Uuden Suomen Puheenvuoro-blogissaan hämeenlinnalaismeppi Sirpa Pietikäinen (kok.) kertoo kannattavansa EU:n verotusoikeutta, eli suomeksi sanottuna uuden EU-liittovaltioaskeleen ottamista. Kansanedustaja Elina Lepomäki (kok.) puolestaan ymmärtää kyllä euroalueen ongelmat, mutta liputtaakin sitten täysin avoimesti liittovaltion puolesta. Eurooppaministeri Tytti Tuppurainen (sd.) muuten vain kuulutti ministeriaitiosta kaikelle kansalle rakastavansa euroa.

Vihervasemmisto puolestaan on näyttänyt rakastavansa kaikkea vierasta ohi oman maan ja kansan, mikä on nähty muun muassa sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) julkisista ulostuloista viimeisen vuoden aikana. Tässä yksi esimerkki siitä. On tämä kyllä käsittämätöntä, että suomalaiset äänestävät Suomen syöjiä edustamaan itseään.

***

Suomalainen poliittinen keskustelu tekee kovin surulliseksi. Se on ajattelematonta, vastuutonta ja isänmaatonta. On toki ymmärrettävää, että suomalainen haluaa viimeiseen saakka uskoa, että nykyinen, vallassa oleva päättäjäkaarti olisi täynnä uuden sukupolven urhokekkosia, jotka ajavat vahvasti ja valtiomiesmäisesti Suomen etua ja ovat siitä tietoisia kaikissa tilanteissa.

Koronakriisin keskellä keskustelu näyttää kuitenkin olevan monilta käsijarru päällä keskustelua, jota lähinnä psyykkiset puolustuskeinot ohjailevat. Psyykkisiä puolustuskeinoja tarvitaan mielen tasapainon säätelemiseen, kun eteen tuodaan tuskallisia ja vaikeasti hyväksyttäviä asioita. Mukavan tiiviissä paketissa näitä psyykkisiä puolustuskeinoja esitellään oheisessa blogissa.

Sen lisäksi, että nämä defenssit antavat valheellisen tunteen hallinnasta, ne valitettavasti muuttavat asioiden merkityksiä ja vääristävät keskustelua. Erityisen selvästi tämän hetken kuumassa keskustelussa eurojäsenyydestä ja sen mukanaan tuomasta, Suomen valtiollista itsenäisyyttä uhkaavasta liittovaltiokehityksestä, näkyvät tällä hetkellä ainakin kieltäminen ja rationalisaatio.

Suomen eurojäsenyyden mielekkyyttä on alkavan laman keskellä sinnikkäästi pyritty rationalisoimaan samaistamalla eurojäsenyyttä EU-jäsenyyteen. EU:n tuomia hyötyjä väitetään virheellisesti euron hyödyiksi. Matala korkotaso pyritään esittämään euron tuomana hyötynä, vaikka on selvää, ettei korkotasoa ole sidottu eurojäsenyyteen. Jos se olisi, Ruotsi kiroaisi tälläkin hetkellä korkeita korkojaan ja pyrkisi eurojäseneksi kovaa vauhtia.

Sosiaalisessa mediassa euroeron vasta-argumenteiksi ovat viime päivinä kelvanneet sujuvasti niin Schengen-alueen avoimet rajat kuin pimeä pelottelu YYA-ajan paluullakin. Esityksiin palaamisesta kelluvaan markkaan lyödään vasta-argumentiksi pöytään devalvaatiokorttia, vaikka devalvaatio liittyy ennen muuta vahvan valuutan politiikkaan. Ymmärtämättömyys on toki varsin hyvä defenssi sekin.

***

EU:n liittovaltiokehityksen uhka kielletään miltei kategorisesti, vaikka Euroopan federalistit ovat ajaneet sitä määrätietoisesti 50-luvulta lähtien. Eurooppa-päivänä 9.5.2019 kirjoitin blogissani seuraavaa:

Vuonna 1950 Ranskan pääministerinäkin 40-luvulla toiminut Robert Schuman esitti tunnetun ehdotuksensa yhtenäisen Euroopan luomisesta välttämättömänä rauhanomaisten suhteiden ylläpitämiseksi. Tätä julistusta pidetään Euroopan unionin perustamisen ensiaskeleena.

