”Suomi on vertailussa 141 maan joukossa 134. sijalla kasvun suhteen. Ero on 10–17 prosenttia muihin Pohjoismaihin verrattuna”, Åkerholm kirjoitti.

Pysäyttävää. Suomen talouskasvu on maailman surkeinta. Raju velkaantuminen jatkuu. Sisäinen devalvaatio ei onnistu. Euro on kyseenalaistamaton, pyhä toteemi. EU:n elpymisrahastossa otamme lääkkeeksi lisää tautia.

Suomen liittyminen euroalueeseen katastrofiin päättyneestä ECU-kokeilusta (vahvan valuutan politiikasta) mitään oppimatta, palautti Suomen talouteen samat ongelmat, joista markan kellutuspäätöksellä hetkeksi päästiin. Markan kellutus syyskuussa 1992 luultavasti esti viime hetkellä Suomen valtion ja talouden luhistumisen.

Seuraavaa viime hetkeä odottaessa. ”Emme voi keikuttaa venettä”, mutta voimme upota sen mukana?