Perussuomalaiset

Kauko Tuupainen

Työeläkeläinen - valtiomme talouden kivijalka

Mielestäni on täysin kohtuutonta leimata ikäiseni eli yli 75 vuotiaat työeläkeläiset passiiviväestöksi ja verrata meitä huolettaviin lapsiin. Miksi? Siksi, että todellisuudessa olemme tälläkin hetkellä Suomen valtion taloudellinen kivijalka.

Tämä johtuu paljolta – työeläkeläisten kirosanasta – taitetusta indeksisitä, jonka avulla valtio on säilyttänyt erinomaisen luottoluokituksen kansainvälisten luottoluokittajien (Satandard & Poor`s, S & P, Moody`s ja Fitch) laskelmissa. Taitetun indeksin ansiosta ovat yksityiset eläkeyhtiöt kasvattaneet eläkerahastot jo yli 202 miljardin euron suuruiseksi. Summa on lähes kaksi kertaa suurempi kuin valtion tämän hetkinen velka (104 Mrde).

Eläkeläisten keskuudessa on sanottu, että Paavo Lipposen (sdp) hallituksen aikana vuonna 1996 voimaan tullut laki ”taitetusta indeksistä” olisi ollut tilapäinen. Sitä se ei ollut, sillä lakiesityksen perusteluissa ei ollut mainintaa sen määräaikaisuudesta. Lakia voidaan muuttaa vain säätämällä uusi laki.

Tunnen suurta myötä häpeää, kun yksikään kansanedustaja ei puoltanut 85 337 kansalaisen allekirjoittamaa kansalaisaloitetta ”Työeläkeindeksin palauttamisesta palkkatasoindeksiksi”. Ymmärrän porvaripuolueiden (kokoomus, keskusta, kd, rkp ja vihreät) ajattelun, koska ne eivät koskaan ole olleet työeläkeläisten puolella. Sen sijaan perussuomalaiset ja vasemmistopuolueet ovat useiden vaalien alla olleet äänessä taitetun indeksin poistamiseksi.

Vaisuna oli myös 20.5.2006 perustettu – eläkeläisten eräänlainen kattojärjestö – EETU ry., jonka pitäisi edustaa yli 260 000 eläkeläistä. Yhdistys väittää, että sillä on toimivat ja vahvat yhteiskunnalliset suhteet niin valtakunnallisesti kuin kansainvälisestikin. Se väittää myös vahvistavansa eläkkeensaajien edunvalvontaa toimiessaan jäsenjärjestöjensä yhteistyöelimenä. Olisiko EETU ry:n yritettävä toimia sääntöjensä mukaisesti, jos ei, niin muuttakaa sääntöjänne tältä osin.

Useat – työeläkerahastojen ulkopuoliset – asiantuntijat ovat laskeneet, että rahastot kasvavat tulevan vuosisadan

vaihteeseen asti merkittävästi, kiitos ulkomaisten sijoitustuottojen. Olen päätynyt samaan lopputulemaan. Tippakaan en luota – kansanedustajien tapaan – ETK:n ja TELAN laskelmiin. Hehän kertoivat pari vuosikymmentä sitten, että kun suuret ikäluokat siirtyvät eläkkeelle, niin eläkepommi ”tyhjentää rahastoja merkittävästi”. Mm. vuonna 2009 siirtyi 80 000 ihmistä eläkkeelle, mutta se ei hetkauttanut rahastojen kasvua tippaakaan.

Täysin typeränä pidän ETK:n ennustusta vuoteen 2085 saakka. Ennusteen mukaan eläkevarat eivät riitä ja työeläkemaksuja on nostettava. He ovat jälleen tyystin unohtaneet sijoitustuottojen merkityksen rahastojen kasvussa. Merkkaahan jo neljä prosentin korko yli kahdeksan miljardin euron tuottoa vuodessa, jolla summalla rahastot kasvavat.

Lopuksi toivon, että joku yhteisö laittaa vireille uuden kansalaisaloitteen taitetun indeksin muuttamisesta ennen tulevia eduskuntavaaleja. Tällöin voimme kysyä ehdokkaiden kantaa taitetun indeksin oikeudenmukaisesta käsittelystä eduskunnassa tulevina vuosina.

KAUKO TUUPAINEN

talousneuvos, eläkeläinen

Jyväskylä

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Nimetön
#1

Kun jonkun muun ryhmän etuja kavennetaan puhutaan leikkaamisesta. Eläkeläisten etujen kohdalla asiaa ”liudennetaan”, puhumalla taittamisesta.
Otetaan vain oikeat nimet käyttöön, vaalit lähestyy ja SDP vastaamaan teoistaan!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mittumaari
Iloinen
#2

” yksikään kansanedustaja ei puoltanut palkkaindeksiä ”. Eikö tämä todellakaan kerro sinulle mitään? Vasemmalta oikealle ja vielä oma puolue tyrmää aloitteen. Kyllä tämä pitäisi ymmärtää vähemmälläkin ja tajuta, että pään lyöminen seinään on tässä ajan hukkaa. Oletko ajatellut, että jospa oletkin väärässä ja kaikki muut oikeassa? Jospa kansanedustajat luottavat viranomaisten laskelmiin enemmän, kuin sinun, Ilaskiven ja Kiljusen? Jospa onkin niin, että olette aivan hakoteillä? Ahne sukupovi saattaa sittenkin olla väärässä ja onkin!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000