Perussuomalaiset

Kai-Ari Lundell

Vantaan valtuutettujen kannanotto koulukiusaamiseen

21 kommenttia

Vantaan Sanomat Mielipide 3.10.2020

Tärkeintä koulukiusaamisen torjunnassa on ennaltaehkäisy 

Havukosken ja Kytöpuiston koulujen väkivallanteot ovat saaneet paljon huomiota, kun väkivaltavideoita laitetaan nettiin. Tulee kuva, että kaikissa vantaalaisissa kouluissa rapa roiskuu. Näin ei ole.  

Ikävää, että vantaalaisia kouluja ja opettajia leimataan velttoilusta tai laiminlyönneistä. Kiusaamisen vastaista työtä tehdään koko ajan, joka tunti ja välitunti. 

Vakavat koulukiusaamistapaukset ja -väkivallanteot ovat aina poliisiasioita. Ei ole oikein, että kiusattu kiusaamisen pelosta joutuu jäämään kotiin, mutta kiusaaja saa tulla kouluun heti seuraavana päivänä. Pahimmassa tapauksessa kiusattu voi joutua vaihtamaan koulua.

Mitä voidaan tehdä kiusaamisen lopettamiseksi? 

Kiusaamiseen on puututtava heti ja tiukasti, toista lasta ei saa lyödä tai potkia. 

Kiusaaja pitää panna määräajaksi pois koulusta. Opettajien ammattijärjestö OAJ ajaa rehtoreille oikeutta evätä väkivaltaa tehneen oppilaan oikeutta tulla kouluun korkeintaan kolmeksi päiväksi.  

Kiusatun tukitoimien pitää olla pitkäkestoisia, sillä kiusaaminen voi jättää elinikäiset arvet. Kaupunki on reagoinut nopeasti ja palkkaa lisää koulupsykologeja ja -kuraattoreita. Heitä tarvitaan etenkin kiusaamistapausten jälkihoidossa. 

Perussuomalaiset on sitä mieltä, että pahat kiusaajat ja väkivaltaiset oppilaat on siirrettävä naapurikouluun. Silloin kiusaaja viimeistään tajuaa, että nyt on tullut raja vastaan. Kiusaaminen on lopetettava siihen paikkaan. Vantaalla on niin tiheä kouluverkko, että oppilaalla on monta lähikoulua. 

Inkluusio pitää häiriköt ja kiusaajat normiluokissa. On vakavasti harkittava tarkkailuluokkien palauttamista. Koulun on taattava koskemattomuus ja työrauha kaikille oppilaille.  

Kouluihin olisi hyvä palkata erityisnuorisotyöntekijöitä, jotka voivat tukea lapsia sekä koulussa että vapaa-aikana.  

Kohta joka neljäs peruskoululainen on vieraskielinen. On ennustettu, että vuonna 2050 noin joka toinen vantaalainen on vieraskielinen. Vantaallekin voi muodostua Ruotsin mallin mukaisia ongelmalähiöitä, joihin poliisitkaan eivät uskalla mennä. On ehkäistävä jengiytymisen kehitys. 

On panostettava lujemmin alueiden eriytymisen ehkäisyyn. Kouluille palkataan 22 monikielistä ohjaajaa, toivottavasti heiltä vaaditaan jonkinlainen kasvatusalan tutkinto. Segregaation ehkäisyn toimenpiteet ovat tähän mennessä olleet kosmeettisia.  

Koulu ei pysty ratkaisemaan kaikkia yhteiskunnallisia ongelmia. Koulun tehtävä on opettaa lapsia ja nuoria ja kasvattaa heistä vastuullisia kansalaisia yhdessä vanhempien kanssa. Päävastuu lasten kasvattamisessa on tietenkin vanhemmilla, lasten kasvatusta ei voi eikä saa ulkoistaa. 

Vantaan perussuomalaiset kaupunginvaltuutetut, 

Niilo Kärki, pj
Kai-Ari Lundell
Kirsi Mäkilaine
Mika Niikko

* * *

Tilanpuutteen kirjoitusta jouduttiin lyhentämään paljon.

Ennaltaehkäisevistä toimista puuttuu luokkakoon merkitys. Luokkia ei saa enää suurentaa. Kiusaaja löytää apureita kiusaamiseen paremmin isosta luokasta kuin pienestä. Opettajalla on enemmän aikaa ratkoa kiusaamistapauksia pienessä luokassa kuin suuressa.

Osallistu keskusteluun!


