Osallistuin menneenä viikonloppuna Saamelaiskäräjien koulutusseminaariin ja saamelaisnuorten Ijahis Idja musiikkifestivaaleille Inarissa. Tapahtumaa edelsi Lapin kansanedustajien yhteinen kannanotto, jossa peräänkuulutimme yhteistyötä ja Suomen oikeusjärjestelmän noudattamisen tärkeyttä sen jälkeen, kun Saamelaiskäräjien vaaliluettelosta repesi iso riita heinäkuun lopulla.

Lapin Kansan uutisoi näyttävästi, että olisimme laittamassa saamelaiskäräjien rahoitusta jäihin. Tämä oli kyllä sellainen veret seisauttava väärin ymmärtäminen, että melkein tukehduin aamupuuroon. Yhteinen kannanottomme ei todellakaan sisältänyt tällaista uhkausta. Eihän se edes ole meidän päätettävissämme, vaan saamelaisille perustuslailla turvattu oikeus. Lapin Kansan uutisointi aiheutti ymmärrettävää suuttumusta saamelaisissa ja mm. Janne Saijetsin kannanoton Lapin Kansan lukijapalstalla, jossa Lapin kansanedustajat toivotettiin suurin piirtein sinne minne pippuri kasvaa. Myös some kirjoittelu repesi täysin.

Täysin ennakko-odotusteni vastaisesti, minua ei paikan päällä Inarissa kertaakaan tentattu tästä asiasta, ei moitittu eikä haukuttu. Sen sijaan sain aimo annoksen tietoa saamelaisista ja sain tutustua Saamelaiskäräjien puheenjohtajaan Tiina Sanila-Aikioon ja varapuheenjohtaja Tuomas Aslak Juusoon (emme ole sukua) sekä moniin hallinnossa työskenteleviin saamelaisiin.

Eniten tunteisiin käyvä tieto oli kertomus saamelaisten pakkosuomalaistamisesta sotien jälkeen, jolloin saamenkielen puhuminen kouluissa kiellettiin ja lapsia pilkattiin saamelaisuuden vuoksi. Miettikääpä itse miltä tuntuisi, jos oman kielen puhuminen kiellettäisiin ja sitä pitäisi hävetä ja puhua salassa. Kieli on olennainen osa identiteettiä ja jos ihmiseltä vie oikeuden omaan kieleen, vie samalla myös suuren osan identiteettiä ja omanarvon tunnetta. Ei sellaista silloin sotien jälkeen ymmärretty ja siksi toimittiin väärin. Suomalaistamispolitiikka aiheutti sukupolvien mittaisen trauman, josta vasta viime vuosikymmenen aikana on päästy puhumaan avoimesti. Puhuminen on hyvästä ja saamelaisten pitää siitä puhua niin kauan ja niin monta kertaa, että traumoista päästään tai ne ainakin helpottuvat. Puhuminen siis jatkukoon, jotta me muutkin ymmärtäisimme sen, miten väärin saamelaisia on aikanaan kohdeltu valtiovallan taholta.

Se positiivisuus ja innokkuus, joka paistoi jokaisesta kouluttajasta, kertoi omalla tavallaan sen, että he kaikki tekevät työtänsä suurella sydämellä. Kunpa kaikki kansanedustajat olisivat olleet läsnä. Monta ennakkoluuloa ja väärinkäsitystä saamelaisista olisi murtunut.