Puolueen johdolle toimenpiteitä varten
Valtakunnanpolitrukki Raija Toiviainen on siirtämässä Suomen oikeuskäytäntöä kohti täydellistä mielivaltaa. Hänen ulostulonsa osoittaa sellaista epäpätevyyttä lain soveltamisessa, jota ei hänen asemassaan olevalla ihmisellä ei saa olla! Hänen ulostuloillaan ei ole mitään tekemistä lain kanssa ja siksi hänen toimiin on puututtava heti!
Olaus Petrin vanhat ja tunnetut tuomarinohjeet antavat eettisen pohjan oikeudelle vaikka ne eivät ole sitovia. Alla muutama, joihin Raijan tulisi tutustua.
– Hyvä ja älykäs tuomari on parempi kuin hyvä laki, sillä hän voipi asetella kaikki kohtuuden mukaan. Mutta missä paha ja väärä tuomari on, siinä ei auta hyvä laki mitään, sillä hän vääntää ja vääristelee sitä oman mielensä mukaan.
– Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan; sen kohtuuden tähden, joka laissa on, se hyväksytään.
Nyt vainotaan ihmisiä siitä, mitä sanoivat ja kirjoittivat nuoruudessaan, kohta vainotaan siksi, että vanhemmat käyttivät vääriä sananvalintoja ja lopuksi vainotaan siksi, että olet suomalainen, koska tämä maa tulee täyttää suojavärin omaavilla kansalaisilla.
Herätkää helvetin pölvästit!
Valtakunnansyyttäjän käynnistämä taka-ajo on saatava loppumaan. Ettekö aikuisten oikeasti tajua, että tällä menolla puolet suomalaisista ovat tuomiolla siksi, että jonkun rikoksen merkit ovat edelleen nähtävissä! Jos poltit naapurin auton 10 vuotta sitten ja auto on edelleen nähtävissä, niin sinut voidaan siis tuomita vaikka lain mukaan rikos olisi vanhentunut.
Mitä tärkeintä, Raija Toiviaisen ulostulo ei suinkaan koske vain menneitä kirjoituksia!
Se tarkoittaa, että kaikki mitä tänään saat sanoa voi huomenna olla rikollista ja sinut voidaan tuomita mistä tahansa jälkikäteen.
Vanhat kirjoitukset ovat osa historiaa ja ne edustavat aikansa ilmapiiriä ja sitä menetettyä ilmaisuvapautta joka kauan sitten oli Suomessa. Jos ette ymmärrä minkälaiseen sotkuun Toiviaisen toimet ovat menemässä, niin googlettakaa sanaa ”neekeri” ja saatte yhdellä haulla ruudun täydeltä ”hyviä” ja ”huonoja” vitsejä kansainvälisen suojavärin omaavista ihmisistä. Kerro minulle Raija Toiviainen, pitääkö kaikista näistä nostaa syyte?
Löytäisin helposti perusteet 10.000 tutkintapyynnölle lähetettäväksi Helsingin poliisille. Nämä kattaisivat yksityisiä henkilöitä, median toimittajia, poliitikkoja, lehtitaloja ja mahdollisesti myös oikeuslaitoksen henkilökuntaa.
Tätäkö Raija haluat? Tällaisessa yhteiskunnassako haluat että me ja lapsemme elämme?
Tekstin aiheet:
Nyt Rkp puolueena pitää myös haastaa oikeuteen koska heidän ideologinsa perustuu axel olof freudenthalin rotuoppeihin jossa nää tukholmaa mongertavat pitävät suomenkielisiä alempiarvoisina ja vähälahjaisina heihin verrattuna!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Hei, ehdottomasti.
Nehän jakavat rotuteoriitikko Freudenthalin mukaan nimettyjä mitalleja! Siis kunniamitalleja!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kuinkas siinä kävisi , jos Raija Toiviaisen kirjoituksia tarkasteltaisi , vaikka 20 v.ajalta ?!? Laitettaisi tarkempaan tarkasteluun , voisi vaikka hymy hyytyä , kuinka olisi ??!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Juu kyllähän tämä touhuilu tuntuu aikas erikoiselta.Vihreiden Peteliuskin jo pyyteli vanhoja TV sketsejään anteeksi.Että olisi aikanaan loukannut Saamelaisia Nunnuka Nunnuka Kännisketseillään Kallialan kannssa.Mutta pyysikö anteeksi Romani väestöltä.Aikas pilkkaavia oli myös tuotakin kansanryhmää koskevat sketsit.Mutta eipä kait noista kumpikaan edellämainittu kansanryhmä ole aikanaan loukkaantunut.Vaan ovat ottaneet sketsit lähinnä huumorilla.Kyllä on aikoihin eletty,jos jostakin 1980/1990 lukujen sketseistä pitää alkaa anteeksi pyytelemään.Tällä menolla kohta koko Suomen Kansa on tuomittuna jostain viharikoksesta.Kuka silloin tekee työt,ei ainakaan Eduskunta eikä tänne muualta tulleet.Kyllä nyt Presidentin pitäisi toimia UniLukkarina,ja herättää nämä Sisäpolitiikasta vastaavat,että ei tämmönen peli vetele.Harmi vaan,että edelliset Presidentit ovat kaventaneet valtaoikeuksia.Eikä Nykyinen Presidentti voi paljon sisäpolitiikkaan puuttua.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Hei. Kiitos Kaj ja Ystävät. Sanonta: ”Hätä ei lue lakia.” Rohkenen häädettynä US:men, entisenä kirjoittajana; tähänkohtaan kirjoittaa. Rakas Äitini; oli niin monessa hyvässä; Isäni tahdon opettamisessa, esimerkillinen henkilö. Minä tahdon nyt iäkkäänä nostaa kunniaan; On ”huusinalustan” ja kompostin hoito. Vaikka ulkohuone oli vaatimaton ja yksinäisen harmaa kotitilani mäenharjanteen; vähän pohjoislaidalla. Nyt se nousi ajatuksissa; ”Ohittaen Presitentin linnan.” Siellä kävimme tekemässä sen, mitä tehtävä oli, että elämä pysyi Jumalan tahdossa. Äiti hoiti sen; ettemme tarvinneet mennä asioillemme itseämme liaten. Ei jalat. Ei muuten. Hajutkin oli hoidettu. Pohjatuuli pakaroita hyväili. Aivankuin; ”Minä rakastan sinua.” Äitini oli ihailtavan taitava ja osaava ihminen hoitamaan kaiken sen mikä oli kaikkein haisevinta ja taaksejätettävintä. Mikä ei kuulunut sen enempää; jokahetkiseen elämään, vaan auttoi pääsemään eroon senhetkisestä hädästä. (Jatkuu).
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Hei. (Jatkuu.) Nyt iäkkäänä, kun ajattelee tämänhetkisiä aikoja; kun paljon puhumme puhumisen tarpeesta,-hädästä. Verrattuna tuohonkin luonnolliseen ja tarpeelliseen hätään, jonka Taivaallinen Isämme on sulasta armosta meille antanut; ettemme tarvitse kävellä, likaisin, haisevin housuin ja toisia karkoittavina luotamme. Tarvitsemme ”kipeästi”; äitini kaltaisia; kuuntelevia, auttavia,-haisevat, likaiset asiat; ”kompostiin” kätkeviä ihmisiä. Emme primeekarkeloa tanssivia ihmisiä; ”huusin” ja jätekasan ympärillä pyöriviä. Vaan löyhkän kätkeviä, ja ne luonnon kiertokulkuun piilottavia ihmisiä; Elämämme kukille hyödyksi. Kiitos. Siunaten, Lasse.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti