Perussuomalaiset

Kauko Tuupainen

Maamme hallitukseen vain eniten kannatusta saaneet puolueet

Eduskunnassa poliittiset ryhmät käyvät vaalien jälkeen kauppaa vallanjaosta, kehuvat omia vahvoja puoliaan ja keskinäistä yhteistyökykyään. Hallituksen ulkopuolelle jätettäviä puolueita pyritään erilaisin tavoin kompromettoimaan eli saattamaa huonoon valoon yhteisten asioiden hoitamisessa.

Yli 50 vuoden poliittisella kokemuksella väitän, että suomalainen parlamentarismi on ollut jo vuosia tiensä päässä. Todetaanhan perustuslain 1 §:ssä, että ”Valtiosääntö turvaa yksilön oikeudet sekä edistää oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa”.

Mielestäni on demokratian vastaista sekä kansalaisten oikeuksien törkeää polkemista, kun puolueet kahmiessaan itselleen valtaa muodostavat hallituksen, johon ei kelpuuteta kaikkia mitalisijalle vaaleissa yltäneitä puolueita. On kaupunkilaisjärjen vastaista se, että 4,5 %:n osuudella kansanedustajista saa hallitukseen kaksi ministeriä, mutta 38,5 %:n osuudella (77 kansanedustajaa, ps ja kok) jää ilman.

Olli Ristimäki kirjoitti 16.2.2016 Urjalan Sanomissa mm. seuraavaa: ”Erityisesti näin vaikeina taloudellisina aikoina tavallisellekin politiikan seuraajalle näyttäytyy entistä häiritsevämpänä asetelma, jossa reilu sata kansanedustajaa suunnittelee ja toteuttaa toimenpiteitä tilanteen korjaamiseksi, ja vajaa sata on periaatteesta kaikkia toimenpiteitä vastaan.

Tasavallan ikäiset perinteet asetelmassa velvoittavat, että oppositiossa ei voi kannattaa mitään hallituksen esitystä, eikä hallitus voi muuttaa esityksiään silloinkaan, kun oppositiosta tarjottaisiin aito parannusehdotus tai osoitettaisiin esityksessä kiistaton vika.

Opposition tehtävää kaiken vastustamisessa helpottaa se, että omista mielipiteistään oppositiossa ei tarvitse kantaa mitään vastuuta, vaikka olisi mukana seuraavassa hallituksessa. Kansa unohtaa.” Näin siis kirjoitti Olli Ristimäki jo vuosia sitten. Olen hänen kansaan tismalleen samaa mieltä.

Otanpa esimerkin vasemmistoryhmien työtavoista Eduskunnassa: Vasemmiston ollessa oppositiossa Matti Vanhasen hallituksen aikana ja eduskunnan käsitellessä vuoden 2011 talousarviota, niin vasemmistoryhmien kesken kehkeytyi kilpalaulanta kuntien valtionosuuksien lisäämisestä.

Demarien esittäessä lisäystä valtionapuihin 300 miljoonaa euroa, panivat vasurit paremmaksi halutessaan budjettiin lisäystä 731 miljoonaa euroa. Näin toimivat silloiset oppositiopuolueet. Mitä tapahtui samassa asiassa vuoden kuluttua?

Päästyään Jyrki Kataisen (kok) hallitukseen molemmat puolueet hyväksyivät hallituksen esityksen, jonka mukaisesti kuntien valtionosuuksia leikattiin 631 miljoonaa euroa vuoden 2012 talousarviossa. Seuraavana vuonna leikattiin lisää 756 miljoonaa euroa eli kahden vuoden aikana leikattiin yhteensä 1,387 miljardia euroa. Näin muuttuu ääni kellossa, kun siirrytään räksytyksestä vastuulliseen asioiden hoitoon.

Kaikille meille on tuttu sanonta: ”Kepu pettää aina”. Sanontaan voisi mielestäni lisätä: ” ja demarit lähes aina”. Esimerkkeinä Antti Rinne ja ”Vappusatanen” sekä viimeksi Kimmo Kiljunen ja ”taitetun indeksin osittainen muutos puoliväli-indeksiksi (Ps:n lakialoite).

Lopuksi palaan otsikkoon eli herätän kysymyksen todellisesta kansalaisdemokratiasta. Se tarkoittaa sitä, että tasavaltamme hallitus valitaan, eduskuntavaalien jälkeen, kolmen tai neljän suurimman eduskuntaryhmän toimesta.

Tällöin valtaa käyttävät ja vastuussa ovat ne poliittiset ryhmät, joille kansa on vaalien kautta enimmän vallan antanut. Jos kyseinen tapa pelittää kaikissa Suomen kunnissa, niin miksei se hoituisi myös eduskunnaskin? Kyselee

KAUKO TUUPAINEN Jyväskylästä

www.tuupainen.net

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


26 kommenttia
Nimetön
#1

Minä epäilen että nämä 3 suurinta ei saisi sopua aikaan hallitusohjelmasta, jos nyt alettaisi käymään neuvotteluja hallitusohjelmasta. Niin kaukana ainakin puheet on toistensa näkemyksistä.
Vaikka nyt maahanmuutto ja kehitysapu. Jonku olisis annettava periksi, mutta kuka antaisi?. En tiedä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Nämä kolme vuorottelevat siinäkin, kuka antaa periksi milloin missäkin. Vihreille riittää sekin, että saavat mesoa ilmaston kanssa miten haluaa. Kepu se sijaan haluaa omaa verotusvapautta ja kokkareet haluaa siirtää verovarat yksityisille palveluntarjoajille, ja sitä kautta tehdä maailman laajuisen bisneksen terveydenhuollosta. Tuo vaatisi täydellistä muutosta systeemiin, eli vakuutuspohjaiseksi amerikkalaiseen tyyliin. Kanadalaiset tyrmäsivät vastaavat toimet, enkä usko edelleenkään, että suomalaisetkaan olisivat vapaaehtoisesti luopumassa nykysysteemistä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Suomen ongelmat liittyvät demareihin, kepuun, kokoomukseen ja ilmastoterroristeihin; vihreisiin. Ilman näitä meillä menisi hyvin, eikä maa suurimmalla todennäköisyydellä edes velkaantuisi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Juuri näin, maapallon keskilämpö on 5,3 C astetta, eikä ole ainoatakaan todistetta siitä, että keskilämpö olisi noussut 1800-luvulta, kun huomioidaan globaali lämmöt. Tuo on absoluuttisen varmaa, koska meillä ei ihan oikeasti ole vertailulukuja 1800-luvulta, jossa kuuluisi olla vähintään maapallon merialueiden lämmöt ja napaseutujen keskilämmöt mukana. On suoraan sanottuna idioottisen naurettava väite, että joku olisi saanut kylmien napapiirien vuoden keskilämpöjä 1800-luvulla, ja niiden olisi oltava lisäksi reaaliaikaisia muiden leveyksien laskennan kanssa. Melkein toivon kirousta niiden päälle, jotka jatkuvasti valehtelevat ilmaston lämpenemistä perusteella, joka vertaa olosuhteita niiltä alueilta, joiden seuraaminen on systemaattisesti mahdotonta aikoinaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Vihreä liike valehtelee, kuten valtion hallintoon luikerrelleet aktivistit, joita riittää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#22

Kyllä, 1800-luvuilla napaseuduilla purjehtiminen oli mahdollista vain avovesillä kesäaikoina. Vihreät kuvaavat jäätiköiden valumista mereen tai niiden kutistumista. Mannerjäätikkö on kaikkea muuta, kuin talvisin sataneet lumet, jotka näyttävät sulaneet kesän aikoina, kuten kuolevien sairaiden jääkarhujen kuvaaminen on ilmeisen hauskaa ilmastoterroristien toimesta. Todellisuudessa suuri osa jääkarhuista majailee jäämerialueen Siperian puoleisella alueella, ja siellä missä on jäätiköt ovat pysyvämpiä. Jäätiköt ja esim. maitovalaat tai niiden vaellusreitit ovat osoitus siitä, että jäätiköiden railoissa on vaellettu varmasti tuhansia vuosia kesäaikoina, joten railot eivät ole uusi asia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

