Autonomistajien eriarvoisuudesta asunto-osakeyhtiössä
On todettu taloyhtiöiden voivan siirtää vastuitaan osakkeenomistajille, jolloin on syytä tarkistaa yhtiöjärjestyksestä, että onko osakkeenomistajalla enemmän vastuita kuin laki määrää.
Haluan nostaa esille asian, jota ei useinkaan tiedosteta asunto-osaketta ostettaessa. Asunnon lisäksi tarjotaan uusissa yhtiöissä ostettavaksi autotalli- tai katospaikka korkeilla hinnoilla (autokatospaikka yli 10 000 ja -tallipaikka jopa kymmeniä tuhansia euroja). Tässä vaiheessa ei tiedosteta, mitä lisäkuluja hankinnasta myöhemmin aiheutuu.
Useissa yhtiöjärjestyksissä todetaan, että autotallien ja -katosten vastikekerroin on 0,5 verrattuna yhtiön asuntojen hoito-vastikkeeseen. Yhtiöjärjestyksissä ei todeta, että kyseinen korotettu vastike peritään autotallien ja -katosten omistajilta myös yhtiön teettäessä myöhemmin asuinrakennuksessa peruskorjauksia, kuten salaojitusten uusimisia, ikkuna- ja oviremontteja tai ilmastokanavien saneerauksia. Tämä on kohtuuton vaatimus varsinkin erillisten autotalli- ja katospaikkarakennusten omistajille. Siitä aiheutuu heille useiden tuhansien eurojen lisälasku, jota autottomat ja yhtiön omistamien sähkötolppapaikkojen haltijat eivät joudu maksamaan.
Kokemukseeni perustuen kehotan varsinkin uusien yhtiöiden osakkeenomistajia tutustumaan yhtiöjärjestyksen sisältöön ja vaatimaan tarvittaessa kyseisen kohdan muutosta.
Tekstin aiheet:
Blogista tuli mieleeni, että kohtuuttoman suuri osa autoista, linja-autot ja nelivedot mukaanlukien on sähköautoja, joista kriisitilanteissa ei välttämättä ole käyttöä armeijalle ja väestönsuojelulle. Itse ajan lähes 25 vuotta vanhalla dieselillä. Toimintavarma ja dieseliä saa, kun sähkö johdosta loppuu.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Bensaa ja dieseliä tulee joka tapauksessa vaikka maantiebitumin tuotannon sivutuotteena raakaöljystä. Siksi se on ollut suosittu liikennepolttoaine aikojen alusta saakka, ja koska se tuottaa myös valtiolle runsaasti tuloja, sen lisäksi että jalostamotoiminta on sekä työllistävää että siitä saadaan vientituloja. Jalostamotoiminnan alasajo aiheuttaa maallemme hyvinvointipalvelujen uudelleen arviointia, ehkä jopa rajusti. Se on päänsä pensaaseen pistämistä, että ostetaan bitumit ulkomailta, päästöt globaalisti ei varmasti vähene. Toisaalta maallamme on kyvyt ja tekniikka tehdä bensiinistä ja dieselistä myös vetyä, joka voidaan tehdä täysin sisäisessä kierrossa, jos se ns. kirottu hiilidioksidi muodostaa päänvaivaa, vaikka tuo on turhaa, kasvikunta kiittää hiilestä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Näin on, yksi henkilöauto tuottaa keskimäärin seitsemän puun tarvitsemat hiilidioksidit päivittäin, ja puita vaikka Suomessa on miljardeja, tarvittaisiin luokkaa 150 miljoonaa henkilöautoa, jos ei muita hiilidioksidipäästöjä olisi käytössä. Mikään maassamme ei ole niin tyhmä, kuin vihreä aktivisti, jolla ei ole mitään hajua eikä järkeä ymmärtää miten maapallon elo toimii. Elämä maapallolla on mahdollista vain kasvikunnan ehdoilla ja se tarvitsee hiilidioksidia paljon.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Viime vuosina metsät on leimattu Suomessa päästölähteiksi, joka on tietysti röyhkeää valhetta. Puuston kasvu ei muka riitä kattamaan hakkuita tai maaperän purkautumista. Mutta maaperä ja karike jäävät usein huomiotta, vaikka ne voivat olla ratkaisevia hiilinieluja. Suomen metsissä kertyy vuosittain arviolta 69 miljoonaa tonnia kariketta, jossa on noin 34,5 miljoonaa tonnia hiiltä. Se vastaisi 127 miljoonaa tonnia CO2, jos kaikki vapautuisi ilmakehään. Todellisuudessa osa hiilestä jää maaperään vuosikymmeniksi, jopa tuhansiksi vuosiksi. Jos puusto ei enää riitä hiilinieluksi, maaperän kautta tapahtuva hiilensidonta voi olla hiljainen mutta tehokas ratkaisu, joka varmasti esiin tuotuna on hyvä argumentti. Karike ei ole roskaa-se on hiilivarastoa rakentava investointi.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
