Perussuomalaiset

Kaj Granlund

Paluu apinoiden planeetalle

Sananvapaus, liikkumisen vapaus ja yhdistymisvapaus ovat kaikki yksilön oikeuksia. Hyvä yhteiskunta syntyy hyvien yksilöiden yhteistyöstä ja aherruksesta. Ajatukset ja suuret keksinnöt syntyvät yksilön uteliaisuudesta, hänen halusta murtaa vallalla olevia käsityksia ja ennen kaikkea, hän oikeudesta toimia ”yleisesti hyväksyttyjä” tapoja vastaan.

Tänään hymyilemme 1600-luvun aatteille, mutta mitä sanoo tulevaisuus meistä?

Galileo Galilei tuli tunnetuksi mm. siksi, että hän uskoi maan kiertävän aurinkoa eikä päin vastoin. Hän kiisti auktoriteettien, kuten kirkon ja antiikin filosofien aseman tieteessä. Ei kestänyt kauan, ennen kuin Kardinaali Bellarmine toimitti Galileille inkvisition käskyn, että hän ei saa puolustaa ajatusta Maan liikkumisesta Auringon ympäri. Määräys ei estänyt Galileita ja lopulta hänet syytettiin jumalanpilkasta. Inkvisition vaati tuomiossaan, että Galilein tuli kieltää heliosentrisyys, jota pidettiin harhaoppisena ja hänetä määrättiin kotiarestiin.

Paljon on tapahtunut sen jälkeen, mutta näyttää siltä, että ihmiskunnan pää ei kestä kehityksen ja yhdessäolon vaatimuksia, vaan muutamia vuosikymmeniä kestänyt piipahdus sivistyksen huipulla kääntää ihmiskunnan takaisin kohti apinoiden planeettaa.

Media ja voimakkaat vasemmistolaiset aatteet kääntävät ihmisen henkistä kehitystä kohti klaani- tai heimoyhteiskuntaa. On olemassa vain me ja he. Jakolinjat kulkevat mielivaltaisesti ja usein rikkoen perinteisiä yhteiskuntaa ylläpitäviä rakenteita, kuten esimerkiksi perheitä. Yksilö kuuluu poliittiseen ryhmään, ammatilliseen ryhmään, uskonnolliseen ryhmään, ukkoporukkaan tai ompelukerhoon.

Tarve kuulua ja samaistua johonkin klaaniin lähtee ihmisen kyvyttömyydestä sanoa EI.

Valtamedian muokkaama urbaaniyksilö on vain tahdoton idiootti, joka on antanut puhevaltansa kunkin klaanin aktivisteille koska hän itse on kyvytön tai estetty esittämästä mielipidettään. Klaani antaa hänelle turvaa vaikenemisen hinnalla, eli mafian tapa kerätä suojelurahaa.

Valtaa pitävät klaanit ja ne päättävät mistä klaanin sisällä saa puhua. Klaaniyhteiskunnan toimivuuden takia on myös tärkeätä, että klaani estää muiden klaanien vaikuttamisyritykset ja mielellään jopa kieltää (sensuroi) yhteiskunnassa käytävää keskustelua, jotta totuus ei valkenisi klaanin omille jäsenille.

Vihapuhelaki on klaanikultturin huipentuma.

Niin kauan kuin yksilö on yhteiskunnan keskiössä, vihapuhelakia ei tarvita. Se on välttämätön siinä vaiheessa, kun klaani yrittää vaientaa vastustajansa. Tällöin etuoikeutettu klaani voi vaientaa jopa enemmistön ja viedä heiltä perustuslain takaaman sananvapauden vetoamalla vihapuheisiin. Sitten on vain hienosäätöä siitä, mikä milloinkin on vihapuhetta. Ruotsissa vasemmiston kansanedustaja Eli Esbati katsoo, että huomautus hänen ja perheensä tavasta valloittaa jalkakäytävä, on rasismia ja vihapuhetta.

Klaaniajattelu vie sotaan

Mitä kauemmaksi putoamme kehityksen huipulta, sitä todennäköisimmin klaanien väliset erimielisyydet tullaan myös länsimaissa ratkomaan sodalla. Tiedämme kuinka simpanssiklaanit sotivat sotimisen ilosta. Tiedämme myös, että monissa kehitysmaissa klaanikulttuuri hallitsee ja sitä kulttuuria tuodaan länsimaihin pikavauhtia korjaamaan poliittista epätasapainoa. Mitä voimakkaammaksi klaanit tulevat, sitä suuremmaksi klaanin sisäinen aggressio kasvaa.