Forecan ennusteen mukaan tammikuun puolella säät muuttuvat hyytävän kylmiksi, mikä johtuu napapyörteen hajoamisesta. Jos pinnalla ilmat ovat olleen lauhoja napapyörteen vuoksi, mitä tekemistä on sitten hiilidioksidilla asian kanssa? Alkaa laitokset vihdoin ymmärtämään, kun aurinkotuulen kuumentamat ilmamassat ovat noususuunnassa, se aiheuttaa matalapaineita, ja päinvastoin, kun aurinkotuulet tuovat vähemmän hiukkasia (aurinkotuulen tuomat hiukkaset sisältävät jättimäisen määrän energiaa, ja iskeytyvät maapallon ilmakehän atomiin), siitä seuraa suoraan tiiviimpää ja kylmempää ilmamassaa, korkeapaine, joka voi olla todella kylmää, ja estää matalapaineiden liikehdintää. Maapallon säät ovat suurimmalta osin tähtemme toiminnan rakentamia, ja ihmisen tehtävä
on olla maapallolla kyytiläinen, hiilineen ja rikkineen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#24

Maapallon kaasukehässä tapahtuu, keskisessä Siperiassa on kaiketi tapahtunut voimakas ja laaja kosminen isku, korkeudella 10 hPa, lämpötila 3,2 C astetta, kun alempana 70 hPa lämpötila on lähempänä normaalia miinus 71,2 C astetta. Maapallon lämpötilat ovatkin jatkuvassa kaoottisessa muutostilassa, mutta näillä on suora yhteys maapallon napapyörteisiin ja sääilmiöihin. Hiilidioksidilla ei ole mitään tekemistä maapallon säiden kanssa, koska niiden osapaine alenee korkeuden kasvaessa. Jo muutamassa kilometrissä hiilidioksidipitoisuus alenee tai laimenee teollisen aikakauden tasolle, ja juuri niillä korkeuksilla voisi teoriassa olla merkitystä maapallon ilmakehän lämpöihin. Näin ei kuitenkaan todellisuudessa ole, eli ilmaston lämpenemiseen liitetty hiilidioksidi on puhdas huijaus.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ajattelija
Tyytyväinen
#7

Periksi antaa aina viisaampi. Sama pätee myös politiikkaan, vaikkei enemmistö olekaan aina oikeassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Riippuu monesta seikasta, jos kilpaillaan siitä, kuka hakkaa päätään kovemmin seinään, niin viisaampi luovuttaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#8