EU ja Venäjä kusettaa meitä molemmat. On tämä yhtä helvettiä, tekisi mieli lähettää nootti molemmille, että pysykää kaukana meistä. Venäjä muistuttaa hyvin paljon EU:ta, molemmat ovat vallanhimoisia ja diktatuuriin pyrkiviä sontiaisia, ja siitä ne idän ja lännen ristiriidat syntyvätkin. Suomen tulisi pysyä lännen puolella kaukana noista sosialistien ja kansallissosialistien ristiriidoista.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Venäjähän toi meille halpaa öljyä ja kaasua reilusti!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Luke tuo” valehtelijoiden klubi” on laskenut tarkoituksellisesti Suomen metsät päästölähteiksi. Samanlailla Luke kusettaa meitä susien määrissä, arpomalla jollain tietokonemallinnuksella susien määrän. Aina siihen vuodenaikaan, ennenkö pentueet on syntyneet. Mitenkä meillä on varaa pitää tuommoista kusetusorganisaatiota yllä? Kysynpä vaan?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Luke on neljästä veroista maksettavista laitoksista koottu laitos, jossa purot muuttuivat joeksi, ja yhdistämällä nuo laitokset hyödyt jäivät vain puhelinvaihteen tasolle, eli yksi vaihde neljän sijaan. Luke muistuttaa laitoksena Yleä, paljon poliittista intohimoa yhden katon alla, ei kykyä laihduttaa organisaatiota, 1300 ns. asiantuntijaa, jossa jo ilmastotoimet menivät älyn edelle.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Suomen kallis koululaitos sylkee korkeasti koulutettuja pääosin verovaroin ylläpidettäviin organisaatioihin, kun ns. Moskovan aika on ollut ohi jo ajat sitten. Tietotekniikka on kehittynyt sille tasolle, että reikäkorttiaika on ohi ja tekoäly korvaa helposti satojen tuhansien henkilöiden työpanoksen. Suomi tarvitsee teollisuuteen osaajia, ja totta kai terveydenhoitoon, mutta tuskin vain konttorirotiksi Luken kaltaisiin laitoksiin, jotka on miehitetty tai naisitettu puolue-eliitin toiveiden mukaan puolustamaan puolueiden näkökulmia ja etuja.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Juuri näin, nykyisin on muodissa kouluttautua valtion laitoksiin, jossa kulut maksetaan verovaroista, kun vientiteollisuus toisaalla viimekädessä maksaa kulut, eli koulutus tulisi ohjata nykymaailmassa ennen kaikkea tukemaan vientikauppaa ja teollisuutta.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Näin on, tyypillisiä veroista maksettavia laitoksia on mm. Yle ja Luke, joita ei monessa maassa katsottaisi välttämättömiksi valtion menoeriksi, ja etenkin kun päällekkäisyyksiä löytyy vaikka ruokavirastonkin osalta tai metsien laskentaa voi tehdä yksityisetkin toimijat ja monet valtion virastot voi hoitaa ohessa näitä joutavia sivuvirkoja. Yle pelkästään osaa jankuttaa ilmastosta joka päivä, ei siihen tarvita jotain virastoa pitämään kirjaa jankutuksen määrästä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tänään viimeksi yle:n uutisissa kerrottiin:lue: valehdeltiin, että kulunut kesäkuu oli mittaushistorian kuumin. Ja jo kohta sanottiin, että sijoittui oliko nyt kolmanneksi vai viidenneksi, kaikkien aikojen mittauksissa? Siis todella sekava iutisointi. Ja väitettiin, että Suomessakin on mahdollista tulevaisuudessa. Samanlaiset kuumuudet kuin euroopassa. No ei ainakaan tämän vuoden kesäkuussa, kun on ollut niin helvetin sateista ja viileää keliä!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Siis sekava uutinen. Sori!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Taajamalämmöt voivat aiheuttaa mielikuvia lämpenevistä ilmastoista, mutta kyse on täysin luonnollisista muutoksista tiheän taloverkon tai tiheän rakentamisen seurauksena asfalttiviidakoissa, etenkin korkeapainisen säätilan vallitessa. Normaalisti lämmin ilma nousee ylös, mutta korkeapainetilanteessa ilmamassat pyrkivät laskeutumaan, luoden kuin ilmanvaihtolukkotilan. Aurinkoiset säätilat voi aiheuttaa vastaavia tilanteita myös luonnossa vuorien suojaamille alueilla, jossa tuulet eivät pääse huuhtomaan aluetta. Itse kuivuus maastoissa on historiassa tutkimaton asia, eli maaston kosteutta ei ole mitattu historiassa ilmasto mielessä, ennen kuin nykyiset maastopalot on keksitty laittaa kuivuuden syyksi. Kuivaa on ollut, ja asutus on lisääntynyt kuiville seuduille siksi, että kosteat alueet on rakennettu historian saatossa jo ajat sitten, kuten nykyään rakennetaan jo tulvariskisetkin alueet, kun rakennustila on käynyt vähiin.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ihmisessäkin on 18% hiiltä, kiitos
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Näin, ihmisen soluista 65-90% on vettä>10-35% kiintoaineita ja kiintoaineista 50% on hiiltä. Ilman hiiltä ei ihmisiä ole, ei ole elämää maapallolla, eli ilman hiiltä ei tulla toimeen. Ilmakehän hiili on primäärinen hiili pitämään elämää maapallolla, eikä hiilidioksidin tehtävä ole lämmittää ilmastoa, vain järjestää maapallo elinkelpoiseksi planeetaksi. Hiilidioksidi ei lämmitäkään ilmastoa, se on mielikuvituksen tuote. Lämmin ilma nousee aina hiilidioksidin läpi ylös kohden avaruutta. Auringon massiiviselle säteilylle emme voi mitään, eikä taajamalämmöt ja mittaus ajankohta, kello 15, ole rehellistä, koska tuo aika on kerännyt varsinkin taajamalämmöt korkeimmilleen, etenkin vaikka lentoasemien suurilla asfalttikentillä. Muualla maailmassa tuo kello 15 ei juurikaan ole käytössä, eikä varsinkaan Suomessa ole ollut pitkään käytössä. Taajamalämmöt, niitä haravoidaan mahdollisimman kuumilta alueilta, jotta ilmastokiima saisi syödäkseen, jossa kyseisen hetken lämpötila on 2-3 C kuumempi.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kasvihuone uskontoa saarnaajat eivät edes tiedä miten kasvihuone toimii. Se ei lämpene hiilidioksidin vuoksi jota on siellä vähän vaan estämällä ilmanvaihto. Miksi hiilidioksidi estäisi lämpösäteilyn poistumista mutta ei auringosta tulevaa joka on enemmän kuin mitä ihminen aiheuttaa. Palaminen kuuluu luonnon kiertokulkuun kuten mätäneminenkin. Palaminen, eli lahoaminen aiheuttaa hiilidioksidia ja mätäneminen metaania. Suomi teki hirveän virheen lopettamalla turpeen käytön ja lisäämällä sähkön kulutusta vaikka siitä on jo nyt pulaa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kyllä, kasvihuoneilmiön voisi selittää siten, että olosuhteet ovat samat kuin tummapohjoisessa lasikaapissa auringonsäteilyssä, jossa ns. säätila vastaa kuumaa auto jossa ikkunat ovat kiinni. Avoimessa tilassa kasvihuoneilmiö on lähinnä vitsi, koska lämmin ilma nousee ylös, se nousee aina ylös eikä kumuloidu. Samoin meret eivät voi lämmetä kuin pinnalta, ja sekin säätelee itseään latenttilämpöä luovuttamalla, eli lämmin vesi ei laskeudu pintaa syvemmälle, vaikka merivirtauksissa tai tuulisissa oloissa se voi sekoittua, mutta vain pinnassa. Valtameret ovat kuitenkin sen verran syviä ja niiden tilavuus valtaisa, yli 1,3 miljardia kuutiokilometriä, eli sellaisen vesimäärän lämmittämiseen vaikka asteella ihmisen teoreettisen vaikuttamisen seurauksena hiilidioksidin avulla menisi vähintään tuhansia vuosia. Suurimmat ilmastoon liittyvät asiat on säteilyn lisääntyminen, magneettikentän heikkeneminen ja pohjoiset geologiset tekijät jääkauden jälkeisenä aikana.