Schumanin julistus oli myös alkusysäys Euroopan liittovaltiokehitykselle:

”Yhdistämällä hiilen ja teräksen tuotannon valvonta varmistetaan välittömästi yhteinen perusta taloudelliselle kehitykselle. Tämä merkitsee ensimmäistä askelta kohti Euroopan liittovaltiota ja muuttaa tulevaisuuden suuntaa näillä alueilla, jotka ovat kauan keskittyneet takomaan aseita sotiin, joiden uhreiksi ne ovat ennen muita päätyneet itse.”

Euroopan liittovaltiota on siis ajettu kaupan ja taloudellisen kehityksen varjolla jo seitsemän vuosikymmentä. Suomi on yhä mukana tällä liittovaltiotiellä, jonka määränpäänä on kansallisen itsenäisyytemme hävittäminen, koska valtaosa nykyisistä päättäjistämme ja myös tulevista ministereistämme ovat jättäneet historiansa lukematta ja kieltäytyvät kollektiivisesti näkemästä liittovaltiokehityksen olevan edes oikea uhka, vaikka Schumanin julistus hierottaisiin vasten heidän kasvojaan.

***

Tilanne on yhä sama. Ollaan, kuin ei mitään liittovaltiokehitystä olisikaan. Tämä näyttää olevan erityisen kipeä pala turvallisuuspolitiikan keskustelijoille, jotka yrittävät paistatella jonkunlaisina Suomen puolustajina. Eurojäsenyyden uhatessa vakavalla tavalla jopa Suomen valtiollista itsenäisyyttä, luulisi tämän porukan nostavan meteliä ensimmäisenä, mutta hiljaista on ollut, kuin sillä kuuluisalla huopatossutehtaalla.

Katselinkin hetken aikaa Twitterin turvallisuuspoliittista keskustelua ja mietin, että minkähän vallan asialla tuo porukka todellisuudessa on, kun kriisitietoisuus näyttää puuttuvan tyystin. Twiittaajien huomio on marginaaleissa ja muun muassa HX-hävittäjähankkeen lobbauksessa.

Toistankin twitterissä esittämäni kysymyksen, että minkähän maan itsenäisyyttä ja turvallisuutta te oikein puolustatte, kun Suomea vedetään mukaan liittovaltiorakenteisiin, yhteisvastuulliseen velkaan ja budjettiin teidän valvovan silmänne alla? Euroopan yhdysvalloilleko niitä tuliteriä hävittäjiä olette ostamassa?

***

Olen hyvin pessimistinen sen suhteen, että suomalaisten enemmistö heräisi Ruususen unestaan ajoissa. Suomalaiset ovat valmiita huijaamaan itseään fantasialla eurojäsenyyden mielekkyydestä ja liittovaltiokehityksen olemassaolon kieltämisellä vaikka valtiollisen itsenäisyytemme lakkaamiseen saakka, koska se toinen vaihtoehto on liian raskas.

Jo pelkkä euron hajoaminen hajottaisi monta yksityistä, tyhjille arvoyhteisö-, oikeusvaltio- ja turvallisuushöpinöille kasattua korttitaloa, joiden korkeimmalla jalustalla komeilee tasavallan presidentti Sauli Niinistön henkilökultti. Ajatus siitä, että Sauli Niinistö olisi sekä valtiovarainministerinä ollut avainroolissa tekemässä itsenäisen Suomen historian kalleinta virhettä viedessään Suomen euroon että lopulta istuisi vielä itsenäisen Suomen viimeisen presidenttikauden, on minustakin kauhistuttava. Varsinkin kun ottaa huomioon, että istuvan presidentin kannatus on Pohjois-Korean luvuissa.

Tästä syystä olen varma, että ellei tasavallan presidentti Niinistö unilukkarina ja vahvasti ja vakavasti kantaa ottaen näytä kansalleen tietä ulos euro-labyrintista, niin Suomi putoaa kolosta. Presidentin kannanotto No bail out -periaatteeseen palaamisesta oli rohkaiseva, mutta se ei vielä riitä. Kansalle on puhuttava suoraan.