Perussuomalaiset

Kaj Turunen

Kreikka voi avata oven Suomelle

Merkell ilmoitti 4. tammikuuta, että Kreikka voi erota eurojärjestelmästä. Oman valuutan käyttöön ottaminen Kreikassa mahdollistaa taloudellisen elpymisen. Eurossa pysyminen taas tarkoittaa kreikkalaisille leikkauksien ja kurjuuden jatkumista. Oli valinta kumpi tahansa, Kreikka ei pysty maksamaan velkojaan. On tunnustettava, että näin on. Tämän vuoksi suomalaisille ei pidä sälyttää enää yhtään enempää vastuita. Ne rahat, jotka sinne on laitettu, on menetetty. Tästähän perussuomalaiset varoittelivat jo vuosia sitten.

Komissio haluaa Kreikan pysyvän eurossa ja on valmis leikkaamaan Kreikan lainoja ja lisärahoittamaan ylivelkaantunutta valtiota, mutta tuen ehtona on kansan kurjistaminen. Se on Kreikan tie nyt. Kreikkalaiset voivat valita myös toisen tien, oman valuutan. Vain oma valuutta palauttaa kreikkalaistenkin kilpailukyvyn.

Meillä Suomesa on vallalla käsitys ettemme me voi erota eurosta. Miksi emme? Mikä sitten on Kreikan ja Suomen sellainen ero, joka mahdollistaa Kreikan eron, mutta ei Suomen? Samat kansainväliset sopimukset ovat tehneet molemmat. Ainut ero taitaa olla vain velallisen ja velkojan asema, eikä sillä ole merkitystä järjestelmästä poistuttaessa.

Suomineito on nyt Kreikan tiellä. Alussa vasta, mutta kuitenkin. Tämä näivettymisen ja hiipumisen tie johtaa ennen pitkää meilläkin palkkojen, eläkkeiden ja palvelujen leikkaamiseen. Samat talouden lainalaisuudet pätevät meillä kuin Kreikassakin. Myös meidän kilpailukykymme voidaan palauttaa kansalaisia kurjistamatta omalla valuutalla. Suomen kannattaisi tehdä se nyt, kun taloutemme ei ole vielä kokonaan romahtanut.

Jos Kreikka päättää erota eurosta, avaa se myös Suomelle oven. Siitä ovesta on kuljettava.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
Nimetön
#1

Oikein, Kaj! Osaavaa ja rehellistä puhetta!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000