Vihreätä vastuunpakoilua
Kun nykyinen hallituspohja muodostettiin, Sipilän hallitus ja hyvät suhdanteet olivat pönkittäneet talouttamme. Niinpä vihreät ja vasemmistoliitto ilmoittautuivat jonon jatkoksi jakamaan sitä pientä ylijäämää, joka oli tarjolla. Ei edes ajateltu lainojen takaisinmaksua, koska se ei olisi ollut vasemmistopopulismin periaatteiden mukaista.
Tehtiin mahtava budjetti, jossa ei edes taivas ollut rajana.
Rahaa oltiin jakamassa kavereille, kavereiden kavereille ja oikeamielisille puolueille ja nuorisojärjestöille. Työllisyyden piti nousta ennen näkemättömälle tasolle ihan puhtaalla sosialismilla, jossa valtiovalta palkkaa ihmisiä, jotta verotulot kasvaisivat.
Miten kävikään?
Syksyllä 2019 oli selvää, että maailma kulki kohti taantumaa, mutta pieni Suomi ei ollut päässyt edes 2008 taantumasta eroon. Nooh, ei hätä ole tämän näköinen. Vas-Dem-Vih-Kep-Ruo -poppoo päätti, että periksi ei anneta, vaan laitetaan raha haisemaan.
Muistan kuinka Ensio Itkonen sanoi liikenneohjelmassaan 1960-luvulla:
”Suomalainen ajaa jääräpäisyyttään vaikka rekan alle, jos hän tulee oikealta.”
Nyt vihervasemmisto ajaa jääräpäisyyttään maamme turmioon, kun tulevat vasemmalta.
Vihreät näet ilmoittivat, että lähtevät hallituksesta, jos heidän ehtoihin ei suostuta. Tuossa laulussa on paljon tuttua. Muistan kuinka edellisellä vaalikaudella vihreät ja vasemmistoliitto pötkivät vastuuta pakoon heti, kun tuli ongelmia. Ei ollutkaan niin kivaa bemarin takapenkillä.
Nyt vihreät tietävät, että rahat ovat loppu ja valomerkki on annettu. Yhtään ilmaista paukkua ei ole jaossa, vaan on aika nostaa selkä suoraksi ja ottaa vastuu maamme kohtalosta. Vastuu ei koskaan ole kuulunut vihervasemmiston työkalupakkiin eikä se tee sitä nyt.
Vihervasemmisto ymmärtää, että on mukavampaa riekkua oppositiossa kuin saada aikaan työtä, kasvua ja hyvinvointia oikeilla toimilla. Oikeat toimet romuttaisivat koko vasemmistoideologian pohjan ja sellainen ei tietenkään onnistu.
Toivon, että Suomesta vielä löytyy se suoraselkäinen poliitikko, joka omista eduistaan piittaamatta on valmis laittamaan arvovaltansa likoon nyt, kun kansan yhtenäisyys on koetuksella. Uskon, että kansakuntamme asettuu tällaisen poliitikon taakse, kun hänen vilpittömyyteen voidaan luottaa.
Aika näyttää toistuuko Aho-Viinanen -kuuri. Eväät tällaiseen on ilmassa.
Tekstin aiheet:
Vihreiden on helppo huudella ”rasistisia”vihapuhe”kommentteja oppositiosta.Kun erikoissuojelua nauttivana puolueena,ei joudu mistään vastuuseen!!!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Nyt ne jo yrittää hiillostaa Vapaavuorta Helsingistä ulos,
Pässiä jota Vihreät on taluttaneet kuin narussa jo tähänkin asti…
Se yksikin huonon Suomen puhuja Vihreä akka oli muka antavinaan kuin kiimainen vuohi , muttei tainnut todellisuudessa edes antaakaan …saahan sen pässin niinkin kulkemaan narun perässä .
(tästä oli takavuosina papartsi kuvia juori lehdissä)
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Hei. Kiitos. Niin; Kaiken vallan yläpäässä on samanhenkiset henkilöt, kuin aikanaan jotka antoivat juudalle hopearahat. Jumalattomat ihmiset. Siitä syystä Perussuomalaisia äänestänyt kansanosakin kärsii. Kiitos. Siunaten, Lasse.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Vihreät stalinistihuorat on laitettava maksamaan aiheuttamansa vahingot.Riittävää väkivaltaa käyttäen.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Suurinosa vihreiden äänestäjistä ovat nuoria opiskelijoita, eniten nuoria naisia. Jotkut heistä ovat äänestäneet aiemmin jopa vasemmistoliittoakin.
Suomessa äänioikeuden alaikäraja 18 vuotta on liian alhainen ja pitäisi nostaa ainakin 25 vuoteen.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kannatetaan!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti