Perussuomalaiset

Kauko Tuupainen

Perustuslakituomioistuin Suomeen

Perustuslakituomioistuin Suomeen

Olen eri yhteyksissä törmännyt kysymykseen, miksei Suomessa ole Perustuslakituomioistuinta? Ihmettelen samaa? Useimmissa Euroopan maissa kyseinen toimielin on. Poikkeuksen tekevät vain Pohjoismaat, Iso-Britannia ja Hollanti.

Suomessa kyseisen tuomioistuimen tehtävät on annettu eduskunnan nimeämälle 17 jäseniselle perustuslakivaliokunnalle, jonka jäsenistä – tällä hetkellä – puolet ovat pääsääntöisesti lakiasioihin perehtymättömiä, ensimmäisen kauden kansanedustajia. Moinen menettely, jossa kansanedustajien säätämien lakien perustuslaillista oikeellisuutta valvovat samaiset edustajat, on harvinaista koko maailmassa.

Entisenä tilintarkastajana olen usein joutunut ottamaan kantaa erilaisten yhteisöjen jäsenten esteellisyys- ja jääviyskysymyksiin, joten eduskunnan nimeämän perustuslakivaliokunnan toiminta ”omien päätösten valvojana” mietityttää minuakin.

Tiedän, että eduskunnassa on tällä hetkellä 17 valiokuntaa ja valtiovarainvaliokunnassa vielä kahdeksan erillistä jaostoa, joissa käsitellään ”eduskuntaan matkalla olevia” laki- ja budjettiesityksiä. Mielestäni olisi kuitenkin oikein ja kohtuullista, että Suomen perustuslain noudattamiseen liittyvä ennakkovalvonta olisi alan ammattilaisten käsissä.

Eräänä heikkoutena pidän myös sitä, että nykymuotoisen perustuslakivaliokunnan kokoonpano vaihtuu aina neljän vuoden välein eli eduskuntakausittain, jolloin vaihtuvuus myös valiokunnassa on merkittävä.

Kun perustuslakivaliokunta käyttää myös eräänlaista ”tuomiovaltaa” päätöksissään, olisi se rinnastettava perustuslain 3 §:n 3 momentin mukaisesti ”tuomiovaltaa käyttävään riippumattomaan tuomioistuimeen”, jollainen perustuslakituomioistuin olisi.

KAUKO TUUPAINEN

ex. tilintarkastaja, talousneuvos

Jyväskylä

 

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


6 kommenttia
Olavi Koskela
Vihainen
#1

Se on todella outoa, että lakia säätämässä olleiden edustajien osallistumista omien säädöstensä perustuslaillisuudesta päättämiseen ei ole pidetty ongelmallisena jääviyskysymyksenä. Kaipa siinä kyseessä on viime kädessä puoluetoimistojen valta, jota riippumaton tuomioistuin rajoittaisi. Mutta meiltä puuttuu myös jonkinlainen riippumaton vetoomustuomioistuin, johon voisi viedä sekä kohtuuttoman kauan kestäneet prosessit – joista Suomi on saanut erinäisiä huomautuksia EITstä – että kohtuuttomat asianajopalkkiot, joiden takia tavan kansalaiset eivät läheskään aina uskalla ajaa oikeutettujakaan asioita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#2

Systeemihän kuin ”kunnan hommissa”, itse suunnittelee, itse toteuttaa ja itse valvoo, niinpä ei tule mitään ongelmia. Veronmaksajat hoitaa tulopuolen.
Eli ei Orban ollut ollenkaan väärässä kyseenalaistaessaan tuota Rinne/Tuppurainen ”oikeusvaltio hössötystä”. Kannattaa siivota ensin omat nurkat, ennenkuin ryntää muille ohjeita jakamaan.
Miten muuten tuo Katalonian tilanne? Virkavalta hakkaa ja kaasuttaa kansalaisia, jotka haluavat ja vaativat itsenäisyyttä itselleen. Joku lehdistönvapaus on niin suuri, niin suuri ongelma ja uhka ”oikeusvaltio periaatteelle, mutta ihmisten nuijiminen on kyllä hyväksyttävää.
Eikö nyt olisi Rinteen aika ryhdistäytyä, EU:n puheenjohtajamaan kellokkaana?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#3

Eihän nyt Suomeen voi Perustuslaki Tuomioistuinta perustaa.Joutuuvat pian määrättyjen vanhojen valtapuolueiden/Hallituksen jäsenet vihapuheesta tuomiolle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Erik
#4

Mitä se muuttaisi? Siellä istuisivat enemmistönä globalistit ja vihervassarit tulkitsemassa lakia kuten haluavat.
Globalistieliitin korruptoimat ja aivopesemät maanpetturit.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#6

Ehkä sinne kuitenkin valittaisiin jäseniksi lakia tuntevia ja päivänpolitiikasta ulkona olevia tulkitsijoita?
Viimekausihan oli malli esimerkki siitä, miten asioita ei tule hoitaa, OIKEUSVALTIOSSA!
Seuraavalle kaudelle, puolueen menestystä taktikoiva, silmiään pyörittelevä koulunkäyntiavustaja, johti koko orkesteria. Tietysti on oikein, että asioita ei jätetä vain teknoraattien varaan, mutta kai sillä suhteellisen vaativalla koulutuksellakin jotain näkemystä saadaan. Muutakin kuin ahtaita puoluepoliittisia tavoitteita? Jos ei saada, niin sittenhän tuo ylettömän kallis koulutushössötys on aivan turhaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ilmari
Hämmentynyt
#5

Erik. Istuuko KHO:ssa mielestäsi globalisteja ja vihervassareita tulkitsemassa lakeja? Mielestäni ei.

Perustuslakivaliokunnassa heitä saattaa olla, kun ei ole muita pätevyysvaatimuksia kuin valtakirja kansalta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000