Klaanin sota on oikeutettua

Tämän totuuden Ruotsin Antifa-liike on tuonut julki. Heidän aggressionsa on oikeutettua koska se kohdistuu ”vääräuskoisiin”! On näet niin, että hyökkäävän klaanin aggressio ei johdu yksilöstä vaan klaanista ja se kohdistuu toisen klaaniin, ei sen yksilöihin. Yksilö on vain klaanin ”hyödyllinen idiootti”, jolla klaani vahvistaa poliittista vaikutusvaltaansa.

Ehkä paras nykyajan esimerkki klaaneista ja heidän oikeudesta terroriin on BLM-liike. Liike taikka klaani pukeutuu hyväksyttyyn asuun ja terrorisoi kaikkia klaanin ulkopuolisia ihonväristä riippumatta. Taistelussa väri ei ole tärkeintä vaan klaanin tavoite – maailmanvallankumous.

Tappajaklaanin aate

Koska klaani ottaa oikeuden murhata vastapuolen yksilöitä ja tuhota vastapuolen klaaneja? Ruotsin pääministeri aikoo kävellä perustuslain yli ja kieltää lailla kaikki ”rasistiset” liikkeet kertomatta kuka määrittelee liikkeen rasistiseksi.

Pahin tapahtui kuitenkin Yhdysvalloissa, jossa musta mies meni ja ampui viisivuotiaan pihalla leikkivän pojan päähän vain koska poika oli valkoinen (kuului väärään klaaniin). Niin kuin tämä ei sellaisenaan olisi ollut riittävää, vaan paikallinen vasemmisto juhli ampumista, koska tuo pikkupoika edusti valkoista ylivaltaa.

Todennäköisesti tätä murhaa juhlivat monet vihervasemmiston edustajat myös Suomessa. Tässä linkki asiaa koskevaan artikkeliin. Vastaava juttu löytyy myös ruotsiksi tästä.

Ruukataan sanoa: ”Mitä isot edellä, sitä pienet perässä.”

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


33 kommenttia
Nimetön
Vihainen
#1

Sairas maailma!,ja yhä sairaammaksi menee!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#2

Kuinkahan hulluksi tämän maailmanmenon , on mentävä ennen kuin tulee täydellinen loppu ??!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Game Over
#9

Yleensä se on vaatinut sodan (punakapina, kansallisSOSIALISMI, kommunismi).

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Älä huoli persuilu loppuu pian.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Charlie Black
Hämmentynyt
#3

Olipa härski kirjoitus, jotain rotia pitäisi löytyä blogin pitäjältäkin! Kirjoitus täynnä valheita ja tuo viimeinen väittämä on täysin käsittämätön! Kirjoittaja on kääntänyt kaikki päälaelleen, tuossahan oli lueteltu äärioikeiston tavoitteita. Siis myös persujen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Ei suinkaan ole kun tarkastellaan kotimaisten äärvihervasemmistolaisten aktivistien ulostuloja USA:n mellakoista.

https://i.ylilauta.org/a035m.jpg

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Ei suinkaan ole kun tarkastellaan kotimaisten äärivihervasemmistolaisten aktivistien ulostuloja Usa:n mellakoista.

https://imgur.com/a/sjbHZA3

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Iloinen
#8

Oletko pohtinut, ovatko ns. äärioikeiston tavoitteet vain vasemmiston projektioita. Sekä historia että tilastot puoltavat tätä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Et pöjä osaa edes historiaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#15

Etkä sinä kirjoittaa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#10

Ei ollut sanaakaan valehtelua. Te sanotte terrorismin vastustajia natseiksi ja terrorin puolustajia hyviksi? Toki ymmärrän ettei vihervasuri tiedä mitä totuus on.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Persuilun voimavaroja ovat vainoharhaisuus ja valehtelu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Äänestäjä
Hämmentynyt
#13

Ei pelkästään härski, vaan myös sairas kirjoitus!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

H Moilanen
#4

Archers Road Wilson Pohjois-Carolina USA.

5-vuotias poika erehtyi pyöräilemään hetkeksi toiseen klaaniin kuuluvan naapurin tontin puolelle ja tuli ammutuksi. Erään silminnäkijän mukaan naapuri juoksi lapsen luo, painoi aseensa lähes kiinni lapsen päähän ja veti liipaisimesta.

Apinoiden planeetan media on tästä aivan hiljaa koska tapettu lapsi oli valkoihoinen ja tappaja oli rasistinen kuukeri. Mikä ulina olisikaan noussut jos olisi ollut toisinpäin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#5

Hei. Kiitos Kaj’kin. Hyvin kirjoitit. Kyllä me ihmiset vihan puolella ’kiemurrellaan’ kuin kyyt ikään, kun Rakkauden puolelta; ei oikein; kelpaa mikään. Isän Poika täällä; samaisena Elää; ja meistä vain toisilla Hänelle; ylistyslaulut; helää. Sodan akitaattori on turhan valpas varas; eikä kuitenkaan ihmissydämen; vartija; ollenkaan paras. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000