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ihmiskunnan suurin ongelma on ilmastoaktivistit, joilla ei ole mitään ymmärrystä edes hiilidioksidin tarpeellisuudesta ja siitä, kuinka paljon sateet tuo hiilidioksidia maahan ja kasvien käyttöön. Tärkeintä heille olisi ymmärtää, että vesipisaraan liuennut hiilidioksidi pääsee kasvin sisään vain veden avulla, eli tuo vetinen hiilidioksidia sisältävä pisara toimii kuin ovikoodi kasvin pinnalla. Toisin sanoen pelkkä kuiva hiilidioksidi kaasuna ei avaa ovia, koska kasvi pitää solunsa kiinni jotta vettä ei haihtuisi turhaa ilmakehään. Hiilidioksidin ja veden seos on siis elämän perusasioita, joka pitää maapallon elämää yllä. Meret eivät haihdu vesihöyrynä vain lämmön seurauksena, vaan matalan ilmanpaineen seurauksena, joka johtuu vaikka napaseudun kylmistä laskeutuvista ilmavirtauksista. Riittää pitkälle, kun ymmärtää sen, että sadevedet tuovat hiilidioksidin alas ilmakehästä, ja miksi sitten hiilidioksidin määrä voisi kasvaa, johtuu maapallon mantereiden vihreän alan supistumisesta.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Näin juuri, sateet tuovat teoriassa luokkaa 405 miljardia tonnia hiilidioksidia alas manneralueilla, ja tuo on laskettu maapallon suurimpien jokien valumista, mutta totta kai valtamerialueillakin tapahtuu samaa. Ihmisen lisäämä hiilidioksidi on varsin vähäistä, ja sitä voi verrata vaikka valtamerien leväkasvuun, johon se riittää valoisuusvyöhykkeellä noin 1,5 tunniksi vuositasolla, eli i juuri mitään kokonaisuuden kannalta. Hiilidioksidi ei avotilassa kykene lämmittämään ilmastoa, tämä on vain puhdasta faktaa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Alkuperäiseen kirjoitukseeni liittyen, totean selvennyksenä, että kyse on erillisistä osakkeista, jotka oikeuttava autokatoksen tai -tallin hallintaan.
On tosi typerää, kun joutuu niiden välityksellä maksamasn varsinaisen asuintalon saneerauskustannuksia. -Kake
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Jos on varaa ostaa ja pitää autoa, niin on oltava varaa myös maksaa myös sen säilytyskuluista.
Taas samanlainen kirjoitus Tuupaselta kuin usein aiemminkin: ei ollenkaan tajua, kuinka pienellä rahalla suuri osa ihmisistä joutuu elämään!
Köyhät kai pitäis Tuupaisen mielestä lähettää elämään jonnekin korpeen, jossa ulkovessa, pihakaivo, pieni perunamaa, ja apostelin kyydillä kuljetaan.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Entä, jos oli varaa juuri ja juuri ostaa auto, mutta muuhun ei sitten olekaan varaa?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kyllä juuri näin, näitä jos on varaa ostaa ym., vaikka ottaa maahanmuuttajia niskoilleen tai tehdä lapsia jne. niin pitäisi olla varaa niihin elatuksiin ja säilytyskuluihin. If-lausekkeilla voitaisiin arvuutella asioita rajattomasti, jos kerran syntyy, niin pitää kyetä huolehtimaan itsestään ja jos menet naimisiin, pitää kyetä tulemaan toimeen naimisissa jne. Tärkeimpiä asioita on, jos on varaa sosialistihallitukseen, niin on oltava säästöjä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kun Suomeen päätettiin tehdä hyvät plus hyvinvointipalvelut, joilla maksetaan kaikki palvelut, niin silloin ei vielä tajuttu, entä jos maailma muuttaa Suomeen nauttimaan niistä palveluista, eikä sosialistit vieläkään ymmärrä riskiä. Tuo kertoo vähäpäisyydestä, joka liittyy syvästi aivopestyyn leninistiin, jossa äly on mennyt pesuveden mukana.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Näin juuri, kaikki maksetaan verovaroista, jotka ovat peräisin pääasiassa vientituloista, jotka säätyvät maailmanmarkkinoista tai vientikilpailukyvystä, jonka SAK on onnistunut tuhoamaan. Jopa Finnairia ajetaan tuhoonsa, joka voisi mennä mahdollisesti myyntiin nykymenolla, saman kaltaista SAK:sta maamme talouden alasajoa. Ilmastokiima on aikamme suurin rasite, joka perustuu viherkommunistien vaikuttamiseen, ja jota ennen kaikkea sosialistit kumartavat syvään, kuten kokoomukseen laitavasemmisto, joka ei ymmärrä ilmastosta tai geologisista muutoksista maapallolla yhtään mitään, ministeriksi pääsee vaikka kokemukset on vain urheilusta. Työväentaloilla juhlat jatkuvat, markkinataloutta yritetään kaataa kansainvälisillä konsteilla, Sosialistisen internationaalin opastuksella. Suomen demarit ovat tuossa järjestössä täysjäseniä, vaikka naapurimaamme, pohjoismaat ja mm. Kanada ovat irrottautuneet tuosta kommunistisesta järjestöstä jo aika päivää sitten.