Perussuomalaiset

Kai-Ari Lundell

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki on paperia

Sain luvan julkaista erityisopettajan kirjallisen parahduksen:

Pohdin ihan vakavasti alan vaihtoa. Tää erityisluokanopettajan homma on mennyt ihan järjettömäksi touhuksi. 

En todellakaan tarkoita oppilaita (ovat ihania), vanhempia (yhteistyö on toimivaa) tai itse opettamista (sitä rakastan), vaan tätä loputonta paperien täyttämistä. Ihan kuin jo nykyisissä ei olisi tarpeeksi, lävähti uusi lomakeurakka. Ja kuten suurimmassa osassa edellisiäkään, tässä ei ole MITÄÄN JÄRKEÄ! 

Lomakkeet eivät edistä koulutyötä millään lailla. Vanhemmat eivät niitä vaadi. Ne eivät auta oppilaitani millään muotoa. Ei muuta kuin istua tietokoneen ääreen. Eipä ole vapaa-ajan ongelmia!!!! 

Itku meinaa tulla ja raivostuttaa.

* * *

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki (Opetushallitus)

Perusopetuslain mukaan oppilaalla on oikeus saada opetussuunnitelman mukaisen opetuksen ohella oppilaanohjausta ja riittävää oppimisen ja koulunkäynnin tukea koko perusopetuksen ajan. Tukea on annettava heti, kun tuen tarve ilmenee.

* * *

Opetushallituksen ohjeet ovat selkeät. 

Nykykoulun tukimahdollisuudet ovat rajalliset. Monta kertaa tuki annetaan vain paperilla.

Yritän konkretisoida.

Tuki annetaan portaittain, puhutaan kolmiportaisesta tuesta. Kolmiportainen tuki merkitsee sitä, että pidetään kokouksia ja täytetään sähköisiä papereita Wilman kautta.

Ensimmäinen vaihe on yleinen tuki. Toinen vaihe on tehostettu tuki. Käytännössä tukimuodot ovat samat. Eroa ei huomaa.

Kolmas vaihe on erityinen tuki, tehdään hallintopäätös. Oppilaalle tehdään HOJKS, henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma. Erityisopetuksen lisäksi oppilas saattaa tarvita esim. kuntouttavaa tai hoidollista tukea, joita on lähes mahdoton saada.

Sanotaan, että tukea on annettava heti, kun tuen tarve ilmenee. Mutta kunnilla ei ole rahaa kunnolliseen tukeen.

Opettajat täyttelevät papereita, oppilas pyörii luokassa entiseen malliin. Kuntouttavaa tai hoidollista tukea ei saa.

Voidaan puhua julkisesta heitteillejätöstä.

http://www.properuskoulu.net/2014/12/oppimisen-ja-koulunkaynnin-tuki-on.html

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000