Nyt Kauko , puhut taas asiaa !!? Ilmanmuutahan voittajien / enitenääniä saaneitten, tulee päästä hallitukseen !!? Siniset olivat törkeyden ” huippu ” , ei yhtään ääntä saaneet ja niillä , oli 5 ministeriä Hallituksessa !!? Mitäs mieltä tästä voisi olla ??!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Marinia ei ole yksikään suomalainen äänestäjä äänestänyt eduskuntavaaleissa pääministeriksi, ja kaikki muu on demareiden sisäistä muhinaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Lenin ja Stalinkin oli rakentamassa ja kehittämässä nykyistä mm. sosialidemokraattien toteuttamaa ideologiaa. Onko suomalaiset menettäneet sodissa sentään säilyttämänsä itsenäisyytensä kommunistihallituksen tohinoissa? Tajuaako suomalainen, että maata ihan oikeasti johtaa kommunistit sen varsinaisessa merkityksessä? Askel eteenpäin olisi kansallissosialismi, johon Hitler aikoinaan ohjasi sosialidemokraattiselta alustalta mieleisekseen hirmuhallinnoksi. Suomen sosialidemokratia on natsihallinnon alkio, ja ääridemarit ovat luomassa omaa sovellustaan, asettamalla ihmiset sosialismin hirttopuuhun. Miten helvetissä suomalaiset voivat olla niin tyhmiä, että luovuttavat rauhan aikana vapaaehtoisesti sen pois, minkä vuoksi kymmenet tuhannet menettivät sodassa henkensä puolustaessaan vapautta?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Onhan tämä nykysysteemi melkoista demokratian irvikuvaa. Kiitos SDP:n.
Vaikka sama systeemi on ollut aina, niin aiemmin vielä kunnioitettiin äänestystulosta eli isoimmat puolueet muodostivat hallituksen yli 50% enemmistöllä. Mukaan otettiin 1-2 pienpuoluetta vahvistamaan hallituksen asema.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Nykyhallitus on vappusatanen, ja kaikki pienet sosialistiset puolueet. Kyllä siinä on kestämistä. Vaikka monet eivät hyväksy ajatusta kaksipuoluejärjestelmästä, vain se voi taata, että emme suistuisi nykyiseen leninismiin vain härskien valheiden voimalla. Nykyiseen systeemiin meillä ei ole varaa, vaikka kaksipuoluejärjestelmä ei tunnukaan kivalta. Toiseksi, kyseisessä systeemissä on kuitenkin kannatuksen mukainen eduskunta, ei poikkea nykysysteemistä, jossa vasemmisto kaappasi vallan. Jos esim. kepu voi vaihtua ei sosialistisesta sosialistiseksi, tuo olisi tiedettävä etukäteen; siis äänestäjän oikeuksista on nyt kyse. Äänestäjä on kuningas vapaissa vaaleissa, ja sillä on oikeutensa, sanoi Orpo mitä hyvänsä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Kyllä näin, kepulle on osoitettava paikka punaisten puolelle eduskunnassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Jos edes saataisiin se kaksipuoluejärjestelmä ja vallan kolmijako takaisin. Siinä olisi hyvä alku.
On meillä tavallaan nytkin kaksi puoluetta, PS ja muut. PS:ää kohdellaan tosin samoin kuin Venäjällä oppositiota. Medialle se on ilmaa ja hallitseva konsensus-valtakoalitio halveksii.
Ehkä tämä vielä tästä muuttuu, tai kohtaloksi koituu Saksan neljäs sosialistinen valtakunta, mitä koko ajan vauhdilla pystytetään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Miten sopisiva KOK ja PS tai PS ja SDP samaan hallitukseen jos molemmat noudattaa oman puolueen puolekokouspäätöksiä?.
Taitava asiakirjat olla aika paljon erillaisia sisällöltään.
Kun puolueen johdon tulee noudattaa toiminnassa puolueen päätöksiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Kokoomus ja demarit edustavat vieraita valtoja, ei sovi vapaaseen Suomeen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Juuri näin. Käytännössä sama puolue, sen eri laidat. Molemmat vetävät tähtilipun salkoon ja samalla polkevat Suomen lipun maan rakoon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Niin, puolueiden äänikynnyksessä voidaan menettää paljon ääniä, kun puolueet eivät pärjää vaaleissa edes eduskuntatasolle. Yksi mahdollisuus olisi antaa mahdollisuus kirjata pääehdokkaan lisäksi varaehdokkaalle tai peräti -ehdokkaille halutussa järjestyksessä, kunnes äänikynnys saavutetaan. Hukkaäänet vähenisivät huomattavasti. Suurille tai vanhoille puolueille tuskin tarvitsee varaehdokasta asettaa, mutta jo esim. kepu on vaarassa pudota, ainakin nykypolitiikka osoittaa kuolevan puolueen merkkejä. Monenkirjavassa poliittisessa puoluekentässä on haittansa, siksi se kaksipuoluejärjestelmä on kehittynytkin. Samalla voisi nostaa äänikynnystä, päästäisiin näistä tilkepuolueista eroon, ja puoluekenttä selkeytyisi, kuten maan politiikkakin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Veli Savolainen
Iloinen
#5

Minusta maassa on oltava aina hallitus joka jakaa Suomen ulkopoliittisen linjan, ja on valmis sitä vahvistamaan. Tähän kuvaan PS ei oikein sovi, ikävä kyllä. Valtava enemmistö eduskunnasta on EU jäsenyyden kannalla ja myös enin osa kansasta. Hallitukseen on valittava puolueita, jotka tämän tavoitteen allekirjoittavat, ja muut silloin jäävät oppositioon. Muotoilisinkin asian niin, että maahan on aina pyrittävä saamaan enemmistöhallitus, joka pystyy sopimaan yhteisestä ohjelmasta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Vain älyttömät jakavat EU:n haitat sellaisenaan. Voiko maassa olla vielä niitä, jotka eivät ymmärrä EU:n virheitä? Jos ei tunne alkuperäisiä sopimuksia ja kuinka paljon niitä on lipsuttu, niin on vielä puolueita, joilla muisti pelaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Juuri näin, suomalaisia pitäisi varmaan kuljettaa narussa vaikka DDR:n aikaan, ja siitä ei saisi huomauttaa. EU fanaatikot voisivat opiskella miten pysytään sopimuksissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000