Lastensuojelulain kokonaisuudistus on tekeillä, sitä tarvitaan.

Samaan aikaan puhututtaa ja keskustelua herättää lastenkoti bisnes?

Minulta on kysytty mietteitäni yllämainittujen tiimoilta ja tässä alla avaan kantaani.

Lastensuojelulain kokonaisuudistus:
Olemme menossa mielestäni oikea suuntaisia toimia kohti.

Mitä uudistus sitten tarkoittaa käytännön tasolla?

Olemme siirtyneet Hyvinvointialuemalliin. Hyvinvointialuemalli turvaa
palvelujen resursoinnin. Monialaisen yhteistyön mahdollisuudet
paranevat huomattavasti eikä järjestelmä ole yhtä haavoittuvainen tämän muutoksen myötä.
Hyvinvointialue voi kohdentaa resursseja niille alueille, joille ne ovat
tarpeen. Tämä parantaa asiakkaiden asemaa helpottaen myös palveluiden
järjestämistä heidän arkensa tueksi ja ennen kaikkea lapsen etua
ajaen. Lapsen tulisi aina olla keskiössä.

Yhden sosiaalityöntekijän asiakasperheiden määrä vähenee 35
perheestä 30 perheeseen. Tämä on hyvä ja itse näkisin, että
määrän tulisi olla vieläkin maltillisempi. Liiaksi olemme nähneet
tapauksia, joissa työntekijä ei ole tarpeeksi ehtinyt perehtyä papereihin
ja tilanteeseen. Lapsen asioista kuitenkin päättää vastuu
sosiaalityöntekijä ei perheen tuki työntekijä, joka vierailee ja on
yhteydessä säännöllisesti perheeseen ja ehtii lukea viikkoraportit
ja kausikoosteet.

Tämä perheiden määrän vähennys luo paremmat
resurssit niin tekijälle kuin perheille paremman avun saamiseksi, kohti
laadukkaampaa asiakaskeskeistä palvelua. Sosiaalityöntekijät
tekevät arvokasta ja hyvin vastuullista työtä.
He ansaitsevat tarpeeksi resursseja palvella asiakkaitaan hyvin ja tämän ansaitsevat myös lapsi sekä perhe , jota päätökset lopulta koskevat.

Paljon on puhututtanut aihe onko lasten sijoittaminen laitoksiin
bisnestä? Tässä mietteeni:

Mielestäni osin kyllä. Sijaishuoltopaikka laitoksessa maksaa noin
300–1000 euroa päivässä lasta kohden. Laitoksessa toki on
ammattilaiset läpi vuorokauden saatavilla ja toki tilat maksavat myös ym. oheiskulut. Itse olen sitä
mieltä, että hintoja tulisi kuitenkin tarkastella uudelleen. Tämä on oma
mietteeni, mutta mielestäni laitos, lastenkoti, koulukoti, nuorisokoti
ei ole kuin marginaalista ryhmää varten ja silloinkin vain
hetkellisesti mikäli muita vaihtoehtoja ei todella ole. Tiedän mistä puhun. Olen nähnyt millaista laitoksessa
on, en omakohtaisesti, mutta hyvin läheltä. Minun mielestäni ne
eivät ole kodinomaisia paikkoja.

Kaikki laitoksessa ei kuitenkaan ole vialla. Parhaimmillaan kuitenkin
ammattitaitoisen henkilökunnan turvin niistä voi löytyä
elämään se turvallinen aikuinen joka viitoittaa elämän polkua
oikeaan suuntaa ja asettaa rajoja. Elämän suunta voi kääntyä.

Mielestäni ennaltaehkäiseviä toimia
tulisi tehdä jo neuvolasta lähtien perheiden kanssa jottei laitoksiin
päädytä näin suuressa mittakaavassa.

Kaikkia toki ei voi sijoittaa
sijaisperheisiin ja laitoshoitoa sekä muita lasten tukiasumisen muotoja ei tulisi sekoittaa keskenään. Pienryhmäkoti on kodinomaisempi asumisyksikkö kuin laitos ja sitten on vielä perhehoidon eri muodot. Tiedän mistä puhutaan kun puhumme sijaisvanhemmuudesta.

Avataan hieman käsitteitä. Sijaisperhe,
sijaisvanhemmuus eli pitkäaikainen perhehoito, lomakoti, tukiperhe,
vastaanottoperhe. Nämä ovat aivan eri asia kuin laitos ja edellä mainittuja ei voi missään nimessä sanoa bisnekseksi. Tähän
tarvitaan suuri sydän ja ”työ” vaatii moninaisia toimia perusarjen
pyörittämisen lisäksi. Töissä
olemme ikäänkuin 24h. Rahan vuoksi ei kukaan tätä tekisi, sydän
täytyy olla mukana. Itse en edes ajattelisi tätä työnä. Tämä on perusarkea ja on kunnia toimia tässä tehtävässä. Lapset ja nuoret ovat aina olleet minulle sydämen asia.

Kerron alkuun mitä edellä mainitut käsitteet tarkoittavat.
Tukiperhe: Tarjoaa lapselle esimerkiksi kerran kuussa viikonlopuksi
kodin ja yhteistä aikaa, tämä takaa lapsen perheelle omaa aikaa
ladata akkuja. Molemmat osapuolet hyötyvät.

Vastaanottoperhe: Huolehtii lapsesta lyhytaikaisen sijoituksen ajan ja
tai sen aikaa kun lapselle löydetään pitkäaikaisen sijoituksen
edellyttämä perhe/koti.

Sijaisvanhemmuus ja pitkäaikainen sijoitus, perhehoito: Sijaisperhe
antaa huostaanotetulle lapselle tai nuorelle kodin ja perheen joko
lyhyt- tai pitkäaikaisesti ja ryhtyy hänen perhehoitajakseen.
Tarkoitus on tarjota lapselle turvallinen ja kodinomainen kasvu- ja
kehitysympäristö silloin, kun lapsen kotona asuminen ei ole
mahdollista. Yhteistyötä biovanhempien kanssa tehdään tiiviisti ja
parhaimmillaan se on kaikkien edun mukaista ja toimii hyvin. Työhön
kuuluu paljon raportointia, kotikäyntejä ym. lapsen tarpeiden mukaisia
askareita. Sijaisperheille on kattavasti tarjolla
kouluttautumismahdollisuuksia ja oma tukityöntekijä sekä lapsen
asioista vastaava sosiaalityöntekijä kuuluu osaksi arkea. Tässä ”työssä” on myös epävarmuustekijä sen
suhteen, joka toki tavoitteena , että lapsi palautuu kotiinsa
biovanhempien luo. Lapseen ja lapsiin kiintyy ja sydäntä raastavia
tilanteita on nähty kun palautus ei onnistukkaan ja pahimmillaan lapsi
on ollut yli 13- sijaisperheessä kun samaan perheeseen häntä ei ole
takaisin sijoitettu. Näitä ei pitäisi tapahtua! Kotiutumisen prosessin tulee tapahtua aina maltillisesti asteittain. Silloin onnistuminen on varmemmalla pohjalla.

Päätöksiä toki ohjaa laki ja päätöksiä tekevät alansa ammattilaiset, mutta ”virhelyöntejäkin” sattuu ja juuri siksi on todella tervetullut muutos vähentää tekijöiden kuormaa perheiden määrän osalta.

Uudistus puolestaan luo mahdollisuudet mahdollisimman varhaiseen tukeen perheille. Olemme menossa oikeasuuntaisiin toimiin. Uudistus ei ole vielä
kaikkineen valmis, joten työtä perheiden ja lasten hyväksi jatketaan vielä. Hyvä niin.