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Valtaosa Suomessa ostetuista henkilöautoista on velkavetoisia, mutta auto on oltava, monia eri syitä. Se on utopiaa, että aina olisi varaa autoon, niin pitäisi olla varaa siksi säilytyskuluista, joka maailmalla on täysin ilmaista kadun laidassa. Joku höynä keksi laittaa autot maksamaan vielä pysäköinnistäkin, se oli virhe, harvan perse kestää autojen peruskulujen lisäksi kaikkia muita lypsykuluja. Tästä lypsämisestä tulisi päästä eroon, autoa ei hankita siksi, että pääsee rahoistaan, vaan se palvelee monin eri tavoin tätä yhteiskuntaa. Jos ei vienti vedä ja valtiolle tule rahaa verotuloina riittävästi, niin silloin jotain muuta on vinossa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Juuri näin, se että on varaa johonkin, niin pitäisi olla varaa johonkin muuhunkin, on järjetön väite. Ruoan osalta tuota voisi rinnastaa ajatukseen, jos on varaa ruokaan, niin on varaa antaa ruokaa vaikka afrikkalaisillekin nälkäisille. Auto on suomalaiselle usein se kulujen huippu, kuin ravintoketjun huipulla. Eläessään autoa pitänyt on usein maksanut autoilustaan jopa kalliin asunnon verran, eikä siltikään ole omaa asuntoa. Verojen suuntaaminen sellaisiin tuotteisiin tai palveluihin, joka estää suuntaamaan palkkatulojaan esim. omaan asuntoon, on kaikista suurin munaus, auto on menojen verottamista, eli välilliset verot ovat suuremmat kuin palkkaverot, joka antaa muka enemmän enemmän, mutta vain inflatorisia tuloja, joka näyttää kivalle tilipäivänä, mutta päivä päivältä palkalla saa aina vähemmän. Huijausta siis, nimellispalkkojen kiimainen korottaminen kuuluu lakko-oikeuksiin, mutta kyseessä on armoton huijaus.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Nimimerkille ”Nimetön” 12 tuntia sitten.
Olet panettelusi suhteessa jälleen väärässä. Minä – jos kukaan tiedän, mitä oli sotien jälkeinen elämä köyhän kahdeksanlapsisen työläisperheen esikoisena.
Olen osaltani yrittänyt auttaa niitä eläkeläisiä, joiden bruttoeläke on alle 1 500 euroa/kk. Mitä Sinä olet tehnyt heidän puolesta?
Et näköjään ymmärtänyt kirjoitukseni ydintä eli sitä, ettei autokatoksen omistajan ole syytä maksaa asuinrakennuksen saneeraus- tai muita vastaavia kuluja, kun yhtiön omistaman ”tolppapaikan” haltija ei sitä tee. -Kake
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Samoin parvekkeettoman ei pitäisi joutua maksamaan taloyhtiön parvekeremontteja!!
Jatkuvasti kuitenkin ilman parveketta elävät joutuvat maksamaan taloyhtiön suuretkin parvekeremontit.
Siin olis Tuupaselle jutunjuurta.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Nimetön 19 tuntia sitten.
Olet oikeassa. minäkin asun kerrostalon eka kerroksessa ja en käytä koskaan hissiä, mutta kuitenkin maksan sen hoito- ja korjauskulut. ”Tasan eivät käy Onnen lahjat”.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Nimetön 19 tuntia sitten.
Olet oikeassa. Minäkin asun kerrostalon eka kerroksessa enkä koskaan käytä hissiä, vaikka maksan sen huolto- ja korjauskulut. ”Tasan eivät käy onnen lahjat”.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
En omista sähköautoa, mutta osallistun heidän sähkölaskunsa maksamiseen
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Minä maksan autotallista 10€/kk. Missä kohtaa Tuupanen oli lähettämässä ihmisiä korpeen? Sinun kannattaisi hankia lukutaito.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Elämä ei ole reilua monessakaan suhteessa, joku joutuu tekemään työtäkin ja elättämään eliittiä niitä jotka eivät työtä tee
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti