Kun satusedät rakentavat totuuksia
Ihmettelen kuinka pitkälle ihmiskunta on valmis menemään näennäistieteen ja tunteiden viitoittamalla polulla, ennen kuin järki tulee vastaan. Kun ennen kouluikää opettelin laskemaan, niin minulla oli viisi sormea kummassakin kädessä. Edelleenkin minulla on viisi sormea, mutta epäilys herää, onko niitä yhteensä 10 vai onko totuus jokin muu?
Ruotsissa alkaa levitä oppi, jonka mukaan matematiikassa laskeminen on tärkeintä, mutta ei se, että päästään oikeaan tulokseen. Jos oppilaat pääsevät samassa tehtävässä eri tulokseen, siitä ei opettaja saa huomauttaa koska moite on eriarvoisuutta lisäävä asia ja se on kitkettävä opetuksesta. Onkohan laskuoppi muutettava siksi, että pojista saadaan tyttöjä laskemalla alapään ulokkeet 1+1+1 = 2.
Kun tyttöni oli pieni, hän katseli kuinka velimies avasi sepalukset ja lirautti noron pensaaseen. Totesi tasa-arvon nimissä että näin hänkin tekee. Avasi housunsa, työnsi lantion hieman eteenpäin ja lorautti. Me vanhan ajan ihmiset tiedämme, miten siinä kävi, koska osaamme edelleen laskea tuon tunnetun Ojalan oppien mukaan.
Tapahtuman jälkeen ymmärrän, miksi miesten vessat kielletään, koska poikien on tasa-arvon nimissä istuttava pöntöllä kuten tytötkin.
Nyt tuo maailman suurin ja uninen satusetä Joe on antanut määräyksen, jonka mukaan valtion apuja saavissa kouluissa oppilaiden on voitava kilpailla siinä luokassa (pojat-tytöt), johon he tuntevat kuuluvansa. Transsumies voi siis kilpailla naisten sarjassa. Tästä aukeaa Valkoisen talon ilmoitus asiasta.
Tuo ei suinkaan ole toteutunut pelkästään Yhdysvalloissa, vaan miesopiskelija Irlannissa ilmoittautui naisten sarjaan 5 km juoksumatkalla ja sai hopeamitalin.
Tämäkö on sitä oikeata tasa-arvoa vai onko tässä taas esimerkki siitä, kuinka ihmisryhmä perustamalla suojelua ajavan aatteen onnistuu tuhoamaan suojelun kohteen.
Nooh, ihminen olkoon tyhmä, mutta toivon, että Y-kromosomiin perustuvan sukupuolen määräytymisjärjestelmän luonnon vastainen tulkinta rajoittuisi vain ihmisiin. Toisaalta olisi tietysti hauskaa nähdä Ohisalo-Haavisto-Mikkonen -koplan valvovan sukupuolisen tasa-arvon toteutumista Helsingin lisääntyvässä rottapopulaatiossa.
Tekstin aiheet:
Hei. Kiitos Kaj’kin. Minusta, kun tulee Suomen seuraava Presidentti, niin, jos jotakin suomalaista on toista vuotta Valtion taholta äänihäiritty: niin, siihen pitää tulla loppu. Sen me hoidamme yhdessä vauraan; THL:n kanssa. Kansalaiset: Rukoilkaa näiden asioiden toteutumista: Sanoo Isämeidän rukoukseen pitäytyvä Suomen kansalainen. Kiitos. Siunaten, Lasse.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Hei. Kiitos Kaj’kin. Minusta, kun tulee Suomen seuraava Presidentti, niin, jos, jotakin suomalaista on toista vuotta: Valtion taholta äänihäiritty: niin, siihen pitää tulla loppu. Sen me hoidamme vauraan; THL:n kanssa. Kansalaiset: Rukoilkaa näiden asioiden toteutumista: Sanoo: Isämeidän Rukoukseen pitäytyä Suomen kansalainen. Kiitos. SIUNATEN, Lasse.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Matematiikka on tärkeää, mutta laskujen ei tarvitse olla oikein? No mistä ne arviot luokalta toiselle etenemiseen annetaan? Mutta oikeasti tässä taitaa olla kyse tiettyjen ryhmien haluttomuudesta oppia ja että heillekin voidaan antaa päästötodistus. Tarvitsee sitä sitten tai ei.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Laskeehan se Suomen hallituskin,että kun maksattaa kansalaisillaan 6.6 miljardia EU:lle.Ja saa takaisin 2.7 miljardia niin tienaa kyseisellä laskutavalla,huimia summia 37 vuodessa?!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Granlund on nyt vähän jäljessä ajastaan, sillä tasa-arvo on jo kuollut ja kuopattu ajatus ja käsite.
Tämän hetken tärkein pointti on yhdenvertaisuus! Ah, ihana yhdenvertaisuus!
Yhdenvertaisuuden nimissä siis voi kokea olevansa sukupuolisesti mitä nyt sattuukaa kokevansa, voihan tuntemukset vaikka matkan varrella muuttua. Kaikkien on saatava kaikkea yhdenvertaisesti, mitä nyt sitten sattuukaan olemaan jaossa.
Punavihreät suvakit ovat aikaa sitten astuneet yhdenvirtaisuuden virtaan. Vaikka vanhakantaisia äänestäjiä varten pitääkin vielä toistella tasa-arvo-lausekkeita, niin yhdenvertaisuus on se, mikä rulettaa!
Tähän perustuu esim. mamujen hyysääminen, koska mamuja on kohdeltava yhdenvertaisesti. Mamuille jakoon taloudellisesti kaikkea samaa mitä kantasuomalaisille ja vielä vähän enemmän kun ovat raukat vasta nyt päässeet ilmaisten lihapatojen äärelle.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti