Kokeneena opettajana minua hirvittää peruskoulun nykytilanne. Aloin kirjoittaa v. 2009, kun aloin nähdä, että peruskoulua alettiin mahottaa. Properuskoulu.net on siis peruskoulun puolustusta.

Ei ole kauaa siitä, kun peruskoulu vielä tasasi myönteisesti oppimiseroja. Nostettiin lapsia, joiden vanhempien koulutus- tai sosioekonominen tausta oli heikko. Nyt emme sitä aina tee.

Minulla on takana opetusvuosia on 42 vuotta, ensin 36 vuotta vakituisena luokanopettajana, sen jälkeen olen sijaistanut lähes joka päivä lähikouluissa peruskoulun kaikilla luokilla ja eri oppiaineissa. Yläkoulussa opettaminen on ollut minulle uutta sekä hyvin mieluisaa ja avartavaa.

Sijaistaessani olen oppinut arvostamaan erityisluokan opettajia, laaja-alaisia erityisopettajia, suomi toisena kielenä opettajia ja valmistavan luokan opettajia.

Vantaan koulujen erot ovat revähtäneet rajusti pääosin vieraskielisten oppilaiden määrän kasvun takia. Vieraskieliset lapset ovat kasautuneet vahvasti tiettyjen lähiöiden kouluhin. Segregaatio on tosiasia. Koulut ovat eriytyneet.

Olen sijaistanut Lounais-Vantaan kouluissa, jotka oletukseni mukaan kuuluvat keskinmäärin siihen Vantaan koulujen toiseen parempaan puoliskoon.

Olen nähnyt selvästi lukemaan oppimisen rajun luisun alas. On monia viides-kuudesluokkalaisia oppilaita, jotka ääneen lukiessaan tankkaavat tekstiä kuin heikko tokaluokkalainen noin viisitoista vuotta sitten.

Jos olisin silloin lähettänyt yläkouluun oppilaita keskinmääräisen nykyoppilaan lukutaidoilla, minua olisi hävettänyt valtaisasti. Kevään luovutustilaisuudessa olisin pyytänyt yläkoulun erityisopettajalta anteeksi.

Helsinki, Espoo ja Vantaa eivät voi vedota siihen, että lukemisen luisu johtuisi pelkästään maahanmuutosta, sillä myös osa kantasuomalaisista lapsista ei osaa lukea kunnolla. Tekninen lukutaito voi olla heikkoa, mutta ennen kaikkea hämmentää, että osa ysiluokkalaisista ei ymmärrä lukemaansa.

Käytännössä on niin, jos oppilas ei ymmärrä lukemaansa, oppimisen eväät on syöty.

Helsingin Sanomat otti lukutaidon heikkenemisestä vahvasti kantaa. Laitan oheen pääkirjoituksen, koska on paljon aikuisia ihmisiä, jotka syystä tai toisesta eivät viitsi lukea enää lukea päivälehtiä ja näyttävät huonoa mallia lapsilleen.

* * *

HS 15.2.2022

Suomella ei ole varaa lukutaidon heikkenemiseen

Sujuva lukutaito on kaiken oppimisen perusta.

Uutiset suomalaisten lukutaidon heikkenemisestä hämmentävät. Onhan Suomi kuulunut pitkään niihin maailman maihin, joissa käytännössä kaikki osaavat lukea ja kirjoittaa. Pelkällä tavaamisella ei kuitenkaan nykymaailmassa pitkälle pääse. Pitää kyetä ymmärtämään vaikeita sanoja ja monimutkaisia tekstejä. Liian monelle se on vaikeaa.

Useissa suurissa kaupungeissa tehdyn Lukuseula-tutkimuksen mukaan oppimisessa on suuria eroja, jotka ovat kytköksissä sekä vanhempien koulutustaustaan että sosioekonomiseen asemaan.

Lukuvuonna 2020–2021 tehdyistä testeistä ilmenee, että esimerkiksi Vantaalla peruskoulussa toisella luokalla olevista tytöistä noin joka viides ja pojista 26 prosenttia tarvitsi lukemiseen tukea. Helsingissä vastaavat luvut olivat tytöillä 15 prosenttia ja pojilla 18 prosenttia. Huolestuttavaa vaikka ei yllättävää on, että vieraskielisistä lapsista tukea tarvitsee jopa 76 prosenttia.

Suomessa ymmärrettiin jo varhain, että kaiken pohja on lukutaito. Keppinä toimi se, ettei ilman lukutaitoa päässyt ripille eikä siten naimisiinkaan. Yleisen oppivelvollisuuden piti hoitaa ongelma lopullisesti pois päiväjärjestyksestä.

Nyt vanhaan asiaan on kuitenkin jouduttu palaamaan. Maahanmuuton ohella haasteita luo lukemisen väheneminen, kun pelit ja videot vievät aikaa lehdiltä ja kirjoilta. Yhä useampi lapsi kasvaa kodissa, jossa ei lueta.

Samaan aikaan yhteiskunnan vauhti kasvaa ja vaatimukset kovenevat. Erot lukutaidossa uhkaavat jakaa ihmiset kahteen kastiin. Demokratiallekin se on uhka. Ilman riittävää lukutaitoa ei voi osallistua yhteiskuntaan täysivaltaisena kansalaisena.

Kouluissa on reagoitu alamäkeen hitaasti. Vuoden 2018 Pisa-tutkimus paljasti, että peräti 14 prosenttia yhdeksäsluokkalaista luki erittäin heikosti. Kysymys kuuluu: miten koululainen voi päästä yhdeksännelle luokalle oppimatta lukemaan?

Nyt herääminen on toivottavasti alkanut. Vantaalaisissa kouluissa pidetään lukutalkoita, ja Helsingissä kouluihin on palkattu lukutaidon opettajia. On syytä palata perusasioihin.

* * *

Hesarin pääkirjoituksessa on kaksi oleellista lausetta:

Miten koululainen voi päästä yhdeksännelle luokalle oppimatta lukemaan?

On syytä palata perusasioihin.

Jos kiinnostaa, lue kirjoitukseni vuodelta 2013. Haastavaan tyyliini esitin silloin peruskoulun korjaussarjan, joka osin pätee edelleen.

A-talk: Peruskoulu kuntoon – tiiliä, tiiliä!

Mitä nyt pitäisi tehdä?

1. Rauhoitetaan koulu.

Lukemisen oppimisen kannalta oleelliset luokat 1-3 on rauhoitettava. Ilman rauhaa pieni lapsi ei voi keskittyä.

Lopetetaan turhat ryhmittelyt ja opetusryhmien juoksuttaminen ympäri koulua. Pienen lapsen on syytä opiskella aina opettajan valvovan silmän alla. Alkuopetuksessa omaan luokkaan ja luokkatovereihin sopeutuminen on tärkeää. Oma opettaja on tärkeä.

Olisiko syytä siirtyä järjestelmään, jossa alakoulun opettajat erikoistuvat opettamaan joko luokkia 1-3 tai 4-6?

Alkuopetukseen erikoistuneet luokanopettajat opettivat lapset lukemaan takuuvarmasti.

Opetin pariin otteeseen ekaa luokkaa, ja lukemaan opettaminen ei ollut vaikeaa minullekaan. Lapset olivat innokkaita ja edistys oli nopeaa. Pari-kolme oppilasta kävi luki-opettajan pakeilla, kun samaan aikaan opetin muuta luokkaa. Silloin luki-opettajat olivat erikoistuneet lukemisen ja kirjoittamisen opettamiseen, nyt laaja-alaisille erityisopettajille on sälytetty mitä erilaisimpia tehtäviä.

Oli valtaisa ilo huomata, kun yksi kerrallaan lapset havahtuivat siihen että nyt minä osaan lukea. Lapsen ilo oli ilooni nähden moninkertainen.

Kaikki oppivat lukemaan.

2. Luetaan paljon.

Alakoulussa opettajan on syytä lukea ääneen jatkuvasti satuja, tarinoita tai jatkoromaaneja. Luokassa olisi hyvä olla pieni luokkakirjasto.

Pulpettikirjan käyttö on mitä suositeltavinta. Kun oppilas on tehnyt kulloisenkin tehtävänsä, hän kaivaa esille pulpettikirjansa ilman eri pyyntöä. Jos ei ole pulpettia, kirja kaivetaan muualta vaikka repusta.

Lukukirjaan tai äidinkielen oppikirjassa oleviin tarinoihin kannattaa paneutua kunnolla. Ensin oppilas lukee tarinan itse, sen jälkeen luetaan ääneen oppilas kerrallaan virkeittäin tai kappaleittain. Käydään läpi vaikeat sanat läpi, opettaja kysyy sanan merkityksen oppilailta, selittää, jos vastausta ei tule. Opettaja kirjoittaa sanan, ja oppilaat kirjoittavat sen vihkoihin. Tehdään tarinan tehtävät kunnolla, vastataan aina kokonaisilla lauseilla. Yksittäisiä sanoja tai rauniolauseita ei suosita.

Myös muissa oppiaineissa kappaleita kannattaa luetuttaa ääneen.

Leikitään sanoilla ja loruilla.

3. Kirjoittaminen tukee lukemaan oppimista.

Oppilaan tulee oppia kirjoittamaan sekä käsin että tietokoneella.

Luokilla 1-3 on syytä panostaa käsin kirjoittamiseen. Koneiden etsimiset, niiden lataamiset ja kirjautumiset vievät pieneltä oppilaalta tuhottomasti oppimisaikaa. Tietokoneella kirjoittamisen taidot opitaan hetkessä luokilla 4-6 verrattuna ekaluokkalaisen koneella räpeltämiseen.

On järkyttävää, kun viides-kuudesluokkalainen saatika yläkoululainen ei osaa kirjoittaa tai saa selvää käsinkirjoitetusta tekstistään.

Käsialakirjoitus on nostettava takaisin kunniaan. Käsinkirjoittaminen on yksi keskittymiseen oppimisen parhaista apuvälineistä. Samalla hienomotoriikka kehittyy.

Käsialakirjoitus ei ole kaunoa ja se on hyvin helppoa, käytännössä ei tehdä mitään muuta kuin tekstauskirjaimet sidotaan yhteen.

Otetaan käsialan harjoitusvihot käyttöön. Ei anneta lasten hosua, vaan vaaditaan keskittymistä. Pidetään huolta kirjainmuodoista, ja siitä, että kirjaimet pysyvät vaadittujen viivojen välissä.

Muistan hyvin, kun kävelin ja katselin lasten työskentelyä. Jos homma ei toiminut, osoitin sormellani työkirjaa ja kehotin, pyyhitkö pois, tee uudelleen, pystyt parempaan.

Oppilaat rakastavat tarinoiden kirjoittamista.

4. Annetaan oppimiseen aikaa.

Lukujärjestyksestä ja päivittäisestä työskentelystä on raivattava tilaa lukemisen opettamiselle.

Lopetetaan koulun idioottimainen hömppähumppa. Rehtoreiden on tarkkaan mietittävä, mihin projektiin tai kuinka moneen projektiin koulun kannattaa vuosittain mennä.

Koulutoimenjohtajien on pysyttävä housuissaan ja lopetettava turhat haihattelut. Heidän on syytä miettiä tarkkkaan, miten koulutoimi voisi parhaiten tukea rehtoria ja yksittäistä koulua puhumattakaan opettajista.

Nykykoulussa jotkut inkluusio-oppilaat eivät saa normiluokissa tarpeeksi tukea. Silloin opettaja joutuu uhraamaan aikaansa ehkä vain yhden inkluusio-oppilaan takia muiden kustannuksella. Jotkut inkluusio-oppilaat sopeutuvat normiluokkiin hyvin, kaikki eivät. Erityisluokkia tarvitaan.

Ei ole oikein, jos yksi tai kaksi oppilasta häiriköi luokassa siten, että loputkin oppilaat häiriintyvät niin, ettei oppimista tapahdu. Tarkkailuokat tai vastaavat on otettava käyttöön uudelleen. On suorastaan rikollista sijoittaa häirikköoppilaita erityisluokkiin, joissa oppilailla on muutenkin vaikeita keskittymis- tai oppimisongelmia, erityisluokissa on melkein aina pari aistiyliherkkää lasta.

* * *

Harva oppilas oppii itsekseen. Opettajan pitää vaatia. Kokemuksesta tiedän, että osa pojista ei tee juuri mitään, jos ei vaadita.

Palataan perusasioihin. Talkoot eivät riitä, vaan aletaan tehdä systemaattisesti työtä.

Kyllä lapset lukemaan oppivat.

Ovat aina oppineet, kun heiltä lukemaan oppimista on vaadittu.

* * *

Olimme joskus Pisan kärjessä. En ymmärrä millään, miksi peruskoulussa tehtiin sellaisia muutoksia, että Pisa-sijoituksemme laskee kuin lehmän häntä. Kaikki eivät arvostaa Pisa-tutkimusten tuloksia, mutta varmasti Pisa jostain kertoo.

Kun olimme maailman kärjessä, miksi emme vahvistaneet sitä tietä, joka kärkeen vei?

pro peruskoulu: Lukemaan oppimisen lyhyet aakkoset