21 kommenttia
Nimetön
#1

Kiitos Vantaan perussuomalaiset kaupunginvaltuutetut, hyvä kannanotto ja hyvä, että julkaistu paikallislehdessä. Vaikka julkisuus onkin ollut ehkä harmillista juuri KAIKKIEN koulujen osalta, on sillä kuitenkin ollut myös se vaikutus, että kouluväkivallasta keskustellaan nyt vilkkaammin ja toivottavasti myös puututaan ongelmiin herkemmin. Hallitus kyllä on nyt ihan avainasemassa, jotta se myöntäisi rahoitusta kouluille niin, että suurimmissa kouluissa saataisiin luokkia jaettua pienempiin ryhmiin. Ja sitten vähän tarkempaa rekrytointia sinne kouluihin, ei ole oikein sopivaa kasvatuksen kannalta, että opettajat olisivat esim. silakka-liikkeen aktiiveja, kyllä täytyy olla kypsempiä valintoja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Idea
#2

Ennen on metsäkämpillä, tapana ollut esimerkiksi varkaan rangaiseminen seuraavasti.
Kun varas on saatu kiinni niin pusero päälle ja hioista oksainen keppi läpi selän puolelta, ja ei kun menoksi johonki muualle mutta kämppään ei ole enään ollut tulemista.
Voidaan kuvitella että mikä on vastaan otto seuraavalla kämpällä, kun heti tiedetään tulijasta että mikä rikkollinen on kyseessä.
Tämä voisi tehota näihin kiusaajiin että merkkäisi jotenki kun lähetetään toiseen kouluun.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#3

Tämä nykyinen meno on mennyt lepsuilus , kaikin puolin !! Kiusattua ei tule missään nimessä rankaista !! Kiusaajat toiseen kouluun , ja seurantaan , että loppuuko kiusaaminen !!? Vieläkin on liikaa jaarittelua !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#4

Hei. Kiitos Kai-Arikin. Tunnustksellinen Uskontokasvatus kouluihin; varsinkin siksi, kun ympärillä oleva kansa on niin ateistista ja epärehellistä joukkoa. Valta on luovutettu monella alalla perkeleelle; mammonarutinaiden kohdalla. Heistä ei ole hyvän mallin; näyttäjiksi nuorisolle; eikä sanojiksi. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pyhänä
#11

Onko tuo uskonto joka tapauksessa hyväksi.
Oma kokemus on vähän erillainen.
Tässä siihen taustaa.
Koulussa tuli uskonnon opteuksessa seuraavana 10 käskyä aiheeksi.
Opettaja kyseli mitä itse kukanenki on viikonloppuna thnyt?.
Viittasin ja vastasin että pyhänä olin karsimassa polttopuurankoja metsässä. Ajattelin että on hyvä kertoa että en ollut ”laiskana” kotona.
Siitä seurasi että opettaja piti puhuttelun että pyhätyö on syntiä. Tästä teosta sain läksyksi 3:n käskyn ulkoa opetteltavaksi seuraavalle tunnille. Minut leimattiin kaikkien kuullen syntiä tehneeksi.
Tästä opin että pyhätyö on syntiä enkä koskaan jäänyt viikonlopuksi ylitöihin.
Aina sanoi että koulussa opettaja haukkui minut pyhätöistä ja yritän nyt aikuisena sitä haukkumista vielä välttää.
Ja hyvin pärjännyt yli 50 vuotta työelämässä ilman pyhätöitä.
Mutta kun tulin täysiikäiseksi niin erosin myös kirkosta, enkä meinaa enään turhasta maksaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#12

Hei. Kiitos sinulle Rakas Pyhänäkin. Olit ja olet: Kivan avoin ja reipas kerronnassasi ja elämäntavassasi. Suhteesi Isääsi on kiva, kun et ole ylpeä. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#13

Pyhänä !! Koko kristikunta viettää / pyhittää väärää lepopäivää !!? Luojamme antama / määräämä lepopäivä on 7 viiikonpäivä , lauantai , eli Sapatti= lepo !! Kristikunta pyhittää kuitenkin , viikon ensimmäistä , työ ja arkipäivää !!? Näin se on ! Eli sunnuntaita !?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Minun mielipiteeni on,että kiusaajien kansalaisuus/etninen tausta pitäisi julkaista.Oli sitten kyseessä Kanta Suomalainen tai Maahanmuuttaja.Se että nyt Virkavalta hyssyttelee,ja on hiljaa varsinkin jos kyseessä on tänne muualta tulleet.Niin se ei ole hyväksi!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Kiusaaja pitää saattaa häpeään julkaisemalla esim. koulun seinällä ja paikallislehdessä kiusaajan nimi ja kuva.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Toisille tällainen esilläolo voi merkitä jopa kunniaa. Esim. niille, jotka kokevat osallistuvansa isiensä rinnalla johonkin pyhään sotaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Vahinko kiertämään? Sekin tulee mieleen, jos kiusaaja vain siirretään seuraavaan paikkaan etsimään seuraavaa uhria.

Eteen pitäisi tulla ”kiviseinä”, joka ei anna mitään mahdollisuuksia jatkaa samaan tyyliin missään. Tyylin on muututtava ennen kuin pääsee uudestaan ihmisten ilmoille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Kiusaajat pitäisi lähettää koulukotiin jonnekin keski- tai pohjois-Suomeen. Vähintään vuodeksi.

Epäilen suuresti näiden monikielisten mamujen palkkaamisen mielekkyyttä. Sieltä tulee taas rasismisyytöksiä solkenaan, eli niistä voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä.

Ja suomenkieliset unohdetaan kokonaan! Ei yhtään erityistyöntekijöitä suomenkielisiä varten?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Pahimmillaan nämä ulkomaiset uskontoveri-kouluavustajat yllyttävät samaa kieltä puhuvia oppilaita (vrt. imaamit). Kukaan suomalainen työntekijä ja suomalainen oppilas koulussa tuskin heidän kieltään ymmärtää. Voivat antaa ulospäin aivan toisenlaisen kuvan, kuin mitä todellisuudessa ovat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Paras esitys ongelmasta ja sen ratkaisuista löytyy linkistä. Kiusaajilta pitää ottaa valta pois.

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/aleksihernesniemi/213690-koulukiusaamisen-mekaniikka/

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Koulujen osalta kustannukset nousevat. Ja talous on Vantaalla jo nyt tiukoilla. Puhutaan kuntaveron nostosta.

Paljonko mamut/matut aiheuttavat kustannuksia? Vältyttäisiinkö esim. veroäyrin nostolta, jos matuja ei olisi?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#14

Hei. Kiitos Kai-Arikin. Suomen Valtiossa on muodostettu; tarkoituksellisesti; Ylipäällikön ympärille: Rahallisesti rikas; Rahaeliitti; ”henkivartijaksi” Presidentille. (Vartijaksi, ettei Kristuksen Henki pääse vain liiaksi näkyviin arkielämässä.) Siinä on mm. piispat ja papit; Ylpeä joukko; joka sanoo: Sota ei yhtä miestä kaipaa ja heistä jokainen voi sen yhden miehen ampua jos sotatilanne, vain on päällä ja niin esimies vaatii. Näin he ovat jo tehneet todelliselle Ylipäällikölle: He ovat Hänet hävittäneet omasta porukastansa; Heille Hän; ei enää Elä; muuten kuin; ”Teatteriesityksissä”. Suomen Ev. Lut kirkko on samoin ylpeä ja samaisessa porukassa; mm. vapaamurareiden ja antikristus-sydämisisten kanssa; isäntämäisten ammattiyhdistysisäntien parissa; Hyväveli suhteessa silujemme viholliseen,-perkeleeseen. ”Tule Herra Jeesus Kistus ja ota: Todellisen Ylipäällikön asema ja paikka; Suomalaisten hallinnassa. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

tepXO
#15

Arhinmäen asteikolla ollaan vasta vaiheessa ”rauhanomainen mielenosoitus”. Poliisin puuttuminen asiaan edustaisi ”yhteiskunnan väkivaltakoneistoa”. Jos motiiviksi ilmoitettaisiin ”ilmastonmuutoksen vastustaminen”, osa opettajista ja rehtoreista liittyisi rintamaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Täytyis pystyä tekemään jotain ihan konkreettisia ehdotuksia, joilla estetään ongelmaisten mamu-lähiöiden synty ja niiden gethoutuminen Ruotsin no go -lähiöiden tapaan.

Koulujen 22 mamuhoitajan palkkaaminen ei paranna ongelmalähiöiden elämää kuin pisaran verran.

Ennen kaikkea pitäisi siirtää matuja ympäri Vantaata tasaisesti. Pitäisi purkaa ongelmalähiöiden mamukeskittymiä, vähentää mamujen määrä lähiöissä.

Pitäis ottaa käyttöön jokin prosenttimäärä, jota mamujen/matujen määrä ei saisi yhdessä lähiössä ylittää. Voisiko tämä määrä olla esim. 20 % ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Muistaakseni jonkun tutkimuksen mukaan 12-13% on kriittinen raja näissä rauhan uskonnon lähiöissä. Sen jälkeen alkavat terrori ja hulinat. Useissa pääkaupunkiseudun lähiöissä kriittinen raja on jo ylitetty.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Vantaalla kriittinen raja on taidettu ylittää jo koko kaupungissa.

On se vaan ihme, ettei mitään saada aikaiseksi, mitään ei pystytä tekemään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Kantasuomalaisille vain yksi neuvo: pelastakaa itsenne tästä mamu-helvetistä!
Miten vain voitte, minne vain voitte ja kykenette lähteä, lähtekää!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000